PUHE UUDENVUODENPÄIVÄNÄ 1948
Kansalaiset!
Olemme jälleen uuden vuoden kynnyksellä ja ajatuksemme kääntyvät kuluneen vuoden tapauksiin samalla kun tähystelemme, mitä alkava vuosi voi mukanaan tuoda.
Kuluneen vuoden tilinpäätökseen voimme merkitä huomattavan myönteisen tosiasian: lopullisen rauhan voimaan astumisen. Se tiesi syksystä 1944 vallinneen välitilan loppumista ja valtiollisen asemamme vakautumista ja selvenemistä, sillä, kuten äsken puheessani itsenäisyyden päivänä lausuin: Rauhansopimus määrittelee meidän velvollisuutemme, mutta se myös vahvistaa meidän oikeutemme.
Suurimmat vaikeudet meillä on ollut ja edelleen on taloudellisella alalla. Tosin teollisuuden tuotanto on kulkenut hyvää vauhtia ja vientitavaroiden hintakehitys on ollut suotuisa. Vaikka meillä kuluneena vuonna on ollut suhteellisen vähän ulkomaista luottoa käytettävänä, olemme selviytyneet kolmannen vuoden sotakorvauksista ja voineet ostaa ulkomailta tarpeellisimmat raaka-aineet sekä, joskaan ei riittävästi, niin kuitenkin välttämättömimmän määrän muutakin tavaraa. – Elämä on siitä huolimatta ollut taloudellisesti raskasta ja se on aiheuttanut lakkoja ja muuta levottomuutta, mikä on omiaan jättämään ikävän muiston vuodesta 1947.
Tuntuu siltä, kuin kansallamme ei olisi täysin selvillä maamme taloudellinen tila. On ymmärrettävää, että kansalaisten mielessä kajastaa elämä viimeisinä rauhanvuosina, 1937 ja 1938, jolloin vallinnut elintaso on asetettu tavoitteeksi, johon on pyrittävä. Tässä ei ole sinänsä mitään pahaa, sillä tuohon elintasoon ja aikaa myöten sen ylikin meidän on päästävä. Mutta kuivat ja lahjomattomat numerot osoittavat, että vielä se ei ole mahdollinen saavuttaa. Asiantuntijain arvion mukaan teollisuus- ja maataloustuotantomme keskiarvo nousee ehkä noin kolmeen neljännekseen vuosien 1937–38 tuotannosta. Kun sotakorvaus siitä vähennetään, jää tarpeidemme tyydyttämiseen – mikäli emme saa ulkomaista luottoa – ehkä vähän yli kaksi kolmannesta siitä mitä meillä oli käytettävänä vuosina 1937 ja 1938, eli siis noin kolmannes vähemmän tavaroita kuin vuosina ennen sotaa. Tällä on meidän ei vain elettävä, vaan myös suoritettava aluemenetyksistä ja sodan hävityksistä johtuneet suuret jälleenrakennustehtävämme: siirtoväen asuttaminen ja kaikki mitä siihen kuuluu, uusien voimalaitosten rakentaminen, maatalouden rappioiden korjaaminen, asuntojen rakentaminen ynnä monet muut uudistustyöt. Sitä mukaa kuin nämä tehtävät saadaan suoritetuiksi, paranevat olot, mikäli ulkomainen kauppamme jatkuu yhtä suotuisasti kuin tähän asti. Mutta kaikki tämä vaatii aikansa. Nyt on meitä vielä kohdannut ankara vesivoiman pula. Valtakunnan voimapäällikkö pelkää pahimman olevan edessä: vesivoima vähenee päivä päivältä aina huhtikuun puoliväliin asti. Hän uskoo kuitenkin sitkeällä voiman säästämisellä selvittävän. – Näinä ylimenovuosina kysytään meiltä siten joka puolelta kärsivällisyyttä. Mutta eteenpäin on kuitenkin menty: Ajatelkaamme, että vuonna 1945 yksin sotakorvaukset olivat 61 % viennistä ja siis suuremmat kuin koko vapaa vientimme, ja vuonna 1946 ne nousivat kolmannekseen siitä. Vain ulkomaisen luoton avulla näinä vuosina selvisimme. Kuluneena vuonna sotakorvaukset olivat noin neljännes vapaasta viennistä.
