J. K. Paasikivi osuustoiminnan tienraivaajana

”Osuustoimintaväki on ylpeänä saanut liittää presidentti Paasikiven liikkeensä tienraivaajain mainehikkaaseen joukkoon.” Näin kirjoitti Suomen Osuustoiminta -lehti vuoden 1956 lopulla, kun lehden kustantajalle Pellervo-Seuralle tuli tieto tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikiven kuolemasta.

Paasikivellä ehti olla monia rooleja osuustoiminnassa lähes kuuden vuosikymmenen aikana. Hän oli osuustoimintapiireille tyypillisesti ponteva sosiaalireformistinen ajattelija sekä maan varhaisimpia osuustoimintatutkijoita. Hänestä tuli osuustoimintajärjestö Pellervo-Seuran henkilöjäsen, lakimies ja johtokunnan sihteeri ja lopulta myös johtokunnan jäsen. Hänestä kehkeytyi osuuskuntalain asiantuntija ja neuvoja, osuuskuntien mallisääntöjen ja käsikirjojen laatija sekä Osuuskassojen Keskuslainarahasto Osakeyhtiön perustaja ja hallintoneuvoston jäsen. Uusissa tehtävissään hänellä oli rooli myös osuustoimintayritysten rahoittajana. Tasavallan presidenttinä Paasikivi toimi osuustoiminnallisen kansanliikkeen valtiollisena symbolina, joka nuoruutensa vuosina oli edistänyt Suomen laajojen kansalaispiirien taloudellista ja sosiaalista nousua.

Suomen osuustoimintaliikkeen synty

Suomen osuustoiminnan syntyyn ja kehittymiseen 1900-luvun taitteesta lähtien vaikuttivat perustaltaan taloudelliset ja sosiaaliset syyt. Tilannetekijänä liikkeellelähtöön vaikutti Suomen aseman kriisiytyminen Venäjän imperiumin osana.

Tekniikan ja liikenneolojen kehitys, teollistuminen, kaupungistuminen, talouskasvu sekä vaihdanta- ja rahatalouden eteneminen leimasivat 1800-lukua. Sosiaalinen ja taloudellinen epätasapaino eri väestöryhmien kesken kärjisti yhteiskunnallisia suhteita. Työväen ja pienviljelijöiden asema oli heikko, mikä loi kasvualustan uusille ajatuksille. Sosialististen aatteiden suosio kasvoi.

Saksan yhdistyminen ja voimistuminen muutti suurvalta-asetelmia, mikä heijastui myös Suomeen. Venäjä kiristi otetta rajamaassa, mihin suomalaiset reagoivat voimakkaasti ja hakivat kansallista yhtenäisyyttä.

Pellervo-Seuran perustivat uudistushenkiset yksityishenkilöt vuonna 1899 edistämään kooperatiivista aatetta. Ideana oli laajojen kansanjoukkojen taloudellinen yhteistoiminta osuuskunnissa, keskinäisissä yrityksissä ja tarpeen tullen myös osakeyhtiöissä niin, että menestyksellisen liiketoiminnan avulla voitiin parantaa jäsenistön taloudellista ja sosiaalista asemaa. Osuustoimintaliikkeen keskeisimmän ideologin ja organisaattorin, tohtori Hannes Gebhardin voimaperäisin sanoin ilmaistuna ”osuuskunnat ovat suorastaan affääriyrityksiä, joitten perusajatuksena on syrjäyttämällä yksityiset liikkeenharjoittajat ja pääomanomistajat, hankkia liikevoitto sen yhdistyksen jäsenille, jonka taloudellisesta toiminnasta voitto syntyy”.

Pelkistettynä osuustoimintajärjestön ja osuustoimintaliikkeen synty oli yhdistelmä ulkomaista taloudellis-sosiaalista innovaatiota, Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin elinkeinopolitiikkaa sekä maan sivistyneistön valmiuksia ja verkostoja.

