PUHE ITSENÄISYYDENPÄIVÄNÄ 1948
Kansalaiset!
Itsenäisyyden päivämme, joulukuun kuudes, on syksyisen pimeä, mutta se on meille ajatuksissamme valoisa, koska siihen liittyy muisto siitä valtioteosta, jolla eduskunta jahallitus yksineljättä vuotta sitten julistivat Suomen itsenäiseksi valtioksi. Me emme myöskään unohda, että Neuvostoliiton hallitus, noudattaen kansojen itsemääräämisoikeuden periaatetta, pian sen jälkeen tunnusti maamme itsenäisyyden.
Itsenäisyytemme vuosikymmeniin on sisältynyt iloa ja surua, onnea ja onnettomuutta. Viime vuodet, syksystä 1944 alkaen, ovat olleet raskasta aikaa, täynnä vaikeuksia, mutta samalla myös eteenpäin menoa. Tärkein tehtävä on meille sodan jälkeen ollut ulkopolitiikkamme suuntaaminen ja hoitaminen.
Neljä vuotta sitten, itsenäisyyden päivänä 1944, ajankohtana, jolloin äsken olimme allekirjoittaneet välirauhansopimuksen, lausuin puhuessani tässä samassa paikassa, seuraavasti:
»Suomen ulkopolitiikassa on kaikkea hallitsevana maamme suhde suureen itäiseen naapuriimme, Neuvostoliittoon. Se on meidän varsinainen ulkopoliittinen ongelmamme, jolle meidän on ratkaisu löydettävä ja josta kansamme tulevaisuus riippuu. Olemme äsken allekirjoittaneet Neuvostoliiton kanssa välirauhansopimuksen, jota par’aikaa pannaan täytäntöön. Ei ole eri mieliä siitä, että tämä sopimus on tunnontarkasti täytettävä. Mutta yli tämän sopimuksen säännösten on tulevaisuudessa hyvät ja luottamukselliset suhteet aikaansaatava suuren naapurimme kanssa. Epäluulo on poistettava, ystävyys perustettava. Kansamme perusetujen mukaista, vakaumukseni mukaan, on, että tulevaisuudessa Suomen ulkopolitiikkaa niin johdetaan, ettei se tule kulkemaan Neuvostoliittoa vastaan.»
Edelleen lausuin tuossa neljä vuotta sitten pitämässäni puheessa seuraavasti:
»Jokaisella kansalla on omat erikoisuutensa, oma luonteensa, oma elämänkatsomuksensa ja omat historiaan pohjautuvat perinteensä. Vain omien ihanteidensa pohjalla voi kansa elää tyytyväisenä ja onnellisena sekä suorittaa tehtävänsä. Niin on tietenkin myös Suomen kansan laita. Lähes 700-vuotisesta yhteydestä Ruotsin valtakunnan kanssa on periytynyt yhteiskuntarakenteemme ja elämänkatsomuksemme. Tästä ynnä siitä tärkeästä tosiasiasta, että kansaamme kuuluu huomattava ruotsinkielinen väestö, johtuu vilkas ja läheinen sivistyksellinen ja taloudellinen vuorovaikutus ja kosketus läntisen naapurimaamme Ruotsin ynnä muiden pohjoismaiden kanssa.»
Vielä lausuin tuossa puheessani:
»Nykyään korostetaan syyllä demokratian merkitystä. Meidän valtiolliset laitoksemme, yksikamarinen eduskunta, joka perustuu yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen, meidän samalle pohjalle nojautuva tasavallan presidentti-laitoksemme, meidän parlamentaarinen hallitusjärjestelmämme, meidän niinikään samoille periaatteille pohjautuvat kunnalliset olomme ovat demokraattisen järjestyksen ilmauksia.»
Näin lausuin syksyllä 1944. Näitä periaatteita ja ajatuksia olen sen jälkeen kuluneina vuosina puheissani useamman kerran esiintuonut ja korostanut. Ne eivät ole vain minun ajatuksiani, vaan ne ovat – voi huoletta sanoa – Suomen kansan hyväksymiä periaatteita, jotka ovat kuluneina vuosina olleet ja edelleen ovat politiikkamme johtolankana ja perusteena.
