VAPAUS
Puhe Kansallisen kokoomuspuolueen juhlassa Lapualla kesäkuun 21 päivänä 1936
Pyydän saada puhua Teille, pohjalaiset, vapaudesta.
Mikä olisikaan sopivampi puheenaihe täällä Pohjanmaalla. Tämä lakeuksien kansa, sen miehet ja naiset, ovat aina osanneet panna vapaudelle arvon ja tarpeen tullen olleet ensimmäisiä vapauden puolesta taisteluun lähtemään.
Te, pohjalaiset, voitte ehkä sanoa: Me, lakeuksien miehet ja naiset, tiedämme vapauden arvon. Meitä ei tarvitse tulla opettamaan.
Niinpä kyllä! Sen me eteläsuomalaiset uskomme. Mutta sen vuoksi emme ole oikein ymmärtäneet, kun olemme nähneet, että täälläkin ovat saaneet jalansijaa uudenaikaiset opit ja ajatukset, jotka eivät sovellu vanhaan käsitykseen valtiollisesta, yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta vapaudesta, minkä olemme entisiltä sukupolvilta, isiltämme ja esi-isiltämme perineet.
Me ymmärrämme kyllä, millainen se ajatuksen kulku on ollut, joka tähän on vienyt. Siinä on törmännyt yhteen kaksi syvää ja suurta asiaa: vapauden aate yhdeltä puolen ja toiselta puolen isänmaan ja kansan yhteisen menestyksen asia. On luultu, että nämät kaksi suurta asiaa eivät sovellu toistensa rinnalle, vaan toisen on väistyttävä. Ja silloin on luonnollisesti isänmaan yhteinen asia pantu etusijalle ja vapaus on saanut väistyä. Tämä on kaiketi se ristiriita, joka on ollut ratkaistava. Mutta kysymys on, tarvitseeko tällaista ristiriitaa olla? Ja kysymys on myös, tokko vapaudesta luopumisen tie on meidän kansamme onnelle ja menestykselle parempi ja edullisempi ja eikö se johda huonompiin tuloksiin kuin vanha ja koeteltu vapauden tie?
Vapaus vaarassa.
Miettiessäni tätä esitystäni luin uudestaan erään puheen, jonka toista vuotta sitten meidän maastamme tosin kaukana asuva ja toimiva vanha vapaustaistelija, mutta luonteeltaan ja katsantokannaltaan länsimainen mies, Etelä-Afrikan buurikansan johtajakenraali ja valtiomies (Smuts on hänen nimensä) piti. Minusta tuntuu kuin noissa buuritalon pojissa, jotka kaukana etelässä palvelivat Jumalaansa ja taistelivat vapautensa puolesta, olisi jotakin henkistä yhtäläisyyttä Pohjanmaan kansan kanssa. Puhe pidettiin Skotlannissa yliopistonuorisolle. Puhuja oli syvästi huolissaan niistä vaaroista, jotka uhkaavat länsimaista sivistystämme. »Esiintyy periaatteiden rappeutumista, mikä kalvaa vapaan hallitusjärjestelmän elinhermoa» − hän sanoo. Ihmiset ovat epätoivossaan lähteneet tielle, joka vie suoraan itsevaltiuteen. Uudenlaatuinen sankaripalvonta on syntymässä ja saa yksityisen heittäytymään maahan sankarinsa ikäänkuin jumalan edessä. Jäykän, itsenäisesti ajattelevan, vapautta rakastavan yksilön katoaminen ja orjamaisen joukkoajattelun astuminen sijalle on aikamme suurin inhimillinen uhka. − Uusi tyrannius, puettuna houkutteleviin isänmaallisiin väreihin, viekottelee nuorisoa palvelukseensa. Vapauden täytyy lyödä suuri vastaisku pelastaakseen itsensä ja kirkkaan länsimaisen sivistyksemme. − Suuressa osassa Eurooppaa voiman palvonta on ainakin hetkeksi voittanut. Kansan itsehallinto ja parlamentit häviävät. Eri mielipiteitä ei sallita ja ne tukahdutetaan pakolla. Niitä varten, jotka eivät tahdo alistua, on keskitysleirejä ja kaukaisia työleirejä. Henkinen vapaus on katoamassa valtiollisen vapauden kanssa. Omantunnon, sanan ja ajatuksen ja opetuksen vapaus on suurimmassa vaarassa. Yksi puolue anastaa valtiossa vallan ja tuhoaa vastustajansa ja muodostaa itsensä valtioksi. Sanomalehdet pakotetaan kirjoittamaan käskyn mukaan ja julkinen mielipide tehdään kannattamaan itsevaltiutta. Vieläpä uskonnon vapauskaan ei enää ole varma.