Pellervon aloitteesta säädetty osuustoimintalaki 1901 avasi portit osuustoimintayritysten synnylle. Suomeen rakentuivat maanviljelijöiden, työväestön ja uudistusmielisen sivistyneistön yhteistyöllä muun muassa osuuskassat, osuusmeijerit ja osuuskaupat keskusliikkeineen. Kokonainen uusi liiketoimintamalli ja talouselämän lohko sai alkunsa. Kehityksen pyörä oli lopulta nopea. Osuustoiminnasta kehittyi merkittävä taloudellinen voimatekijä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Osuustoiminnan piiriin

Paasikivi oli Pellervo-Seuran henkilöjäsen sen alkumetreiltä alkaen lopun elämäänsä eli vuodet 1900−1956.  Lakiopintojen myötä Paasikivestä tuli pian Pellervon käytännön asioita hoitava lakimies ja johtokunnan sihteeri vuosiksi 1901­–1903. Hän oli ensimmäinen Pellervoon palkattu lakimies ja siten hän oli käytännön työllä valamassa osuustoiminnan perustaa. Pellervon vuosikertomus ilmaisee asian kuvaavin sanakääntein: ”Niin pian kuin tuli tunnetuksi, että osuuskuntalaki saisi vahvistuksen, katsoi johtokunta välttämättömäksi, että seuran palvelukseen saataisiin kykenevä juristi, joka ottaisi vastattavakseen lakikysymyksiin sekä ollakseen osallisena mallisääntöjen ja käsikirjojen valmistamisessa ja maaseudulta tulevien sääntöehdotusten tarkastamisessa. Tähän tehtävään onnistui johtokunta saada lakitieteen tohtori J. K. Paasikivi.”






Paasikivi oli Pellervo-Seuran henkilöjäsen järjestön alkumetreiltä alkaen.  Vuosijäsen hänestä tuli 1900 ja varsinainen jäsen 1912.

Tehtävässään hän oli sisäistänyt Pellervon yhteiskunnalliset tarkoitusperät. Oli kysymys laajasta yhteiskunnallisesta reformiohjelmasta. Paasikivi kirjoitti: ”Mutta osuustoiminnan merkitys ei rajoitu ainoastaan taloudelliselle alalle, vaan ulottuu kauas sen ulkopuolelle. Osuuskunta on koulu jäseniensä siveellisten ominaisuuksien kehittämiseksi, ennen kaikkea lujan yhteismielen, solidarisuuden tunteen kasvattamiseksi ja ylläpitämiseksi. Tuo periaate ’yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta’ on kyllä ankara; mutta se on myös kohottava ja ylentävä.”

Lakimiehen tehtävässä hänelle kuului muun muassa Osuuskassojen Keskuslainarahasto Osakeyhtiön perustaminen, ja tulipa hänestä sen hallintohenkilökin. Ajatus keskuslainarahastosta oli jo Pellervon perustamispöytäkirjassa 1899. Professori Julian Serlachiuksen pohjatyön viimeisteli työryhmä, jossa Paasikivi oli mukana. Monen lainopillista osaamista vaatineen muutoksen, senaatissa käynnin ja osakemerkinnän jälkeen Paasikivi piti perustamiskokouksessa pöytäkirjaa vuonna 1902. Paasikivestä tuli hallintoneuvoston varajäsen ja lopulta hallintoneuvoston varsinainen jäsen 1914–1920 hänen ollessaan jo Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja.

Paasikiven työrupeama Pellervossa oli verraten lyhyt, mutta ei hänen lakimiehen tehtävästä alkanut tienraivaaja-roolinsa siihen päättynyt. Kun Paasikivi jätti Pellervon lakimiehen tehtävän mennessään Valtiokonttorin palvelukseen, hän siirtyi Pellervo-Seuran johtokunnan jäseneksi vuosiksi 1903–1909. Hän oli vähintään osan aikaa myös sen varapuheenjohtaja.

Sosiaalireformistien piiriin

Paasikiven yhteys yhteiskunnallisista uudistuksista ja osuustoiminnasta kiinnostuneiden piiriin rakentui jo 1890-luvulla. Vanhasuomalaisten radikaali sosiaalipoliittinen ohjelma puri nuoreen Paasikiveen. Hän lähti mukaan Kansantaloudelliseen yhdistykseen, joka edusti niin sanottua historiallista koulukuntaa: valtion tulee lähteä mukaan talouden, sosiaalipolitiikan ja tutkimuksen keinoin yhteiskunnan epäkohtien ratkaisuun.  Tähän sisältyi paljon niin kutsutun klassisen kansantaloustieteen kritiikkiä.

