PUHE RADIOSSA YSTÄVYYS- JA AVUNANT0SOPIMUKSEN ALLEKIRJOITTAMISEN JOHDOSTA HUHTIKUUN 9 PÄIVÄNÄ 1948
Kansalaiset!
Tämän kuun 6 päivänä allekirjoitettiin Moskovassa Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Sopimus, jonka sanamuoto on, sanomalehdissä julkaistuna, tullut kansalaisten tietoon, annetaan lähipäivinä eduskunnan käsiteltäväksi ja astuu voimaan sittenkun eduskunta on sen hyväksynyt ja sopimus on ratifioitu.
Tämä kysymys on viime aikana herättänyt kansan keskuudessa levottomuutta ja huolestumista, mikä on nähdäkseni aiheutunut siitä, että keskustelujen aikana, niinkuin luonnollista, ei ole asian kulusta ja neuvottelujen kohteena olleista kysymyksistä voitu julkisuuteen antaa tarkkoja ja täsmällisiä tietoja. Sen johdosta on kaikenlaisia, vieläpä mitä merkillisimpiä huhuja päässyt syntymään ja leviämään. Nyt on sopimuksen sanamuoto kaikkien nähtävänä ja jokainen voi itse lukea, mitä se sisältää ja mihin se Suomea velvoittaa. –
On heti tyydytyksellä sanottava, että Neuvostoliiton puolelta on neuvotteluissa osoitettu Suomen näkökohtien ymmärtämystä ja tahtoa muodostaa sopimus Suomenkin kannalta hyväksyttäväksi.
Havaitaan, että ei ole seurattu muiden maiden malleja, vaan että sopimus on laadittu maamme maantieteellisen aseman ja erikoiset olot huomioon ottaen.
Sopimuksen johdannossa on julkilausuttu tärkeä periaate, että Suomen pyrkimyksenä on pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella – periaate, jonka Suomen kansa yksimielisesti hyväksyy ja jota useimmat pienet valtiot koettavat noudattaa. – Lehdissä on väitetty, että sopimuksen kautta maamme kansainvälinen asema olennaisesti muuttuu, koska sopimuksen hyväksyminen tietää luopumista periaatteellisesta puolueettomuudesta, neutraliteetista. Samalla kuitenkin myönnetään, että Suomi joka tapauksessa tulisi toimimaan siten kuin sopimuksen 1 artiklassa sanotaan. Millä tavalla asian julkisanominen, niinkuin se on, tuottaisi muutosta maan asemaan, on vaikea huomata. Vaikkakin Suomella täytyy katsoa olevan periaatteellinen oikeus pysyä
puolueettomana muiden valtioiden välisen sodan aikana, on kuitenkin muistettava, että Neuvostoliitolle rauhansopimuksen mukaan taatut oikeudet ei vain Porkkalan tukialueeseen vaan myös vapaaseen kauttakulkuun kaikkia teitä ja keinoja käyttäen tämän tukialueen ja Neuvostoliiton välillä antavat Suomen puolueettomuudelle oman värinsä, joka ei hyvästi sovellu kansainvälisen oikeuden käsikirjoihin. Mutta niinkuin viime vuodet ovat osoittaneet, nämä käsikirjat eivät olekaan ratkaisevia, vaan ratkaiseva on todellinen elämä moninaisine vivahduksineen, joita kansainvälinen oikeus saa luvan seurata niin paljon kuin ehtii ja kykenee.
Sopimuksen sotilaalliset velvoitukset, jotka sisältyvät 1. ja 2. artiklaan, sisältävät, lyhyesti sanoen, sen, että jos maamme tai Neuvostoliitto meidän alueemme kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai sen liittolaisen puolelta, me puolustamme alueemme koskemattomuutta niin paljon kuin jaksamme, ja jos tarvitsemme apua, saamme sitä Neuvostoliitolta sen mukaan kuin siitä sovitaan. Tämä kaikki on mielestäni itsestään selvää ja olosuhteiden luonnosta johtuvaa, eikä sitä vastaan pitäisi kenelläkään olla sanomista. Se vastaisi tapausten kulkua, jos sellainen onnettomuus esiintyisi, että Suomi joutuisi hyökkäyksen alaiseksi.
