PUHE UUDENVUODENPÄIVÄNÄ 1950
Kansalaiset!
Vuosi on jälleen siirtynyt menneisyyteen. Sekään vuosi ei ole tuonut ihmiskunnalle, mitä se hartaimmin toivoo ja odottaa: todellista rauhaa. Oikea, inhimillinen ja rauhallinen yhteiselämä ei ole vieläkään palannut kansojen välille. »Kylmä sota» jatkuu.
Ja kuitenkin kansojen intohimoinen halu ja pyrkimys on saada ystävälliset ja rauhalliset suhteet vakautetuiksi. Ihmiskunta halajaa ja odottaa ylevämmän hengen vallalle pääsemistä myös kansojen välisissä suhteissa. Se tahtoo päästä vapaaksi sodan pelosta, jotta voimat voitaisiin käyttää ihmisten elämän ja olojen parantamiseksi ja henkiseksi kohottamiseksi. »Rauha maassa ja ihmisille hyvä tahto.»
Tätä toivovat ja ikävöivät kaikki kansat, niin suuret kuin pienet. Rauha ja hyvä tahto on ei vähimmin Suomen kansan toiveiden ja pyrkimysten kohde. »Riemu on rauhan tytär», sanoo suomalainen sananlasku.
Me suomalaiset tunnemme rauhan merkityksen ja siunauksen. Meidän kansamme on saanut kylliksi kokea sotia ja niiden tuomia onnettomuuksia. Me tahdomme sydämemme pohjasta olla hyvissä ja ystävällisissä väleissä kaikkien kansojen kanssa. Me halajamme hyviä ja ystävällisiä suhteita naapuriemme, mutta varsinkin itäisen suuren naapurimme kanssa.
Minun osalleni on tullut – enemmän kuin kenenkään muun elossa olevan suomalaisen – ponnistella sovinnon ja rauhan aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Jo kolme vuosikymmentä sitten, vuonna 1920, jouduin suomalaisen valtuuskunnan johtajana käymään Neuvostoliiton edustajain kanssa pitkiä ja sitkeitä neuvotteluja, joiden tuloksena oli Tarton hyvä rauha. Kymmenen vuotta sitten, syksyllä 1939, ja jälleen maaliskuussa 1940 sekä uudestaan talvella 1944 olin useaan otteeseen rauhaa ja sovintoa rakentamassa Neuvostoliiton edustajain kanssa. Ja vihdoin olen syksystä 1944 alkaen yhtämittaisesti tehnyt työtä ystävällisten suhteiden rakentamiseksi ja vakaannuttamiseksi maidemme ja kansojemme välillä. Viimeksimainittuna ajanjaksona on Suomen ja Neuvostoliiton suhteet lopullisesti järjestetty rauhansopimuksella sekä huhtikuussa 1948 solmitulla ystävyyden sopimuksella, jonka aikaansaamiseksi olin tilaisuudessa tehokkaasti vaikuttamaan ja johon sisältyvät jo aikaisemmin, helmikuussa 1947 eräässä haastattelussa julki lausumani ajatukset. Viime vuosina ovat myös taloudelliset suhteet maamme ja Neuvostoliiton välillä ilahuttavasti kehittyneet ja muu vuorovaikutus lisääntynyt.
Maantiede on tekijä, joka vaikuttavasti ja pysyvästi puhuu historiassa. Sen ääni on meidänkin kansamme kohtaloissa kovana kuulunut. Naapuruus entiseen Venäjän keisarikuntaan ja sitten Neuvostoliittoon on alituisesti vaikuttanut maamme historian kulkuun, ja se on ratkaiseva meidän kansainväliselle asemallemme. – Suhteemme Neuvostoliittoon on sopimuksilla järjestetty. Meidän ulkopolitiikkamme pääperiaate on ollut ja tulee olemaan tehtyjen sopimusten tunnontarkka noudattaminen ja niiden asettamien velvoitusten rehellinen täyttäminen. Tästä ei ole erimielisyyttä Suomen kansan keskuudessa. Ei ole myöskään erimielisyyttä siitä, että hyvien ja luottamuksellisten suhteiden ylläpitäminen Suomen ja Neuvostoliiton välillä on ja on vastaisuudessa oleva vilpittömänä pyrkimyksenä kansamme kaikissa piireissä. Neuvostoliiton vihamiehiä ei Suomessa saa olla, vaan ainoastaan ystäviä. Tämä vakaumus juurtuu Suomen kansan tietoisuuteen yhä lujemmin sitä mukaa kuin entisyydeltä periytynyt pelko ja epäilys tulevaisuudesta katoaa.
Niinkuin usein tapahtuu valtioiden välisissä suhteissa, on Suomi täysivaltaisena valtakuntana sopimuksissa sitoutunut täyttämään määrättyjä velvoituksia, joiden täsmällinen noudattaminen on katsottava ehdoksi, jotta maamme riippumatonta kansainvälistä asemaa kunnioitetaan. Mitä voimassaolevat sopimusehdot eivät koske, sen järjestää ja määrää meillä, niinkuin jokaisessa vapaassa maassa, perustuslainmukaisesti toimiva valtiovalta. Tähän kuuluu kaikki se, mikä Suomen kansalle on kallisarvoista: Oma kansanvaltainen, demokraattinen järjestys, valtiollinen ja persoonallinen vapaus, vapailla vaaleilla valittu kansaneduskunta, joka on Suomen valtakunnan peruselin, parlamentaarinen hallitusjärjestys, joka tietää, että hallitus on eduskunnan luottamuksesta riippuvainen ja sille vastuunalainen eikä sen vuoksi voi toimia eduskunnan enemmistön tahtoa vastaan, sekä niinikään vapaisiin vaaleihin perustuva presidenttilaitos. Se tietää myös, että Suomessa on oma talous- ja yhteiskuntajärjestys, johon vain kansa vapaasti valitsemansa eduskunnan kautta laillisessa järjestyksessä voi tehdä muutoksia.
Sopimusten rehellinen ja tarkka täyttäminen ulkopolitiikassa sekä vapauteen perustuvan lainalaisen parlamentaarisen ja kansanvaltaisen järjestyksen noudattaminen sisäpolitiikassa ovat ne kulmakivet, joille kansamme ja valtiomme elämä perustuu. Näitä periaatteita on johdonmukaisesti noudatettu sodan jälkeisenä aikana. Ne olkoot myös tulevaisuudessa tienviittoina, joiden mukaan Suomi tulee järkähtämättä kulkunsa ohjaamaan.
Meillä on viimeisinä viitenä vuonna ollut erinomaisen suuria vaikeuksia voitettavana. Mutta olemme vähitellen, vuosi vuodelta, kohonneet siitä laakson pohjasta, jossa kansamme onnettoman sodan jäljeltä oli syksyllä 1944. Olemme yhä enemmän päässeet jaloillemme. Nykyisessä, maailman suurimman ja kauheimman sodan jälkeensä jättämässä sekasorrossa mukautuminen uusiin oloihin vaatii aikansa ja tuo mukanaan hankaluuksia. Mutta sitkeä työ ja yksimielisyys kansan ja maan peruskysymyksissä on vievä onnelliseen tulokseen. Uudistan, mitä eräs vanha, edellisten polvien valtiomies lausui: »Jumala on nähnyt niin paljon vaivaa Suomen kansan puolesta, ettei Hän voi tätä kansaa tulevaisuudessakaan hyljätä.»
Näillä ajatuksilla toivotan kaikille kuuntelijoilleni ja koko Suomen kansalle onnellista uutta vuotta.
