LÄHENTYMINEN PAASIKIVEEN TOISEN MAAILMANSODAN AIKANA

Juho Paasikivi oli paras ja läheisin ystäväni Suomessa. Tämä lähentyminen ja intiimi suhde syntyi kuitenkin vasta toisen maailmansodan aikana, jolloin hän – itsenäisesti ajattelevana ja kaukonäköisenä ihmisenä – tunsi itsensä eristetyksi sen ajan johtavista piireistä, jotka uskoivat Hitlerin voittoon ja ottivat kantaakseen mitä raskaimman edesvastuun Suomen tulevista kohtaloista.

Muistan kyllä jo paljon aikaisemmilta ajoilta lyhyen puhelinkeskustelun Paasikiven kanssa, jolloin hän painosti minua vaativaan sävyyn lähtemään Venäjälle varmentamaan pohjaa valtiolliselle suvereenisuudellemme. Tämä keskustelu päättyi kuitenkin lyhyeen, koska en suostunut lähtemään naapurimaahan sellaisen johdon alaisena, jolla Venäjän suurissa puolueissa ja vaikutusvaltaisissa poliittisissa piireissä ei ollut paljoakaan sanomista. Kyseinen henkilö oli Venäjän puolella joko kokonaan tuntematon tai vailla kaikkea vaikutusvaltaa.

Pääsyynä siihen, miksi katsoin turhaksi enää puhua venäläisten kanssa Suomen tulevaisuudesta, oli kuitenkin se, että olin jo paljon aikaisemmin – omasta aloitteestani – suorittanut kaikki valmistavat tehtävät ja tiesin sen vuoksi varmasti, miten Venäjän eri puolueet suhtautuivat Suomen täydelliseen riippumattomuuteen. Tilanne oli tässä mielessä melko selvä ja kypsä silloin kun Paasikivi kääntyi asiassa puoleeni.

Vallankumouksellinen Venäjä – lukuunottamatta sosiaalidemokraattisia bolsevikkeja – (sanalla »bolševik» tarkoitettiin silloin sos.-dem. puolueen enemmistöä) – vastusti jyrkästi Suomen täydellistä irtaantumista Venäjästä sekä pyysi usein ja monella eri tavalla alistamaan tämän meille kiireellisen ja mitä tärkeimmän elinkysymyksen Venäjän tulevan perustavan kokouksen päätettäväksi.

Koska tunsin lukemattomien henkilökohtaisten keskustelujeni perusteella mm. Miljukovin, Tšernovin ja sosiaalidemokraattien menševikkien (sos.-dem. vähemmistö) kielteisen ja jarruttavan kannan, selitin tämän lähemmin Paasikivelle suullisesti. Sos.-dem. bolševikkien johtajiston kanta oli meille täysin myötämielinen, mikä asia oli jo tiedossa Suomen työväen keskuudessa samoin kuin eräissä porvariston piireissä. Näissä oloissa Suomen oli pakko, odottamatta Venäjän perustavan kokouksen lopullista päätöstä, julistautua »vallankumouksellisesti» itsenäiseksi suvereeniseksi valtioksi kysymättä Kerenskiltä lupaa.

Tämän jälkeen kului pitkä aika, ennen kuin tutustuin Paasikiveen hänen omassa kodissaan Helsingissä. Vasta silloin alkoi nopea lähentyminen, yhteisymmärrys ja todellinen ystävyys poikkeuksellisen etevän ja hauskan valtiomiehen kanssa. Sillä sitä hän oli: valtiomies, poliitikko, talousmies ja humoristi.

Ne aniharvat, jotka epäilivät Hitlerin lopullista voittoa, kävivät niinä aikoina tiedustelemassa Paasikiven mielipidettä toisen maailmansodan eri vaiheista. Mutta Juho Kusti oli silloin hyvin varovainen keskusteluissaan eri henkilöiden kanssa. Kerran hän puoliksi leikillään sanoikin, että varmaan eräät herrat pyrkivät hänen luokseen vain urkkiakseen hänen ajatuksiaan ja viedäkseen ne perille niille, jotka julkisessa valtioelämässä ovat – varmuuden vuoksi? – vetäytyneet eroon hänestä, koska tiesivät, ettei hän ollut Adolf Hitlerin erikoisihailija eikä laisinkaan yhtä varma kuin sen ajan »virallinen Suomi» Führerin lopullisen voiton mahdollisuuksista.

Sen vuoksi Paasikiven eristettynä pitäminen oli saksanmieliselle valtiovallallemme jollakin tavalla mukavampaa. Tarjottiinpa hänelle tässä mielessä tilaisuus matkustaa sodan aikana Sveitsiinkin.

