PUHE VALTIOPÄIVIEN AVAJAISISSA HELMIKUUN 2 PÄIVÄNÄ 1946
Herra Puhemies!
Suomen Kansan edustajat!
Puheessani Eduskunnan edellisen istuntokauden päättyessä lausuin, että ulkopoliittiset kysymykset ovat koko viime vuoden olleet valtiovallan tärkeimpiä tehtäviä.
Näin tulee nähdäkseni asia olemaan myös lähitulevaisuudessa. Ulkopolitiikkamme alalla on pysyväisen ystävyyden ja luottamuksellisten suhteiden lujittaminen Neuvostoliittoon oleva tärkein tehtävämme.
Totesin myös, että Eduskunnan työ oli viime istuntokaudella suurimmaksi osaksi mennyt onnettoman sodan jättämän perinnön selvittämiseen. Tämä korjaus- ja parannustyö tulee kestämään nyt alkavan eduskuntakauden, vieläpä vuosia sen jälkeenkin.
Ne taloudelliset tehtävät, jotka meillä on edessämme, vaativat kansaltamme kestäviä ponnistuksia ja kärsivällisyyttä.
Sodassa, varsinkin nykyaikaisessa, voittajakin köyhtyy. Vielä enemmän tietenkin köyhtyy sodan hävinnyt ja sitä raskaammat ovat seuraukset, mitä suuremmat maan väkilukuun ja aineellisiin varoihin verrattuina kansan sotaponnistukset ovat olleet.
Taloudellisessa toiminnassa ovat järkevät laskelmat ja järkevä menettely välttämättömiä. Tosin ns. »taloudelliset lait» eivät ole samanlaisia lakeja kuin ne mitkä hallitsevat luonnon maailmassa. Mutta on eräitä taloudellisia välttämättömyyksiä, joita ei millään organisatorisilla järjestelyillä voi tehdä tyhjäksi. Yksi sellainen »laki» on, joka sanoo, että kansa, enempää kuin yksityinen, ei voi kuluttaa enempää kuin joko itse tuottaa tai muualta saa käytettäväkseen, mikäli ei hävitä säästöpääomaansa. Tästä taloudellisesta välttämättömyydestä emme me enempää kuin muutkaan kansat pääse.
Suomi on hävityssä sodassa menettänyt arvokkaita alueita ja joutunut maksamaan raskaan sotakorvauksen. Sen ohella se on saanut hartioilleen tehtävän hankkia uudet kodit maan väkilukuun nähden suurelle siirtoväelle. Tämä raskas tehtävä on ehdottomasti täytettävä, mutta muistettava on, että se suurimmalta osalta ei lisää maan entisiä tuotannollisia mahdollisuuksia. Mitä vaikeuksia ja vaikutuksia sillä tulee olemaan lähivuosina maatalouden tuotantoon, sitä on vielä vaikea sanoa. Mutta ajan pitkään, sittenkun siirtoväki on lopullisesti sijoittunut ja löytänyt työalansa maan tuotannossa ja sittenkun olot ovat muutoksiin mukautuneet ja vakiintuneet, on tämän väestön sekä taloudellisesti että henkisesti tuoma lisä epäilemättä vahvistava kansallista ja valtakunnallista elämäämme.
Sota on maamme pohjoisimmassa osassa aikaansaanut miltei perinpohjaisen hävityksen, mutta muissakin osissa maatamme on se jättänyt talouselämäämme jälkiä, joiden korjaaminen vaatii paljon varoja, työtä ja aikaa.
Olen puheissani lausunut kuluvan vuoden 1946, samoinkuin sen edellisen, olevan taloudellisesti raskaan ja tulevan vuoden 1947 jonkin verran paremman sekä taloudellisten olojen vuodesta 1948 alkaen edelleen helpottuvan. On tehty, tosin vain summittaisia, laskelmia taloutemme muodostumisesta lähivuosina, joten nyttemmin voimme vähitellen saada jonkinlaisen, ainakin ylimalkaisen kuvan tehtävistä, jotka ovat edessämme, samoinkuin ylipäänsä maamme taloudellisesta kehityksestä lähiaikoina.
Miten suuria arvoja maatalouden sodanaikaisen rappeutumisen kautta menetettiin ja millaisia ponnistuksia näiden rappioiden korjaamiseksi on tarpeen, siitä on vielä ainoastaan alustavia arviolaskelmia olemassa. Näiden laskelmien mukaan maatalouden rappioiden korjaaminen – ojitusten laiminlyönti, maanparannus- ja rakennuskorjausten tekemättä jättäminen, apulannoituksen vajaus, kotieläin- ja muun maatalouspääoman väheneminen – vaatii niin suuria varoja ja niin paljon työtä, ettei asiantuntevalla taholla ole arveltu olevan mahdollista selviytyä maatalouden rappioista ja saavuttaa sotien edellistä tasoa edes viidessä vuodessa senkään maatalouden osan kohdalta, jota ei maanhankintalain nojalla käytetä asutustarkoituksiin.
Tulevina vuosina on kansantaloutemme ehkä vielä enemmän kuin aikaisemmin riippuvainen kauppavaihdosta ulkomaiden kanssa. Paitsi sitä, että tarvitsemme huomattavan määrän elintarvikkeita ja ulkomaisia teollisuuden raaka-aineita, myöskin maatalouden kuntoon paneminen riippuu suureksi osaksi siitä, saammeko ulkomailta erilaisia siihen tarkoitukseen välttämättömiä tarvetavaroita.