Suomella itsellä ei ole vihollisia eikä kukaan hyökkää Suomeen sen itsensä vuoksi. Mutta historia osoittaa, että suurvaltojen välisissä taisteluissa pieniä ei säästetä. Suuret ottavat huomioon ei vain: tahtovatko pienet naapurit, puolustamalla maatansa suurten vihollisia vastaan, estää maataan joutumasta läpimarssialueeksi, vaan myös: riittävätkö pienten voimat tähän tehtävään. Niin kauan kuin suurvaltojen väliset riidat ratkaistaan aseilla, eivät suuret anna oikeudellisten seikkojen estää itseänsä ryhtymästä toimenpiteisiin, mitkä ne pitävät sotilaallisten näkökohtien kannalta välttämättöminä, siihen katsomatta, loukkaavatko ne pieniä vai ei. Tämä on valitettava tosiasia, jolle me pienet emme voi mitään, vaan joka meidän on otettava lukuun, jos haluamme pysyä todellisuuden pohjalla ja ehjänä päästä elämän huhmaresta ulos.
Jos tältä, Neuvostoliiton puolustuksen, kannalta, josta Neuvostoliiton taholta meille on yli vuosikymmenen ajan puhuttu, arvostelee sopimusta, meillä tuskin on syytä olla tyytymättömiä. Neuvostoliittoa vastaan Suomen kautta tapahtuvan mahdollisen hyökkäyksen torjuminen on, niinkuin oikein onkin, ensi kädessä meidän suomalaisten asia ja vasta toisessa sijassa Neuvostoliiton. Suomella on sopimuksen mukaan kaikkiin kysymykseen tuleviin toimenpiteisiin nähden oikeudet etujensa valvomiseen.
Sopimuksen 2. artikla on herättänyt huomiota. Siinä määrätään, että sopimuspuolet tulevat neuvottelemaan keskenään siinä tapauksessa, että ensimmäisessä artiklassa tarkoitetun sotilaallisen hyökkäyksen uhka on todettu. Neuvottelu-, konsultatiovelvollisuus on yleinen kansainvälisissä sopimuksissa. Romanian, Unkarin ja Bulgarian sopimuksissa. se on ulotettu kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin kysymyksiin, jotka koskevat molempien maiden etuja. Meidän sopimuksessamme neuvotteluvelvollisuus on rajoitettu niin ahtaaksi kuin mahdollista on ollut: se tulee kysymykseen silloin, kun Suomen alueeseen kohdistuvan hyökkäyksen uhka on todettu. »Todettu»-sana tietää molemminpuolista tahdon ilmaisua. Toisen artiklan sanamuoto oli mitä perinpohjaisimman harkinnan alaisena täällä Helsingissä ja hyväksytty muoto on aivan sama mikä sisältyi valtuuskunnan ensimmäisiin ohjeisiin. Sellaista sanamuotoa, joka ei jättäisi mitään tilaa tulkinnalle, on tuskin mahdollista keksiä. Jos asetutaan todellisuuden kannalle, ei ole ajateltavissa, että Suomen alueelle suunnatun hyökkäyksen uhan ollessa todettu, Neuvostoliitto istuisi kädet ristissä. On luonnollista, että sellaisessa tapauksessa neuvotellaan, miten hyökkäys on torjuttava.
