Mikä tarkoitti Paasikiven myöntyvyyslinja – ”patasuomettarelaisuus”, kuten hän itse luonnehti sitä toisen maailmansodan jälkeen? Lähempi tarkastelu osoittaa, että hänen toiminnassaan myöntyvyydellä oli rajansa. Tarkastelen erityisesti vuosien 1909, 1936 ja 1948 perälautoja.
”Diplomaattista valehtelua. Täyttä valetta. Diplomaattien valheellisuutta. Diplomatian valheita. Diplomatian ja ulkopolitiikan valheita.”
Paasikivi lisäsi myöhemmin tämän merkinnän päiväkirjansa marginaalin 29.8.1939 kohdalle… Kiukunpuuskan taustalla on Saksan Suomen-lähettilään Wipert von Blücherin ilmoitus 26.8.1939 Suomelle, että väitteet siitä, että Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus olisi tapahtunut Baltian maiden ja Suomen kustannuksella, olivat täydellisen paikkansapitämättömiä, völlig unzutreffend.
”2.9.[1946] Olin toissapäivänä ja eilen hautausmaalla. Kävelin kumpanakin päivänä l 1/2 tuntia. On kuin kävisi tervehtimässä vanhoja ystäviä ja tuttavia.
Ollessani Danielson-Kalmarin haudalla ajattelin, että Danielson-Kalmari kääntyy haudassaan nähdessään, millaisessa patasuomettarelaisuudessa minä, hänen vanha ystävänsä, olen saanut olla ja edelleen olen pakotettu olemaan mukana.”
Mikä on Paasikiven linja?
Kirjoitin ylioppilasaineen Kuopion Lyseossa otsikolla “Taloudellinen ja henkinen itsenäisyys on valtiollisen itsenäisyyden edellytys (J. K. Paasikivi)”. Se oli keväällä 1968. Syksyllä poliittisen historian opiskelijana koin ylioppilaitten vallankumouksena tunnetun keskusteluilmapiirin muutoksen, jossa ei todellakaan vannottu Paasikiven nimeen. Tänä vuonna olen Paasikiven 150-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja ja tämän www.jkpaasikivi.fi-sivuston päätoimittaja.
Mikä Paasikivessä edelleen kiehtoo? Mikä hänen ajattelussaan ja toiminnassaan tuntuu ajankohtaiselta vielä hänen syntymänsä 150-vuotisjuhlavuonna, 52 myöhemmin?
Historian peruskauraa on tuntea J. K. Paasikivi Suomen sodanjälkeisten vaaran vuosien pääministerinä 1944–1946 ja presidenttinä 1946–1956. Olen monella luentosarjalla käynyt läpi Paasikiven puhetta itsenäisyydenpäivänä 1944, jolloin hän oli toiminut vasta vajaat kolme viikkoa pääministerinä. Poimin tästä hänen nimeään kantavan linjan perusdokumentista tänäänkin ajankohtaisia ajatuksia.
Jo puheen alku iskee tähän korona-pandemian lamauttamaan aikaan:
”Kansojen elämäntie ei ole tasaista nousua ylöspäin, niin kuin mielellämme toivomme. Toisinaan se painuu laakson pohjaan – laakson, joka voi olla kuin syvä rotko. Mutta laakson pohjasta nousee polku rinnettä ylös. Nousu on milloin loivempi, milloin jyrkempi. Mutta aina päästään lähemmäs aukeita vapaita aloja, joista Jumalan taivas yhä valoisampana eteen avautuu.”
Puheessa on edelleenkin pätevät peruskivet Suomen ulkopolitiikalle:
”Suomen ulkopolitiikassa on kaikkea hallitsevana maamme suhde suureen itäiseen naapuriimme, Neuvostoliittoon – – Valtiollinen itsenäisyys ja riippumattomuus on edellytys, jota ilman kansamme ei voi onnellisena ja tyytyväisenä elää eikä tehtäväänsä täyttää – – Lähes 700-vuotisesta yhteydestä Ruotsin valtakunnan kanssa on periytynyt yhteiskuntarakenteemme ja elämänkatsomuksemme”.
