PUHE UUDENVUODENPÄIVÄNÄ 1956
Kansalaiset!
Jälleen olemme siirtyneet uuteen vuoteen.
Yhdestoista vuosi suursodan päättymisestä on kulumassa, mutta sodan jättämät pääongelmat ovat selvittämättä ja uusiakin on nousemassa.
Kuluneena vuonna tehdyissä yrityksissä kansainvälisten suhteiden selvittämiseksi on käynyt ilmi, että valtaryhmien käsitykset avonaisista ongelmista eroavat niin paljon toisistaan, ettei ratkaisevien tulosten saavuttaminen ole ollut mahdollinen. Euroopan ongelmien ohella erimielisyyden aiheita esiintyy Aasiassa, jossa valtavia muutoksia on tapahtumassa.
Rauhan kaipuu kansoissa on yleinen ja voimakas. Molempien valtaryhmien taholta on vakavasti esitetty käsitys, että sota, joka uusimman sotavälineen, vetypommin, käytön johdosta muodostuisi ylen tuhoisaksi, on oleva poissuljettu keinona kansainvälisten riitakysymysten ratkaisemiseksi. Viimeksi tämä mielipide voimakkaasti esiintuotiin Neuvostoliiton ja Intian johtajain äskeisessä yhteisessä julkilausumassa. Kaikki tämä ja yleinen tilanne muutenkin näyttää tätä nykyä antavan toiveita ihmiskunnan välttymisestä uuden suursodan tuhoilta.
Suomen kansalle kulunut vuosi on ollut hyvä vuosi.
Ulkopolitiikassamme voimme merkitä kolme huomattavaa tulosta.
Ennen kaikkea toteamme mielihyvällä, että suhteemme itäiseen naapuriimme Neuvostoliittoon, mikä on meidän ulkopolitiikkamme pääongelma, ovat olleet luottamukselliset jahyvät. Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston Presidiumin puheenjohtajan marsalkka Voroshilovin kutsusta pääministerin ja muiden seuralaisteni kanssa Moskovaan viime syyskuussa tekemäni matkan aikana tämä tosiasia tuli suureksi iloksemme monella tavalla ilmi. Porkkalan palauttaminen, samalla kun ystävyydensopimus pidennettiin 20 vuodeksi, on erittäin tärkeä saavutus. Se osoittaa, että sotien jälkeen noudattamamme politiikka myös Neuvostoliiton kannalta vastaa molempien maiden edun ja ystävällisten suhteiden vaatimuksia. Noudattaen sopimuksiin perustuvaa asiallista politiikkaa ja ottaen huomioon tosiasiat sekä välttämällä eleitä ja asenteita, joilla ei ole muuta kuin mielenosoituksen merkitys, mutta jotka voivat vahingoittaa maatamme, saatamme luottamuksella katsoa tulevaisuuteen.
Toinen ilahduttava tosiasia on liittymisemme Pohjoismaiden Neuvostoon. Se vastaa luonnollista aina myönteistä asennettamme pohjoismaiseen yhteistyöhön ja läheistä suhdettamme pohjoismaisiin veljeskansoihimme.
Äskettäin on vielä kolmas asia mennyt myönteiseen päätökseen. Yhdistyneet Kansakunnat on, omaksuen Neuvostoliiton tekemän sovitteluehdotuksen, hyväksynyt mm. meidän maamme järjestön jäseneksi. Olemme aina kannattaneet kansainvälisen rauhanjärjestön aatetta. Jo kauan sitten maamme tunnetut johtomiehet, senaattorit Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen ja Leo Mechelin, edellinen aina 1860-luvulta ja jälkimmäinen 1870-luvulta alkaen, kumpikin kuolemaansa asti, miettivät ja harrastivat tällaisen järjestön luomista ja kirjoittivat siitä toivoen sen kautta saatavan pienille kansoille turvaa ja kansainväliselle oikeudelle voimaa. Olimme myös Kansainliiton innokkaita kannattajia. Hartain toivomme on, että Yhdistyneet Kansakunnat paremmin kuin edeltäjänsä Kansainliitto onnistuisi oleellisessa ja varsinaisessa, niin suurille kuin pienille kansoille tärkeimmässä, tehtävässään: rauhan turvaamisessa ja oikeuden ylläpitämisessä kansojen välillä.
Suhteemme muihin maihin ja varsinkin vanhaan veljesmaahamme Ruotsiin ynnä toisiin pohjoismaisiin ystäviimme ovat olleet hyvät. Liittymisemme Pohjoismaiden Neuvostoon on siitä ollut näkyvänä ilmauksena.
Myös sisäisten olojemme osalta voimme olla kuluneeseen vuoteen tyytyväiset.
Taloudellinen kehitys maassamme on viime vuosina ollut edullinen. Teollisuuden tuotanto oli vuonna 1954 likipitäen kaksi kertaa niin suuri kuin v. 1938 ja vuonna 1955 tämä nousu on edelleen jatkunut. Maataloutta kohtasi kuitenkin osittainen kato, jonka johdosta sato on arvioitu 11 % pienemmäksi kuin v. 1954 ja 13 % pienemmäksi kuin keskimäärin vuosina 1952–54.
Korkeasuhdanteen jatkuminen on edelleen leimaa antavana sekä maailman taloudelle että Suomen taloudelliselle kehitykselle. Talouspiiriemme käsityksen mukaan ovat kuitenkin samalla vahvistuneet ne tekijät, jotka näyttävät ennakoivan nykyisen pitkäaikaisen korkeasuhdanteen taittumista. Monet ovat sitä mieltä, että suhdannekäänne ei ole enää kaukana ja että Suomen korkeasuhdanne on sivuuttanut korkeimman kohtansa.