Suomi menetti Karjalan alueella noin 20 % vientiteollisuutensa tuotantokyvystä. Muun Suomen teollisuuslaitokset säilyivät kuitenkin sodasta miltei vahingoittumattomina. Sittenkun raaka-ainevarastot tulevat täytetyiksi, voidaan tuotanto saada yhä täydellisemmin käyntiin. Kun teollisuustuotantomme edellytykset ovat koskemattomat, on siinä taloudellinen voima ja hyvä turva tulevaisuuteen nähden, kunhan vain ylimenokauden vaikeudet voitetaan.
Nämä ylimenokauden vaikeudet, joita sotakorvauksen maksuajan pidentäminen tosin on helpottanut, mutta jotka eivät ole vähäiset, tulevat lähivuosina jatkumaan. Niiden voittamiseksi on sekä oman kansan ponnistukset ja kärsivällisyys että ulkomainen apu tarpeen. Tehdyissä laskelmissa on edellytetty, että elämämme ylläpitämiseksi ja tuotantokoneistomme täyteen käyntiin panemiseksi ynnä välttämättömän jälleenrakennustyön suorittamiseksi saamme tavaraa ulkomailta tänä vuonna vähintään 130 milj. dollarin ja tulevasta vuodesta alkaen vuosittain ainakin 170 milj. dollarin edestä. Näihin ulkomailta tuotaviin tavaramääriin ei sisälly muuta kuin mikä on välttämätön vaatimattoman elämän ylläpitämiseen ja tarpeellisimman jälleenrakennustyön suorittamiseen. Ottaen huomioon tämän välttämättömän tuonnin ja muut ulkomaiset suorituksemme tulee maamme maksutaseessa olemaan tänä vuonna lähes 100 miljoonan dollarin ja tulevana vuonna noin 70 miljoonan dollarin vajaus. Vuodesta 1948 alkaen, jolloin teollisuutemme lasketaan voivan käydä täydellä teholla, päästään ulkomaisessa maksutaseessa tasapainoon, ja vuodesta 1953 alkaen, jolloin sotakorvaus on loppuun suoritettu, maksutase tietenkin suuresti parantuu ja tilanne huomattavasti helpottuu. Mutta tänä vuonna ja vielä tulevanakin meille on ylivoimaista selviytyä omin voimin ja ilman ulkomaista luottoa saada tuotantokoneistomme tehokkaaseen käyntiin ja maataloutemme nousemaan.
Tätä taustaa vastaan on viime päivinä Yhdysvalloista saapunut uutinen sitä ilahduttavampi. Olemme nyt saaneet vahvistuksen, että jo kauan neuvottelunalaisena ollut luottokysymys on lopullisesti selvä ja että Suomi saa 35 milj. dollarin luoton aikaisemmin jo myönnettyjen 15 milj. dollarin erikoisluottojen lisäksi. Tämä vie meidät huomattavan matkan eteenpäin vaikeuksiemme voittamisessa, vaikkakaan se ei niitä kokonaan poista.
Viime vuoden aikana olemme Neuvostoliitosta ja Englannista kauppasopimustemme perusteella saaneet tavaroita, joilla on meille ollut tavattoman suuri merkitys, vaikkakin nämä tavarat suurimmalta osaltaan ovat saapuneet vuoden jälkipuoliskolla. Ruotsista olemme saaneet erittäin tärkeätä luottoa ja muutakin apua. Kiitos Ruotsin luoton ja ulkomaisten tavaratoimitusten olemme selviytyneet kuluneesta vuodesta. Mutta vaikeata se on ollut ja suuria vaikeuksia meillä vielä on edessämmekin. Tästä huolimatta ei ole epäilystä, ettemme yhdessä taakkaa kantaen ja tarmokkaasti työtä tehden sekä kärsivällisyyttä osoittaen yhteisvoimin pääse vaikeuksiemme läpi. Ja hyvä tieto on, että mikäli luonto ei huonoilla sadoilla meitä iske tai maailman suhdanteet teollisuutemme työtä estä – jokainen seuraava vuosi on oleva edellistä helpompi ja parempi.
Kovat välttämättömyydet asettavat Eduskunnan ja hallituksen työlle samoin kuin koko kansan elämälle taloudellisella alalla tietyt suuntaviivat ja rajat. Meidän kaikkien täytyy kantaa osamme yhteisestä taakasta. Mutta vaikeuksissakaan ei ole unohdettava nykyaikaiseen yhdyselämään liittyviä eetillisiä ja sosiaalisia vaatimuksia, samalla muistaen, että olojen muodostaminen sosiaalisesti mahdollisimman tyydyttäviksi on pitkän päälle myös käytännöllisen tarkoituksenmukaisuuden kannalta arvostellen hyödyllisintä. Kaikissa maissa astuvat sosiaaliset näkökohdat nykyään yhä enemmän etualalle.
Toivottaen Eduskunnalle menestystä sen vaativassa ja vastuunalaisessa työssä maan ja kansan hyväksi julistan, Tasavallan Presidentin estyneenä ollessa, vuoden 1946 valtiopäivät avatuiksi.