Sisäpolitiikan osalta viesti on myös edelleen ajankohtainen:
” Vaikeat tehtävät kykenemme suorittamaan vain elävän yhteiskunnallisen mielen vallitessa – – Nykyään korostetaan syyllä demokratian merkitystä – – päävaikeudet ovat ennen kaikkea taloudellisella alalla Yksi on kuitenkin kaiken perusedellytys: Työtä on tehtävä, tarmokasta ja uutteraa työtä. Tuotanto on saatava mahdollisimman voimakkaaseen käyntiin.”
Paasikiven itsenäisyyspäivän puheen lopetus on yhtä vaikuttava kuin sen alku:
”Syksyinen hämäryys lepää tänä joulukuun päivänä pohjoisen maamme yllä. Mutta pian alkavat päivät pidetä ja jonkun ajan perästä kevät vähitellen rupeaa tekemään tuloaan. Aurinko alkaa lämmittää ja ihmisten mielet kohoavat ja kirkastuvat. – ’Tee työtä ja säästä ja käytä itses aina kuin rehellinen mies, niin kaikki viimein päättyy hyvin’ – näin antaa Aleksis Kivi viisaan miehen neuvoa nuorempaa polvea. – Syksyn sumusta on päivä nouseva meidänkin vapaalle kansallemme ja aurinko yhä lämpimämmin paistava rakkaalle Suomellemme.”
Lyhyesti määritellen Paasikiven linja tarkoittaa itsenäisen Suomen valtion ja pohjoismaisiin kansanvaltaisiin arvoihin perustuvan suomalaisen yhteiskunnan selviytymistä. Keinot ovat vuosien mukaan vaihdelleet.
Lex Paasikivi 1918: torpparivapautus
”Elävä yhteiskunnallinen mieli” tarkoitti Paasikivelle välttämättömien uudistusten toimeenpanoa. Hän kasvoi politiikkaan suomalaisen puolueen sosiaalireformismin ja snellmanilaisen koko kansan sivistystason nostamisen hengessä. Radikaalienkin yhteiskunnallisten uudistusten kautta Suomen kansa kasvaa yhtenäiseksi kestämään ulkoisia paineita.
Uudistusten ytimenä oli maakysymys, tilattoman väestön ja torppareiden aseman kohentaminen. Paasikiven ensimmäinen pääministerikausi 1918 jätti pysyvän jäljen Suomen historiaan: torpparivapautuksen.
Vuonna 2020 vietetään myös kirjailija Väinö Linnan syntymän 100-vuotismuistoa. Paasikiveä ja Linnaa yhdistää yksi suuri asia: torpparikysymys. Linnan Pohjantähti-trilogian ytimenä on Koskelan torppariperheen tarina. Isä-Jussin raivaamat pappilan pellot ovat pontimena katkeroituneen Akseli-pojan tarttumiseen aseeseen ja lähtemiseen aseellisen vallankumouksen tielle. Hän liittyi veljineen punakaartiin, joka lähti hyökkäyssotaan kohti Vaasaa kukistamaan Svinhufvudin johtaman porvarihallituksen.
Tragedian syvyys tulee siitä, että Svinhufvudin hallitus oli jo ennen kapinaa tammikuussa 1918 antanut ohjelmansa mukaisen lakiesityksen eduskunnalle torppien lunastusoikeudesta. Samaan aikaan, kun tappioon päättyneen kapinan jälkeen Linnan luoma romaanihenkilö Akseli Koskela kärsi punavankileirillä heinäkuussa 1918, hyväksyi porvarillinen tynkäeduskunta – siis ilman sosialisteja – käytännössä yksimielisesti torpparivapautuksena tunnetun lain. Valtionpäämiehen valtuuksin Svinhufvud vahvisti sen lokakuussa ja asetusten antamisen jälkeen sen toimeenpano alkoi toukokuussa 1919.
Paasikivi oli jo poliittisen uransa alusta lähtien maan merkittävimpiä maareformin suunnittelijoita ja toteuttajia. Suomalaisen puolueen kansanedustajana Paasikivi oli maakysymyksen ratkaisua valmistelleen eduskunnan maatalousvaliokunnan puheenjohtaja.
Jos jotakin henkilönimeä torpparivapautuksesta tulisi käyttää, sopivin olisi Lex Paasikivi. Torpparivapautus tapahtui hänen ollessaan Suomen pääministerinä. Eniten töitä valmistelussa teki maataloussenaattori E. Y. Pehkonen. Historiapolitiikan tiliin on pantava yleinen väärinkäsitys, että torpparit olisi vapauttanut Lex Kallio vuonna 1922 – Kyösti Kallion nimeä kantava laki lisäsi keinovalikoimaan vain pakkolunastuksen, mihin turvauduttiin hyvin vähän.
