Puheet 1951

PUHE VALTIOPÄIVIEN PÄÄTTÄJÄISISSÄ JOULUKUUN 21 PÄIVÄNÄ 1951

Herra Puhemies!

Suomen kansan edustajat!

Eduskunnan työ on, niinkuin Te, Herra Puhemies, lausuitte, nyt päättyvällä istuntokaudella pääasiassa kohdistunut osittain valtion tulo- ja menoarvion, osittain yhä vallitsevien poikkeuksellisten olojen aiheuttamien taloudellisten ongelmien järjestelyyn.

Lainsäädännön alalla Eduskunta on hyväksynyt Teidän mainitsemanne, edelliseltä istuntokaudelta yli vaalien lepäämään jääneen lakiehdotuksen Ahvenanmaan itsehallinnosta. Nyttemmin tämä ehdotus on saanut Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksymisen. Totean suurella mielihyvällä – siinä Te, Herra Puhemies, olette oikeassa – että puheenaoleva useita vuosia esillä ollut tärkeä asia on saatettu myönteiseen päätökseen. Nyt loppuunkäsitellyssä laissa on Ahvenanmaan väestön toivomuksia otettu huomioon ja Ahvenanmaan itsehallintoa kehitetty sillä pohjalla, joka vuonna 1921 laskettiin. On odotettava, että tämä laki, jota tietenkin sekä sen hengen että kirjaimen mukaisesti tullaan noudattamaan ja joka velvoittaa yhtä hyvin valtakuntaa kuin Ahvenanmaan maakuntaa, on edistävä Ahvenanmaan olojen kehitystä ja edullisesti vaikuttava valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan keskinäisiin suhteisiin.

Sisäisissä asioissa on, kuten sanottu, taloudellisten olojen järjestäminen ollut valtiovallan ponnistelujen tärkein kohde. Sotien seurausten pahasti järkyttämän taloudellisen tasapainotilan palauttaminen on nykyhetken ja lähitulevaisuuden tähdellisimpiä tehtäviä. Rahan arvon vakavuus, mikä on ei vain merkki taloudellisten tekijäin välillä vallitsevasta tasapainotilasta vaan myös sen välttämätön edellytys, on oleva läheisin päämäärä. Hallituksella, joka niinkuin nykyinen, viime heinäkuun alussa pidettyjen vaalien jälkeen muodostettu, nojautuu eduskunnan enemmistöön, on tietenkin suuremmat edellytykset kuin vähemmistöhallituksella johtaa vaikea ja monimutkainen vakauttamisongelma onnelliseen ratkaisuun. Hallitus on tarmokkaasti työskennellyt tämän tarkoitusperän saavuttamiseksi. On suoritettu laaja ja monipuolinen selvitys maan taloudellisesta tilasta ja sen pohjalla valmistettu lähiajan taloudellinen ohjelma. Tätä ohjelmaa pannaan johdonmukaisesti täytäntöön. Tuloksia on jo tähän mennessä lyhyessä ajassa saavutettu. Sen ohella on ryhdytty suunnittelemaan pitkän ajan ohjelmaa. Myös valtion tulo- ja menoarviota valmistettaessa on talouselämän vakauttamista pidetty silmällä, joskaan siinä suhteessa vielä ei ole täysin saavutettu päämäärää, johon on pyritty.

Rahan arvon vakavuus ja taloudellinen tasapaino on yhteiskunnallisen elämän ja toiminnan perusedellytys. On tärkeää, että otetta ei hellitetä, vaan vakauttamissuunnitelmat viedään päätökseen. Sen pohjalla, mitä jo on aikaansaatu, näyttää suotuisaan tulokseen pääseminen olevan mahdollinen. Tällaisissa toimenpiteissä esiintyy aina vaikeuksia, koska yleisten tarkoitusperien saavuttamiseksi on pakko jättää erikoisia itsessään hyväksyttäviäkin tarpeita toistaiseksi tyydyttämättä. Kuten Te, Herra Puhemies, lausuitte, on Eduskunta, hyväksymällä ns. valtalain ja noudattamalla hallituksen toivomuksia ensi vuoden budjettiin nähden, antanut hallitukselle sen pyytämän kannatuksen. On edellytettävä, että hallitus saa tulevaisuudessakin Eduskunnan puolelta riittävää tukea tässä elintärkeässä asiassa. On myös odotettava, että kansalaiset ymmärtävät puheenaolevan tehtävän merkityksen ja kukin kohdaltaan alistuvat niihin ohimeneviin hankaluuksiin, vieläpä uhrauksiin, joita koko kansan ja maan kannalta välttämättömän tuloksen saavuttaminen vaatii.

Maamme ulkopoliittiset suhteet ovat jatkuneet säännöllisinä tekemiemme sopimusten puitteissa. Kansainvälinen jännitys on, huolimatta suurvaltain ponnisteluista sen lieventämiseksi, edelleenjatkunut. Maailman muiden kansojen kanssa meidän kansamme ei mitään hartaammin toivo kuin todellisen rauhantilan palautumista, jotta epävarmuus tulevaisuudesta poistuisi ja säännöllinen elämänmeno aikaan saataisiin.

Kiitän Eduskuntaa sen näillä valtiopäivillä suorittamasta työstä ja julistan vuoden 1951 valtiopäivät päättyneiksi.

Kappaleen sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8

Olet viimeisellä sivulla. Jos haluat mennä takaisin, käytä selaimen Takaisin-painiketta, tai valitse kappale yläpuolelta.

Kun vierität sivua, seuraava sivu ladataan ja vieritetään automaattisesti näkyviin. Napsauta ylläolevaa valintaruutua poistaaksesi tämän pois käytöstä.

Jos haluat ladata seuraavan sivun automaattisesti vierittäessäsi sivua, napsauta ylläolevaa valintaruutua.