Sopimuksen muut määräykset tarkoittavat osaksi hyvien välien ja luottamuksen lujittamista ja taloudellisten ja sivistyksellisten suhteiden jatkuvaa kehittämistä Suomen ja Neuvostoliiton välillä, osaksi toimintaa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi sopusoinnussa Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön päämäärien ja periaatteiden kanssa. – 6. artiklassa on nimenomaan määrätty, että sopimuspuolet tulevat kunnioittamaan toistensa suvereenisuutta ja riippumattomuutta sekä olemaan sekaantumatta toisen valtion sisäisiin asioihin. Edelleen vahvistetaan rauhansopimuksessa oleva kielto toista sopimuspuolta vastaan kohdistuvaan koalitioyhtymään liittymisestä. Vihdoin on sovittu, että sopimus on voimassa 10 vuotta. Neuvostoliiton Euroopan valtioiden kanssa tekemissä muissa sopimuksissa on voimassaoloaika 20 vuotta tai sitä enemmän. – Ulkomailla lausuttujen epäilyjen johdosta lisättäköön, että mitään salaisia artikloja ei sopimukseen liity.
Yleisesti tunnettu on jo kauan sitten esitetty toteamus, että pienille valtioille on paras välttää sotilaallisia ja muita sentapaisia sopimuksia suurten kanssa, koska pieni siinä aina on huonommalla puolella – jos kohta ei puutu poikkeuksiakaan tästä säännöstä. Sitä, mikä on ollut menneisyydessä, on kyllä kunnioitettava. Mutta uusissa historiallisissa oloissa itsepintainen kiinnipitäminen vanhasta ja tavaksi tullut, konventionellinen, ajattelu voivat nekin viedä huonoihin tuloksiin. Uusissa oloissa on löydettävä uusi menettely ongelmien hallitsemiseksi. –
Suomen historia kertoo monilukuisista sodista Suomen ja Venäjän välillä. Jokaisessa sodassa, johon maamme on kuluneiden kahden ja puolen vuosisadan aikana osallistunut Venäjää vastaan, on Suomi tullut lyödyksi ja sen on käynyt huonosti. Sotien aika loppui syksyllä 1944. Suomen osallistuminen sotaan Neuvostoliittoa vastaan on ehdottomasti pois suljettu. – Ja toivokaamme, että maamme ja alueemme säilyy tulevaisuudessa Neuvostoliiton mahdollisten vihollisten hyökkäykseltä. Kenties uusi sopimus on omansa siihen vaikuttamaan. Silloin sopimuksen sotilaalliset määräykset jäävät käytäntöä vaille ja se olisi sekä Suomen että kaikkien muidenkin kannalta paras tulos.
Kaikkialla maailmassa on nykyään levottomuutta ja jännitystä. Tämän yleisen rauhattomuuden ja olojen järjestymättömyyden vaikutus tuntuu meidänkin maassamme. Erilaiset huhut: milloin uhkaavista sisäisistä levottomuuksista, vieläpä joistakin kaappausyrityksistä, milloin edessä olevien valtiollisten vaalien häiritsemisestä, liikkuvat ja herättävät levottomuutta. Ei ole tiedossa konkreettisia tosiasioita, jotka osoittaisivat aikomuksia järjestyksen häiritsemiseen esiintyvän. Eikä niillä olisi meillä onnistumisen mahdollisuuksia. Kansamme tietää, että laillisen järjestyksen ylläpitäminen on kaiken säännöllisen elämän välttämätön ehto. Meistä itsestämme loppujen lopuksi riippuu tulevaisuutemme. Olen varma, että Suomen kansa kykenee valvomaan kallisarvoista parlamentaarista jademokraattista valtiojärjestystään. Vaaleissa on jokainen Suomen kansalainen yhtäläisesti oikeutettu äänensä antamaan ja valittu eduskunta edustaa siten Suomen kansan tahtoa ja puhuu sen nimessä ja puolesta. Eduskunnan kautta ja avulla saadaan aikaan toimenpiteet, jotka kulloinkin vastaavat kansan tahtoa.
Pitämällä lujasti kiinni kansanvaltaisista valtiollisista oloistamme, noudattamalla laillista järjestystä ja korjaamalla yhteiskunnallisia ja taloudellisia puutteellisuuksia sekä ylläpitämällä ja yhä kehittämällä luottamuksellisia ja hyviä suhteita muiden maiden ja varsinkin suuren naapurimme kanssa, – mitä uusi sopimus on omiaan edistämään – voimme luottamuksella katsoa tulevaisuuteen.
