PUHE ITSENÄISYYDENPÄIVÄNÄ 1944
Kansalaiset!
Kansojen elämäntie ei ole tasaista nousua ylöspäin, niinkuin mielellämme toivomme. Toisinaan se painuu laakson pohjaan – laakson, joka voi olla kuin syvä rotko. Mutta laakson pohjasta nousee polku rinnettä ylös. Nousu on milloin loivempi, milloin jyrkempi. Mutta aina päästään lähemmäs aukeita vapaita aloja, joista Jumalan taivas yhä valoisampana eteen avautuu.
Olemme nyt, tänä itsenäisyytemme 27:ntenä vuosipäivänä, maailman historian suurimman sodan kuudentena vuonna, laakson pohjassa, johon tapaukset ovat meidät heittäneet. Tie ylöspäin on vaikea. Ilman ponnistuksia emme pääse nousemaan. Tarvitaan lujia otteita. Mutta jokainen askel tulee viemään meitä lähemmäs vapaita maisemia.
On ymmärrettävää, jos suurten, käänteen tekevien tapausten keskellä oikean suunnan löytämisessä esiintyy epäröintiä ja jos uusissa oloissa moni, kuin unesta heräten, hapuillen katselee ympärillään olevaa maailmaa, ennenkuin siihen vähitellen eläytyy ja huomaa, millaiset uudet olot ovat ja mitä ne vaativat.
Muuan historioitsija-ajattelija on sanonut, että kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen. Tosiasioita vastaan asettuminen on turhaa ponnistelua eikä voi viedä menestykselliseen tulokseen.
Kullakin kansalla on omat tosiasiansa ja omat valtiolliset ongelmansa ja elämänkysymyksensä. Meidänkin on selvitettävä ja ratkaistava omat ongelmamme, sekä ulkopoliittiset että sisäpoliittiset, ja meidän on tunnustettava tosiasiat, jotka vaikuttavat elämänkulkuumme ja tulevaisuuteemme. Tällä historiallisella hetkellä, jolloin kansamme on sotavuosien jälkeen saavuttanut rauhan, on meidän tehtävä itsellemme selväksi sekä pysyvät että nykyhetken erikoiset ongelmamme.
Suomen ulkopolitiikassa. on kaikkea hallitsevana maamme suhde suureen itäiseen naapuriimme, Neuvostoliittoon. Se on meidän varsinainen ulkopoliittinen ongelmamme, jolle meidän on ratkaisu löydettävä ja josta kansamme tulevaisuus riippuu. Olemme äsken allekirjoittaneet Neuvostoliiton kanssa välirauhansopimuksen, jota par’aikaa pannaan täytäntöön. Ei ole erimieliä siitä, että tämä sopimus on tunnontarkasti täytettävä. Mutta yli tämän sopimuksen säännösten on tulevaisuudessa hyvät ja luottamukselliset suhteet aikaansaatava suuren naapurimme kanssa. Epäluulo on poistettava, ystävyys perustettava. Kansamme perusetujen mukaista, vakaumukseni mukaan, on, että tulevaisuudessa Suomen ulkopolitiikkaa niin johdetaan, ettei se tule kulkemaan Neuvostoliittoa vastaan. Rauha ja sopu sekä luottamuksellinen naapuruus suhde suuren Neuvostoliiton kanssa on meidän valtiollisen toimintamme ensimmäinen ohje.
Ei ole kummasteltava, että nykyisinä mullistusten ja väkivallan aikoina pelko jaepäilys tulevaisuudesta pyrkii pääsemään vallalle pienten kansojen keskuudessa. Ei ole myöskään salattavissa, että – syyllä tai syyttä – tällaisia tunteita ja tällaista pelkoa nykyisissä epävarmuuden oloissa Suomenkin kansassa on vallalla. Valtiollinen itsenäisyys ja riippumattomuus on edellytys, jota ilman kansamme ei voi onnellisena ja tyytyväisenä elää eikä tehtäväänsä täyttää. Suomen kansa kokonaisuudessaan, puolueisiin katsomatta, pitää siitä kiinni. Tyydytyksellä olemme todenneet, että Neuvostoliiton puolelta – niinkuin sen liittolaisten taholta – Suomen valtiollinen itsenäisyys ja Suomen kansan itsemääräämisoikeus selviönä tunnustetaan. Edellytykset molemminpuolisille hyville ja luottamuksellisille naapuruussuhteille maamme ja Neuvostoliiton välillä ovat niinmuodoin olemassa, samoinkuin edellytykset Suomen vapaalle asemalle siinä maailmanjärjestelmässä, joka on tarkoitettu turvaamaan rauha tämän sodan jälkeen.