Mutta ensimmäisenä rajanvetona myöntyvyyteen Paasikiven kohdalla voi pitää juuri maakysymystä. Sosiaalireformismi ei hänelle tarkoittanut sosialismia. Raja työväenliikkeeseen vedettiin, kun SDP:n radikaalisiipi ryhtyi puhumaan luokkataistelusta ja kiihottamaan kansaa vallankumoukseen. Tässä kohden muuten Linnaakin tulkitaan väärin: hänen todellinen sankarinsa Pohjantähti-kirjassa on Janne Kivivuori, väkivaltaisen kumouksen hylkääjä ja tannerilaisten sosialidemokraattisten kansanvaltaisten menetelmien vankkumaton kannattaja.
Myöntyvyyden rajanveto 1909
Paasikivi tunnetaan ulkopolitiikassa myöntyvyyspoliitikkona. Termi on peräisin venäläistämis- eli sortokaudelta 1900-luvun alusta. Ulkopoliitikot jakautuivat kahteen pääleiriin sen suhteen, miten Suomen venäläistämiseen tulisi suhtautua. Yhtäältä olivat lakien noudattamista vaativat perustuslailliset, joiden näkyvin hahmo oli eduskunnan puhemies P. E. Svinhufvud. Ja toisaalta olivat joustavampaa sovittelua kannattaneet suomettarelaiset, joihin Paasikivi selvästi kuului.
Mutta Paasikivenkin myöntyvyydessä oli rajansa. Erityisen kiinnostavaa on tarkastella periksi antamisen perälautaa.
Paasikivi oli valtiovarainsenaattorina, kun viimeisiksi hallitukseen jääneet myöntyvyyssuuntaa kannattaneet August Hjeltin senaattorit (ministerit) lopulta erosivat 1909. He katsoivat, ettei lisämyönnytyksillä enää voida pelastaa Suomen asemaa. Paasikiven muistelmat sortovuosilta, jotka löytyvät tästä portaalista, pohtivat juuri tätä rajankäyntiä. Hjelt kirjoitti keisarille:
”Se valtiollinen katsantokanta, jota senaatin nykyiset jäsenet niin kansaneduskunnassa kuin muussakin julkisessa toiminnassaan jo kauan ovat edustaneet, ei ole Teidän Ylhäisyydellenne tuntematon. Katsoen velvollisuudeksemme puolestamme tehdä kaiken voitavamme Suomen ja Venäjän välisten asioiden järjestämiseksi tavalla, joka, samalla kuin se vastaisi valtakunnan etuja, jättäisi Suomelle vakuutetut oikeudet loukkaamatta, olemme noudattaneet Teidän Ylhäisyytenne kehoitusta astua senaatin jäseniksi. Sellaista järjestelyä tarkoittava toimintamme on kuitenkin suruksemme jäänyt tuloksettomaksi. Vuoden kuluessa on ristiriita yhä vain kärjistynyt ja uhkaa lähimmässä tulevaisuudessa tuottaa kansallemme onnettomuutta. Näin ollen täytyy meidän tunnustaa itsellemme, että se tarkoitusperä, jonka tähden olemme astuneet senaattiin ja jonka oikeutuksesta edelleen olemme syvästi vakuutetut, näyttää nykyoloissa olevan mahdoton saavuttaa. Olemme sen tähden harkinneet oikeaksi täten pyytää, että Teidän Ylhäisyytenne alamaisesti ehdottaessanne senaatin kokoonpanon tulevaksi kolmivuotiskaudeksi jättää talousosaston nykyiset jäsenet huomioonottamatta.”
Pesäero kansallissosialismiin ja fasismiin 1934
Paasikivi veti myöntyvyydelle selvät rajat myös toimiessaan Kansallisen Kokoomuspuolueen puheenjohtajana 1934–1936. Hän teki selvän pesäeron saksalaiseen kansallissosialismiin ja italialaiseen fasismiin kallistuneisiin aatesuuntiin. Paasikivi puhui Tampereella ja Viipurissa otsikolla ”Demokratia vai diktatuuri?” lokakuussa 1934. Se tapahtui vain runsas vuosi Hitlerin valtaannousun jälkeen Saksassa.
