Paasikiven »ohjelma» v. 19481
1.) »Päätehtävä meidän politiikassamme nyt ja tulevaisuudessa on tietysti itsenäisyyden ja demokraattisen järjestyksen turvaaminen. Näissä molemmissa suhteissa ei ole vielä varmuutta.
2.) Meidän politiikkamme Neuvostoliittoon nähden on tietysti oleva sama kuin se on ollut viime vuosina.
Solmittuamme rauhansopimuksen ja ystävyyssopimuksen olemme suhteissamme Neuvostoliittoon menneet niin pitkälle kuin meille on mahdollista.
Olemme tyydyttäneet Venäjän sotilaalliset intressit 100-prosemtisesti. Minä en näe, missä asioissa nyt voisimme mennä pitemmälle ja antaa perään.
Nyt meidän täytyy pitää lujasti kiinni oikeudestamme sopimusten mukaan ja vaatia, että myös Neuvostoliitto ei mene sopimusten sisältämän rajan yli. Kaikki, mikä on rajalinjan tällä puolella, kuuluu meille.
Jos venäläiset pyrkivät menemään sopimusten yli, niin se osoittaa, että heillä on muita tarkoituksia, kuin mitä he tähän asti ovat monesti ilmoittaneet. Ne tarkoitukset silloin tähtäisivät meidän kansamme ja valtakuntamme elinhermoihin ja henkeen.
3.) Tähän asti vapaaehtoisissa »ystävyystöissä», kulttuuri- ja taloudellisella alalla, asetumme myönteiselle, positiiviselle kannalle. Voimme vielä kehittää kauppaamme Neuvostoliiton kanssa, mutta me emme saa tulla taloudellisesti riippuvaisiksi Neuvostoliitosta.
Kulttuurialalla tulokset tuskin voivat tulla niin huomattaviksi kuin kommunistien ym. taholla odotetaan. Kulttuuri- ja yhteiskunnallinen elämä Neuvostoliitossa on toinen kuin meillä, venäjän kieli on – onneksi – meille tuntematon, ja koko elämäntyyli ja ihanteet ovat meillä toiset kuin Neuvostoliitossa. Se on meille vieras maailma. Me kuulumme pohjoismaihin ja länsimaihin.
4.) Ennen kaikkea meidän tulee pitää kiinni siitä, että me itse s.o. eduskunta ja presidentti, mutta ei Moskova, määrää, kutka henkilöt tulevat hallituksen jäseniksi.
Jos tässä annamme perään, niin se on meidän loppumme. Ainoastaan jossakin vähäisemmässä määrässä voimme ottaa huomioon venäläisten mielipiteet. Me olemme tässä kohden vaikeassa asemassa sen vuoksi, että venäläisten halu on saada niin paljon kuin mahdollista kommunisteja hallitukseen tärkeille paikoille, mutta kommunistit eivät ole lojaaleja Suomen kansan valtavaa enemmistöä kohtaan eivätkä he hyväksy Suomen kansan ihanteita ja päämääriä, vaan tahtovat viedä olot diktatuuriin.
5.) Sen tähden venäläisten lehtien kirjoittelut ja Venäjän radion puheet, jotka ovat meidän kommunistiemme inspiroimia, eivät voi ratkaista meidän hallituksemme kokoonpanoa.
Tässä suhteessa on meillä kaikkien ei-kommunistien reagoitava vakavasti jokaista yritystä vastaan vaikuttaa hallituksen kokoonpanoon ja muihin meidän sisäisiin asioihimme.
Sen tähden minä en ymmärrä Kaijalaisen menettelyä. (Ks. edellä ss. 17-18. – T.P.)
Jos tässä annamme perään, tietää se, että valtiovalta joutuu meidän kommunistiemme käsiin, ja heidän välikappaleenaan on Venäjän lehdet ja radio.
Tämä on meille elinkysymys.
6.) Minä en ole havainnut Neuvostoliiton hallituksen taholta mitään konkreettista uhkaa tällä hetkellä meitä vastaan. Minä luulen, että Neuvostoliitto tyytyisi tehtyihin sopimuksiin, jotka takaavat Venäjän reaaliset intressit tällä taholla, ja että Neuvostoliitto antaisi meidän olla rauhassa, jos meidän omat kommunistimme olisivat lojaaleja maatamme kohtaan eivätkä kaikin keinoin ja täysin valheellisella ja epäisänmaallisella tavalla harjoittaisi yllytystä omaa maataan vastaan.