Minä en vastusta − lisää Smuts − uusia kokeiluja kansojen hallitsemisessa. Nykyaikaisen hallitsemisen erinomainen vaikeus ja monimutkaistuminen vaatii tarkistettuja menetelmiä ja uusia kokeiluja. − Mutta Euroopan mannermaan uudet kokeilut perustuvat kaikki vapauden kieltämiseen, ei väliaikaisena toimenpiteenä, vaan periaatteena. Sellainen hallitsemisen perustus on vanhentunut kanta ja siveellinen mahdottomuus länsimaisessa sivistyksessämme. Inhimillisten oikeuksien kieltämisen täytyy ajan pitkään johtaa suureen onnettomuuteen. Diktatuuri voi olla välttämätön ainoastaan väliaikaisena toimenpiteenä, mutta ei voi milloinkaan pysyväisesti korvata vapaata itsehallintojärjestelmää. − Näin lausui tuo buurijohtaja.
Vapaus on rajoitettu.
Vapaus ei tietenkään ole vallattomuutta − vapautta tehdä mitä tahansa. Sitä rajoittavat jo muiden ihmisten oikeudet, joita on kunniassa pidettävä. Mutta sitä hallitsevat myös ne rajat, joita isiltä perittyynkatsomukseen perustuvat siveelliset käsitykset hyvästä ja pahasta sekä maan ja kansan ja yhteiselämän menestyksestä kuin myös niihin pohjautuva laki ja hyvä tapa asettavat. Mutta näiden rajojen sisällä on kansalaisille turvattava vapaus sen eri muodoissa: valtiollinen vapaus, mikä tietää oikeutta ottaa osaa lainsäädäntöön ja valtion hallitukseen, yhteiskunnallinen eli kansalaisvapaus, mikä tietää kansalaisten oikeutta jokapäiväisessä elämässään toimia niinkuin parhaaksi katsovat. Tähän kuuluu erityisesti taloudellinen vapaus, so. oikeus taloudellisella alalla työskennellä ilman että valtiovalta siihen sekaantuu, mikäli toisten kansalaisten oikeudet tai tärkeät yleiset edut eivät sitä vaadi. − Kaikkien näiden edellä on omantunnon ja ajatuksen vapaus, jota en tässä yhteydessä koskettele.
Vapautta vastaan kaikissa näissä sen muodoissa taistellaan nykyään, ja useassa Euroopan maassa vapaus on suureksi osaksi tuhottu. Sosialistit ja kommunistit ovat jo vanhastaan hylänneet vapauden periaatteet. Millainen kommunistien vapaus on, siitä antavat Neuvosto-Venäjä ja v:n 1918 tapaukset meillä kouraantuntuvan esimerkin. Sosialistienkin johtava periaate on valtion pakkovallan ylenmääräinen ulottaminen ihmiselämän eri aloille, valtion tukahduttavan ja raskaan käden asettaminen yhteiskunnan päälle. Sosialistien pakko-ohjelma ja sen perustuksena olevat ajatukset ovat niin kaukana meidän kokoomuslaisten aatteista, ettei minun ole tarvis niissä kauemmin viipyä.
Väitetään, että vapaus ei enää kelpaa. Se tuo mukanaan epäkohtia, jotka vahingoittavat isänmaan ja kansan menestystä, siitä on enemmän turmiota ja rappeutumista kuin hyvää. Sen vuoksi on se hävitettävä.
Vapauden arvo.
