PUHE RADIOSSA VÄLIRAUHANSOPIMUKSEN VUOSIPÄIVÄNÄ SYYSKUUN 19 PÄIVÄNÄ 1945
Kansalaiset!
Vuosi on kulunut siitä kun Suomen ja Neuvostoliiton sekä Ison-Britannian edustajat allekirjoittivat Moskovassa välirauhansopimuksen.
Tämä sopimus – määräyksineen aluemenetyksistä ja sotakorvauksista – ei ollut meille helppo. Mutta maamme kohtalo ei ollut raskaampi kuin mitä historian todistuksen mukaan sodassa voitettu valtakunta tavallisesti saa kokea. Ja muistissa on pidettävä, että Neuvostoliitto syksyllä 1944, samoinkuin talvella 1940, olisi, jatkamalla taistelua, joka Suomelle olisi tuottanut yhä uusia raskaita tappioita, voinut, jos olisi tahtonut, kokonaan musertaa Suomen ja tuhota sen itsenäisyyden.
Olemme nyt vuoden eläneet välirauhansopimuksen pohjalla. Se lopetti sodan ja antoi meille mahdollisuuden ruveta ajattelemaan rauhantilan luomista. Vuosi sitten vallitsi maassamme eräissä piireissä pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta. Kulunut vuosi on luullakseni niillekin piireille osoittanut heidän pelkonsa olleen liioiteltua. Elämä on kulkenut menoaan luullakseni paremmin kuin moni oli pelännyt. Ei suinkaan niin, että elämämme olisi ollut ruusukentillä tanssimista. Kaukana siitä. Etenkin taloudellisella alalla ovat olot eräissä suhteissa kuluneen vuoden aikana miltei entisestään vaikeutuneet. Mutta sodan kaikissa suhteissa raskaat seuraukset meidän tulee uutteralla työllä voittaa valittamatta, mutta myöskin ummistamatta silmiämme tehtävän valtavilta mittasuhteilta.
Välimme Neuvostoliittoon – mikä on meidän ulkopolitiikkamme avainkysymys – ovat parantuneet. Pyrkimystemme päämääränä on ollut välirauhansopimuksen tarkka täyttäminen. Mutta sen lisäksi on tavoitteenamme ollut luottamuksen herättäminen ja epäluulojen hälventäminen Neuvostoliitossa meitä kohtaan elämäämme muutenkin järjestäessämme. Tämä on välttämätön edellytys entisten epätyydyttävien, vieläpä vihamielisten suhteiden parantamiseksi ja pysyväisen ystävyyden luomiseksi Suomen ja Neuvostoliiton kesken.
Välirauhansopimuksen täyttämisessä on esiintynyt vaikeuksia, mutta ne on suurimmaksi osaksi voitu selvittää. Sopimukset on tehty erinäisistä suurista taloudellisista kysymyksistä niinkuin sotakorvauksen suorittamisesta ja Neuvostoliiton alueelta sodan aikana tuotujen tavaroiden palauttamisesta. Liittoutuneiden valvontakomission ja erityisesti sen puheenjohtajan kenraalieversti Zhdanovin puolelta on osoitettu hyvää tahtoa ja myötämielisyyttä maatamme kohtaan ja se on helpottanut tulosten saavuttamista monimutkaisissa ja vaikeissa asioissa. Voimme mielihyvällä todeta, että diplomaattiset suhteet Suomen ja kolmen voittaneen suurvallan välillä on uudistettu. Erityisellä tyydytyksellä on merkittävä, että Neuvostoliitto oli ensimmäinen, joka pani täytäntöön Berliinin konferenssin tätä koskevan päätöksen. Sen ohella on Neuvostoliiton kanssa tehty ei vähemmän kuin kolme kauppasopimusta, joiden nojalla olemme saaneet ja edelleen saamme meille tuiki tarpeellisia tavaroita. Kaiken tämän kautta on toivottavasti tietä puhdistettu lopulliseen rauhaan.
