MIKÄ ON KANSALLISEN KOKOOMUSPUOLUEEN TIE?
Esitelmä Kansallisen kokoomuspuolueen kokouksessa Turussa tammikuun 26 päivänä 1936
Sosialistien vaalitoiveet.
Sosialidemokraattisen puolueen johtaja, tuomari Väinö Tanner, lausui äskettäin paljon huomiota herättäneessä haastattelussa mielipiteitään tulevien vaalien pääkysymyksistä, vieläpä esitti ennusteluja vaalien tuloksista. Hän luuli puolustuslaitoksen perushankinta-asian sekä verotuskysymyksen tulevan lähestyvien vaalien pääkysymyksiksi ja katsoi voivansa asettaa valitsijoiden vastattavaksi yksinkertaisen kysymyksen, tahtovatko he vuosittain 210 miljoonan lisämäärärahan käytettäväksi puolustuslaitosta varten, vai eivätkö veronmaksajat mieluummin ota näitä rahoja vastaan verotaakkansa helpotuksena. − Hra Tanner katsoi sosialistien voiton v. 1933 vaaleissa tuottaneen hyviä seurauksia. Sekä tuloverojen lieventäminen vähävaraisilta että eräiden tullien alentaminen ovat − sanoo hän − tuloksia sosialistien vaalivoitosta sanottuna vuonna. Ilman sitä ei näitä verohelpotuksia muka olisi voitu aikaansaada. Ensi vaalien tulokseen nähden hra Tanner on hyvin toivo rikas. Hän pitää varmana sosiaalidemokraattisten edustajain lukumäärän lisääntymisen, vieläpä hän katsoo mahdolliseksi, että hänen puolueensa saisi enemmistön eduskunnassa. Ja hän sanoo puolueensa olevan valmis »tekemään johtopäätökset» voitostaan: ottamaan hallitusvastuun kantaakseen.
Puolustuskysymykseen palaan myöhemmin. − Kun hra Tanner väittää tuloverotuksen helpotuksen vähävaraisille ja eräiden tullien alentamisen olevan tuloksia sosialistien vaalivoitosta v. 1933, on huomautettava, että asia ei ole näin. Ehdotukset näiksi verotuksen helpotuksiksi tehtiin valtiotalouskomiteassa, vähävaraisten tuloverotukseen nähden tietääkseni samanlaisina ja tulleihin nähden pääasiallisesti samanlaisina kuin ne hallituksen esityksen perusteella eduskunnassa hyväksyttiin. Valtiotalouskomitean jäsenistä oli suuri enemmistö muita kuin sosialisteja. Edellytyksen verotuksen helpotukselle on luonut parantunut taloudellinen tila, mikä ei ole sosialistien vaalivoiton tulos. Olen varma, että suurinpiirtein samanlaiset verohelpotukset olisi toimeenpantu, vaikka sosialistien lukumäärä eduskunnassa olisi ollut miten vähäinen tahansa.
Odottaako ja toivooko hra Tanner ensi vaaleissa sosialistien edustajain todella huomattavasti lisääntyvän vai onko hänen lausuntonsa selitettävä vain jotenkin aikaiseksi vaalipropagandaksi, sitä en osaa sanoa. Kun porvarilliset ovat hajaantuneet moneen puolueeseen, mutta sosialistit ovat koossa, antaa tämä asiaintila viimeksi mainituille − − erityisesti nykyisen vaalijärjestelmän voimassa ollessa − mahdollisuuksia heidän edustuksensa lisääntymiseen. Ennenkuin aikaansaadaan nykyistä paljon enemmän yhteistoimintaa porvarillisten ainesten kesken, voi tapahtua mitä yllätyksiä tahansa, eikä ole paljon toiveita siitä, että nämä ainekset voivat johdonmukaisesti maan asioita johtaa.