Vapauden asiaa ja järjestelmää on arvosteltava kahdelta kannalta. Vapaus on itsessään kallisarvoinen asia. Sillä on arvo sinänsä. Se on ihmishengen sisäinen pyrkimys ja päämäärä. Tämä oli erikoisesti Snellmanin kanta. Korkeassa ja puhtaassa aatteellisuudessaan Snellman kielsi valtiollisen vapauden päämääränä olevan kansalaisten yksityisten ja erityisesti aineellisten etujen edistämisen. »Kansat tavoittelevat sitä (valtiollista vapautta) todella vain sen itsensä tähden, koska se on inhimillinen tarkoitusperä ja koska vapauden olemuksena on oman lakinsa totteleminen», sanoo hän eräässä, kypsyneessä iässä, v. 1863, julkaisemassaan kirjoituksessa. Ja tunnetussa Valtio-opissaan, joka edustaa hänen aikaisempia ajatuksiaan, lausuu hän: »Päämääränä, johon kaikki pyrkivät, on valtiollinen vapaus, niin laaja kuin kansakunnan sivistys kulloinkin myöntää.» Vapaudella on tosiaan, ulkonaisiin seikkoihin ja etuihin katsomatta, sinänsä arvo ihmiselle. Ajatelkaamme, millainen olisi olomme, jos meidän olisi elettävä itsevaltiaan ja hänen virkavaltansa alaisena, ilman oikeutta saada äänemme kuuluville, lausua ajatuksemme julkisista ja yhteisistä asioista. Kuka olisi valmis sellaisen järjestelmän alle niskansa taivuttamaan?
Jokaista valtiollista järjestelmää on kuitenkin katseltava myös toiselta, niin sanoakseni käytännölliseltä kannalta. On kysyttävä, miten järjestelmä vastaa tarkoitustaan ja kykenee suorittamaan ne tehtävät, joita siltä odotetaan.
Tosin on vapauden puolesta siedettävä koko joukko vaikeuksia ja hankaluuksia, joita pakkojärjestelmä ehkä kykenisi välttämään, mutta käytännöllisessä valtioelämässä tosiasia on, että, ellei järjestelmä kykene selviytymään vaikeuksista, ei mikään ihanteellinen usko ja luottamus voi sitä pystyssä pitää. Sanotaankin, että demokraattinen järjestelmä on johtanut kestämättömään tilaan, aiheuttanut rappeutumista, puolue surkeutta ja riitoja.
Snellmankin huomasi vapaan valtiojärjestelmän heikot puolet. Vieläpä hän käytti niistä niin kovia sanoja, että ne muistuttavat nykyajan kansanvallan vastustajain räikeitä puheita. Näkipä hän tästä järjestelmästä seurauksia ja epäkohtia, joita meillä ei ole esiintynyt. Mutta kaikesta huolimatta Snellman tulee päätökseen, että sittenkin vapaudesta on kiinni pidettävä. »Kansallishengellä on kuitenkin valta itsekkyyttä vastaan −. Järki ja vapaus ovat vahvempia» − sanoo hän.
Että nykyisessä demokraattisessa järjestelmässä on puutteensa, ei ole epäilyksen alaista. Millä inhimillisellä ei olisi puutteita. Mutta asia ei parane vain arvostelulla, kritiikillä. Kysymys on, mitä olisi pantava tilalle? Mikä järjestelmä kykenisi asiat hoitamaan yhtä hyvästi kuin vapauden järjestelmä, ilman että sillä olisi joko samoja tai muita puutteita kuin nykyisellä.
Vapaus − Pakkojärjestelmä = IKL.
Italiassa ja Saksassa on pantu tilalle fascismi ja natsismi. On kokonaan tuhottu vapaus. On siirrytty rajoittamattomaan itsevaltiuteen, diktatuuriin. Venäjällä taas on bolshevismi omistanut itselleen samanlaisen diktatuurin, joskin monissa suhteissa järjestelmien välillä on suuri ero olemassa. Meillä näitä fascistisia ja natsistisia pyrkimyksiä ajaa IKL. Joka on seurannut tämän liikkeen toimintaa esim. sen päälehdestä, Ajan Suunnasta, kuten minä olen tehnyt, hänellä ei voi olla epäilystä siitä, että IKL on samanlaatuinen, samaan ajatussuuntaan kuuluva liike kuin fascismi ja natsismi. Se seikka, että aate on tuotu ulkomailta, ei sinänsä ole moitittava, kunhan se vain soveltuu meidän oloihimme.