Merkit osoittavat, että kommunistien toiminta on koko Euroopassa ja koko maailmassa viime aikoina tehostunut.
On käynnissä kaikkialla kommunistien kampanja Kominformin johdolla. Tarkoituksena näyttää olevan saada kaikki »itädemokratiat» juotetuksi yhteen yhdeksi taistelublokiksi Neuvostoliiton alaisena. Kysymys on, että voimme pysyä tästä erillään.
Pahin vaara uhkaa meitä meidän omien kommunistiemme taholta.
On todennäköistä, että meidän kommunistimme koettavat saada meilläkin asiat menemään samalla tavalla kuin Tsekkoslovakiassa, Puolassa, Unkarissa ja muissa Balkanin maissa, s.o. että kommunistit voisivat sopivan hetken tullen panna toimeen kaappauksen ja kommunistisen diktatuurin.
Heidän menettelynsä on muissa maissa ollut: ensin kansan rintama ja kokoomushallitus, jossa kommunistit ovat mukana, sitten saada kommunistien vaikutus hallituksessa yhä suuremmaksi ja ylivoimaiseksi, saada sosialidemokraatit johtoonsa ja lopuksi kommunistien diktatuuri.
Meillä kommunistien tarkoitusperä on jälleen ilmaistu jokseenkin selvästi SKP:n äskeisessä julistuksessa, että Neuvostoliitolla ei olisi mitään tällaista kehitystä vastaan, on tuskin epäiltävissä.
7.) Meidän on vakavasti pidettävä kiinni oikeudestamme. Jos Neuvostoliiton puolelta esitetään meille vaatimuksia, jotka menevät sen yli, mitä sopimukset sisältävät, on meidän pantava vakavasti vastaan.
Me käymme nyt ja olemme jo kuluneina aikoina käyneet henkistä taistelua Suomen kansan ja valtakunnan elämästä ja olemassaolosta.
Me tuskin voimme odottaa lähitulevaisuudessa meille edullisempaa konjunktuuria. On aihetta edellyttää, että Neuvostoliiton hallitus ei tällä hetkellä ryhdy tällä taholla sotilaallisiin väkivaltatoimenpiteisiin, mihin sillä ei ole mitään reaalista syytä ja mistä sillä ei olisi mitään reaalista hyötyä, vaan ainoastaan vaikeuksia.
8.) Meillä näytään katsottavan, että kun kommunistit ovat eduskunnassa vähemmistönä ja kun niiden kannatus vaaleissa väheni, niin ei ole mitään hätää.
– Tämä ei ole nähdäkseni oikein.
Unkarissa oli kommunisteja 7 %, Romaniassa, Puolassa, Tšekkoslovakiassa ynnä Balkanin maissa kommunistit olivat vähemmistöinä, toisissa maissa hyvin pienenä vähemmistönä. Mutta se ei ole estänyt heitä ottamasta valtaa käsiinsä, ja kehitys on mennyt kuten tiedetään.
9.) Meillä kommunisteja on 17 % ja SKDL:n kanssa 19 %. Se on riittävän suuri määrä, jotta he voisivat kukistaa demokraattisen järjestyksen ja panna toimeen diktatuurin, jos he saavat asiat järjestymään tarkoitustensa mukaan.
1O) Minä luulen, että meidän kommunistimme viime talvena Tšekkoslovakian tapausten jälkeen ajattelivat kaappausta. Se estettiin valppaudella. Minä, Vesterinen, Fagerholm, Hiltunen, Gabrielsson toimimme sangen tarmokkaasti koko kevättalven.
Voin sanoa, että viime talvi oli minulle niin raskas, että epäilen, tokko enää jaksaisin kestää sellaista talvea.
(Benesh ei voinut viime helmikuussa tehdä mitään, vaikka olisi tahtonut.)
11.) Kommunistien merkitys on suurempi kuin mikä vastaa heidän määräänsä eduskunnassa.
Eduskunnan on vaikea ratkaisevasti estää kommunistien kaappausta, vaikka eduskunnassa on suuri enemmistö ei-kommunisteja.
Kommunisteilla on vielä eräissä teollisuustyöväen piireissä huomattava vaikutusvalta.