Sosiaalidemokraattien niinkuin kommunistien ohjelma perustuu, kuten tunnettua, Karl Marxin teorioihin. Marx eli loppuikänsä Englannissa ja perusti tutkimuksensa ja ajattelunsa pääasiallisesti Englannin teollisuudessa 1830-, 1840- ja 1850-luvuilla vallinneisiin oloihin. Englannissa oli 18:nnen vuosisadan lopulla ja 19:nnen alulla, suurten teknillisten keksintöjen johdosta ja nojalla, nykyaikainen teollisuus pantu voimakkaaseen ja äkilliseen alkuun − tämä oli tuo kuuluisa »teollisuuden vallankumous» − mutta yhteiskunta ei ollut valmistunut tähän valtavaan muutokseen. Syntyi monenlaisia ja todellisia epäkohtia teollisuustyöväestön tilassa ja maatalouden asema edelleen heikkeni ja sen merkitys Englannin talouselämässä väheni. Tavallisella rohkeudella alettiin Englannissa paljastaa näitä epäkohtia virallisten komiteain selvityksissä ja 1830-luvulta lähtien alettiin sosiaalisella lainsäädännöllä oloja korjata. Juuri nuo viralliset selvitykset olivat tärkeänä aineistona Marxin tutkimuksissa. Yleistäen näitä erikoisista olosuhteista johtuneita ilmiöitä tavalla, jota vastaan tieteelliseltä kannalta on tehty painavia huomautuksia, Marx laati tunnetun teoriansa siitä, miten hänen mielestään taloudellinen kehitys tulee kulkemaan. Pääkohta ja käytännölliseltä kannalta katsoen tärkein on hänen kuuluisa kurjistumisoppinsa, joka tietää sitä, että työväestön asema muka tulee kurjemmaksi ja huonommaksi. Toinen hänen oppejaan on tuotannon keskittyminen, jonka mukaan taloudellinen tuotanto ja toiminta keskittyy yhä suurempiin ja suurempiin yrityksiin.
Kurjistumisteoria on, kuten sanottu, tärkein Marxin väitteistä. Kokemus on kuitenkin osoittanut, ettei se pidä paikkaansa. Työväen asemassa on tosin edelleen puutteita ja parantamisen tarvetta, mutta työväestön tila ei ole tullut huonommaksi, vaan parantunut. On sanottu, länsimaiden oloja silmällä pitäen, että nykyaikana työväellä ja pienemmillä palvelusmiehillä on paremmin varustetut asunnot kuin entisinä aikoina oli rikkailla. − Ja mitä tulee toiseen Marxin teoriaan, jolla edelliseen verraten on toisarvoinen merkitys, nimittäin, että yritykset tulevat yhä suuremmiksi ja harvalukuisemmiksi, ei sekään vastaa todellisuutta siinä yleisyydessä, minkä Marx sille tahtoi antaa. Tosin eräillä tuotannon aloilla suuryritykset näyttävät olevan taloudellisen välttämättömyyden vaatimia, mutta toisilla aloilla on asianlaita toisin. Maanviljelyksessä ovat aina pien- ja keskikokoiset viljelykset olleet useimmissa maissa vallitsevina. Ja viime aikojen kehitys osoittaa esim. Ruotsista, että työväen lukumäärä niissä työpaikoissa, joissa työläisten luku on 10 tai sitä vähemmän, on lisääntynyt kaikista voimakkaimmin, niin voimakkaasti, että työläisten luku työpaikkaa kohti on sitten vuoden 1913 alentunut runsaasti neljänneksellä.
Mutta huolimatta siitä, että Marxin väitteet ja opit käytännössä ovat osoittautuneet vääriksi, ovat ne levinneet ja ulottaneet vaikutuksensa uskomattoman laajalle − merkillistä kyllä, ei Englannissa, jossa Marx ne muodosti, vaan Euroopan mannermaalla, erityisesti Saksassa, josta ne levisivät mm. Skandinaviaan ja meidän maahamme. Vielä nytkin ovat Marxin väitteet sosialistien tunnustettuina opinkappaleina ja ohjelmana. Hänen kirjoituksensa ovat sosialistien ja kommunistien pyhät kirjat. Ei voi olla katsomatta henkisen köyhyyden todistukseksi, että suuri kansainvälinen sosialismi ei ole kyennyt nostamaan joukostaan sellaista miestä, joka olisi voinut tarkistaa ja uudistaa nuo vanhentuneet opit ja uskonkappaleet ja muodostaa uuden perustuksen tälle valtavat mittasuhteet saaneelle liikkeelle.