Eräitä vaikeita tehtäviä on kuitenkin vielä avoinna. Viime kevättalvella paljastuneet asekätköt eivät vielä ole lopullisesti selvitetyt. Tämä edesvastuuntunnon ja poliittisen arvostelukyvyn puutetta osoittava ja maalle vahingollinen toiminta alkoi viime syksynä heti välirauhan sopimuksen solmimisen jälkeen. Mikäli tämä tuomittava teko saadaan viranomaistemme toimesta täydellisesti selvitetyksi, voitaneen välttää sen pahimmat seuraukset, jotka saattaisivat olla ulkopoliittisestikin turmiollisia.
Kysymys välirauhansopimuksen 13. artiklan täyttämisestä, mikäli se koskee sotasyyllisten edesvastuuseen saattamista, on äsken eduskunnassa lainsäädännöllisesti ratkaistu. Tämä asia on viime aikoina pitänyt mieliä jännityksessä, jopa herättänyt erimielisyyttäkin. Hallituksen vakaumuksen mukaan on valtakunnan etu vaatinut asian pitämistä omissa käsissämme ja sen hoitamista ja ratkaisemista omilla voimillamme.
Suhteemme myös muihin liittoutuneisiin kansoihin ovat kehittyneet vakiintumista kohti. Diplomaattiset suhteet on, kuten sanottu, jälleen solmittu Amerikan Yhdysvaltojen ja asiallisesti myös Ison-Britannian kanssa. Viimeksimainitun maan kanssa on tehty asemamme ymmärtämistä osoittava kauppasopimus. Pian tulee säännöllinen diplomaattinen yhteys uudistetuksi myös Ranskaan ja Norjaan.
Kun käännämme katseemme maamme sisäisiin oloihin, on todettava sekä myönteisiä että vähemmän ilahuttavia seikkoja.
Myönteisenä tosiasiana on ennen kaikkea huomioitava kehitys demokraattisen valtiojärjestelmämme vakiintumiseen. Ei ole ihmeteltävää, että kokemamme katastrofin jälkeen kehitys ei ole kulkenut niin tasaisesti ja sileästi kuin on tavalliselle rauhan ajalle ominaista. Päinvastoin suuret järkytykset olivat pelättävissä. Olemme kuitenkin voineet viime maaliskuussa perustuslakien mukaisesti toimittaa vapaat eduskuntavaalit. Ulkopuolelta ei niihin millään tavalla sekaannuttu – se tulkoon tässä tilaisuudessa vielä kerran julkilausutuksi. On näkynyt viittauksia, että kannanilmaisut, joita hallituksen taholta esiintuotiin ehdokkaiden asettamiseen nähden, olisivat olleet demokraattisen järjestyksen loukkaamista. En voi puolestani tätä väitettä hyväksyä. Hallituksen velvollisuus mielestäni oli – ja on – esittää käsityksensä siitä, mitä se katsoo maan aseman vaativan. Ellei hallitus sitä tee, voi syyllä väittää sen salaavan kansalta ja eduskunnalta tärkeitä, valtakunnan etuja koskevia tosiasioita. Kansa ja eduskunta voivat hyväksyä hallituksen kannan tai olla sen hyväksymättä. Tämä on täysin demokratian periaatteiden mukaista.
Taloudellisissa asioissa meillä on ollut ja edelleen on tavattomia vaikeuksia. Paljon on arvostelua – ja ankaraakin arvostelua – esiintynyt taloudellisten asioiden hoidosta. – Arvostelu on demokraattisessa yhteiskunnassa vapaa. Kaiken edistyksen lähtökohta on olojen arvostelu. Mutta jotta arvostelu on hedelmällistä, tulee sen lähteä olevista oloista ja koettaa niitä ymmärtää sekä ottaa huomioon reaaliset mahdollisuudet, mitkä teoreettisesti hyvänä pidettävään toimintaan nähden ovat olemassa. Lisäksi ja ennen kaikkea arvostelun tulee olla rakentavaa, konstruktiivista.
Perintö, minkä kaksi hävittyä sotaa on meille jättänyt, on taloudellisesti raskaampi kuin mitä luullakseni moni ajattelee. Se on tuonut ongelmia ja tehtäviä, joiden ratkaisu kaikin puolin tyydyttävästi on ylivoimainen. Mutta tietenkin asioita voidaan hoitaa paremmin tai huonommin, ja siinä on arvostelun varaa.