Viime vuosina on maassamme tavan takaa esiintuotu pessimistisiä ennakkoarvioita taloudellisen kehityksen kulusta lähitulevaisuudessa. Tähän asti nämä ennustelut eivät ole osoittautuneet oikeiksi. Syyksi on esitetty, että suhdanteet maailman markkinoilla ovat olleet paremmat kuin oli arvioitu.
Entiseen aikaan, silloin kun minäkin opiskelin kansantaloustiedettä, ja vielä siihen aikaan kun työskentelin talouselämässä, pula-aikoja, kriisejä, pidettiin ikäänkuin luonnollisina ja asiaankuuluvina ilmiöinä, jotka jokseenkin säännöllisesti palasivat ja siis kuuluivat taloudellisen elämän normaaliin menoon. Katsottiin, että ne oli jätettävä »talouselämän itseparantavien voimien» selvitettäväksi. Kansantaloustieteessä oli huomattavana osana erityinen konjunktuurioppi, joka käsitteli näitä ilmiöitä. Pitkälle ei siinä kuitenkaan päästy. Vuonna 1933 tunnettu englantilainen aikakauslehti The Economist kirjoitti: »Joutuu alakuloisiin mietteisiin todetessaan, että vuosien 1929–33 lamatila on alkanut ja kenties on loppumassa mutta tietomme suhdanteiden, konjunktuurien, vaihteluista on tuskin lisääntynyt siitä, mitä se oli ennen. – – – Maailmanpula on aiheuttanut laajan kirjatulvan. Taloustieteilijäin mielipiteet ovat heiluneet milloin sinne, milloin tänne, aina tapausten kulun mukaan, useimmiten palatakseen miettivään epäilyyn, skeptisismiin, näin monimutkaisten jahämmästyttävien kysymysten edessä.»
En ole viime aikoina voinut omakohtaisesti tarkemmin perehtyä tähän asiaan. Olen kuitenkin koettanut jonkun verran seurata, mitä maailmassa ajatellaan. Olen havainnut, että nyttemmin on, järkevästi kyllä, todettu: »Taloudelliset lamatilat ovat ihmisten teoista aiheutuvia ilmiöitä» – näin kirjoitti äsken eräs asiantuntija amerikkalaisessa aikakauslehdessä. Taloudelliset kriisit eivät ole luonnon voimista riippuvia välttämättömyyksiä – katovuosista yms. johtuvat suhdanteiden vaihtelut ovat paikallisia ja vähemmän merkityksellisiä. Tämän tosiasian tunnustamisesta on tehty johtopäätökset. Aikaisemmin vanhan liberalismin periaatteiden mukaisesti annettiin »talouselämän sisäisten voimien» hoitaa asiat tai, kuten myöhemmin, ryhdyttiin yhteisin voimin so. valtion ja kuntien toimenpiteillä syntyneitä vaurioita parantamaan. Nyttemmin on huomattu tarkoituksenmukaisimmaksi jo ajoissa ryhtyä toimiin kriisien estämiseksi. Niinpä Yhdysvalloissa on nyttemmin varauduttu monenlaisilla hallituksen toimenpiteillä estämään suuremman lamatilan syntymistä. »Yleisesti katsotaan hallituksen itse olevan vahvin tae lamatilaa vastaan» – sanotaan tuon amerikkalaisen aikakauslehden pääkirjoituksessa.
Tämä uusi katsantokanta jasiitä johtuva menettely on luullakseni yksityiseen yritteliäisyyteen pohjautuvan yhteiskunnan menestymisen kannalta välttämätön. Sellaista taloudellista iskua ja romahdusta kuin
vv. 1929–33, joka Amerikasta levisi Eurooppaan aiheuttaen ei vain taloudellista vaan myös pahaa poliittista tuhoa, yhteiskunta tuskin enää kestäisi. Että hallitusten toimenpiteet voivat johtaa erehdyksiin, on mahdollista, mutta ne ovat vähemmän vahingollisia kuin sokeasti hävitystä ympärilleen levittävät pulat ja romahdukset.
Maailman suhdanteisiin me Suomessa emme tietenkään voi vaikuttaa. Vain oman maamme oloja voimme ohjata. Mutta suurissa maissa vallalle päässyt uusi katsantotapa ja sen aiheuttamat varotoimenpiteet antavat nähdäkseni aihetta toivoa ja odottaa, että maailma ja sen mukana meidänkin maamme säilyy suurilta pula-ajoilta ja romahduksilta. Pienempiä suhdannevaihteluja tulee arvatenkin aina olemaan, mutta ne eivät ole niin vaarallisia.
Kuluneena vuonna on ollut sisäpoliittisia erimielisyyksiä, niinkuin aina on asian laita. Olemme kuitenkin säästyneet poliittista elämäämme säännöllisesti vaivaavalta epäkohdalta: hallituksen alituisilta vaihdoksilta. Edessä oleva presidentin vaali on aiheuttanut kiihkeyttä kenties sen johdosta, että vaalitoiminta näkyy suurimmalta osalta kosketelleen epäoleellisia aloja, joilla ei ole kuin toisarvoinen merkitys tasavallan presidentin tehtävään, asemaan ja vastuuseen nähden.
Me suomalaiset, tehdessämme tilinpäätöksen kuluneelta vuodelta ja arvioidessamme tapahtumia koko maan kannalta, voimme tyytyväisinä merkitä tulokset aikakirjoihimme.
Näillä ajatuksilla toivotan kuulijoilleni ja koko Suomen kansalle onnellista uutta vuotta.