IKL on äsken julkaissut vaalijulistuksensa. Olen tutkinut sen jotenkin tarkasti. Se on herättänyt minussa vähän hämmästystä sen vuoksi, että siitä on jätetty pois suurin osa niitä ajatuksia ja asioita, jotka juuri ovat ominaisia IKL:lle ja jotka erottavat sen kokoomuspuolueesta samoin kuin muistakin ns. porvaripuolueista. Tämän kautta on nähdäkseni IKL:n vaalijulistus tullut heidän kannaltaan arvostellen jotenkin haalistuneeksi ja merkityksettömäksi. Sillä vaalijulistukseen sisältyvät ajatukset ovat oleellisissa kohdissa kokoomuspuolueen vanhoja aatteita ja asioita, joiden ajamista varten tosiaankaan ei olisi ollut tarvetta perustaa uutta puoluetta eikä panna toimeen kautta maan sellaista meteliä kuin IKL on tehnyt. Jokainen, joka ottaa vaivakseen verrata kokoomuspuolueen ja IKL:n vaaliohjelmia ja vaalijulistuksia toisiinsa, havaitsee helposti asian näin olevan. Jos IKL:n ohjelma olisi vain se, mikä vaalijulistukseen sisältyy, olisivat sen kannattajat hyvästi voineet pysyä kokoomuspuolueessa ja ajaa siellä asioitaan. Eroavaisuudet koskevat toisarvoisia asioita. Erityisesti sanotaan IKL:n vaalijulistuksessa pyrittävän kansakunnan eheyttämiseen »ei diktatuurin, vaan − − − todellisen kansanvallan pohjalla» sekä vakuutetaan tarkoituksena olevan »nykyisen yhteiskuntajärjestyksen perusteiden säilyttäminen>.
Onko IKL siis luopunut omista aatteistaan ja omasta ohjelmastaan, jota se tähän asti on niin suurella pauhulla ajanut? IKL:n vaalijulistuksessa ei ole mitään omaa ja ominaista. Se on, kuten sanottu, kokoomuspuolueen vanhoja aatteita ja ajatuksia. Ehkä IKL sanoo: Niinpä kyllä, asiat ovat samat, mutta kokoomuspuolue ei ole niitä ajanut. Tähän vastaan: Ei mikään olisi estänyt IKL:n kannattajia ajamasta näitä asioita kokoomuspuolueessa. Meidän puolueemme on, ei vain ohjelmaltaan, vaan myös järjestysmuodoltaan kansanvaltainen. Siinä äänestetään sekä paikallisissa että keskusjärjestössä pää- ja ääniperiaatteen mukaan. Nuoremmillakin on puolueessamme tilaisuus päästä helposti esille vaikuttaviinkin paikkoihin. − Tämä puolueemme kansanvaltainen järjestysmuoto osoittaa myös, miten turhanpäiväistä on puhua siitä, että puolueemme ajaa »suurpääoman» omistajien yksityisetuja. Näiden lukumäärä on niin mitättömän pieni meidän maassamme ja meidän puolueessamme, ettei niiden vaikutus politiikassa merkitse mitään siitä puhumatta, että väite eri kansanryhmien etujen toistensa vastaisuudesta on kaikkea muuta kuin oikea.
IKL:n varsinaiset opit.
