HALLITUKSEN »ILTAKOULU»

»JAVOSTO»

»Javosto» sanalla oli oma hauska historiikkinsa, ja siitä koitui usein etua »iltakoulun» lopputunneilla, jos hallituksen listalla oli asioita, joista oltiin erimielisiä. Tavallisesti sellaiset asiat pantiin asetetun jaoston tutkittavaksi siinä toivossa, että se löytäisi jonkinlaisen kompromissiehdotuksen ennen seuraavaa hallituksen istuntoa iltakoulun uutta jatkokäsittelyä varten. Mutta jaoston työn tulokset eivät yleensä olleet lähimainkaan siinä mielessä tyydyttäviä. Sitten ilmestyi uusi sana »javosto» (kerron siitä vähän myöhemmin), joka sai aivan maagillisen voiman ja merkityksen hyvien kompromissien löytäjänä. Paasikivi oli ihastunut siihen, ja jos iltakoulun loppukäsittelyt uhkasivat muodostua riidaksi, katsahti hän meihin muihin kasvoillaan sellainen ilme, joka oli helposti ymmärrettävää »salakieltä»: Esittäkää nyt asian lähettämistä »javostoon» (useimmiten tämä »salainen sähkötys» annettiin juuri minulle) ja antakaa sen etsiä kompromissiehdotuksia. Tällä tavoin päästiin lopettamaan keskiviikon iltakoulu, ja eikös vain seuraavassa kokouksessa sen käytettävissä ollut »javoston» valmis kompromissi tai jokin muu järkevä ehdotus. »Javoston» työ – huom! – oli melkein aina positiivista, joten se voitiin hyväksyä hallituksen virallisen istunnon käytettäväksi.

Taikasana »javoston» syntyvaiheet ovat seuraavat. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa oli muuan lupsakka maaseutulainen edustaja. Hän oli tarmokas, mutta hyvin ujo esiintymään. Valtiovarainvaliokunnan erittäin huumorintajuinen puheenjohtaja R. Furuhjelm asetti erästä tehtävää varten viiden hengen jaoston ja määräsi sen kokoonkutsujaksi (puheenjohtajaksi) edellä mainitun ujon edustajan. Ei ollut vaikeaa huomata, että tehtävä oli asianomaiselle kaikkea muuta kuin imarteleva tai hauska. Tämä ilmeni siten, että hänen poskensa ja otsansa jo etukäteen vahvasti punoittivat.

Jonkin ajan kuluttua professori Furuhjelm tiedusteli, oliko asetettu jaosto jo käsitellyt sille siirtyneen tehtävän, jolloin valtiovarainvaliokunta sai kuulla kutkuttavan koomillisen, valiokunnan ja jaoston puheenjohtajien välisen dialogin.

Furuhjelm: Onko jaosto käsitellyt asiaa?

Jaoston puheenjohtaja: Kyllä »javosto» on asiaa käsitellyt.

Valiokunnan puheenjohtaja: Ja millä tuloksella?

Jaoston puheenjohtaja: Pari miestä oli sillä kannalla ja pari miestä taas toisella kannalla.

Furuhjelm leikillisesti: Mutta millä kannalla oli »javoston» puheenjohtaja itse?

Jaoston puheenjohtaja: Noo, »javoston» puheenjohtaja on ollut väliin sillä kannalla ja väliin taas toisella kannalla.

Koko tästä suurta hilpeyttä herättäneestä »javostojutusta» painui syvästi muistiin itse sana »javosto». Kun herrat ministerit saivat perästäpäin kuulla tämän jutun iltakoulussa, siellä alettiin menestyksellisesti jättää »javoston» huostaan ratkaisematta jääneet riitakysymykset (nimenomaan vaikeimmat tapaukset). Ja harvoinpa kävi niin, ettei »javosto» olisi onnistunut löytämään iltakoulun avuksi hyvää ja varteenotettavaa kompromissiehdotusta. Senaikaiset hallituksen jäsenet varmasti muistanevat iltakoulun istunnot, jolloin »javosto» syrjäytti edullisempana välittäjänä tavallisen jaoston, koska miltei kaikki ehdotukset asian jättämiseksi erikoiseen »javostoon» saivat iltakoululaisten taholta yksimielisen kannatuksen. Nykyinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen varmaankin muistaa »javoston» taianomaisen vaikutuksen iltakoulun riita-asioissa.

Kappaleen sivut: 1 2

Olet viimeisellä sivulla. Jos haluat mennä takaisin, käytä selaimen Takaisin-painiketta, tai valitse kappale yläpuolelta.

Kun vierität sivua, seuraava sivu ladataan ja vieritetään automaattisesti näkyviin. Napsauta ylläolevaa valintaruutua poistaaksesi tämän pois käytöstä.

Jos haluat ladata seuraavan sivun automaattisesti vierittäessäsi sivua, napsauta ylläolevaa valintaruutua.