Käytännöllisissä asioissa on sosialismin ollut pakko menettelyssään poiketa oikeaoppisuudesta. Mutta periaatteellinen kanta, joka siis osoittaa sosialismin lopullisia tarkoitusperiä, on yhä edelleen nykyiseen yh teiskuntaan nähden sama kielteinen kuin ennen. Jo vuosikymmenien aikana on toivottu ja odotettu, että länsimainen sosialismi luopuisi vanhentuneista periaatteellisista opeistaan ja asettuisi myönteiselle kannalle nykyiseen yhteiskuntaan ja taloudelliseen järjestelmään. On toivottu, että se muodostuisi varsinaiseksi, nykyisen yhteiskuntajärjestyksen pohjalla toimivaksi uudistuspuolueeksi; että se luopuisi luokkasodan lietsomisesta; että se tuntisi ja tunnustaisi kansanyhteyden ja yhteenkuuluvaisuuden sekä asettuen kansalliselle kannalle tarmokkaasti ja selvästi kannattaisi yhteisen isänmaan itsenäisyyden puolustamista hyökkäyksiä vastaan; että se tunnustaisi itsensä solidaariseksi muiden kansanryhmien kanssa isänmaan yhteisissä asioissa. Tavan takaa kysyy itseltään: onko mahdotonta ajatella, että tähän isänmaan menestyksen kannalta aivan välttämättömään asiain tilaan ennemmin tai myöhemmin päästään?
Toistaiseksi emme kuitenkaan valitettavasti ole siinä. Meidän maamme sosiaalidemokraattinen puolue pitää, samoin kuin kommunistit, kiinni vanhoista opeistaan, vieläpä jotenkin karkeassa muodossa. Se käy ilmi heidän ohjelmastaan. Se tulevaisuuden näköala, että sosiaalidemokratia 6 saisi enemmistön eduskunnassa ja määräämisvallan valtiossa ja yhteiskunnassa sekä mahdollisuuden todella ryhtyä ohjelmaansa toimeen panemaan, on huolestuttava.
Fascistiset liikkeet.
Sosialismin vahvistuminen olisi myös omiaan lisäämään edellytyksiä fascistisille virtauksille, joita meidänkin maassamme, kuten monissa muissa maissa, sangen selvinä liikkuu. Fascististen liikkeiden, olivat ne mitä laatua tahansa, vallalle pääsy, olisi kuitenkin sekin maan rauhallisen ja onnellisen kehityksen kannalta katsoen onnettomuus.
Meidän maassamme näitä uusia virtauksia edustaa ja ajaa ns. Isänmaallinen Kansanliike. Tämä uusi puolue syntyi pääasiallisesti Kokoomuspuolueen keskuudessa ja meidän puolueestamme se on saanutkin miltei kaikki kannattajansa. Kokoomuspuolueelle se onkin tehnyt ylen suurta vahinkoa. Puolueemme, jolla aikoinaan oli 30–40 edustajaa eduskunnassa ja vaikuttava asema maan asioissa, on se supistanut pieneksi ja vähentänyt puolueemme merkitystä.
Mitä IKL todella on ja mihin suuntaan se tulee kehittymään, se on monessa suhteessa vielä epäselvä asia. Niin epämääräinen on tämän uuden puolueen ohjelma ja tarkoitus kuin myös sen menettelytavat. Asioissa, joita se ajaa, on yhteistä kokoomuksen kanssa maan puolustuskysymys ja taistelu vasemmistoa vastaan ja näissä kohden muutkin porvarilliset puolueet ovat, ainakin pääasiallisesti, samalla pohjalla. Sama on asianlaita kansallisen ja isänmaallisen mielen ja ajatustavan vahvistamiseen ja suomalaisuuden asian sekä suomenkielisen kulttuurin myönteisen puolen edistämiseen nähden. Näiden asioiden vuoksi ei olisi ollut tarpeen uutta puoluetta perustaa. Mutta näiden porvarillisille piireille yhteisten asioiden rinnalla on uudella puolueella ratkaisevan paljon sellaista, mikä ei sovellu kokoomuspuolueen eikä minkään muunkaan demokratian pohjalla olevan porvarillisen puolueen ohjelmaan ja toimintaan. IKL:n koko periaatteellinen valtiollinen, yhteiskunnaIIinen ja taIoudellinen katsomus on toinen kuin ns. porvarillisten piirien. Tämä uusi puolue kieltää pyrkivänsä diktatuurijärjestelmään, joka, kuten tunnettua, tietää, lyhyesti sanoen, rajatonta yksinvaltiutta. Mitä sitten puolue tarkoittaa? Pääkirjoituksessaan viime tiistaina selittää puolueen pää-äänenkannattaja Ajan Suunta, että maailma on kehittymässä kohti tilannetta, jossa välimuotoja ei sallita, »jolloin on olemassa vain demokratian valenimellä kulkevia bolshevistisia valtioita toisaalta ja toisaalta fascistisiksi nimitettyjä kansallisia valtioita». Ja tätä tilannetta symbolisoi − sanoo lehti − tällä hetkellä toisaalta paraati Mos kovan punaisella torilla ja toisaalta Berliinin Tempelhofer Feldillä. − Tämä määrittely on riittävän selvä. Se »kansallisen valtion» ihanne, jota IKL ajaa takaa, on siis samantapainen fascistinen, kuin mikä on vallalla diktatuurimaissa. Mutta se järjestelmä ei sovellu kokoomuspuolueen ohjelmaan ja periaatteisiin.
