PUHE RADIOSSA EDUSKUNTAVAALIEN KYNNYKSELLÄ MAALISKUUN
15 PÄIVÄNÄ 1945
Kansalaiset!
Suomen kansa suorittaa lauantaina ja sunnuntaina valtiolliset vaalit, joiden merkitystä kansallemme ei voida yliarvioida.
Nämät vaalit ovat ensimmäiset, mitkä mikään tässä sodassa mukana ollut kansa toimeenpanee. Yhdistyneiden kansojen puolelta on useammin kuin yhden kerran, viimeksi Krimin konferenssin julkilausumassa, esiintuotu se periaate, että kansojen on niin pian kuin mahdollista vapailla vaaleilla saatava lausua mielensä ja luotava perustus hallituksilleen. Tätä periaatetta, joka johtuu demokratian olemuksesta, me Suomessa noudatamme. Vaalit tapahtuvat puolen vuoden perästä välirauhan solmiamisesta. Tätä aikaa on niiden piirien puolelta, joiden toiminta välirauhaan asti on ollut estetty, pidetty lyhyenä. Vaalien lykkääminen huomattavasti pitemmäksi ajaksi olisi kuitenkin ollut vaikea huomioon ottaen, että nykyinen eduskunta on valittu kuusi vuotta sitten ja huomioon ottaen ennen kaikkea uudet valtiolliset olosuhteet, joihin maamme viime syyskuussa joutui ja jotka edellyttävät, että uudet virtaukset mahdollisimman pian pääsevät eduskunnassa vaikuttamaan.
Meillä on tosin ratkaistavanamme valtavia sisäpoliittisia ongelmia. Yksinään näissäkin meillä olisi enemmän kuin riittävästi vaikeuksia. Niissä me nyt ponnistelemme. Ainoastaan yksimielisellä ja väsymättömällä työllä voidaan taloudelliset vaikeudet voittaa. Päästäksemme niissä eteenpäin on sisäinen rauhallisuus välttämätön. Sekasorto veisi meidät lopullisesti onnettomuuteen. Rauhallisuus onkin säilynyt. On odotettava, että se vastakin tulee säilymään.
Tärkein on meille kuitenkin ulkopoliittisen asemamme selvittäminen ja vakiinnuttaminen. Siitä riippuu kaikki muu – siitä sisäisten ongelmiemme ratkaisu, siitä koko elämämme. Vanha totuus on, että ulkopolitiikka kulkee sisäpolitiikan edellä. Meidän kohtamme on tästä kouraantuntuva esimerkki.
Edessä olevien vaalien merkitys on juuri ulkopoliittisesti tärkein. Ja siinä suhteessa niiden merkitys on minun vakaumukseni mukaan erityisen painava. Maamme asema on välirauhan johdosta, johon onneton sotamme päättyi, täydellisesti muuttunut. Ulkopolitiikkamme on asetettava kokonaan uudelle pohjalle. Ratkaiseva maamme tulevaisuudelle on suhteemme Neuvostoliittoon. Se on meidän ulkopolitiikkamme peruskysymys. Suomen valtioelinten ja koko Suomen kansan on tämä muistissa pidettävä ja opittava lähemmin tuntemaan suuri naapurimaa ja niin toimittava, että se saa meistä oikean käsityksen.
Suomen kansa on sodan päätöksenä hyväksynyt solmitun välirauhan. Yksimielinen on vakaumus, että sopimus on tarkasti täytettävä. Ja niitä on, jotka katsovat välirauhansopimuksen täyttämisen kautta kaiken tulevan tehdyksi, mitä meiltä voidaan vaatia.
Asia ei kuitenkaan ole näin. Välirauhansopimuksen kirjaimellinen täyttäminen ei riitä. Tarvitaan vielä lisää sen yli. Tarvitaan suhteidemme parantamista ja koko asenteemme muuttumista Neuvostoliittoon. Olemme saavuttaneet vapauden ja itsenäisyyden suuren naapurimme suostumuksella ja meidän on niin toimittava, että ystävälliset ja luottamukselliset suhteet vapaan Suomen ja Neuvostoliiton välillä vahvistumistaan vahvistuvat. Meidän ulkopolitiikkamme ei saa koskaan tulevaisuudessa mennä Neuvostoliittoa vastaan, ja tästä lujasta kannastamme täytyy meidän saada itäinen naapurimme vakuutetuksi. Sana »perivihollinen» on kerta kaikkiaan unohdettava.
Tästä kaikesta alkaakin Suomen kansa luullakseni nyttemmin olla yksimielinen. Olemme kuluneiden lyhyiden vuosien aikana hävinneet kaksi sotaa, ja se on antanut meille kouraantuntuvaa havainto-opetusta. Meidän täytyykin saada suuri itäinen naapurimme vakuutetuksi koko Suomen kansan vilpittömästä pyrkimyksestä pysyväisiin ystävällisiin suhteisiin sekä luottamukselliseen ja rauhalliseen yhteistyöhön maidemme välillä. Tämä on ulkopolitiikkamme tärkein tulevaisuuden tehtävä – päämääränä hyvät välit ja itsenäisyytemme turvaaminen.
Mutta vielä ei olla näin pitkällä. Vakuutuksistamme huolimatta epäluulot meitä kohtaan eivät ole kadonneet. Kun sanomme, että nekin, jotka viimeiseen asti ovat kannattaneet sotapolitiikkaa, nyt omaksuvat toisen kannan, vastataan meille: »Se on konjunktuuripolitiikkaa. Ne ovat konjunkturisteja, jotka nyt alistuvat nykyiseen politiikkaan, koska maailman konjunktuuri ei, ainakaan toistaiseksi, salli muuta. Sellaisiin poliitikkoihin me emme luota.»
