Juho Kusti Paasikivi, Jukolan isäntä Keravalta

Juho Kusti Paasikivi oli maatilan omistaja Keravalla 1917−1950. Hän oli hyvin perehtynyt maamme maatalouden tilaan ja tulevaisuuteen. Jukolaksi nimetty tila oli perheen toinen koti.

Entisen Suur-Tuusulan Yli-Keravan kylässä oli Skogsterin kantatila, joka jakautui kolmeen osaan. Yhtä kantatilan osaa sanottiin uudeksi Skogsteriksi. Naimiskaupassa se siirtyi Johan Henrik Lundille. Hänen poikansa leski Lovisa päätti 1915 myydä tilan jostain syystä, ohi lapsiensa, perheen ulkopuoliselle henkilölle. Tuolloin KOP:n pääjohtaja Juho Kusti Paasikivi iski siihen silmänsä. Joidenkin aikalaisten silmissä saattoi näyttää siltä, että Paasikivi yritti käyttää bulvaania kaupanteossa. Vasta 1917 hän sai ostetuksi tilan ja alkoi kutsua sitä Jukolaksi.

On arvuuteltu, miksi Paasikivi hankki Jukolan. Yksi syy oli varmaankin tarve löytää vaihtoehto osakesijoituksille ja pankkitalletuksille. Maaomaisuudessa varat olivat turvassa ensimmäisen maailmansodan laukkaavalta inflaatiolta. Toiseksi hän tiesi osaavansa ja haluavansa kehittää maatilaa. Hän toimi 1900-luvun alussa Pellervo-Seuran hallinnossa ennen senaattoriaikaansa, ja tutustui toimessaan monipuolisesti maatalouden harjoittamiseen ja kehittämiseen. Lisäksi Paasikiven käsialaa oli paljolti Suomalaisen Puolueen vuoden 1906 Maalaisohjelma. Toimiessaan 1911−1912 Senaatin maatalousvaliokunnan puheenjohtajana ja 1912−1913 maatalouskomitean sihteerinä hänelle oli muodostunut realistinen näkemys Suomen maatalouden ja maaseudun nykytilasta ja kehittämistarpeista. Kolmantena syynä, mutta vähäpätöisempänä, on mainittu mahdollisuus helpottaa perheen elintarvikehuoltoa ensimmäisen maailmansodan luomissa vaikeissa olosuhteissa.

Ostaessaan tilan Paasikivi oli 47-vuotas. Hänellä ja puoliso Anna Forsmannilla oli neljä lasta. Vanhin lapsista Annikki oli syntynyt 1898, Vellamo 1899, Juhani 1901 ja Varma 1903. Anna-vaimo, Juho Kustin suuri rakkaus, toi perheeseen omasta lapsuudenkodistaan hartaan kristillisyyden, joka sävytti Paasikivien jokapäiväistä perhe-elämää. Tilan ostohetkellä heidän kaupunkiasuntonsa oli Helsingissä osoitteessa Nervanderinkatu 11.


Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja ja Jukolan tilan isäntä Juho Kusti Paasikivi perheineen. Kuvassa Paasikivi ja tämän ensimmäinen vaimo Anna Matilda, lapset Annikki, Wellamo, Juho ja Varma Paasikivi 1910-luvulla. Keravan museo.

Jukolan uudistaminen

Ostohetkellä tilan pinta-ala oli noin 150 hehtaaria, josta noin puolet oli peltoa. Tilan rakennukset olivat huonossa kunnossa. Paasikivi uusi päärakennuksen ja rakennutti uudet ulkorakennukset. Juho Kusti valvoi tarkkaan kaikkia tilan rakennustöitä. Tarvittaessa hän esitti työn edistymisestä ja laadusta mielipiteensä kärkevästi, jopa tekijöitä loukaten. Kerran hän suuttui ja haukkui rakennusmestarin siitä, että pehtorille rakennetun liiterin ovet olivat hänen mielestään liian matalat, eikä hänellä ole varaa heittää rahaa hukkaan. Nytpä rakennusmestari suuttui ja pyysi lopputiliä. Niinpä Juho Kusti soitti ulkopuoliselle ammattilaiselle, joka totesi ovet oikein rakennetuksi. Paasikivi käynnisti oitis rauhanneuvottelun ja lepytteli rakennusmestarin, jotta työ saattoi jatkua. 


Entinen Jukolan kartanon päärakennus, rakennuksen pihanpuoleinen julkisivu. Rakennuksen ulkoasu peruja vuoden 1968 tulipaloa seuranneesta korjauksesta. Kuvaaja Matti Karttunen. Keravan museo.

