PUHE SUOMEN AKATEMIAN VIHKIÄISJUHLASSA MARRASKUUN 29 PÄIVÄNÄ 1948
Keskellä sodan jälkeisiä vaikeuksia Suomen Eduskunta on suorittanut huomattavan teon maamme sivistyselämän hyväksi: Hyväksynyt lain Suomen Akatemiasta ja valtion apurahoista korkeimman hengenviljelyn edistämiseksi.
Tämän lain perusteella on kuluvan vuoden aikana jaettu lukuisia apurahoja tieteiden ja taiteiden harjoittajille heidän työnsä tukemiseksi ja kannustamiseksi. Ja viime keväänä, ikäänkuin tieteellisen ja taiteellisen elämän sodan jälkeisen kevään symboolina, aloitti toimintansa Suomen Akatemia, jonka tarkoitukseensa vihkimisen juhlaa nyt vietämme tässä kauniissa tieteen ja taiteen temppelissä.
Meidän kansamme, niinkuin muidenkaan pienten kansojen, paikka ei ole suurvaltojen välisillä riitakentillä. Rauhan työssä, sivistyksen kansainvälisellä kilpatantereella, on meidän sijamme. Siinä on meidän, voimiemme mukaan, oltava mukana, samalla kun ponnistelemme oman kansamme henkiseksi ja aineelliseksi kohottamiseksi. Siten annamme osamme ihmiskunnan sivistyksen yhteiseen aarreaittaan ja osoitamme oikeutemme elämiseen vapaiden kansojen joukossa. Itse asiassa tällainen tehtävä on ei vain pienten, vaan suurtenkin kansojen ylevintä ja tähdellisintä työtä – sitä, mikä antaa pysyviä tuloksia, pysyvämpiä kuin sodan melskeiden ja aseiden kalskeen kielteiset seuraukset.
Suomi, joka lähes seitsemän vuosisataa oli yhdistettynä Ruotsin valtakuntaan, on historiansa alusta alkaen kuulunut länsimaiden sivistyspiiriin ja ollut länsimaisesta sivistyksestä osallisena. Viime vuosisadalla tapahtuneen kansallisen herätyksen johdosta sivistyksen pohja maassamme laajeni ja syventyi. Suuren runouden, kirjallisuuden, tieteen ja taiteen kautta Suomen kansa saavutti henkisen itsenäisyyden jo ennen kuin valtiollinen riippumattomuus yksineljättä vuotta sitten meille avautui. Kansamme silloinen sivistysperintö oli kallisarvoinen ja se olikin meidän itsenäisyytemme tehokkain valtakirja. Valtiollisen itsenäisyyden saavuttaminen oli maallemme äärettömän tärkeä tapaus, mutta se ei tietänyt katkeamista kansamme henkisen kulttuurin alalla. Luonnonjärjestyksen mukaan poismenneiden tilalle on työhön astunut uusi polvi eteviä tiedemiehiä, kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka kunnialla vaalivat ja jatkavat edellisten polvien työtä ja jotka ei vain omassa maassa vaan maan rajojen ulkopuolellakin ovat saavuttaneet tunnustusta.
Itsenäisen valtakunnan tulee voida tarjota entistä paremmat mahdollisuudet kulttuuriperinnön hoitamiseen ja edelleen kartuttamiseen. Maan taloudellinen kehittäminen ja kansan elinkannan kohottaminen edellyttää nykyaikana kansainvälisellä tasolla olevaa tieteellistä tutkimusta. Vain korkea henkinen sivistys kaikissa muodoissaan, –korkeatasoinen tiede, kirjallisuus ja taide – luo arvot, jotka tekevät kansalle ja yksityiselle elämän elämisen arvoiseksi ja tuottavat kansakunnalle kunnioitusta ja määräävät sen sijan sivistyskansojen joukossa. Suomen Eduskunnan päätös korkeimman hengenviljelyn tukemisesta, jonka nojalla Suomen Akatemia on perustettu, on kaunis todistus Suomen kansassa elävästä sivistyksen merkityksen ymmärtämisestä ja arvostamisesta.
Suomen Akatemian jäsenten tehtävänä on suorittaa alaansa kuuluvaa luovaa työtä, antaa ohjausta lahjakkaille tieteen ja taiteen harjoittajille ja muutenkin edistää oman alansa kehitystä. Näiden tehtävien toteuttamista Akatemian jäseniltä esikuvallisina tieteen ja taiteen edustajina odotetaan.
Niillä tieteen ja taiteen aloilla, joilta Akatemian jäsenet on valittu, on sekä kotimaahan että ulospäin voitu osoittaa korkeita saavutuksia. Akatemian odotetaan pitävän huolen siitä, että nämä saavutukset kasvavat ja että Suomen kansa saa havaita Akatemiansa tuottavan siunausta sekä kotoisilla työvainioilla että maan rajojen ulkopuolelle ihmiskunnan hyväksi ja Suomen nimen kunniaksi. Olkoon Suomen Akatemia kuin majakka, jonka välähdysten valossa tieteet ja taiteet voivat parhaat väylänsä Suomen kulttuurin teille löytää.
Toivotan tässä Suomen Akatemian vihkimysjuhlassa Akatemialle tehtävänsä kaikinpuoliseen täyttämiseen onnea ja menestystä.