IKL puhuu puolueiden hävittämisestä, mikä tietää yhden puolueen rajattomaan valtaan asettamista. Millä tavalla edellytetään tämän yhden puolueen valtaan pääsyn ja vallassa pysymisen voivan tapahtua muuten kuin ankaran pakkojärjestelmän kautta? − Ei suinkaan siten, että koko Suomen kansa tai sanokaamme edes 90 % siitä vapaaehtoisesti liittyisi tähän uuteen puolueeseen ja jatkuvasti pysyisi siinä.
Edelleen IKL fascismin vaatimusten mukaisesti muutenkin tahtoo perinpohjin muuttaa nykyisen valtiollisen järjestelmän, joskin sen ehdotukset ja ajatukset näyttävät olevan vielä epämääräiset ja epäselvät. Se tahtoo asettaa pääohjeeksi ns. »johtajaperiaatteen », joka kaiketi käytännössä tietäisi jotakin samantapaista menettelyä kuin Saksassa ja Italiassa on vallalla. Vielä puhutaan »korporatiivisesta» järjestelmästä ja ns. »ammattikuntavaltiosta», mikä sisältää sen, että ihmiset ryhmitettäisiin tarkasti eri elinkeinojen mukaan ja sen pohjalla muodostettaisiin pakollisia elimiä, joiden tehtävänä olisi määrätä, valvoa ja johtaa taloudellista elämää sekä sen ohella valita edustajat parlamenttiin. Siis syvälle menevä vallankumous valtiollisessa järjestelmässä. Olisiko vanhan ammattikuntalaitoksen uudistamisesta löydettävissä jotakin hyödyllistä ja käyttökelpoista ainesta valtiollisen elämän rakentamiseksi, se on kysymys, jota nykyään pohditaan. Valtiollisen edustuslaitoksen, parlamentin, kokoonpano, joko kokonaan tai osittain, eri elinkeinojen harjoittajien ja etupiirien edustajista, on vanha ajatus, jota ulkomaisessa, meidänkin maassa aikoinaan eduskuntareformin aikana 30 vuotta sitten paljon luetussa kirjallisuudessa käsiteltiin. Erinäisistä syistä ajatus ei aikoinaan saavuttanut kannatusta.
Missään tapauksessa tällaiset valtiollisen elämän mullistukset, todelliset vallankumoukset, eivät sovellu enempää demokratiaan kuin konservatiiviseen katsantokantaan. Konservatiivinen kanta ei ole mitään edistyksen ja muutosten vastaista. Päinvastoin konservatismin tulee olla rakentavaa ja kehittyvää, sen tulee pyrkiä muuttamaan ja muodostamaan perityt laitokset reaalisten olojen mukaan, niin että ne vastaavat ajan tarpeita. Mutta kokoomuspuolue ja terve konservatismi tahtoo säilyttää sen, mikä olevissa oloissa on elinvoimaista ja hyödyllistä; ja elinvoimaista on olevissa oloissa yleensä paljon enemmän kuin radikaalisella taholla edellytetään. Muutokset on tehtävä niin, että ne mahdollisimman hyvin soveltuvat entisiin oloihin ja mahdollisimman vähän hävittävät niitä. Sellainen kansaneduskuntalaitoksen ja koko valtiolaitoksen mullistaminen samoin kuin sanan-, kirjoituksen- ja muun vapauden tuhoaminen kuin on tapahtunut diktatuurimaissa, on aivan vastoin terveen konservatismin luonnetta ja vaatimuksia.