Asia onkin niin, että IKL:n vaalijulistus on aivan puutteellinen. Siitä on jätetty pois jotenkin kaikki puolueen pääasiat ja juuri ne, joista ihmisten olisi selvä saatava, ne asiat, joita IKL:n lehdet ovat päivästä toiseen suurella ponnella ajaneet. Sattuu niin omituisesti, että samassa Ajan Suunnan numerossa, jossa vaalijulistus on julkaistu, on toimituksen nimessä kulkeva pääkirjoitus, jossa jälleen varsin selvästi esitetään samat IKL:n omat periaatteet, joita lehti on jatkuvasti julistanut. Nämät periaatteet ovat valtiollisessa suhteessa lyhyesti sanoen seuraavat:
Valtakunnan presidentti valitaan välittömillä vaaleilla, joissa kansa samalla ratkaisee politiikan suunnan lähimmän presidenttikauden aikana. Presidentin ehdokkaalla täytyy siis olla selvä ohjelma. Miten tämän kautta päästäisiin pois puolueista ja puoluevallasta, on vaikea nähdä. Sillä presidentinvaalissa olisi yhtä monta ehdokasta kuin on maassa puoluesuuntia, ja vaalissa täytyisi tapahtua yhtymisiä, ehkä oikeita lehmäkauppoja. Valitun presidentin mahdollisuus toimeenpanna oman puolueensa politiikka olisi sangen pieni ja hänen asemansa heikko. Mutta pelottavaa on ajatella, että joka kuuden vuoden kuluttua presidentin vaalin perusteella tapahtuisi kentiesi jotenkin täydellinen käännös maan politiikassa. Sellaiset heilahdukset voisivat viedä maan tiesi mihin uhkapeliin ja mullistuksiin. Ja millainen vaalitaistelu siitä syntyisi. Me kokoomuspuolue kannatamme presidentin vallan lisäämistä lainsäädännässä, mutta jos presidentille annetaan sellainen valta, kuin IKL näyttää ajattelevan, on pakko mennä presidentin asettamiseen ja hänen asemaansa nähden paljon pitemmälle. Saksassa ja Italiassa on presidentti-diktaattori elinaikainen ja hänen jälkeläisensäkin on nähtävästi määrätty. Itävallassa ja Puolassa on presidentin ehdokkaiden asettaminen tarkasti järjestetty ja rajoitettu. Puolassa tosiasiallisesti presidentti itse määrää jälkeläisensä. − Koko se presidenttijärjestelmä, jota IKL on ehdottanut, on niin sekava ja keskentekoinen, että sitä ei voi ottaa vakavalta kannalta. Nämä asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kuin IKL:n piirissä näytään luulevan, vaan ne vaativat paljon enemmän ja perinpohjaisempaa harkintaa.
IKL:n valtiojärjestelmään kuuluu myös kansanäänestys tärkeissä asioissa. Tämä on vanha asia, ja sitä on meilläkin kerran käytetty. Asialla on sekä hyvät että heikot puolensa. Olisiko kansanäänestys tehtävä pakolliseksi, kuten eräissä maissa, vai pidettävä poikkeuksellisena, kuten meillä tähän asti, siitä asiasta voi keskustella. Mikään ratkaiseva demokratian puutteiden parannuskeino se ei ole.
IKL:n ehdottamaan valtiojärjestykseen kuuluu demokraattisen yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvan eduskunnan korvaaminen ns. ammattikuntaedustuksella, jolla tarkoitetaan sellaista, jonka valitsisivat eri elinkeinonhaarojen ja muiden etupiirien edustajat. Tämä on vanha ajatus, josta aikoinaan paljon keskusteltiin sen jälkeen kun eräs tunnettu saksalainen oikeusoppinut 1860-luvulla tämän ajatuksen esitti. Viime aikoina ajatus on erityisesti tullut mielenkiinnon esineeksi senjohdosta, että nykyinen paavi viisi vuotta sitten kuuluisassa paimenkirjassaan asettui tarmokkaasti sitä kannattamaan. Järjestelmän etuja ja puutteita käsiteltiin laajasti kirjallisuudessa vuosisatamme alulla ja meilläkin eduskuntauudistusta suunniteltaessa tätä kirjallisuutta paljon luettiin. Otin kirjahyllyltäni esille erään v. 1901 julkaistun teoksen ja luin siitä seuraavat mielenkiintoiset sanat. Kuka panisi tämän uudistuksen − ammattikuntaedustuksen − toimeen? kysyy tekijä ja vastaa:
»Vain diktatorisella vallalla varustettu hallitsija voisi sen tehdä. Parlamentti olisi siihen täysin soveltumaton.» Tosiaan oikein sanottu, kuten kokemus on osoittanut.