Syksyllä vuonna 1944 ja vielä vuosina sen jälkeen elimme poliittista välitilaa. Nyttemmin tämä välitila on päättynyt. Onastunut voimaan lopullinen rauhansopimus, jolla suhteemme Neuvostoliittoon ja muihin sopimuksen allekirjoittaneisiin valtioihin on vahvistettu. Viime keväänä allekirjoitimme lisäksi Neuvostoliiton kanssa sopimuksen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta, joka määrittelee erinäisissä kohdissa suhteemme suureen naapuriimme.
Nämä eduskunnan Suomen kansan valtuuksien käyttäjänä hyväksymät sopimukset, joiden kautta maamme poliittinen asema on pysyvälle kannalle järjestetty ja vakautettu, ovat luoneet edellytykset Suomen ja Neuvostoliiton välisille molemminpuolisille hyville suhteille, joita minkään ei tarvitse häiritä. Suomi on tietenkin rehellisesti sopimukset täyttävä, siitä ei Suomen kansan keskuudessa ole eri mieliä. Valtiovalta tulee, velvollisuutensa mukaisesti, valvomaan, että mitään poikkeusta sopimusten määräyksistä ei tapahdu. – Haluan teroittaa, että näinä yleisen epäluuloisuuden aikoina on kansalaisten syytä noudattaa harkintaa ja varovaisuutta. On muistettava, että pienikin ja itsessään viaton ja tarkoitukseton, vieläpä lapsellinen teko voi antaa aihetta epäluuloihin ja perusteettomiin johtopäätöksiin ja tuottaa sekä yksityisille että maalle ikävyyksiä.
Sopimusten rinnalla on – niin yksityisten kuin kansojen kesken – olemassa luottamuksellisen naapuruuden ja hyvän tahdon kirjoittamattomat lait, joiden niinikään tulee ohjata naapurien välejä. Näitä kirjoittamattomia naapuruuden lakeja Suomi ei ole unohtava, vaan on päämääränään pitävä pyrkiä eri aloilla, niiden joukossa taloudellisella ja sivistyksellisellä, lisäämään ja lujittamaan vuorovaikutusta hyvien ja luottamuksellisten välien kehittämiseksi ja vahvistamiseksi Neuvostoliiton kanssa.
Nykyinen kansainvälinen tilanne on edelleen valitettavasti rauhaton ja näköalat eivät ole omiaan optimistista mielialaa kohottamaan. Epäluuloisuus suurvaltain välillä ei näytä hälvenevän, ja sen jatkuminen voi tuoda onnettomuutta maailmaan. Tulevaisuus on hämärän peitossa. Pienet kansat eivät enää näyttele kansainvälisessä suurpolitiikassa aktiivista sotilaallista osaa, mutta niiden traagillinen kohtalo usein on joutua suurvaltain ristiriitojen onnettomiksi uhreiksi. Pienten kansojen tehtävät ovat kulttuurin laajalla työalalla. Rauha on niiden elämän ehto. Ei vain pienten kansojen, vaan koko ihmiskunnan toivo on, että suurvallat kykenisivät kehitystä niin johtamaan, että rauha säilytetään, mikä on välttämätön myös sodan haavojen parantamiseksi ja kansojen taloudellisen elämän saattamiseksi jaloilleen.
Rauha on myös Suomen kansan syvin toivo. Me emme muuta halua, kuin saada pysyä syrjässä suurten erimielisyyksistä, olivat ne mitä laatua tahansa, niinkuin ystävyyden sopimuksessa sanotaan. Ottaen huomioon sen tavattoman suuren merkityksen, mikä ulkomaankaupalla on maamme taloudelliseen menestymiseen ja kansamme elintasoon, on rauha ja oikeuteen perustuva yhteistoiminta maailman kansojen välillä meille jo taloudellisen toimeentulomme vuoksi tärkeä. Suomen kansalla ei ole muuta päämäärää kuin saada elää rauhan töissä omaa elämäänsä, oman demokraattisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen järjestyksensä suojassa ja omien ihanteidensa mukaisesti ja tehdä työtä kansan elinehtojen parantamiseksi ja sivistyksen kohottamiseksi sekä voimiensa mukaan antaa osansa ihmiskunnan sivistyksen yhteiseen aarreaittaan. Se on meidän niinkuin muidenkin pienten kansojen päämäärä ja me pidämme tätä itse asiassa kaikkien kansojen, niin pienten kuin suurten, ylevimpänä tehtävänä.