Meidän kantamme mukainen ei myöskään ole se suuntautuminen taloudellisella alalla, jonka IKL on ottanut. Tosin sen tähänastiset ehdotukset ovat suhteellisen vaatimattomia ja vaarattomia ja niiden toteuttaminen olisi jotenkin merkitystä vailla. Mutta jos tarkoituksena on taloudellisella alallakin noudattaa fascismin ja natsismin esimerkkejä, on asia toinen. Tämä on ilmeisesti tarkoitus. Takana on sama vieras katsantotapa kuin mikä on pantu vallalle diktatuurimaissa. Se oppi, mitä IKL:n julkaisuissa opetetaan nuorisollekin, on murheellista lukea. Siinä asetetaan ns. »porvarillinen maailmankatsomus» rinnan »marxilaisuuden» kanssa, joita kumpaakin vastassa on oma »näkemys». Sinimustanuoriso ei voi lukea itseänsä sosiaalidemokraatteihin eikä porvareihin − sanovat he. − Nykyisen nuorison maailmankatsomukselle on vieras sekä sosiaalidemokratian kansainvälisyys ja luokkataistelu että porvarillisen maailmankatsomuksen itsekkyys − sanotaan edelleen (Sinimusta 31/5 35). − Saksassa ja Italiassa on taloudellisella alalla valtiososialismi ja valtion »suunnitelmatalous» viety sangen pitkälle. Yhä voimakkaammin esiintyy siellä vaatimuksia, että yhteiskunnallinen ja taloudellinen vallankumous on lopullisesti toimeenpantava.
Valitettavaa IKL:n menettelytavassa on se ylenpalttinen omahyväisyys, se − tahtoisin sanoa − eräänlainen henkinen kopeus, mikä uhkuu heidän puheistaan ja esityksistään, samoinkuin reaalisista tosioloista välittämättömät intomieliset sanat, joita he käyttävät. Että tällainen kiihkomielisyys kehittymättömissä nuorukaisissa sekä muissa syvempää tietoa ja kokemusta vailla olevissa henkilöissä voi aiheuttaa tuhoisia vaikutuksia, on selvää. Surullista kokemusta on saatu siitä, mitä Viron valtiokaappausyrityksen yhteydessä on tullut ilmi.
Kokoomuspuolueen täytyy kulkea omaa tietänsä omien periaatteittensa ja ohjelmansa mukaisesti. Viime puoluekokous määritteli selvästi puolueen suhteen IKL:ään. Tätä päätöstä meidän on horjumatta noudatettava.
Kokoomuspuolueen yleinen kanta.
Siitä, mitä olen edellä esittänyt, käy ilmi kokoomuspuolueen kanta eräissä tärkeissä kohdissa. Me emme tietenkään hyväksy sosiaalidemokratian periaatteita ja päämääriä, mutta emme sitäkään, mikä on IKL:n aatteiden ja tarkoitusten takana. Kummaltakin puolelta on tällä asialla käytännöllistä ja ajankohtaista merkitystä ja sen vuoksi olen sitä näin laajasti kosketellut.
Pyydän vielä saada tehdä erään yleisen huomautuksen.