SAK:ssa on 40 % 60 %.
Jos kommunistit saavat sen lisäksi määräysvallan myös eräissä valtion laitoksissa: poliisi, armeija, kulkuneuvot yms., niin kaappauksen vaara on ilmeinen.
12.) Tärkein tehtävä meillä on – paitsi estää kommunisteja pääsemästä tärkeille paikoille – saada kommunistien kannatus vähenemään varsinkin teollisuus- työväen keskuudessa.
Siinä voidaan vaikuttaa ja toimia ainoastaan työpaikoilla ja ammattiyhdistyksissä. Ja siellä voivat toimia vain sosialidemokraattiset työläiset. Muut puolueet eivät siellä voi saada tuloksia aikaan.
13.) Hallituskysymys. Vaikka tulevaisuudessa jälleen muodostettaisiin kokoomushallitus, on tärkeätä estää kommunisteja pääsemästä sellaisille hallituspaikoille, missä he voivat vaikuttaa suunnitelmiensa hyväksi.
14.) Hallituksessa on viisi paikkaa, joihin ei kommunisteja eikä muita, jotka toimivat heidän ohjeidensa mukaan, voida minun mielestäni päästää.
Ne ovat:
I) pääministeri
II) sisäministeri
III) puolustusministeri
IV) ulkoministeri
V)kauppaministeri
I. pääministerin paikka on itsestään selvä.
II-III. sisäministeri ja puolustusministeri ovat myös selvät.
IV. ulkoministeri: siihen kommunistit tahtovat Hertta Kuusisen.
Jos kommunisti on ulkoministerinä, niin
a.) se alentaisi meidän maamme arvoa koko maailman silmissä.
b.) kommunisti ulkoministerinä olisi ainoastaan Neuvostoliiton lähetystön ja Neuvostoliiton vaan ei Suomen edustaja. Hän ei pitäisi silmällä Suomen, vaan Neuvostoliiton intressejä.
Yhdessä venäläisten kanssa kommunisti ulkoministerinä voisi vaikuttaa meidän ulkopolitiikkaamme ja tehdä tekoja, joita sitten olisi vaikea korjata. Presidentti ei voisi suorittaa tehtäviään hallitusmuodon mukaan.
V. Kauppaministeri: kommunisti kauppaministerinä (Enne!!) koettaisi vaikuttaa siihen suuntaan, että Suomi tulisi taloudellisesti riippuvaksi Neuvostoliitosta, ja hän laiminlöisi meidän taloudelliset suhteemme länteen, mikä meille on kuitenkin tärkeämpi kuin Venäjän kauppa.
15.) Kun jälleen tulevaisuudessa tulee kysymys kokoomushallituksesta, niin kaikkien ei-kommunistien olisi jyrkästi pidettävä kiinni siitä, että näihin viiteen paikkaan ei saa tulla kommunisti.
On tärkeätä, että ryhmät ja eduskunta ovat tässä asiassa lujia, sillä presidentti ei voi yksin tätä asiata hoitaa.
16.) Vaikka viime hallituksessa ei ollut kommunistia ulkoministerinä, ovat kokemukset ulkopolitiikan hoitamiseen nähden olleet huonot.
Pekkala esiintyi neuvotteluissa Moskovassa kommunistien vaikutuksen alaisena sivuuttaen sen, mitä minun kanssani oli sovittu.
Hallituksessa ja ulkoasiainvaliokunnassa ei voitu avonaisesti keskustella asioista, koska aina oli pelättävä, että asiat saatetaan venäläisten tietoon.
Minulla on siitä kouriintuntuvia kokemuksia. – Tieto Savonenkoville sopimusasiassa.
Anal. Jägerhorn – Buxhövden Wiaporissa 1808.
17.) Nykyinen hallitus:
Minä kannatin kolmen puolueen hallitusta ja Fagerholm koetti saada sen aikaan.
Mutta minun mielestäni on pelättävä, että jos nykyisessä hallituksessa olisi kommunisteja mukana, hallituksen olisi vaikea, etten sano mahdotonta, suorittaa niitä uudelleenjärjestelyjä ja puhdistuksia, jotka on tehtävä, jotta laillisen demokraattisen järjestyksen voimassapitäminen tulisi turvatuksi.