Navettaan Paasikivi hankki rotukarjaa. Parhaimmillaan Jukolassa oli 25 lehmää ja 6 hevosta. Tilalla kasvatettiin myös lampaita ja sikoja. Keski-Uusimaan ilmoituksesta 1919 mainitaan: ”Hyviä porsaita myytävänä Senaattori PAASIKIVELLÄ Keravan Jukolassa, Puh. 39.”



Lehti-ilmoitus Keski-Uusimaa, 17.9.1919. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Paasikiven vaatimuksesta tilan metsiä hoidettiin erityisen huolellisesti. ”Hyvät puut yritettiin joka tapauksessa säilyttää ja kasvattaa metsää edelleen.” Kun Anna oli huomannut, että tuoreita rankoja käytettiin polttopuina, Juho Kusti järjesti henkilökunnalle ja perheelle metsän perkuun. Siitä lähtien Jukolassa käytettiin vain metsään kuivuneita puita lämmitykseen. Metsäteknikko kävi tarvittaessa leimamassa ne puut, jotka myytiin Keravan sahalle. Paasikiven innostus metsänkasvatukseen näkyy vieläkin hänen sembramäntyistutuksissaan.

Juho Kustin elämäntyöstä kirjoittaneen Tuomo Polvisen mukaan ”Paasikivi oli vilpittömästi kiinnostunut maanviljelystä ja maanviljelytekniikasta, joten viljelytekniikan osalta hänen tilansa kulki 1920-ja 1930-luvulla sen aikaisen kehityksen kärjessä”. Huolella salaojitetut pellot toivat satoa, ja Anna-rouvan vaalimasta puutarhasta saatiin ruokaa niin perheelle kuin myyntiin asti.

Vuonna 1922 Paasikivi järjesti Jukolan omistuksen uudella tavalla. Hän muutti Jukolan osakeyhtiöksi Jukolan Tila Oy:ksi. Hän laati tilan yhtiöjärjestyksen niin, että hän omisti osakeyhtiöstä puolet ja lapset toisen puolen. Yhtiön hallituksen muodosti Juho Kusti Paasikivi yksin. Hän oli myös yksin yhtiön toiminimen nimen kirjoittaja.


Arkipäivän elämää Jukolassa

Paasikiven palkkaamat vakituiset työntekijät hoitivat tilan työt. Jukolassa oli myös kausityöläisiä. Paasikivien lapsilla oli periaatteessa velvollisuus auttaa henkilökuntaa tilan töissä. Muun muassa eräänä kesänä tyttäristä Wellamo joutui maalaamaan punamullalla Porvooseen menevän maantien ja tilakeskuksen välistä aitaa saadakseen rahaa itselleen. Pojat puolestaan avustivat aika-ajoin vakituisia työntekijöitä taskurahaa vastaan.


Lehti-ilmoitus Helsingin Sanomat, 5.5.1928. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Paasikivet matkustivat aluksi junalla Helsingistä Keravalle, josta jatkoivat vossikalla noin kahden kilometrin matkan Jukolaan. KOP:n hankittua auton se toi Paasikivet lauantaisin Keravalle ja ajoi heidät yleensä maanantaiaamuisin Helsinkiin. Joskus viikolla, kun Jukolassa jouduttiin käymään KOP:n autolla, Juhani ja Varma saattoivat ottaa tovereitaan mukaan maalle. Perheen yhteiset loma-ajat pyrittiin viettämään Keravalla.

Lehtiuutisten mukaan toukokuussa 1923 perhe joutui liikenneonnettomuuteen, kun paluumatkalla Helsinkiin auto syöksyi ojaan ja pysähtyi puhelinpylvääseen. Syy ei ollut kuljettajan, vaan huonokuntoinen tie sortui normaalia vauhtia kulkevan auton alta. Vuonna 1931 VR perusti Porvoon radalle Jukolan tilan talouskeskuksen kohdalle seisakkeen, joka nimettiin tilan mukaan Jukolaksi. Seisakkeen nimi muutettiin 1951 Ahjoksi.

Henkilökunnan kertomuksissa ”senaattori” Jukolaan tullessaan laittoi eteisessä sisällä käymättä päälleen harmaan pompan – kesällä pikkutakin ja panamahatun. Sitten hän otti kepin nurkasta ja lähti kiertämään tiluksiaan tarkastellen omia ja naapureidenkin peltoja, puhuen samalla ääneen omia ajatuksiaan. Työväki arveli hänen harjoittelevan kieliä tai puheitaan, joita hän piti sekä kotimaassa että ulkomailla. Jukolan henkilökunnan muistissa Paasikivi istui lauantaisin kiikkustuolissa ”praasun” edessä lukien sekä opiskellen kieliä.