Usein kuulee sen käsityksen, että konservatiivisen eli ns. oikeistopuolueen kanta ja ohjelma olisi vain kielteinen, negatiivinen, kaikkeen uuteen nähden. Tällä kannalla olevia konservatiiveja voi löytyä, mutta sellainen asenne on, ei ainoastaan maan ja kansan menestymisen, vaan myös itse elinvoimaisen konservatismin kannalta katsoen vahingollinen. Kokoomuspuolueen ohjelman periaatteellisessa puolessa sanotaan sattuvasti ja oikein puolueen tahtovan säilyttää sen, mitä kansamme on aikaisemmilta sukupolvilta arvokasta perinyt. Mutta meidän pyrkimyksemme on, ei vain säilyttää, vaan myös kehittää valtiollisia ja yhteiskunnallisia laitoksiamme, niin että ne soveltuvat muuttuneisiin oloihin, aina kuitenkin tarkasti katsoen, mitä vanhassa on elinvoimaista ja oleellista, ja muuttaen sitä vain niin paljon kuin on välttämätöntä. Olojen muuttuessa eivät vanhat laitokset sinänsä sovellu uusiin tehtäviin ja ellei niitä ajoissa uudisteta, joudutaan tavallisesti ottamaan kovin pitkä askel yhdellä kertaa. Eduskuntauudistus v:lta 1906 on siitä hyvänä esimerkkinä. Erityisesti nykyinen maailmansodan jälkeinen aika vaatii herkällä korvalla kuuntelemaan ajan valtimon lyöntiä ja harkitsemaan, mitä kehittämistä vanhat laitokset kaipaavat voidakseen säilyä ja vastata uuden ajan tarpeita. Valtion ylempien elinten toiminnassa useimmiten saavutetaan parhaita tuloksia, jos kansaneduskunta itse vapaaehtoisesti omaksuu sellaiset menettelytavat, jotka vastaavat ajan vaatimuksia. Vaikeuksia siinä tuottaa erikoisesti kysymys eduskunnan ja hallituksen välisen yhteistoiminnan järjestämisestä siellä, missä monien puolueiden olemassaolo estää puhtaan parlamentaarisen järjestelmän toimintaa.
Muita nykytärkeitä kysymyksiä.
Paitsi kysymyksiä, jotka tarkoittavat valtiollisen ja taloudellisen järjestelmämme turvaamista eri puolilta tapahtuvia hyökkäyksiä vastaan, on meillä eräitä muita tärkeitä asioita selvitettävänä. Niiden joukossa on edellisiltä ajoilta peritty suomalaisuuden kysymys. Sehän on ollut pääasiallinen sisäinen riita-asiamme sukupolvien aikana. Kehityksen kulku on viittonut tien asian ratkaisulle. Suomenkielen asia on mennyt suuresti eteenpäin. Luonnollista on, että suomen kieli kaikissa suhteissa asetetaan siihen asemaan, joka sille historiallisen kehityksen ja olevien olojen perusteella maan valtakielenä kuuluu. Tämä voidaan mielestäni tehdä ilman, että ruotsinkieltä puhuvan kansamme osan oikeutettuja ja kohtuullisia kielellisiä vaatimuksia sorretaan.
Taloudellisella ja yhteiskunnallisella alalla ovat tehtävät moninaiset. En voi niihin yksityiskohtaisesti ryhtyä. Jokainen asia vaatisi oman esityksensä.
Yleisenä periaatteena on mielestäni taloudellisiin kysymyksiin nähden ohjeena pidettävä, ettei tärkeillä elinkeinon aloilla, joilla laajalle ulottuvat ja suuret yhteiskunnalliset arvot ovat kysymyksessä, pääse mullistuksia ja järkytyksiä tapahtumaan. Jos yleensäkin muutosten pitäisi tapahtua äkkijyrkkyyksiä välttäen, on asianlaita juuri taloudellisiin oloihin nähden näin.
Tämä periaate tuntuu ehkä monesta jotenkin ylimalkaiselta. Itse asiassa siitä voi tehdä tärkeitä johtopäätöksiä. Kaikin käytettävissä olevin keinoin on koetettava asiat niin järjestää, että maatalous, joka on meidän tärkein elinkeinomme, säilyy järkytyksiltä ja voi mahdollisimman ehjänä päästä parempiin aikoihin. Me emme saata taloudellisistakaan syistä ajatella samanlaista politiikkaa, kuin mitä Englanti on noudattanut 1840-luvulta alkaen, mikä lopullisesti on johtanut Englannin talonpoikaisviljelyksen häviämiseen ja vienyt siihen, että Englannissa maataloudesta toimeentulonsa saapa väestö on vain 5 % väestön koko lukumäärästä. − Mutta myöskin kotimarkkinateollisuuteen nähden on niin toimittava, että yhteiskuntaan laajasti vaikuttavat mullistukset vältetään. Samalla kun tällainen politiikka on nähdäkseni yhteiskunnan edun kannalta paras, on se erikoisesti kokoomuspuolueen periaatteiden mukainen.