Nuoruuden kansanvalistusidealismin rinnalle Paasikiven ajattelussa vahvistuivat myös taloudelliset näkökohdat. Pelkkä kansan koulutus ei riitä, vaan myös taloudelliset epäkohdat tulee poistaa. Paasikiven sanoin: ”Sivistys ilman taloudellista pohjaa synnyttää ja lisää tyytymättömyyttä. Kansansivistyksen tulee kulkea yhtä rintaa taloudellisten parannusten kanssa, muuten siitä luullakseni ei ole toivottua apua.” Myöhemmin jo kansanedustajana 1907 Paasikivestä tuli lopulta maatalousvaliokunnan puheenjohtaja ja valtakunnan tason vaikuttaja. Hän ajoi politiikkaa, jolla saatiin maata ja toimeentuloa maattomille ­­– ”torppareista kaikista pikku kapitalisteja”.

Tohtori Hannes Gebhardilla (1864­­–1933) oli suuri rooli Pellervon ja osuustoiminnan synnyssä ja ohjaamisessa yhdessä vaimonsa Hedvigin (1867−1961) kanssa. Perusteos Maanviljelijäin yhteistoiminnasta ulkomailla oli päivätty Saksan Bonnissa 14.12.1898. Teos julkaistiin aivan Suuriruhtinaskunnan hallinnollisia perustuksia järkyttäneen helmikuun manifestin alla vuonna 1899, joten osuustoiminnan edistämisohjelma oli valmiina.

Gebhard ja Paasikivi tutustuivat 1890-luvulla Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä ja kenraalikuvernööri N. I. Bobrikoffin asettamassa tilattoman väestön komiteassa – sen maanhankintakomiteassa ja tilattoman väestön alakomiteassa. Gebhardit ja Paasikivet olivat myös naapureita perustamassaan taloyhtiö Oivassa, Nervanderinkatu 11:ssä. Talo rakennettiin vuosina 1910–1911, ja se veti puoleensa vanhasuomalaisen puolueen aktivisteja. Suhdetta kuvaa, että Paasikivi oli Hannes Gebhardin toivomuksesta tämän arkunkantajana viimeisellä matkalla vuonna 1933.

Paasikivi oli jo ennen Pellervon syntyä tutustunut osuustoimintaan. Hän oli varhainen osuustoiminnan tutkija. Suomalaisessa puolueessa perehdyttiin 1890-luvulla osuustoimintamalleihin. Paasikiven laudaturtyö ja Valvojan artikkeli käsittelivät saksalaisia schulze-delitzschelaisia kansanpankkeja 1898. Malli keskittyi liberalismin hengessä kaupunkielinkeinojen kehittämiseen. Vallalle päässeessä raiffeisenilaisessa osuustoimintamallissa, jota Gebhard samaan aikaan ajoi, oli enemmän valtiollisia sosiaalipoliittisia näkemyksiä. Sen työ kohdistui enimmäkseen maaseutuväestöön. Paasikivi ei haastanut Gebhardin ajattelua. Suomeen tosin syntyi joitain schulze-delitzscheläisiä kaupunkiosuuskassoja.




Pellervo-Seuran johtokunta kävi osuustoiminnan aatteellista keskustelua. Pellervo-Seura johtokunnan pöytäkirja 7.9.1901. Suomessa pääsi vallalle agraariyhteiskuntaan sopiva Raiffeisenin järjestelmä.

Ihanteet ja elämän arkitodellisuus

Paasikiven elämäkerta kuvaa, kuinka yleinen kansantaloudellinen ajattelu laajeni viimeistään 1910-luvulla sosiaalipoliittisista kysymyksistä kohti yleistä talouspolitiikkaa. Sosiaalipoliittiset reformit olivat pysähdyksissä yleispoliittisen tilanteen vuoksi. Vanhasuomalaisten radikaali ohjelma ei riittänyt kilpailemaan sosiaalidemokraattien kanssa työväestön ja maaseudun tilattomien äänistä. Reformistit pettyivät köyhälistöön ja rahvas kyllästyi odottamaan uudistuksia. Epäluulo liberalismia kohtaan hälveni, ja valtion taloudellista roolia kohtaan tunnetut varaukset kasvoivat.