Kesän tärkeimmäksi Jukolan yhteiseksi juhlaksi muodostui Juhannus – Juhon päivä. Silloin talon emäntä järjesti ”kartanon” väelle kahvit. Läheisellä kalliolla poltettiin kokko. Lapsille annettiin koreittain limonadia. Paasikiven suosiota henkilökunnan silmissä lisäsi myös kaksi seikkaa. Henkilökunnan perheille hän tilasi joululahjaksi Uuden Suomen. Toiseksi hän avusti työntekijöidensä perheitä omista varoistaan ja järjesti KOP:stä lainoja. Palkolliset pitivät Juho Kustia hyvänä isäntänä mutta ”tulisena”. He mainitsevat hänet luotettavana ja ystävällisenä.



Kansallis-Osake-Pankin (KOP) pääjohtaja Juho Kusti Paasikivi (2. vas) esittelemässä 1920-luvulla Jukolan tiluksiaan KOP:n johtokunnan jäsenille Mauri Honkajuurelle ja Wilho Soinille, vasemmalla Anna Paasikivi. Keravan museo.

Kun Jukolaan rakennettiin sähkömuuntaja, sähköinsinööriksi opiskeleva Varma yhdessä työväen kanssa ”asensi sähköt” kaikkialle Jukolan tilakeskukseen. Teekkarina hän oli apuna uuden tekniikan hankkimisessa Jukolaan. 1920-luvun loppupuolella Jukolassa oli jo kuorma-auto ja traktori.

Paasikiven pojat Juhani ja Varma tunnettiin Keravalla pahennusta herättävästä autolla ajelusta. He saattoivat kaahaillessaan jättää teiden veräjät auki, jolloin talojen karja pääsi karkuun. Parhaiten keravalaiset oppivat pojista tuntemaan Varman, koska hän järjesti heille paikkakunnan ensimmäisen ”radiokoneen” esittelyn 1924.



Amerikkalaista radiolähetystä kuunnellaan Jukolan kartanon ullakkokerroksen kamarissa yöllä klo 03:00 1926−1927. Pöydällä Varma Paasikiven rakentama putkiradio, josta radiolähetystä on kokoontunut kuuntelemaan (vasemmalta lukien) Otto Rannström, Pekkinen, Gunnar Holmstén, Varma Paasikivi (istumassa keskellä), Per Pellinen sekä Aimo Rautela. Keravan museo.

Kun Anna sairastui tuberkuloosiin vuonna 1926, hänelle ja sairaanhoitajalle sisustettiin huoneet Jukolan päärakennuksen yläkertaan. Annan tauti eristi perheen. Jukolassa ei juuri käynyt vieraita. Juho Kusti määräsi Varman – vuoden opiskelua vailla valmiin sähköinsinöörin – lopettamaan tekniikan opiskelun ja aloittamaan lääketieteen opiskelun. Opiskelun ohessa Varma otti vastuuta äidin hoitamisesta. Anna kuoli 1931. Lääketieteen kandidaatti Varma Paasikivi menehtyi samaan sairauteen 1941.

Annikki-tytär valmistui 1924 arkkitehdiksi. Hän suunnitteli muun muassa KOP:n sivukonttoreita ja suojeluskuntataloja sekä Taka-Töölöön 1930 valmistuneen Paasikiven kotitalon.

Nuorempi tytär Wellamo valmistui puolestaan hammaslääkäriksi 1926. Vanhempi poika Juhani kuoli everstiluutnanttina 1942.

Paasikivi 1930-luvulla ja sota-aika

Juho Kusti solmi uuden avioliiton 1934 Amanda Valveen eli Allin kanssa. Vuonna 1936−39 hän toimi Tukholmassa suurlähettiläänä, eikä hänellä ollut Jukolan henkilökunnan mukaan aikaa käydä Jukolassa. Lapsista Varma valvoi tilan hoitoa isän puolesta. Varman kuoleman jälkeen 1941 Alli otti Jukolan valvonnan käsiinsä.

Jo 1930-luvun lopulla Paasikivi harkitsi tilan myyntiä, koska se ei hänen mukaansa ollut tarpeeksi tuottoisa. Paasikiven lapset olivat asiasta toista mieltä. Annikin mielestä Jukolalla oli mahdollisen sodan aikana reaaliarvoa. ”Siellä voimme kaikki tehdä työtä, emmekä kuole nälkään.” Annikki oli oikeassa. Molempien sotien aikana Jukola oli Juho Kustin perhekunnan elintarvikehuollon turvaaja. Vielä sodan jälkeen Paasikivelle toimitettiin päivittäin tonkalla Jukolan maitoa.