Ajan Suunta viittaa mainitussa kirjoituksessa siihen, että ammatti kuntaedustus perustuu samoille aatteille kuin entiset säätyvaltiopäivät, joten tässä oltaisiin vanhalla pohjalla. Ja he luulevat tällaisen kansanedustuksen kautta voitavan päästä surkeista puolueriidoista yksimielisyyteen sekä hyvään ja asialliseen järjestelmään. Vertaus vanhaan säätyeduskuntaan on kyllä valaiseva, sillä se tuo mieleen kaksi tosiasiaa, jotka kuitenkin viittaavat toiseen suuntaan kuin IKL:n piirissä näkyy ajateltavan. Ensimmäinen tosiasia on, että säätyedustusjärjestelmä ei suinkaan lopettanut puolueriitoja, niinkuin hyvin muistamme. Sen ajan puoluekysymys oli suomenkielen asia, ja sen ympärillä löivät taistelun laineet korkeina. − Toinen tosiasia on se, että säätyeduskunta kauan osoittautui sangen kykenemättömäksi ratkaisemaan maan suuria kysymyksiä. Sen aikana tehtiin hyviä lakeja, niin sanoakseni puolueettomista, neutraalisista, asioista − hallituksen esitykset olivat huolellisesti valmistetut − ja säätyeduskunnan loistoaika oli 1860- ja 1870- luvuilla, jolloin oli paljon edellisiltä vuosikymmeniltä jääneitä muodollista laatua olevia »järjestelytöitä». Mutta suuriin asioihin eivät sääty eduskunnan voimat, riittäneet. Suomenkielen asia, eduskuntalaitoksen ja siihen liittyvän valtiollisen äänioikeuden uudistus, kunnallinen äänioikeus, verotuskysymykset (myös maatilain rasitukset, kyydinpito ja tienteko niihin luettuina) ja etenkin maaolojen järjestäminen olivat kaikki kysymyksiä, jotka vuosikymmenet olivat vireillä, mutta joista ei syntynyt sanottavaa tulosta. Ennen kaikkea ei säätyeduskunta kyennyt itseänsä uudistamaan, vaikka oli selvä, että uudistusta, joka Ruotsissa oli pantu toimeen jo v. 1865, ei voinut pitkälle lykätä. Sittemmin se saatiin suorittaa epäsäännöllisissä oloissa vv. 1905–06. Säätyeduskunnan historia on omiansa antamaan jonkinlaisen kuvan vaikeuksista, joita »etuperiaatteeseen» rakentuva kansanedustuslaitos voi aiheuttaa.
IKL toivoo uuden järjestelmän kautta voitavan päästä parempiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin oloihin, erityisesti kansan vähävaraisten kerrosten taloudellisen aseman parantamiseen. Tämä tarkoitus on hyvä ja se on ollut ja on kokoomuspuolueen pyrkimysten päämäärä. IKL kuitenkin, samoinkuin sosialistit sekä fascistit ja natsit, yliarvioivat valtion mahdollisuudet tässä suhteessa. Tietysti valtiolla on tehtäviä edellytysten luomisessa taloudelliselle yritteliäisyydelle ja epäkohtien poistamisessa. Erityisesti ns. sosiaalisten asioiden hoidossa on valtion väliintulo tarpeen. Kaikista näistä asioista puolueemme vaaliohjelma sisältää ehdotuksia. Mutta maan taloudellinen menestys riippuu kuitenkin pääasiallisesti yksityisten kansalaisten omatoimisuudesta ja yritteliäisyydestä. Me olemme täällä Suomessa viime vuosina suurin piirtein pysytelleet talouspolitiikassamme vapauden tiellä. Tulos on ollut tyydyttävä. Meillä, samoin kuin Englannissa ja Ruotsissa, jotka niin ikään ovat noudattaneet samantapaista suhteellisen vapaata politiikkaa, taloudelliset olot ovat paremmat kuin diktatuurimaissa, joissa valtio on yrittänyt aivan yksityiskohtiin menevällä säännöstelyllä ohjata ja sitoa taloudellista toimintaa. On olemassa taloudellisia lakeja, taloudellisia välttämättömyyksiä, joita ei itsevaltaisinkaan diktaattori voi hallita.
Demokraattisen järjestelmän puutteet.
