VALTIOLLINEN JA TALOUDELLINEN VAPAUS
Puhe Helsingin Kansallisseuran syysjuhlassa joulukuun 16 päivänä 1934
Kiihotus ja välinpitämättömyys − mullistusten edellytys.
Vanha sana on, että aatteet hallitsevat maailmaa.
Tämä onkin totta. Suuria, johtavia aatteita ei tosin maailmassa ole paljon, ja uusia aatteita syntyy kovin vähän. Nykyaikana tuskin ollenkaan. Ja näiden harvalukuistenkin aatteiden joukossa on sekä oikeita että vääriä. Tosin on filosofi Hegel esittänyt sen väitteen, että kaikki olevainen on järjellistä ja oikeata ja että siten jokainen aatekin, jonka onnistuu päästä vallalle, jo sen kautta todistaisi olevansa järkevä ja oikea. Kuuluisa on hänen sanansa: »Maailman historia on maailman tuomio.» Tämän väitteen oikeuden voi kuitenkin panna kyseenalaiseksi. Historia nähdäkseni osoittaa väärienkin aatteiden ja tarkoitusperien voivan päästä, ainakin ajaksi, tavalla tai toisella vallitseviksi. Myönnettävä kuitenkin on, että maailmassa usein esiintyy oikeata ja väärää sekaisin, niin että pääasiallisesti väärässäkin aatteessa voi olla jotakin oikeata.
Kysyttäneen, miten on mahdollista, että epäoikeat, vahingolliset aatteet voivat päästä vallalle? Eikö ihmisen järki voi maallisissa asioissa erottaa oikeata väärästä?
Siinäpä se onkin, että ihmiset usein joutuvat tilaan, jossa järjellä on, joko ei ollenkaan tai vain vähän, sanomista. Eräät tutkijat katsovat, ettei järjellä ylipäänsä ole sanottavaa merkitystä näissä asioissa. Tämä on omiaan tekemään ajattelevan ihmisen epätoivoiseksi. Intohimot, viha, kiihko, kateus ja ylipäänsä kaikki se, mikä on epäjärjellistä, epärationaalista, näkyy ohjaavan ihmisiä. Voimakkaalla kiihotuksella, propagandalla, voidaan ihmisiin vaikuttaa miltei mihin suuntaan tahansa. »Repetez, repetez − toistakaa, toistakaa!, niin voitte saada ihmiset uskomaan, että kuu on aurinko ja aurinko on kuu», tähän tapaan lausuu eräs näiden asioiden tutkija. Marxilaiset sosialistit ovat hyvin tunteneet kiihotuksen merkityksen ja sitä hyväkseen käyttäneet. Meidän maassamme samanlainen kiihotus johti v. 1918 kauhistuttaviin tapauksiin. Kumouksiin tällainen menettely johtaa.
Tämän yhteydessä on myös muistissa pidettävä seuraava:
Vaikka kenties ei ole ollut tarkoituksellinen kumouksellinen kiihotus kysymyksessä, voi ihmisten mieliala, määrätynlaatuisten vaikutusten johdosta, muodostua sellaiseksi, joka saattaa viedä vaarallisiin seurauksiin. Tämä on ehkä kaikkein arveluttavinta. Vallankumoukset ja mullistukset käyvät mahdollisiksi sen kautta, että välinpitämättömyys olevista oloista pääsee vallalle. Kun yhtämittaa toistetaan, että olevat olot ovat huonot, mahdottomat, alkavat ihmiset vähitellen uskoa, että »nykyinen tila ei voi jatkua; täytyy saada jotakin muuta sen sijaan». − »Nykyinen tila» voi olla, ehkäpä suurestikin, korjaamisen tarpeessa, mutta kun mennään kumoukseen, joudutaan äärimmäisyyksiin, joista vain uusien järkytysten kautta voidaan päästä pois. Miltei kaikki vallankumoukset ovat tästä esimerkkinä.
