PUHE TASAVALLAN PRESIDENTIN MUOTOKUVAN PALJASTUSTILAISUUDESSA HÄMEENLINNAN LYSEON JUHLASALISSA SYYSKUUN 17 PÄIVÄNÄ 1950
Hyvät entiset koulutoverit,
Lyseon opettajat ja entiset oppilaat!
Kiitän sydämellisesti teitä, lyseon entisten oppilaiden yhdistystä ja sen hallitusta, ystävällisyydestä, jota olette minulle osoittaneet. Suljen kiitokseeni sekä vanhat koulukumppanini että myöhemmät oppilaspolvet. Olen iloinen, että kuvani on saanut sijansa entisen kouluni juhlasalissa. Kiitän niinikään minulle osoitetuista ystävällisistä sanoista. – Osoitan kiitokseni myös taiteilijalle, rouva Renvallille.
Viime toukokuun 22 päivänä oli kulunut 60 vuotta siitä kun me, minun luokkani pojat, painoimme valkoiset lakit päähämme. Minulla on ilo nähdä luokkatovereitani tässä tilaisuudessa.
Meidän vanhimpien Hämeenlinnan lyseon oppilaiden kouluaikaan liittyy koulun historiassa harvinainen tapahtuma: normaalilyseo siirrettiin pääkaupunkiin. Meillä on siten muistoja vanhasta normaalilyseosta ja sen mestariopettajista. Se lyseo, joka jäi Hämeenlinnaan ja jossa meidän luokkamme kävi kolme vuotta, oli sekin erinomainen koulu etevine, osaksi entisine opettajineen, joita kiitollisin mielin muistelemme.
Sanotaan, että mitä enemmän vuosia kerääntyy hartioille, sitä useammin ajatukset palaavat entisiin aikoihin. Ajatellessa menneitä joutuu tekemään vertailuja. Me viimeisten vuosikymmenien polvet olemme saaneet paljon kokea. Kansamme elämä on näinä vuosikymmeninä ollut monivaiheinen, se on sisältänyt iloa ja surua, valoa ja varjoa. Mutta valo on ollut voiton puolella. On saavutettu eri aloilla, sekä henkisellä että taloudellisella, merkittäviä tuloksia. Meidänkin koulumme kasvatit ovat tähän antaneet osansa. Näemme tässä salissa koulumme entisen oppilaan, Suomen säveltäjämestarin Jean Sibeliuksen kuvan, – hänen, joka on säveltaiteen alalla maailman ensimmäisiä ja joka on tuottanut Suomelle katoamatonta kunniaa.
Mutta ennen kaikkea olemme saavuttaneet valtiollisen itsenäisyyden, jota minun nuoruudessani tuskin uskallettiin uneksia. Suomella on nykyään ulkopuolella maamme rajoja tunnettu ja arvossa pidetty nimi. Meillä on ollut suruja ja onnettomuuksia ja varsinkin viimeisen vuosikymmenen aikana kansamme on saanut kokea kovia kohtalon iskuja.
Mutta jos vertaamme nykyistä aikaa meidän vanhemman polven nuoruusvuosiin, ei ole kiellettävissä, että elämä nykyään on monipuolisempaa, laajempaa ja täyteläisempää kuin se oli 50–60 vuotta sitten. Se oli silloin ahtaampaa, yleisten ja yhteisten asiain harrastus oli vähäisempää ja kansan koko toiminta-ala ja näkökulma oli suppeampi, sen pyrkimysten kohteet vähäisemmät kuin nykyään. Erimielisyyksiä esiintyy kyllä nykyään paljon – ovatko ne suuremmat kuin entisinä aikoina vai näyttävätkö ne kentiesi suuremmilta sen vuoksi että ne ennen rajoittuivat ahtaampiin piireihin kuin nyt, sitä en halua lähteä arvioimaan. Mutta nykyisissä erimielisyyksissäkin, niin suuresti kuin ne useasti tahtovat mieltä painaa, voi nähdä sen positiivisen puolen, että ne osoittavat kansan olevan hereillä ja yhteisten asioiden harrastuksen ja mielenkiinnon olevan vireillä. Velttous ja välinpitämättömyys ovat kansallisen elämän surkastumisen oireita. Mutta suurissa peruskysymyksissä tulee yksimielisyyden vallita ja niin on kansamme keskuudessa ollut asian laita.
Jokaisella ajalla on omat tehtävänsä ja koettelemuksensa. Nykyajan nuorella polvella on – myöskin sillä – edessään omat vaikeutensa. Ovatko ne lopulta raskaammat kuin meidän vanhemman polven, sen voi vasta tulevaisuus osoittaa. Mutta nykyisen nuorison edessä oleva elämä – aikana, jolloin maailman valtimo sykkii niin voimakkaasti – ei varmaankaan tule olemaan köyhä vaan rikkaampi kuin meidän vanhempien nuoruuden aikana. Tehtäviä ei nuorelta polvelta puutu. Nykyään painiskelee ihmiskunta valtavien ongelmien kanssa. Niinkuin aina suurten mullistusten ja järkytysten jälkeen esiintyy nytkin henkistä hajanaisuutta ja haparointia. Meidän silloisten nuorten olo oli kyllä 1880- ja 1890-luvuilla idylli verrattuna nykyajan rajuun ja rauhattomaan elämän menoon. Mutta rajuilman ja myrskyn jälkeen tulee tavallisesti tyyni. »Meri miehen mieltä luopi, aallot aivoa lisääpi» – sanoo suomalainen sananlasku.
Tulevaisuus on hämärän peitossa. Ei ole syytä epäillä, että tulevat sukupolvet täyttävät velvollisuutensa maata ja kansaa kohtaan. Ihmeellisesti on Kaitselmuksen käsi tähän asti ollut kansamme yllä. – Eräs toinen suomalainen sananlasku sanoo:
»Eletty eilinen päivä,
tämä päivä tähän saakka,
neuvon Jumala huomiseen pitää. »
