PUHE NORJAN LIIKEMIESLIITON (NORGES HAN DELSSTANDS FÖRBUND) PÄIVÄLLISILLÄ POHJOISMAIDEN KAUPPAKOKOUKSESSA SYYSKUUN 24 PÄIVÄNÄ 1928
(Pidetty ruotsiksi)
Pyydän Suomen valtuuskunnan puolesta esittää kiitoksemme siitä suurenmoisesta kestiystävyydestä, jota isäntämme, seuraten vanhaa pohjoismaista tapaa, ovat osoittaneet meille täällä Oslossa.
Eräs amerikkalainen kansantaloustieteilijä on lausunut, että yksi niistä tekijöistä, jotka ovat myötävaikuttaneet Amerikan kansan hyvinvoinnin valtavaan nousuun ja leviämiseen laajojen kansankerrosten keskuuteen, on ollut se tosiasia, että liikemiestoiminta on siellä aina nauttinut samaa arvonantoa kuin valtion virat ja muut niinkutsuttujen »ylempien luokkien» ammatit ja että liikemiehen toiminta senvuoksi on Yhdysvalloissa aina saanut runsaan osuutensa maan parhaista kyvyistä. Meillä Suomessa eivät olosuhteet ole olleet aivan tällaiset. Kun äskettäin luin tämän amerikkalaisen kansantaloustieteilijän kirjan, muistui mieleeni, mitä meidän suurin valtiomiehemme ja kansamme suurin ajattelija Johan Vilhelm Snellman aikoinaan kirjoitti samasta asiasta, kun hän puhui teollisuudenharjoittajan merkityksestä yhteiskunnassa. Snellman sanoi mm.: »Sanotaan ehkä: teollisuudenharjoittaja työskentelee omaksi hyödykseen, virkamies yleiseksi hyväksi. Mutta mikään ei ole enemmän väärin. Virkamiehen täytyy olla korkeassa asemassa voidakseen omata toiminnan, jonka vaikutukset yleiseksi hyväksi ovat niin rikkaat kuin sen, minkä teollisuudenharjoittaja voi saavuttaa.» Tätä yhteyttä liikemiehen toiminnan ja yleisen hyvinvoinnin − jos niin saan sanoa − automaattisen edistämisen välillä ei ole enää viime aikoina ja kaikkein vähimmin nykyään tahdottu oikein tunnustaa. Yksityinen liikemies ei nykyhetkellä ole kovinkaan korkeassa kurssissa eräillä tahoilla. Kun nyt jatkan, katsotte ehkä Te, hyvät naiset ja herrat, että ajatuskulussani tapahtuu aika suuri hyppäys.
Luin äskettäin uudestaan eräitä osia suuren Henrik Ibsenin teoksista ja ehkä kylläkin ymmärrettävän ajatusassosiaation johdosta minä, joka pankkimiehenä olen keskellä liikeasioita, tulin kiinnittäneeksi huomiotani niihin hahmoihin, joita tämän kuolemattoman runoilijan mielikuvitus, lähtökohtanaan taloudellisen elämän ilmiöt, on luonut. Nämä hahmot ovat draamallisesti ja inhimillisesti erinomaisen vaikuttavia, mutta minun sallittaneen sanoa − ne ovat omiaan liikemiehessä herättämään tiettyjä mietteitä. Siellä meillä on »Nuorten liitossa» tilanomistaja Monsen, jonka liikemoraali ja liiketoimet ovat vähän niin ja näin, ja hänen vastakohtanaan ylhäinen ja periaatteissaan luja kamariherra, joka koettaa pitää rikkauden puhtaana ja kunnioitettuna; siellä meillä on konsuli Bernick »Yhteiskunnan tukipylväissä», joka käyttää väärin sukulaisen hyvää nimeä ja harjoittaa rautatiekeinotteluja ja paljoa muuta, mitä saa katua; siellä meillä on tukkukauppias Werle »Villisorsassa» enemmän kuin epäilyttävine metsäkauppoineen, puhumattakaan pankinjohtaja John Gabriel Borkmanista, joka lienee ainoa pankkimiesmaailman edustaja Ibsenin teoksissa, ja − siirtyäksemme toisen luokan hahmoihin − siellä meillä on kirjanpainaja Aslaksen, joka ei myöskään ole mikään kovin loistava liikemiesammattikunnan edustaja. En voi muistaa, että Ibsenin liikemieshahmojen joukossa olisi ketään, joka olisi kohonnut asemaansa ja varallisuuteensa kiistämättömästi yhteiskunnalle hyödyllisellä tavalla. Ibsen ei tietysti ole tahtonut karakterisoida luokkaa. Suuri runoilija on kuvannut ihmisiä, ihmistyyppejä, eikä tyypillistä liikemiestä. Mutta minkätähden suuri runoilija on tullut kuvanneeksi ainoastaan tämän tyypin liikemiehiä? Johtuuko se kenties siitä, että liikemies, erityisesti »suuri» liikemies, on toiminnassaan enemmän kuin moni muu alttiina elämän kiusauksille, jotka helposti voivat käydä hänelle ylivoimaisiksi, ja että hän senvuoksi useammin kuin muut joutuu eetillisiin ristiriitoihin? Niin saattaa olla. Ja sillä liikemiehellä − ja sellaisia on − joka on kunnialla selviytynyt näistä ristiriidoista ja menestyksellä suorittanut toimensa, on oikeus tulla arvostetuksi oikeaan arvoonsa. Eiköhän arkipäiväinen todellisuus ole kuitenkin useimmiten vähemmän romanttinen. Valtaosaltaan liikemiehen menestys riippunee uutterasta, sitkeästä ja huolellisesta − − ja tietysti viisaasta − työstä, jota hän suorittaa. Ja juuri tällainen työ edistää yleisen hyvinvoinnin kohottamista. Mutta − voimme lisätä − tästä epäromanttisesta näkökulmasta nähtynäkään ei liikemiehen alituisesti luova työ ole vailla dramaattisia tilanteitaan. Ja ennen kaikkea antaa varmaankin kriisikausi, sellainen minkä äsken olemme kokeneet, runsasta ainesta dramatiikalle.
Olkoon minusta kaukana, että tässä tahtoisin arvostella tai lausua jonkin mielipiteen viime vuosikymmenen tapahtumista Norjassa. Niin paljon minun kuitenkin sallittakoon sanoa, että dramaattisia kohtia ei liikemiehen elämysten näkökulmasta katsottuna ole täällä Norjassa puuttunut. Ja kun me, ulkopuoliset, olemme ajatelleet niitä, olemme jälleen kerran voineet todeta, millainen voima piilee Norjan kansassa. Hyvät naiset ja herrat! Pyydän kohottaa lasini kunnioitetuille isännillemme ja pyydän Teitä, hyvät herrat, yhtymään kanssani kolminkertaiseen eläköönhuutoon Norjan liikemiehille.