Jokaisella kansalla on omat erikoisuutensa, oma luonteensa, oma elämänkatsomuksensa ja omat historiaan pohjautuvat perinteensä. Vain omien ihanteidensa pohjalla voi kansa elää tyytyväisenä ja onnellisena sekä suorittaa tehtäväänsä. Niin on tietenkin myös Suomen kansan laita. Lähes 700-vuotisesta yhteydestä Ruotsin valtakunnan kanssa on periytynyt yhteiskuntarakenteemme ja elämänkatsomuksemme. Tästä ynnä siitä tärkeästä tosiasiasta, että kansaamme kuuluu huomattava ruotsin kielinen väestö, johtuu vilkas ja läheinen sivistyksellinen ja taloudellinen vuorovaikutus ja kosketus läntisen naapurimaamme Ruotsin ynnä muiden pohjoismaiden kanssa. Runsaalla kädellä ja lämpimällä sydämellä on vanha veljesmaamme Ruotsi meitä vaikeuksissamme moninaisella tavalla auttanut. Paljosta olemme sille kiitollisuuden velassa. Kiitollisia olemme myös Tanskalle, joka, itse kärsien vieraan pakkovallan alla, on meille runsaasti apua antanut. Norjan kansaa kohtaan tunnemme, tämän sodan sille tuottamien kärsimysten vuoksi, vilpitöntä myötätuntoa, ja maamme pohjoisimmat osat ovat, tapausten käänteiden. johdosta, joutuneet jakamaan sen kanssa samanlaisen kohtalon. – Tiedämme, että vuosisatoja kestänyt taloudellinen ja sivistyksellinen yhteistyö näiden vanhojen demokraattisten kansojen kanssa voi jatkua hyvien ja luottamuksellisten naapuruussuhteiden kanssa Neuvostoliittoon.
Viime vuosien tapaukset ja solmittu välirauha tuovat mukanaan vaikeita tehtäviä kansamme sisäisessä elämässä – tehtäviä, jotka vaativat meiltä erinomaisen suuria voimien ponnistuksia, niinkuin vaaditaan ponnistuksia monelta muulta maanosamme kansalta, jolle sota on tuottanut ennen kuulumattomia kärsimyksiä. Nämät tehtävät kykenemme suorittamaan vain elävän yhteiskunnallisen mielen vallitessa. Nykyään korostetaan syyllä demokratian merkitystä. Meidän valtiolliset laitoksemme, yksikamarinen eduskunta, joka perustuu yleiseen ja yhtäläiseen ääni oikeuteen, meidän samalle pohjalle nojautuva tasavallan presidenttilaitoksemme, meidän parlamentaarinen hallitusjärjestelmämme, meidän niin ikään samoille periaatteille pohjautuvat kunnalliset olomme ovat demokraattisen järjestyksen ilmauksia. Sota-aika on aiheuttanut tästä periaatteesta poikkeuksia, mutta säännöllisiin oloihin päästyä ne häviävät. Ja uudet edistykset sosiaalisten uudistusten tiellä ovat edelleen turvaavat vapautemme tulevaisuuden.