Tämän työn suorittamiseen on hetki nyt vaalien ja ystävyyssopimuksen solmimisen jälkeen sopiva.
Jos edellisen hallituksen komento olisi jatkunut kauemmin, niin asiat olisivat menneet vaaralliselle kannalle.
Omasta puolestani minä nykyään tunnen suoranaista helpotusta, kun voin luottaa hallituksen kaikkiin jäseniin.
Minun mielestäni nykyisen hallituksen olisi saatava suorittaa ne tehtävät, jotka nykyinen tilanne on asettanut.
18.) Hallitusta muodostettaessa oli myös kysymys maalaisliiton ja sosialidemokraattien yhteisestä hallituksesta. Minulla ei olisi ollut mitään sitä vastaan. Kommunistit nähtävästi olisivat sen mielellään nähneet, sillä se olisi antanut heille propaganda-aseen sosialidemokraatteja vastaan ja tehnyt heille mahdolliseksi yrittää heikentää sosialidemokraattien kannatusta teollisuustyöväen keskuudessa.
Kommunistien vaikutuksen heikentäminen teollisuustyöväen keskuudessa on maan kannalta ylen tärkeää ja, kuten edellä olen sanonut, se voi tapahtua ainoastaan sosialidemokraattien kautta.
Kommunistit olisi saatava alenemaan ainakin 10 %:iin ja sekin on vielä paljon.
19.) Minulla ei ole sitä vastaan, että tulevaisuudessa jälleen harkitaan kolmen puolueen hallitusta.
Kommunistien puoluekokous osoittaa heidän päämääränsä. Tämä tosiasia sekä heidän vaatimuksensa saada yksi tai useampia edellä mainituista viidestä hallituspaikasta, joita he pitävät tarkoituksiansa varten välttämättöminä, tekee luullakseni sopimukseen pääsemisen heidän kanssaan hallitusasiassa vaikeaksi.
20.) Joka tapauksessa on, kun on kysymys hallituksen kaatamisesta, samalla oltava selvillä siitä, miten uusi hallitus saadaan aikaan.
21. Berliinin tapaukset ovat pelottava merkki. Berliinissä kommunistit koettavat estää kaupungin valtuusmiesten kokoukset ja tekevät kaiken järjestyksen toiminnan mahdottomaksi. Siinä nähtävästi ovat venäläiset takana.
Mikäli tiedetään, ovat kommunistit niin Berliinissä kuin koko itävyöhykkeellä vähemmistönä, mutta he ovat väkivallalla estäneet laillisesti valitut valtuusmiehet toimimasta.
Anal. voivat meillä ryhtyä eduskuntaa ja presidenttiä vastaan pakkotoimiin, jos saavat eräät valtiovallan elimet käsiinsä.
22.) Ne asiat, joita olen tässä kosketellut, ovat maan elinkysymyksiä. Kaikki muut: taloudelliset, puolueasiat yms., joihin minä presidenttinä en sekaannu, ovat näiden rinnalla toisarvoisia. Sillä jos näissä elinkysymyksissä epäonnistutaan, niin taloudellisilla yms. toisarvoisilla asioilla ei ole merkitystä.
Sen tähden eduskunnan ja ryhmien olisi aina ensi sijassa otettava huomioon nämä valtakunnan ja kansan elinkysymykset.
23.) On raskasta esittää tällaisia ajatuksia ja miettiä, miten valtakunnan ja kansan tulevaisuus on turvattava, kun ei voi luottaa koko kansan lojaalisuuteen. Tietysti meidän on toivottava, että myös kommunistit tulevaisuudessa saadaan liitetyksi yhteiskuntaan niin, että he tulevat olemaan solidaarisia oman kansan kanssa elinkysymyksissä. Mutta meidän on nyt otettava asiat sellaisina kuin ne ovat.
24.) Tämä minun kantani ei tiedä mitään vihamielisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan. Päinvastoin minun kantani on periaatteellisesti ja perusteellisesti ystävällinen Neuvostoliitolle ja hyville suhteille meidän ja Neuvostoliiton välillä. Jos venäläiset noudattavat sopimuksia ja antavat meidän rauhassa hoitaa asioitamme sopimusten pohjalla, niin asiat menevät hyvin.
1. JKP:n pvk. 13.9.1948. Ks. myös muistiota 29.9.1948. JKP B V:I