Ns. yhteiskunnallinen kysymys, so. kysymys vähempivaraisten kansan kerrostenolojen parantamisesta, liikkuu voimakkaana ajan hengessä. Mitä vaikeuksia tässä esiintyy, heti kun siirrytään yleisistä ajatuksista tekoihin, nähdään vanhuus- ja työkyvyttömyysasian käsittelystä, joka juuri on päiväjärjestyksessä. Valtiotalouskomitea, joka viime keväänä lopetti työnsä, hyväksyi eräiden muiden sosiaalisten ehdotusten ohella suuntaviivat tässä asiassa. Komitean jäsenet olivat ei vain eri puolueista, vaan myös eri yhteiskunta- ja ammattialoilta. Yksityiskohtaisen ehdotuksen laati valtiotalouskomitean sosiaalijaosto, joka jatkoi työtänsä erikoiskomiteana. Nyttemmin on ehdotuksesta pyydetty lausuntoja eri talousjärjestöiltä, ja olemme lukeneet viime päivinä lehdistä, miten kovasti ehdotusta on arvosteltu. On oletettava, että ehdotuksen yksityiskohtia voidaan parantaa, mutta valitettavaa olisi, jos tämä uudistus, jota kauan on valmisteltu, jälleen tälläkin kertaa raukeaisi. − Tämä uudistus on suuri ja vaatisi paljon varoja. Sen toimeenpano luonnollisesti vaikeuttaisi toisten suurempia varoja vaativien uudistusten samanaikaista päiväjärjestykseen ottamista.
Luin eilen otteen eräästä täkäläisen maalaisliittolaisen lehden kirjoituksesta. Lehti näkyy yhtyvän täydellisesti sosialistien kantaan, että nykyisessä yhteiskunnassa on sovittamattomia taloudellisia ristiriitoja eri kansanluokkien kesken ja että näin ollen luokkataistelu on luonnollinen ja välttämätön. »Valtiossa on näet niin» − lehti kirjoittaa − »ettei jollekin väestöluokalle voida myöntää uusia etuja, ellei samanaikaisesti joiltakin toisilta – etuoikeutetuilta − yhteiskuntaluokilta niitä vastaavasti supisteta. Jos huonommassa asemassa olevan luokan annetaan astua askel eteenpäin, on jonkun toisen yhteiskuntaluokan astuttava ainakin pieni askel taaksepäin, sillä olosuhteitten muutokset − esim. elintason yleinen nousu − eivät riitä antamaan samanaikaisesti kaikille uusia etuja.» Näin sanoo mainittu lehti.
Tällainen epätoivoinen ja yhteiskunnan perikatoon johtava katsantokanta on vastoin kokoomuspuolueen taloudellisia ja yhteiskunnallisia periaatteita. Mutta se on myös vastoin sitä, mitä sekä käytännöllinen kokemus että kansantaloudellinen tieto oikeaksi osoittaa. Tosiasia on, että siten kuin nykyaikainen taloudellinen elämä on muodostunut, kaikki kansanluokat ovat toisistaan erottamattomasti riippuvaisia. Kaikki nousemme yhdessä ja painumme yhdessä. En voi ruveta tätä asiaa laajemmin selvittelemään. Mainitsen vain, että kansantaloustieteessä on tämä eri kansankerrosten nousun ja laskun toisistaan riippuvaisuuden tosiasia puettu varsinaisen taloudellisen lain muotoon, jota esittäjänsä mukaan kutsutaan »Pareton laiksi». On aivan turhaa luulla taloudellinen hyvinvointi voitavan perustaa olemassa olevien varojen uudelleen jakamiseen javäärä luulo on, että yhden kansankerroksen hyvinvoinnin kohoaminen vaatisi toisen kansanluokan elämäntason alenemista. Ajoittaisesti voi tuloksena olla, että yhden kansanryhmän elintason nousu on suhteellisesti suurempi kuin jonkun toisen. Viime vuosikymmeninä on, niinkuin yleisesti on todettu, kehitys ollut sellainen, että vähävaraisten kansankerrosten elämäntaso on parantunut suhteellisesti enemmän kuin varakkaampien. Tämä on ollut hyvä. Minun luuloni ja toivoni on, että tulevaisuudessakin, erityisesti läheisemmässä, sama kehitys on jatkuva. Tätä toivon sekä yhteiskunnallisista että taloudellisista syistä.
Puolustuskysymys.
Lopuksi minun on kosketeltava erästä tärkeätä asiaa.
Kaikkien toimien edellytys, vieläpä kansamme koko elämän edellytys on maamme itsenäisyyden ja vapauden puolustaminen ja turvaaminen.