Sellainen tehtävä kuin hankkia maata lyhyessä ajassa 100 000 maananojalle, on alle 4 milj. kansalle ylen vaikea ratkaista. Sen ohella on sadoille tuhansille ihmisille hankittava asuntoja, jotka meidän kovassa ilmanalassamme on rakennettava huolellisemmin kuin useimmissa muissa maissa. Tämä tehtävä, samoinkuin muut sodan tuottamat korvaukset, jotka kuluttavat pienentyneen maamme muutenkin niukkoja varoja, tekevät välttämättömäksi verotuksen, joka on verrattomasti raskaampi kuin koskaan ennen meidän maassamme. Kaikesta huoli matta tehtävä on koetettava viedä päätökseen niin hyvin kuin mahdollista on.
Valtavat tehtävämme meidän on suoritettava sodan johdosta suuresti heikentyneessä, vieläpä osittain miltei sekasortoon joutuneessa taloudessa. Arvosteltaessa nykyisiä oloja ja hallituksen toimenpiteitä näkyy unohdettavan, että viime aikojen kehitys on tulos sodan aikana muodostuneesta olotilasta. Kun Suomen Pankin liikkeessä oleva setelistö oli sodan loppuessa 15 miljardia markkaa eli noin 7 1/2 kertaa suurempi kuin ennen sotaa, samalla kuin liikepankkien vaadittaessa maksettavat tilit olivat nekin kohonneet noin nelinkertaisiksi ja niiden muutkin tilit olivat epänormaalisesti paisuneet, ja kun valtion kotimainen velka oli saavuttanut aikaisemmin aavistamattomat mittasuhteet, oli selvää, että rahan arvon pysyminen sodan lopussa merkityllä virallisen elin kustannusindeksin keinotekoisella tasolla – noin 200, merkittäessä sotien edellinen taso 100:lla – ei ollut mahdollinen.
Sodan aikana palkat olivat useilla aloilla jääneet hintatasosta jälkeen. Tätä tilannetta voitiin sodan kestäessä ylläpitää pakkotoimilla, mutta rauhan tultua, jolloin pakkotoimien jatkaminen ei käy päinsä, se ei ole läheskään samassa määrässä mahdollista. Patoutuneet voimat purkautuvat esille. Viime aikana on palkkojen kehitys herättänyt huolestumista laajoissa piireissä. Huolestuminen ei ole ollut aiheetonta. Saattamatta tässä syventyä asiaan on sanottava, että on säästytty laajoilta työtaisteluilta, jotka ensi aikoina rauhan jälkeen uhkasivat ja jotka olisivat pahasti häirinneet tuotannollista toimintaa ja jotka kaiken todennäköisyyden mukaan olisivat lopullisesti tuhonneet rahan arvon, puhumatta niiden aiheuttamista muista vaikeuksista. Palkansaajat ovat nähneet, että hallitus on koettanut ottaa huomioon heidän oikeutettuja vaatimuksiaan. Hallituksella on puolestaan oikeus odottaa, että palkka-asiat hoidetaan rauhallisesti neuvotellen.
On myös aihetta uskoa, että mennyt talvi ja kesä ovat osoittaneet kaikille, että pahan alkujuuri on suuressa tavaroiden puutteessa. Millainen tilanne vielä tällä hetkellä on, siitä saa selvän katsomalla esim. ulkomaankaupan tilastoa. Koko vientimme oli kuluvan vuoden seitsemän kuukauden aikana 2 894 milj. mk, mutta siitä oli 2 314 milj. sotakorvauksia, joista ei saada mitään vastiketta. Vain viidennes, 580 milj. mk, jäi käytettäväksemme maksaaksemme tuonnin, jonka muodostavat elintarpeet ja raaka-aineet kotimaista teollisuutta varten. Ymmärrettävää on, että tavaran puute ei ole vähentynyt vaan lisääntynyt. Sillä ulkomaista luottoa emme ole saaneet muualta kuin Ruotsilta, jonka antamasta tuesta olemme kiitolliset. On arvioitu vuotuisen välttämättömän tuontimme nousevan noin 100 à 110 miljoonaan dollariin v. 1938 hintojen mukaan laskettuna. Tehtyjen laskelmien mukaan kulu vana sekä tulevana vuonna 1946 vapaa vientimme, jolla tuontimme on maksettava, ei, raaka-aineiden niukkuuden vuoksi, nouse suuremmaksi kuin 44 à 45 milj. dollariin vuotta kohti niinikään v. 1938 hintojen mukaan laskien. Ja siitäkin menee ensi vuonna noin 14 milj. dollaria korvaukseksi tavaroista, jotka viime sodan aikana olemme Itä-Karjalasta ja luovutetulta alueelta pois tuoneet ja kuluttaneet ja jotka meidän nyt on kesken muita vaikeuksiamme lyhyessä ajassa välirauhansopimuksen mukaan korvattava.