Myös Paasikivi liikkui sosiaalireformismista kohti yleisempää taloudellista ajattelua 1910-luvulla. Elämäkerta kuvaa, että hän ei hylännyt nuoruuden ihanteita. Paasikivi näki, että etenkin pienviljelys oli Suomen turva; hyvinvoiva talonpoikaisto toimi tukena teollisuudelle ja kaupalle. Kulutuskykyinen kaupunki- ja teollisuusväestö oli maanviljelykselle hyväksi. Hän koki keskittymisen haitaksi. Tarvitaan hajautuneita yhteiskuntarakenteita ja monen kokoista taloudellista toimijaa, ”elämä tulee siten rikkaammaksi ja monipuolisemmaksi”. Pienyrittäjätaustasta kumpusi arkijärkinen suhtautuminen taloudenpitoon. Taloudessa tulee olla tasapaino, tuloja enemmän kuin menoja. Säästäminen oli hyväksi. Paasikivi halusi kaikki väestöryhmät kiinni ”nykyaikaisen kulttuuri-ihmisen elämään.”

Osuustoiminnan rahoittaja eri rooleissa

Jos osuustoiminnan pohjalla ollut yhteiskunnallinen ajattelu ei jättänyt Paasikiveä rauhaan, niin eivät myöskään osuustoimintayritysten kehitys- ja rahoitustarpeet. Valtiokonttorista Paasikivi organisoi varoja meijerilainoihin ja antoipa lainaa myös schulze-delitzschelaiselle Kurikan Käsityöläisten Osuuskassalle. Suomenmielinen Kansallis-Osake-Pankki oli rahoittamassa kasvavia osuuskuntia, joilta ei kasvukipuja suinkaan puuttunut. Rahoittajan rooli ei ollut helppo. Pääministeri Paasikivi merkitsi päiväkirjaansa vuonna 1945, sotasyyllisyysoikeudenkäynnin paineissa, että hän oli Kansallispankista käsin antanut keväällä 1918 Elannon toimitusjohtaja Väinö Tannerille Suomen Osuustukkukauppa OTK:n perustamiseen kuuden miljoonan markan vakuudettoman luoton. Seuraavana vuonna hän pelasti Elannon estämällä Tanneria ottamasta kahden miljoonan dollarin luottoa. Hankkijan rahoituksessa mielialat vaihtelivat ”syvästä huolestumisesta helpotuksen tunteeseen”.

Osuustoiminnan valtiollinen symboli

Paljon myöhemmin, kun Paasikivi oli tasavallan presidentti, hänellä oli erityinen symboliarvo osuustoimintaliikkeelle. Tämän roolin hän jakoi toisen pitkään eläneen eturivin osuustoimintaveteraanin, Hedvig Gebhardin kanssa. Paasikivi merkitsi päiväkirjaansa 2. lokakuuta 1949: ”Pellervon 50-vuotisjuhla Messuhallissa. Hauska juhla, vaikka kesti 3 ½ tuntia. Ennen juhlaa kävi Pellervon lähetystö luonani ja toi minulle 50-vuotisjuhlan kunniaksi lyötetyn mitalin ja Pellervon ja osuustoiminnan 50-vuotishistoriikin.” Kuvaa kansanliikkeen symbolina täydensi maanviljelijän rooli Keravalla ja aktiivisuus Osuusliike Elannon näkyvänä jäsenenä.

Paasikiven vaikutus ulottuu myös jälkipolville. Suomesta kehittyi vuosikymmenten saatossa maailman osuustoiminnallisimpia maita. Pellervon nuoren lainopillisen neuvonantajan ikimuistettavat sanat vuodelta 1902 siivittävät yhä osuustoimintaliikettä eteenpäin: ”Laki sinänsä ei kuitenkaan vielä saa mitään aikaan. Se on ainoastaan ulkonainen muoto, jossa elämä voi liikkua. Se voi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi. Mutta sillä voipi olla suuri merkitys, jos kansa kykenee ja tahtoo ruveta sitä käyttämään, jos kansa käsittää osuustoiminnan merkityksen, ja tahtoo sitä toteuttaa.”

***

Filosofian lisensiaatti Sami Karhu on Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n toimitusjohtaja.