Tähän asti on meidän valtiollinen järjestelmämme kaikesta huolimatta kyennyt hoitamaan maan asiat, joskin se toisinaan on tapahtunut vai valloisesti ja vaikeasti. Että tässä on parannuksen sijaa, sitä ei voine kieltää. Tämän me olemme julkilausuneet. Usein on meidän huomautuksemme toisten puolueiden taholta otettu vastaan epäluulolla ja epäluottamuksella. On selitetty ja luultu, että kun puhutaan demokratian epäkohdista ja puutteista ja niiden parantamisesta, niin siihen puheeseen sisältyy jotakin kieroutta. Vainutaan jotakin taka-ajatusta, jotakin salakavalaa, joka muka tarkoittaa demokraattisen järjestelmän vahingoittamista, vieläpä kumoamista. Meidän suomalaisten huonoihin puoliin näkyy kuuluvan suuri epäluuloisuus. Niinpä tässäkin asiassa. Ja kuitenkin on kysymyksessä meille kaikille tärkeä, vakava, tahdon sanoa sydämen asia: Millä tavalla saadaan nykyisestä järjestelmästä sitä haittaavat puutteet mahdollisuuden mukaan korjatuiksi ja aihe sitä vastaan tehdyiltä muistutuksilta poistetuksi. Tätä kysymystä on viime vuosina kaikkialla demokraattisissa maissa harkittu. Erilaisia ehdotuksia on tehty. Toistaiseksi eivät ehdotukset vielä ole kiteytyneet yleisesti hyväksyttyihin muotoihin. Ei ole vielä onnistuttu löytämään sopivia ehdotuksia. Asia ei ole vielä kypsä. Olen vakuutettu, että jos kansanvaltaisen järjestelmän vaikeudet tulevat jatkumaan, tämän järjestelmän kannattajat ovat valmiit istuutumaan saman pöydän ääreen asiaa harkitsemaan. Ja minulla on usean vuosikymmenen pituisesta julkisesta toiminnastani ja osanotostani lukuisiin komiteoihin se kokemus, että kun vilpittömästi ja lujasti ja hyvällä tahdolla asiaan ryhdytään, myös tyydyttävään ja useimmiten jotenkin yksimieliseen tulokseen päästään ja sopivat keinot puutteiden korjaamiseksi löydetään.
Hyvät tavat.
On kuitenkin sangen yksinkertainen ja hyvä keino päästä tyydyttäviin tuloksiin ilman mitään komiteoja ja uusia lakeja. Lait ovat tietysti tarpeellisia, mutta kunnollisten kansalaisten kesken niitä jotenkin vähän tarvitaan. Hyvä laki ei olekaan muuta kuin noudatetun hyvän tavan vahvistaminen. Paljon enemmän kuin lait, tavat määräävätkin ihmisten ulkonaisen elämän. Englannissa perustuu valtiomuoto suurimmalta osalta vanhaan tapaan, joka on tärkeissä kohdissa kokonaan muuttanut kirjoitetun lain määräykset. − Meillä Suomessa tulisi nykyisen järjestelmän kannattajien, varsinkin kansaneduskunnassa, aina pitää silmällä, mitä kansanvaltaisen järjestelmän menestymiseksi on tarpeen. Heidän tulisi olla panematta esteitä sen tielle, ja päinvastoin niin menetellä, että järjestelmän vaatimat maamme olojen mukaiset edellytykset ovat olemassa. Siten voi vähitellen meillä muodostua parlamentaarinen tapa, joka turvaa järjestelmän säännöllisen toiminnan.
Kykeneekö Suomen kansa ylläpitämään vapaata valtiomuotoa?
Myönnettävä on, että demokraattisen vapaan valtiomuodon tyydyttävän toiminnan ylläpitäminen ei ole helppo asia. Siihen vaaditaan korkeata kehitystä, kansan sivistystä ja siveellistä voimaa, siis suuria henkisiä avuja kansassa. Vieläpä erityistä valtiollista kykyä, jota toisissa kansoissa on enemmän, toisissa vähemmän. On aivan oikein sanottu, että vapaa valtiomuoto on kaikista vaikein. Snellman varsinkin korostaa, miten vapaan valtiomuodon soveltaminen vaatii suurta valtiollista kehittymistä ja kokemusta. Eräässä kirjoituksessa v:lta 1863 hän lausuu, että »vapaa valtiomuoto ei ole tullut millekään maailman kansalle liian myöhään, mutta sangen monet ovat koetelleet sitä liian aikaisin, joten heidän on ollut pakko se jälleen hylätä». Viime aikoina olemme nähneet useita kansoja, jotka olivat saaneet vapaan valtiomuodon liian aikaisin ja joilla ei ollut kykyä eikä henkistä voimaa sitä säilyttää, vaan jotka ovat jälleen painuneet alkuperäisempään valtiojärjestykseen.