Sisäisten olojemme päävaikeudet eivät olekaan valtiosäännönmukaisen demokratian jälleen täysin voimaan saattamisessa. Ne ovat ennen kaikkea taloudellisella alalla: sodan aiheuttamien seurausten korjaamisessa. Sotakorvauksen maksaminen, uusien elämänmahdollisuuksien hankkiminen kotinsa, maansa ja omaisuutensa menettäneille veljillemme jasisarillemme, huolenpito sotavammaisista, sotaleskistä ja sotaorvoista, työttömyyden torjuminen, sodan johdosta epäjärjestykseen joutuneen valtiotalouden kuntoon asettaminen ja kaiken pohjana olevan taloudellisen elämän jälleen jaloilleen ja entiseen tehoonsa saattaminen – siinä ovat vaikeudet, joiden selvittäminen on valtava tehtävä. Tässä ei ole mahdollista näitä kysymyksiä tarkemmin kosketella eikä myöskään, miten ne voidaan ratkaista. Yksi on kuitenkin kaiken perusedellytys: Työtä on tehtävä, tarmokasta ja uutteraa työtä. Tuotanto on saatava mahdollisimman voimakkaaseen käyntiin. Ja varmat olemme, että kansamme pojat ja tyttäret, luottamuksessa tulevaisuuteen ja isänmaallisessa yksimielisyydessä, tulevat maamme jälleenrakennustyössä tekemään velvollisuutensa.
Olemme tehneet suuria ponnistuksia viimeisten vuosien aikana. Me hiljennymme kunnioittavasti sen uhrivalmiuden edessä, mitä varsinkin nuoret miehemme sodan raskaina vuosina ovat osoittaneet. Miten moni heistä onkaan saanut antaa henkensä, miten moni kantaa elinkautista vammaa. Suomen miehiä ja Suomen naisia ei voida syyttää siitä, etteivät he olisi täyttäneet runsain mitoin kansalaisvelvollisuuksiaan sodan aikana. Mutta tämä kaikki on ollut sodan työtä. Se ei ole luonut uusia taloudellisia arvoja. Se ei ole vienyt taloudellisia ja yhteiskunnallisia olojamme eteenpäin. Tosin meidän pitää olla kärsivällisiä lähivuosiin nähden. Olojen pikaista ja huomattavaa paranemista emme valitettavasti voi odottaa. Meidän täytyy kuuden vuoden aikana luovuttaa osa työmme tuloksia sotakorvauksen maksamiseksi saamatta siitä taloudellista vastiketta. Ja samaan aikaan meidän on suoritettava laaja ja valtava jälleenrakennustyö. Laskelmat osoittavat, että varsinkin kaksi ensimmäistä vuotta, vv. 1945 ja 1946, tulevat olemaan vaivalloiset. Raaka aineiden puutteen johdosta tuotanto jää silloin niukaksi ja se, mitä meillä yli sotakorvauksen tulee olemaan vapaasti ulkomaille myytävänä ja millä meidän on tarpeellinen tuontimme maksettava, on suhteellisen vähän. Kolmantena vuonna, 1947, on tilanne, laskelmien mukaan, jo helpompi ja vuosina 1948–50 se edelleen huomattavasti paranee. Vasta suoritettuamme v. 1950 viimeisen erän sotakorvausta pääsemme vapaisiin taloudellisiin oloihin. Mutta joka tapauksessa sodan hirviön kaikki nielevä kita tulee meidän kohdaltamme toivottavasti pian tukituksi. Kun jälleen ryhdymme rauhan työhön, niin – mitä vaikeuksia onkaan edessämme – ponnistuksemme parantavat ajan oloon taloudellisen elämämme edellytyksiä. Varsinkin päästyämme ensi vaikeuksista ja saatuamme tuotantokoneistomme täyteen käyntiin on meillä yhä enemmän mahdollisuuksia vahvistaa ja laajentaa pohjaa tulevaiselle hyvin voinnille.
Syksyinen hämäryys lepää tänä joulukuun päivänä pohjoisen maamme yllä. Mutta pian alkavat päivät pidetä ja jonkun ajan perästä kevät vähitellen rupeaa tekemään tuloaan. Aurinko alkaa lämmittää ja ihmisten mielet kohoavat ja kirkastuvat. – »Tee työtä ja säästä ja käytä itses aina kuin rehellinen mies, niin kaikki viimein päättyy hyvin» – näin antaa Aleksis Kivi viisaan miehen neuvoa nuorempaa polvea.
– Syksyn sumusta on päivä nouseva meidänkin vapaalle kansallemme ja aurinko yhä lämpimämmin paistava rakkaalle Suomellemme.