Tämä vastaus on meille ikävä ja vaikea kuulla. Mutta se on tosiasia, jota emme voi jättää huomioon ottamatta. Meillä kysytään: mistä johtuu epäluottamus meidän vakuutuksiimme? – Perimmäisenä syynä tähän kaikkeen ovat ne järkyttävät vaikutelmat, joita sodan koettelemukset ovat painaneet syvälle yhdistyneiden kansojen sieluun, ja varsinkin ne suunnattomat kärsimykset, joita Natsi-Saksan hyökkäys on tuottanut Neuvostoliiton kansoille. Nämät tavattomat kärsimykset ja
tuskat ovat synnyttäneet Neuvostoliiton kansoissa syvän vihan Natsi Saksaa kohtaan. Suomi on käynyt sotaa Neuvostoliittoa vastaan Saksan ohella, – sitä tosiasiaa ei käy kieltäminen. Inhimillisesti sen vuoksi on selitettävissä, että – joskaan emme ole samanlaisten tunteiden kohteena Neuvostoliiton puolelta – tämä kaikki heittää varjonsa meidänkin päällemme. Epäluuloisuus ja epäluottamus sekä katkeruus meitä kohtaan on vielä nyt vaikeana esteenä ja kompastuskivenä pyrkimyksissämme väliemme selvittämiseen suuren naapurimme kanssa.
Politiikkaa tekevät ihmiset. Uusi politiikka vaatii – historian todistuksen mukaan – uusia ihmisiä ja politiikan johtajia. Sen mekin olemme viimeisten kuukausien aikana kouraantuntuvasti saaneet havaita. Sota on meiltä vaatinut suuria uhreja. Mutta viime vuodet ja niiden aikana noudatettu politiikka ovat meillä myös poliittisesti kuluttaneet valitettavan paljon voimia. Nyt tarvitaan uusia voimia edessä oleviin uusiin tehtäviin. Sillä ei yksin riipu siitä, miten me asioita arvostelemme, vaan siitä, miten toinen puoli asioita katselee ja miten me ne ratkaisemme. Eikä vain Neuvostoliiton vaan myös muiden yhdistyneiden kansakuntain taholla on sota tässä suhteessa suuresti vaikuttanut katsantokantaan. Olemme äsken lehdissä lukeneet, mitä Englannin johtava maailmanlehti Times, jonka kirjoitukset ovat vanhastaan tunnetut harkituiksi ja punnituiksi, on kirjoittanut. »Jos Suomi ottaa paikan kansojen yhdyskunnassa, on välttämätöntä, että se avoimesti ja selvästi syrjäyttää ne, jotka ovat vastuussa aikaisemmasta politiikasta» – näin kuului Timesin odottamattoman jyrkkä sanonta. – Ja lehti lisäsi: »Mitä Suomi päättää, se nähdään tulevissa vaaleissa.»
Suomen lakien ja Suomen demokraattisen valtiopäiväjärjestyksen mukaan vaalit ja äänestys ovat vapaat ja salaiset. Kaikilla täysivaltaisilla kansalaisilla on oikeus ottaa osaa vaaleihin ja harkintansa mukaan antaa äänensä. Mutta vapaus on itse asiassa painava asia ja sen oikea käyttäminen ei aina ole helppoa. Vapauteen liittyy edesvastuu. Ilman syvää edesvastuun tunnetta ja vakavaa harkintaa vapaus voi viedä onnettomuuteen ja sekasortoon. Valitsijain vapauteen liittyy vakava vastuu siitä, mitä maan menestys vaatii.
Nyt suoritettavissa vaaleissa olisi eduskuntaan saatava, viime vuosien erheellisessä politiikassa kulutettujen tilalle, uusia voimia, joilla ei ole menneisyyden painolastia hartioillaan, vaan jotka avokatseisesti ja ennakkoluulottomasti voivat käydä käsiksi edessä oleviin uusiin tehtäviin. Eduskunnan pitäisi saada, niinkuin on sanottu: »uudet kasvot». Lukuisien edustajaehdokkaiden joukossa on eri puolueiden vaalilistoilla riittävästi ehdokkaita, joiden joukosta valitsijat voivat valita. Kysymys ja tarkoitus ei ole saada aikaan sisäisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen järjestyksen mullistamista. Siitä ei ole kysymys, vaan siitä, että eduskunnan kokoonpano tulee sellainen, että – lyhyesti sanottuna – sen myötävaikutuksella voidaan noudattaa politiikkaa, joka Neuvostoliiton ja muiden yhdistyneiden kansakuntien taholla herättää luottamusta samalla kun sen perustuksena ja lähtökohtana on Suomen valtiollinen itsenäisyys ja kansallinen itsemääräämisoikeus.
Vielä on valitsijain muistissa pidettävä tärkeä seikka. Suomessa, kuten yleensä demokraattisissa maissa, on yleinen ja yhtäläinen vaalioikeus. Demokraattiseen järjestykseen sisältyy moraalinen äänestys velvollisuus. Nyt edessä olevissa vaaleissa tämä velvollisuus pitää olla vakavana jokaisen vaalioikeutetun mielessä. On ehdottoman välttämätöntä, että äänioikeutetut mahdollisimman täydellisesti käyttävät vaalioikeuttaan. Joka miehen ja joka naisen on mentävä vaaliuurnille vaali lippunsa antamaan. Vaalien täytyy myös annettujen äänien lukumäärään nähden nousta niin korkealle kuin suinkin mahdollista. Silloin tulevan eduskunnan kokoonpano kuvastaa ja vastaa Suomen kansan todellista tahtoa.