Kysymys on, olemmeko me, suomalaiset, saaneet vapaan valtiomuodon liian aikaisin? Onko meissä sitä erikoista valtiollista kehittymistä ja kokemusta, josta Snellman puhuu? Kaikista ikävistä ilmiöistä huolimatta me kokoomuslaiset vastaamme viimemainittuun kysymykseen myöntäen. Kansamme on vuosisatojen aikana kasvanut ja kehittynyt pohjoismaisen vapauden suojassa. Kansa on täällä pohjolassa aina valitsemiensa edustajain kautta ottanut osaa maan asioiden hoitoon. Olisi tosiaankin masentava rappeutumisen merkki, jos joutuisimme siihen loppupäätökseen, että emme ole mahdolliset enää yhteisiä asioitamme hoitamaan, vaan meidän on luovutettava ne itsevaltiaalle ja hänen apureilleen. Olojen täytyy mennä pitkälle alaspäin, ennenkuin tällaisen henkisen köyhyyden todistuksen voimme hyväksyä.
Yksimielisyys pääasioissa.
Sanoin edellä, että valtiollisen vapauden järjestelmän ylläpitäminen panee kansalle suuria vaatimuksia. Mikä on tämän vapauden järjestelmän suurin este ja vaikeus? Epäilemättä liiallinen hajaannus kansassa ja yhteiskunnassa. Tämä juuri on vienyt demokratian mm. Saksassa turmioon. Jos tahdomme säilyttää vapauden järjestelmän, saavat erimielisyydet koskea vain toisarvoisia asioita. Kaikissa pääasioissa täytyy meidän olla yksimielisiä. Onko se mahdollista saavuttaa? Vastaan: aivan varmasti. Mitkä ovat pääasioita? Katsokaamme. Kansansiveellisen kunnon säilyttäminen. Onko siitä erimielisyyttä?
−Itsenäisyytemme puolustaminen. Siinä me porvarilliset puolueet olemme sangen yksimielisiä. Suomalaisuuden asia. Me suomenkieliset olemme aivan yhtä mieltä siitä, että suomalaisuus ja suomenkieli maassamme, jossa 9/10 kansasta on suomenkielisiä, on kaikilla aloilla saatettava valta-asemaan ja suomenkielistä sivistystä on kaikilla tarpeellisilla toimenpiteillä kohotettava mahdollisimman korkealle. − Yksimielisiä ollaan periaatteessa kansansivistyksen asiasta. Ja taloudellisissa asioissa eivät ne pienet erimielisyydet, joita sellaiset suuret asiat kuin maan kulkuneuvot, rautatiet, kanavat, maantiet, satamat ym. voivat herättää, saata luoda mitään suurempia yksimielisyyden esteitä. Mutta entä yksityisten taloudelliset asiat, eri »eturyhmät», kuten sanotaan. Veisi liian pitkälle siihen tässä tilaisuudessa lähemmin ryhtyä. Haluaisin tästä kysymyksestä pitää eri esitelmän, jossa tosiasioiden ja numerotietojen pohjalla valaisisin asiaa. Sekä kansantaloudellinen tieto että käytännöllinen perehtyminen taloudellisiin oloihin osoittavat mielestäni, että eri kansanryhmien ns. »taloudellisten etujen ristiriitaisuutta aivan ylenmäärin liioitellaan. Itse asiassa etujen yhteisyys ja toinen toisesta riippuvaisuus on vallitseva taloudellinen laki ja kansan yhteyden tosiasia tässäkin on määräävä.
Voidaksemme säilyttää vapauden ja vapaat olomme on erikoisesti meidän, jotka olemme vanhalla pohjalla ja tahdomme ne pysyttää, saatava entistä suurempi yksimielisyys keskuudessamme vallalle. Ja vapaudesta, sekä valtiollisesta että yhteiskunnallisesta, me tahdomme pitää kiinni. Sillä se on edistyksen ja onnen edellytys. Muistakaamme jälleen Snellmanin sanoja: »Jos tahdomme jossakin nähdä kansan, joka ennen muita on kunnostautunut älyllisellä sivistyksellään sekä samalla kotoisilla avuilla, lainkuuliaisuudella, yhteiskuntahengellä ja kaikki alttiiksipanevalla isänmaanrakkaudellaan, niin tällä kansalla on ollut valtiollinen vapaus.»
Kansallinen kokoomuspuolue pitää lujasti kiinni näistä ajatuksista ja periaatteista. Se ei tahdo antautua epätietoisiin haihatteluihin ja kokeiluihin. Se pysyy tässäkin Snellmanin kannalla.