Vasta sittenkun tavaroiden puutteeseen saadaan lievitystä, voidaan odottaa toimeentulon todella parantuvan. Mutta tavaroiden puutteesta ei päästä nostamalla vuorotellen palkkoja ja hintoja, vaan meidän on ponnisteltava voimamme tuotannon lisäämiseksi. Kun saamme käytettäväksemme enemmän tavaroita, saamme myös paremman otteen pyrkimyksissämme rahan arvon säilyttämiseen. Tuotannon tehostamiseen on saatava kaikki kansalaispiirit mukaan. Jokaisen suomalaisen miehen ja naisen on käytettävä koko työvoimansa. Tuotannon lisääminen on ulkopoliittisen asemamme vakiinnuttamisen ja sisäpoliittisen elämämme kehittämisen rinnalla kolmas suurista tehtävistämme.
Vaikeudet ovat, kuten nähdään, suuret. Vanhana talousmiehenä luulen osaavani niitä arvostella. Hävityn sodan seuraukset ovat kouraan tuntuvina kestettävänämme.
Puheessani viime itsenäisyydenpäivänä lausuin, että varsinkin kaksi ensimmäistä vuotta, 1945 ja 1946, tulevat taloudellisesti olemaan vaivalloiset. Ehkä olisi pitänyt voimakkaammin korostaa vaikeuksia. Toinen näistä vuosista on nyt kohta kestetty. Toinen yhtä vaikea, – ellei vaikeampi – vuosi 1946, on edessämme. Hallitus tekee tietenkin voitavansa saadaksemme luottoa ulkomailta ja siten helpottaaksemme elämäämme. Mutta siihen ei voi vielä tällä hetkellä luottaa. Onnettomuudeksi olemme sodassa olleet liittoutuneiden kansojen vihollisen rinnalla, ja se on asettanut meidät luotonsaajien pitkän rivin loppu päähän. Mutta kestäkäämme pahimmassa tapauksessa omin voimimme. Lohdutuksemme on, että joka päivä lähestymme sitä aikaa, jolloin vaikeutemme alkavat vähentyä ja olomme parantua.
Lopullisen rauhan aikaansaaminen Neuvostoliiton ja Ison-Britannian kanssa edistäisi taloudellisenkin tilan helpottumista. Palaamme sen kautta jälleen säännöllisiin oloihin ja pääsemme rajoituksista, jotka välirauhansopimus asettaa Suomen valtakunnan suvereenisuudelle ja siihen kuuluvien oikeuksien käyttämiselle. Pyrkimyksemme on oleva tulevaisuudessa elää itsenäisenä, suvereenisena valtakuntana, ystävyydessä suuren naapurimme, Neuvostoliiton kanssa. Mikään ei anna perusteltua aihetta edellyttää, että tämä ei olisi mahdollista. Neuvostoliitto ja sen suuri johtaja Generalissimus Stalin on useammin kuin kerran ilmoittanut Neuvostoliiton ulkopolitiikan perustuksena olevan kansojen vapauden ja kansainvälisen yhteistyön kunnioittamisen. Suomea kohtaan hän on useamman kerran osoittanut hyväntahtoisuutta. Neuvosto liitto ja sen edustajat ovat kuluneen vuoden aikana kyllä pitäneet kiinni välirauhansopimuksen määräyksistä, mutta he eivät ole menneet niiden yli. Hallitus on vakuutettu, että Suomi, ollen vilpittömässä ja lujassa ystävyydessä Neuvostoliiton kanssa, voi suvereenisena valtakuntana elää omaa elämäänsä oman henkensä ja omien tarpeidensa mukaisesti.