Vaikemmin ratkaistavia probleemeja kansanvaltaisessa järjestelmässä on juuri kysymys kansan herkkään, ailahtelevaan mielialaan vaikuttamisesta ja sen ohjaamisesta. Toiselta puolen pitäisi kansan, vaaleissa ilmenneen, mielipiteen olla asioiden ratkaisijana ja valtion lopullisena ankkurina, jonka nojalla koko rakennus lepää. Toiselta puolen ei voi ummistaa silmiä siltä tosiasialta, että häikäilemättömän ja taitavan kiihotuksen, propagandan, »mainostuksern» kautta kansan mielipidettä voidaan kovin suuresti johtaa ja sen mielialaa muodostaa. Ja kansan mielialasta riippuu nykyaikaisessa yhteiskunnassa niin ratkaisevan paljon, jos sitä taitavasti osataan hyväksi käyttää.
Luin äsken uudestaan erään teoksen Ranskan historiasta vv. 1815–1918. Siinä sanoo kirjoittaja − tunnettu ranskalainen historioitsija Jacques Bainville − suoraan, että »kansoja ei hallita järjen avulla». Tämä lienee kuitenkin liian rohkeasti sanottu. Hän esittää merkillisen tosiasian kansan mielialan vaikutuksesta suuren maan historiaan. Hän sanoo Napoleonin vaikuttaneen Ranskan kansan kohtaloihin enimmän kenties niiden kuuden vuoden aikana, vv. 1815–1821, jotka hän oli vankina St. Helenan saarella. Napoleon oli hallitusaikanaan tosin suuresti hävittänyt Ranskan, aiheuttanut kaksi vihollisen maahanhyökkäystä ja valtausta; mutta hän oli johtanut Ranskan armeijat läpi Euroopan joka suunnalle, taistellut loistavia taisteluja ja hankkinut Ranskan kansalle kuolematonta kunniaa − »gloire» St. Helenan saarella kirjoittamissaan muistelmissa Napoleon, samalla kun hän kuvaili voittojensa kautta Ranskalle hankkimaansa mainetta, esitti kauniissa valossa tulevaisuuden suunnitelmia kuin myös, mitä hän muka oli vallan aikanaan tarkoittanut. Tämä kaikki − sanoo tuo historioitsija − vaikutti väkevästi Ranskan kansan mielialaan ja mielikuvitukseen, se piti yllä Napoleonin ajan, tuon ihmeellisen epopean, muistoja, teki kansan tyytymättömäksi harmaaseen jokapäiväiseen elämään ja johti kahteen vallankumoukseen vv. 1830 ja 1848 sekä Napoleon III:n keisarivaltaan, joka päättyi v. 1870 Sedanin romahdukseen. Sellaiset valtavat seuraukset oli Napoleonin aikaansaamalla vaikutuksella Ranskan kansan mielialaan. Näin kertoo tuo ranskalainen historiantutkija.
»Asiat eivät voi jatkua näin», − se mielentila luo edellytykset useimmille mullistuksille. Se mielentila on yhteiskunnalle vaarallinen. Senvuoksi tähän liittyvät kysymykset vaativat kansalaisten puolelta erikoista huomiota.
Yksityinen yritteliäisyys ja vapaus.
Nykyään tehdään kaikkialla maailmassa tarmokasta työtä mielialan valmistamiseksi nykyisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen järjestyksen mullistamiseksi. Kahdelta taholta, marxilaiselta ja fascistiselta, väitetään suuriäänisesti nykyisen järjestelmän muka osoittaneen kykenemättömyytensä ja mahdottomuutensa, minkä vuoksi tämä järjestelmä olisi korvattava toisella, valtiollisella alalla diktatuurilla ja taloudellisella alalla ns. »suunnitelmataloudella».
Diktatuuria ei tällä haavaa Suomessa mikään puolue sano ajavansa. Että »suunnitelmatalous» olisi toteutettavissa muun kuin diktatuurin avulla, ei ole mahdollista. Näitä kahta ei voi toisistaan erottaa. Toinen johtaa välttämättömyyden pakosta toiseen.
Sanotaan: »Liberalismi on elänyt aikansa.» – »Liberalismi» on epämääräinen käsite. Minä puhun, kokoomuspuolueen ohjelman mukaisesti, yksityiseen yritteliäisyyteen ja periaatteellisesti vapauteen perustu vasta yhteiskunnallisesta järjestelmästä.
Selvittäkäämme kuitenkin ensiksi vähän käsitteitä.