Puolustuskysymys on kansamme nykyhetken kysymyksistä tärkein. Edellämainitussa haastattelussa hra Tanner suhtautui puolustuslaitoksen perushankintoihin kokonaan kielteisesti, ja hän katsoi veronmaksajille asetettavan kysymyksen olevan, eivätkö he mieluummin halua puheenaolevaa määrää, 210 miljoonaa markkaa, veronhelpotuksina itselleen kuin että ne käytettäisiin puolustuslaitoksen vahvistamiseen.
Kysymyksen näin asettaminen ei ole oikein. Jokainen kansalainen ja erityisesti taloudellisella alalla toimineet, joihin minäkin kuulun, kyllä ymmärtävät, miten hyödyllistä olisi ja miten hyvältä tuntuisi helpotuksen saaminen verorasitukseen, joka meillä tosiaan on sangen raskas. Se on raskas, verrattuna muihin maihin, sekä vähävaraisille että suurempituloisille. − Kysymys on, onko puolustuslaitoksemme välttämättömästi korjauksen ja vahvistuksen tarpeessa. Kysymyksessä ei ole mikään hyökkäysarmeija, vaan sanan yksinkertaisimmassa merkityksessä maanpuolustuksen väline. − Se selvitys, jonka valtiotalouskomitean puolustusjaosto antoi, mutta jota valitettavasti ei voi saattaa julkisuuteen, osoitti vastaansanomattomasti välttämättömyyden tuntuvasti parantaa puolustuslaitostamme sillä tavalla kuin jaoston ja komitean ja sittemmin hallituksen esitys sisälsi. Tämän välttämättömyyden edessä oli taivuttava. – Nykyisen maailmantilan tulisi olla jokaiselle kansalaiselle muistutuksena siitä, mikä merkitys on puolustusvalmiudella pienellekin kansalle. Abessinian kohtalon pitäisi olla varoituksena. Pienenkään kansan, sellaisen kuin meidän, mahdollisuudet puolustaa itseänsä suurtakin vastaan eivät suinkaan ole olemattomat, kun vain kansassa on puolustustahtoa ja kun sotavarustuksista on pidetty asianmukaisesti huolta. Vain sellainen kansa, joka itse on päättänyt vapauttaan puolustaa, voi toivoa muilta apua. Toiselta puolen on selvää, että jos maan valloittaminen tietäisi vain paraatimarssia pääkaupunkiin, vaara nykyisessä väkivallan maailmassa olisi uhkaava. Niin raskas taakka kuin maanpuolustus onkin pienelle kansalle ja niin tarkasti kuin varoja tarvittaisiin moniin tarpeisiin, ei terve kansa voi panna itsenäisyytensä ja vapautensa puolustamista kysymyksen alaiseksi.
Arvoisat kansalaiset!
Meillä on edessä tärkeä vaalivuosi: On sanottu, että kansanvaltainen valtiojärjestelmä, demokratia, panee suuret vaatimukset kansalle. Se edellyttää kansalaisilta valppautta ja valveutumista. Mutta ennen kaikkea se vaatii kykyä nähdä ja erottaa yleinen etu yksityisestä ja kykyä asettaa yleinen etu toimintansa ohjeeksi.
Kokoomuspuolue on, tunnettujen tapausten kautta, menettänyt jäseniään. Ei ole kuitenkaan pienintäkään aihetta pelätä kokoomuspuolueen aatteiden häviävän ja kadottavan vaikutustaan. Kokoomus puolueen aatteet, rakentavan kehityksellisen konservatismin aatteet, ovat ikuisia, sillä ne perustuvat reaalisiin oloihin ja yleisinhimillisiin ajatuksiin. Eivät ne meidänkään maassamme tule häviämään. Ajaksi niiden vaikutus voi heikentyä. Mutta ne löytävät kyllä aina ajajansa. Meidän kokoomuslaisten on kuljettava suorasti ja jäykästi omaa selvää tietämme. Meidän on pidettävä raja selvänä niihinkin, jotka ovat meistä luopuneet ja jotka eivät halua meidän luoksemme palata. Menkööt omia teitään, jotka kyllä johtavat umpikujaan. Kun me rohkeasti pidämme aatteistamme kiinni, toimimme omalta osaltamme parhaiten yhteisen isänmaan menestykseksi.