Sodan aikana ja sen loputtua kansojen toiveet kohdistuivat rauhan aikaansaamiseen ja ylläpitämiseen sekä oikeuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteiden voimaan saattamiseen kansainvälisissä suhteissa. Toivona oli, että Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön avulla tämä ihmiskunnan ikivanha ja hartain unelma toteutuisi. Vaikka uusi järjestö ei tähänastisella lyhyellä alkutaipaleellaan ole onnistunut täysin täyttämään odotuksia eikä sovittamaan suurvaltojen välisiä erimielisyyksiä ja huolimatta siitä, että historian kulku on tähän asti osoittanut sodan ja väkivallan merkityksen kansojen ja erityisesti suurvaltojen välisiä riitoja ratkaistaessa, ei ihmiskunta voi luopua toivosta, että oikeus ja oikeudenmukaisuus, mikä nykyaikana on johtotähtenä ihmisten välisiä suhteita valtioiden sisäisissä oloissa järjestettäessä, on saava yhä suurempaa ja ratkaisevampaa merkitystä ja vaikutusta myös valtioiden välillä. – Suurvaltojen erimielisyyksien johdosta Suomi vielä on Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön ulkopuolella, mutta se ei ole estänyt meitä johtamasta ulkopoliittista toimintaamme tämän järjestön periaatteiden osoittamaan suuntaan, niinkuin olemmekin Neuvostoliiton kanssa tekemässämme ystävyyden sopimuksessa ilmaisseet järkkymättömän pyrkimyksemme yhteistoimintaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön päämäärien ja periaatteiden mukaisesti. Suomi onkin yhteistyössä maailman kansojen kanssa useissa Yhtyneisiin Kansakuntiin liittyvissä järjestöissä.
Kuluneet vuosisadat, mutta varsinkin itsenäisyyden aika, aina sotiin asti, ovat osoittaneet, että lujasti ponnistellen ja työtä tehden saatamme tässä pohjoisessa, tosin useimpiin muihin maihin verrattuna karussa, mutta meille rakkaassa maassa elää onnellisina ja luoda kansallemme ei vain siedettävät, vaan yhä paranevat elinehdot. Tällä hetkellä meillä on vielä sotien aiheuttamia taloudellisia vaikeuksia niinkuin useimmilla kansoilla. Mutta viime vuosina olemme menneet taloudellisesti eteenpäin ja mahdollisuutemme selviytyä vaikeuksistamme ovat helpottuneet sen kautta, että Neuvostoliitto viime keväänä alensi puolella jäljellä olevaa sotakorvauksen määrää, minkä Neuvostoliiton hallituksen toimenpiteen olemme kiitollisuudella vastaanottaneet.
Suomen kansa on historiansa aikana saanut kestää monenlaisia kohtalon iskuja. Kansamme on kuitenkin säilynyt. Vanha sananlasku sanoo: »Joka itseänsä auttaa, sitä Jumalakin auttaa.» Tulevaisuutemme riippuu meistä itsestämme, henkisestä voimastamme, uskollisuudesta itsellemme, ihanteillemme ja elämänkutsumuksellemme. Ennen kaikkea se riippuu kansamme yksimielisyydestä ja yhteistunnosta isänmaan elinkysymyksissä. Eikä vähimmin: kansainvaltaisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen järjestyksemme noudattamisesta, jonka ydinkohta on – kuin kiveen hakattu –ikivanha, meidänkin valtio- ja yhteiskuntarakennuksemme pohjana oleva perusohje: »Land skall med lag byggas» – »Laki on oleva maan perustuksena».