Kun puhutaan vapauteen perustuvasta järjestelmästä taloudellisella alalla, ei tietysti kukaan ajattele täydellistä vapautta. Sitä ei ole koskaan ollutkaan. Kansainvälinen täydellinen vapaakauppa on aina ollut poikkeus ja suojelustullijärjestelmä sääntönä. Vapaakauppamaa on pääasiallisesti vain Englanti ollut. Ei myöskään missään maassa sisäisissä oloissa ole vallinnut täydellinen vapaus taloudellisella alalla. Englannissakin, vapauden emämaassa, säädettiin jo yli 100 vuotta sitten tehdaslaki (factory law), joka järjesti työoloja. Mainita sopii, että Englannin parlamentti jo 1870- ja 1880-luvulla käsitteli Irlannin maanomistusoloja jotenkin kovakouraisesti.
Taloudellisella enempää kuin valtiollisella alalla ei saa mitään periaatetta viedä äärimmäisyyksiin, ei saa mennä »in absurdum». Näin ei kukaan järkevä valtiomies menettele. Mutta periaatteellisesti on meidän porvarillisten ja meidän kokoomuspuoluelaisten pysyttävä vapauden kannalla ja rajoituksia tehtävä vain, mikäli ne ovat välttämättömiä.
Nyttemmin on kuitenkin erityisesti kansainvälisen kaupan rajoituksissa menty monessa maassa aivan liian pitkälle. Me täällä Suomessa olemme pysytelleet rajoituksissa kohtuullisemmalla kannalla. Ja tulos on ollut suhteellisen hyvä. Kansallissosialistinen Saksa on menetellyt toisin. Siellä on jotenkin täydellinen suunnitelmatalous. − Ja tulos?
− Huono. − Nykyään ei ole puhetta maailmassa tavarain puutteesta. Tuotantokoneisto on niin kehitetty, että se voi tuottaa miltei rajattomasti tavaroita. Pulan aiheuttaa menekin vaikeutuminen. On ylituotantoa ja sen vuoksi tavaroiden hinnat painuvat liian alhaisiksi, niin että niitä täytyy tulleilla, vientipalkkioilla yms. tukea. Mekin tämän hyvin tunnemme. − Saksassa ovat asiat toisin. Siellä on kaikki järjestelty ja siellä on asetettu erikoinen »hintadiktaattori», jonka tehtävänä on katsoa, etteivät tuottajat ja kauppiaat liiaksi korota hintojaan. Lehdissä on kuvia mielenosoituskulkueista sen johdosta, että tavaroita on varastoitu muka liikaa. Tavaran puutetta esiintyy eräillä aloilla samaan tapaan kuin sodan aikana. Maa on joutunut maksuvaikeuksiin, jotka toisinaan koskevat niin vähäpätöisiä summia, että niiden järjestäminen meidän pienelle maallemmekaan ei tuottaisi vaikeuksia. Siihen on diktatuurinen suunnitelmatalous Saksassa vienyt. − Venäjällä on myös »suunnitelmatalous». Mutta tulos ei ole sielläkään suinkaan kiitettävä.
− Mitä Yhdysvaltoihin tulee, on siellä, viimeksi saamieni tietojen mukaan, säännöstelyä, ns. »codeja», helpotettu ja muutenkin palattu vapaammalle kannalle, mikä yhdessä suhdanteiden yleisen nousun kanssa on ollut perustuksena taloudellisten olojen jonkinlaiselle paranemiselle. Omasta puolestani olen yhä vahvistunut siinä käsityksessä, että suurempi taloudellinen vapaus on johtanut tyydyttävämpiin tuloksiin.
Synkkiä ennustuksia.
Luin joku aika sitten Ajan Suunnassa otteen eräästä ruotsinmaalaisen Adrian Molinin kirjoituksesta, jota valitettavasti en vielä ole saanut nähdä alkuperäisenä. Taloudellisella alalla herra Molin ennustaa ankarampaa työtä pienempää palkkaa vastaan. Saksassa on ennenkuulumaton elintason alennus jo tulossa, sanoo hän. − Köyhyys painaa kylmän kätensä himojen päälle. Ja natsismi luo parhaillaan uuden auktoriteetin. »Tämä on se ensimmäinen suuri, mikä on tapahtunut ja minkä täytyy tapahtua − − − saksalaisille ja meille muille.» Näin synkän tulevaisuuden kuvan antaa meille herra Molin. Tosiaan kaamea on herra Molinin pessimismi, joka ei ole omiaan luomaan tulevaisuuden toiveita ja luottamusta ihmiskunnalle.