Paasikiven rajanveto Saksan ja Italian ääriliikkeitä vilkuileville suomalaisille oli: ”Talo on korjattava, ei hävitettävä.”
Syksyn 1948 rajanveto kommunismiin
Paasikiven päiväkirjojen räjähtävä dynamiikka tulee tarkoituksenmukaisen poliittisen sanankäytön ja todellisuuden välisestä jännitteestä.
Merkittävin myöntyvyyden rajanveto tapahtui vuonna 1948. Suomi oli täyttänyt syyskuussa 1944 solmitun välirauhansopimuksen ehdot ja antanut sen yli periksi monille valvontakomission vaatimuksille, kuten eräiden sodanaikaisten johtajien tuomitsemisen vankilaan niin sanottuina sotasyyllisinä.
Pariisissa oli solmittu rauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton välille 1947 ja valvontakomissio oli lähtenyt maasta. Suomi solmi huhtikuussa 1948 Neuvostoliiton vaatiman ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimuksen.
Mutta tämän jälkeen Paasikivi teki selvän pesäeron kommunisteihin. Hän nimitti K-A. Fagerholmin sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen ja laati salaisen 24-kohtaisen ohjelman, jota hän saarnasi kahden kesken johtaville ei-kommunistisille poliitikoille. Nyt oli tehtävä selvä pesäero kommunistien vyörytykseen.
Ohjelma on kokonaisuudessaan julkaistu Tuomo Polvisen tällä sivustolla olevan Paasikiven elämäkerran 5. osan liitteenä.
Tavoitteena oli estää Suomen liukuminen kommunistiseen diktatuuriin. Ohjelman pääkohdat olivat:
– Itsenäisyys ja demokraattinen järjestys on turvattava Suomessa.
– Venäjän sotilaallisten intressien tyydyttämisessä ei voi mennä pidemmälle kuin tehdyt sopimukset edellyttävät.
– Kauppaa Venäjän kanssa tulee kehittää, mutta Suomen ei pidä tulla siitä riippuvaiseksi.
– Me kuulumme Pohjoismaihin ja länsimaihin.
– ”Me itse, s. o. eduskunta ja presidentti, mutta ei Moskova, määrää, kutka henkilöt tulevat hallituksen jäseniksi.”
– Ei-kommunistien on reagoitava jyrkästi jokaista yritystä vastaan vaikuttaa hallituksen kokoonpanoon.
– Neuvostoliiton tavoite: ”Ensin kansan rintama ja kokoomushallitus, jossa kommunistit ovat mukana, sitten saada kommunistien vaikutusvalta hallituksessa yhä suuremmaksi ja ylivoimaiseksi, saada sosialidemokraatit johtoonsa ja lopuksi kommunistien diktatuuri.”
– Meidän on vakavasti pidettävä kiinni oikeudestamme. ”Me käymme nyt ja olemme jo kuluneina aikoina käyneet henkistä taistelua Suomen kansan ja valtakunnan elämästä ja olemassaolosta.”
– Kommunistien vähäinen kannatus vaaleissa ei ole estänyt heidän valtaannousuaan Romaniassa, Puolassa, Tšekkoslovakiassa ja Balkanin maissa.
– Hallitus, jossa ei ole kommunisteja, voi tehdä niitä ”uudelleenjärjestelyjä ja puhdistuksia, jotka on tehtävä, jotta laillisen demokraattisen järjestyksen voimassapitäminen tulisi turvatuksi”.
Paasikivi lopetti:
”Tämä minun kantani ei tiedä mitään vihamielisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan. Päinvastoin minun kantani on periaatteellisesti ja perusteellisesti ystävällinen Neuvostoliitolle ja hyville suhteille meidän ja Neuvostoliiton välillä. Jos venäläiset noudattavat sopimuksia ja antavat meidän rauhassa hoitaa asioitamme sopimusten pohjalta, niin asiat menevät hyvin.”
Professori Martti Häikiö on Presidentti Paasikiven 150-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja ja www.jkpaasikivi.fi sivuston päätoimittaja. Hän on julkaissut muun muassa elämäkerrat Paasikiven läheisistä työtovereista presidentti P. E. Svinhufvudista ja pääministeri Antti Hackzellista.