Talvisodan aikana poikien Juhanin ja Varman perheet olivat ajoittain Jukolassa sotaa paossa. Jatkosodan kesinä Paasikivi oleskeli Jukolassa vain tilapäisesti. Muun muassa kevään 1944 suurpommitusten aikana Jukola oli Paasikivelle turvapaikka, josta käsin oli hyvä seurata poliittisen ja sotilaallisen tilanteen kehittymistä.

Jatkosodan alkaessa 1941 Paasikiven vanhimman pojan Juhanin poika, 11-vuotias Juhani, asui ja työskenteli Jukolassa. Hänen tehtävänään oli kuljettaa hevosella maitoa meijeriin ja sitä tilanneille. Muistelmissaan hän kertoo tuolloisesta kommelluksestaan Keravan ilmavalvojana. Koska Kerava oli risteysasema, siellä tarvittiin jatkuvaa ilmavalvontaa. Siksi hänkin päätti ryhtyä ilmavalvojaksi. Valvontaa tehtiin ympäri vuorokauden kahden tunnin jaksoissa. Ensimmäinen hänen valvontatuuri sattui yöksi. Tottumattomana valvomaan hän nukahti. Onneksi vihollisen ilmatoimintaa ei ollut. Sattuneesta säikähtäneenä hän heti aamulla anoi välitöntä eroa sotatoimestaan. Jätettyään ilmatilan valvonnan hän päätti pitäytyä elintarvikehuollon jakelutehtävissä.

Jukolasta luopuminen

Paasikivi oli syvästi sitoutunut Jukolaan ja sen kehittämiseen. Hän pyrki hoitamaan tilaansa maatalouden uusimpiin menetelmiin nojautuen. Hän halusi olla päättämässä pienistäkin Jukolan asioista. Hän lähetti jopa ulkomailla ollessaan tilanhoitoa koskevia ohjeita.

Jukolasta luopuminen tuli kuitenkin uudelleen ajankohtaiseksi sodan jälkeen. Molemmat pojat olivat kuolleet. Varma kuoli 1941 keuhkotuberkuloosiin ja Juhani 1942 Maaselän ryhmän it-komentajana. Luopumispäätöstä saattoi edistää myös Annikin parantumaton sairaus. Hän kuoli selkärangan syöpään marraskuussa 1950. Wellamolla ja hänen miehellään oli oma maatila. Jukolan tilalle ei ollut enää oman perheen piirissä jatkajaa, eikä Juho Kustilla ollut pääministerin ja myöhemmin presidentin tehtävien vuoksi aikaa Jukolalle.

Näköpiirissä oli lisäksi se, että tilasta jouduttaisiin luovuttamaan maata Maanhankintalain perusteella. Luopumispäätöstä ei varmaankaan helpottanut se, että Jukola oli ollut periaatteessa Paasikiven pitkäaikainen toinen koti yli 30 vuotta.

Sodan jälkeen Jukola Tila Oy joutui Maanlunastuslautakunnan päätöksellä luovuttamaan toistakymmentä tonttia, yhteensä noin 27 hehtaaria, maansaantiin oikeutetuille perheille. Noin 125 hehtaaria käsittäneen pääosan Keravan kauppala osti kahdessa osassa käypään hintaan 1947 ja 1950. Maakaupan toinen osa käsitti noin 34 hehtaaria sekä noin 3,5 hehtaarin suuruisen Jukolan tilakeskuksen. Jukolan Tila Oy:n omistajat saivat kaikista kiinteistöä koskevista maakaupoista yhteensä noin 38 miljoonaa markkaa. Koska Jukolan tilakeskus oli kauppalalle tarpeeton, Kerava myi sen 1954 Ensio Lehtosen perustamalle Kristillisten Orpokotien Kannatusyhdistykselle. Yhdistys siirsi orpokotinsa Mäntsälästä Jukolaan, joka nykyään tunnetaan Paasikiven Nuorisokylänä. Sen perustehtävänä on edelleen lastensuojelutyö.

Nykyään Jukolan tilan kunnostetussa päärakennuksessa on kalustettuna Juho Kusti Paasikiven muistohuone, jonne Wellamo tytär lahjoitti isänsä vanhan työhuoneen irtaimistoa. Tilakeskuksen entisestä perunakellarista on 1963 tehty Valkean karitsan kappeli, joka on pienin vihitty kirkko maassamme.


Matti Nieminen FM ja KM, on museolehtori emeritus, Keravan museo.