Tähän minä sanoisin, että aivan oikein, niin tuleekin käymään, jos hävitetään se taloudellinen järjestelmä, joka viimeisen vuosisadan aikana on ollut vallalla. Mutta jos annetaan järjestelmän edelleen edes kutakuinkin toimia ja jos poistetaan pahimmat politiikan sen tielle panemat esteet, ei mikään elämäntason aleneminen tule kysymykseen. Päinvastoin on luultavaa, että, sittenkun muuttuneiden olojen vaatima taloudellinen mukautuminen on suoritettu, yleinen elämäntason kohoaminen on odotettavissa.
Luin myös äsken erään maailman kauppapolitiikkaa koskevan kotimaassa pidetyn esitelmän. Siinä esitettiin, mitä erilaisia rajoituksia kansainvälisen kaupan esteinä nykyisin on, niinkuin se hyvin tunnetaan. Sain lukiessani sen käsityksen, että esitelmän pitäjä katsoo nämä monenlaiset rajoitukset niin sanoakseni luonnollisiksi ja olojen kehityksen vaatimiksi. Jos tämä käsitykseni on oikea, on tällainenkin katsantotapa ja tällaistenkin mielipiteiden levittäminen vahingollista.
Tällaiset esitykset ja kuvailut ovat omiaan vaikuttamaan yleiseen käsitykseen ja katsantotapaan sekä aikaansaamaan epätoivoista mielialaa. Niitä vastaan on terveen porvarillisen ja erityisesti myös Kokoomuksen taholta jäykästi noustava. Ne on porvarillisen järjestelmän puolustuksen kannalta luettava siihen lajiin, jota sodan aikana nimitettiin »defaitismiksi», − tappion valmistelemiseksi.
Meidän ohjelmamme: tervehenkinen rakentava työ.
Kokoomuspuolueen aatteisiin ei tällainen sovellu. Meidän ohjelmaamme ei sovellu myöskään mikään valtiollinen hurmahenkisyys, oli se marxilaista tai mitä muuta lajia tahansa. Meidän ohjelmamme on raitis, tervehenkinen rakentava ja järkevä työ − työ suomalaiskansallisella isänmaallisella pohjalla − siinä me emme anna millekään muulle puolueelle etusijaa. Kokoomuspuolue pohjaa kansan yhteisyyteen, se toimii tarkoituksessa sovittaa yhteen eri harrastukset ja pyrkimykset aina silmälläpitäen kansan yhteistä menestystä sekä tietoisuudessa siitä, että isänmaan yhteistä asiaa voidaan yhteisvoimin viedä eteenpäin terveen vapauden, joskin lailla rajoitetun, pohjalla.
Sanoin: vapauden pohjalla. Siitähän riita käy. Toiset tahtovat vapauden miltei kokonaan hävittää. Toiset – ja niihin kuulumme me kokoomuslaiset − tahtovat sen säilyttää, joskin, kuten sanottu, välttämättömässä ja tarpeellisessa määrässä lailla rajoitettuna.
Snellmanin sana vapaudesta.
Kuulkaamme, mitä J. V. Snellman sanoo vapaudesta eräässä v. 1863 julkaisemassaan kirjoituksessa.
Snellman esittää, miten yleinen vaurastuminen ja sivistys, jotka perustuvat kansalaisvapauteen, johtavat valtiolliseen vapauteen ja ovat sen perustuksena. Hän ei myönnä, että valtiollisen vapauden päämääränä olisi kansalaisetujen ja erityisesti aineellisten etujen edistäminen. Sitten hän jatkaa: »Kansat tavoittelevat valtiollista vapautta todella vain sen itsensä tähden, koska se on inhimillinen tarkoitusperä ja koska vapauden olemuksena on oman lakinsa totteleminen.
Kansallinen Kokoomuspuolue nojaa Snellmanin aatteisiin. Me emme kaipaa tässäkään kohdassa mitään uutta ohjelmaa. Pitäkäämme lujasti kiinni Johan Vilhelm Snellmanista.