Huolestuttava tosiasia taloudessamme oli viime vuonna rahan arvon edelleen aleneminen. Elinkustannusindeksi, joka vuoden 1946 lopulla oli 468 – vuoden 1944 lopussa se oli ollut 203 –, kohosi viime marraskuussa 690:een. Nousu oli siis vuoden alusta ei vähemmän kuin noin 50 %. Tämä on murheellinen tosiasia. Sotakorvaus ja sotien tuoma jälleenrakennustyö ovat tehtäviä, joille emme ole mitään mahtaneet. Mutta rahanarvon aleneminen on johtunut pääasiallisesti meidän omista toimenpiteistämme. Tosin sodan jälkeen miltei jokaisessa maassa inflaatiota on esiintynyt ja eräissä maissa tämä ilmiö on päässyt yhtä pitkälle, vieläpä pitemmälle kuin meillä. Mutta yleensä se kuitenkin vakavissa oloissa, kuten muissa pohjoismaissa, on rajoittunut jotenkin vähäiseen.
Syynä tähän huolestuttavaan kehitykseen on nähdäkseni ollut palkka-, hinta- ja raha-asioista kansamme keskuudessa vallinnut erheellinen ja epärealistinen käsitys. Tämä on ollut esteenä välttämättömien poliittisten edellytysten luomiselle asioiden oikeaan johtamiseen ja sitä ovat lisänneet näillä aloilla esiintyvät eri etupiirien väliset taloudelliset ristiriidat. Kokemuksesta viisastuneina nähdäkseni aletaan nyttemmin yleisesti ymmärtää, ettei rahapalkan korottamisella päästä toivottuun tulokseen. Mutta vielä tuntuu olevan epäselvyyttä talouselämän ilmiöiden monimutkaisista keskinäisistä riippuvaisuussuhteista. Toivottavasti kokemus on tuonut kansamme eri piireihin reaalisten tosiasiain ymmärtämystä ja lisännyt selvyyttä, jotta saavutetaan kestävä pohja ynnä poliittiset edellytykset päästäksemme mahdollisimman hyviin tuloksiin näissä mutkallisissa ja vaikeissa asioissa. Tässäkin näyttää toteutuvan vanha perisuomalainen sananlasku: »Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee.»
Nyt alkavana vuonna toimitetaan maassamme eduskuntavaalit. Valtiollinen elämä ja puolueiden kilpailu tulee senvuoksi olemaan vilkasta. Kansalaisten puoluetoiminta on meidän kansanvaltaisen järjestyksemme mukaan vapaa lakien säätämissä rajoissa. Vaaliaikoina intohimot pyrkivät usein ylen määrin kiihottamaan ihmisten mieliä. Mutta epäilemättä maan etua parhaiten palveltaisiin, jos valtiollisessa toiminnassa ja puoluetaistelussa ei unohdettaisi arvokkuuden ja asiallisuuden vaatimuksia.
Tulevaisuus on aina enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Näin on asia varsinkin silloin kun, niinkuin nyt, suurvallat, jotka ovat voittaneet historian tuhoisimman maailmansodan, eivät voi yhtyä rauhanolojen järjestämisestä. Pienille maille aiheuttavat suurten vakavat erimielisyydet aina vaaroja ja vaikeuksia. Sen vuoksi odottavat pienet kansat nytkin jännittyneinä ja syvästi huolestuneina yleisen rauhantilan aikaansaamista toivossa, että se on useamman sukupolven ajaksi eteenpäin antava maailmalle turvallisuuden ja tekevä mahdolliseksi kansojen luottavaisen yhteistyön kaikkien menestykseksi. Näissä tuskallisissa oloissa Suomen kansan elämän ohjeena ei voi olla muu kuin – tarkasti täyttäen velvoituksemme, joihin olemme sitoutuneet, mutta samalla pitäen kiinni oikeuksistamme – elää rehellisenä kansana omaa elämäämme, omien ihanteidemme ja oman elämänkatsomuksemme mukaisesti.
Uutterasti ponnistellen, kukin kohdaltamme tehden velvollisuutemme ja pitäen silmämääränämme yhteisen isänmaamme menestystä sekä Kaitselmukseen luottaen uskomme vaikeutemme selviytyvän ja tulevaisuutemme yhä enemmän valkenevan. Siinä vakaumuksessa toivotan vanhan tavan mukaan kuulijoilleni sekä koko Suomen kansalle onnellista uutta vuotta.