»Mitä minä siellä tekisin», ihmetteli Paasikivi näin outoa tarjousta. »Ei sinun tarvitse siellä mitään muuta tehdä kuin ’haukkua ryssiä’», oli yksinkertainen selitys.

Näin koomillinen yritys Paasikiven lähettämiseksi sodan ajaksi pois Helsingistä ei voinut muuta kuin hymyilyttää Suomen tasavallan tulevaa presidenttiä.

Se oli sitä aikaa, jolloin Suomi tahtoi saada diplomaattiset suhteet katkaistuksi Englannin ja ilmeisesti myös Amerikan Yhdysvaltain kanssa, koska viimeksi mainitun suurvallan lähettiläs jätti mielenosoituksellisesti Suomen eikä tietääkseni enää palannut takaisin.

Paasikivi kertoi, että »korkeat tahot» (jotka usein itse sensuroivat »ulkopoliittisia päivänkysymyksiäni») olivat hyvin pahoillaan minun kirjoituksestani, joka koski mainitun lähettilään mielenosoituksellista poistumista, vaikka eivät tohtineetkaan pidättää kirjoitustani sensuurissa. Sanoihan senaikainen Suomen kuuluisa ulkoministeri Englannin lähettiläälle suoraan – »diplomaatti» kun oli! – että meidän olisi parasta lopettaa kokonaan diplomaattiset suhteet Lontoon ja Helsingin välillä, mihin Englannin edustaja ivallisesti vastasi, ettei hän ainakaan ole vielä kuullut tämäntapaisia suunnitelmia Lontoosta käsin.

Paasikiveä hermostutti sodan alussa vallinnut yleinen epävarmuus sen johdosta, että Führerin salamasota oli aluksi Saksalle kaikilla Euroopan rintamilla suonut ilmiömäisen menestyksen. Tästä johtui, että joka kerran kun joku »asiantuntija» Paasikiven luona käydessään kertoi Hitlerin voittoa ennustelevista lisätiedoistaan, käveli hermostunut talon isäntä edestakaisin työhuoneessaan ajatellen, että ehkä Hitler sittenkin voittaa. Koska noissa Paasikiveä uuvuttavissa uutisissa ei mielestäni ollut muuta kuin Berliinistä käsin taitavasti levitettyä sotapropagandaa, jouduimme tästä usein pitkiin keskusteluihin.

Mainitsen tässä muutaman esimerkin Paasikiven sivultapäin saamista vakuutuksista, joille hän alussa oli taipuvainen antamaan suuremman merkityksen kuin ne ansaitsivat.

Paasikivi oli tavannut mm. erään korkean ruotsinmaalaisen upseerin, joka perusteli omaa kantaansa Hitlerin voitosta sillä, että neuvostoarmeijalla oli liian vähän päteviä ja koulutettuja upseereita. Tätä tosiasiaa piti naapurimaan asiantuntija miltei ratkaisevana tekijänä alkaneessa sodassa, vaikka ei itse ollutkaan mikään hitleriläinen.

»Niin hän väitti, niin hän sotilaallisella varmuudella perusteli asiaa», toisteli minulle levoton Paasikivi. Myönsin, etten ole mikään asiantuntija sotilaallisissa kysymyksissä, mutta en silti voinut uskoa, ettei neuvostoarmeija sodan kuluessa ehtisi ja kykenisi hyvinkin lyhyessä ajassa täyttämään tällaista aukkoa puolustuksessa. Kun olimme kuitenkin yksimielisiä siitä, että sota Venäjän puolella tulee kestämään hyvin kauan, alkoi Paasikivikin olla taipuvainen uskomaan, että ruotsalaisen sotaherran teoria oli vailla vakuuttavampia perusteluja.

Paasikivi pelkäsi yhä enemmän Hitlerin voittavan kuullessaan huhuttavan, että Hitlerin vedenalainen laivasto oli paisunut jo niin mahtavaksi tekijäksi, että Führer voi pian saartaa Englannin koko muusta maailmasta. Tämän ajatuksen ilmaisi Paasikivelle taas eräs arvovaltainen meriasiaintuntija. Siihen uskoivat myös kaikki Suomen senaikaisen hallituksen jäsenet. Kun tämä saarto – huolimatta siitä, että sen oli selitetty tapahtuvan nopeasti – ei edes päässyt laisinkaan alkuun, vapautui Paasikivikin vähitellen omista epäilyksistään ja jäi odottamaan tositapahtumia maailmansodan kaikilla rintamilla.

Vaikka sodan loppua ei vielä voitu nähdä, esitti Paasikivi kuitenkin sen olettamuksen, ettei sodan epämääräinen pitkistyminen liene kuulunut Führerin salamannopeaan strategiaan ja että sen perusteella voitiin jo aavistaa Saksan mahdollinen häviö sodan lopussa. Tässä asiassa olimme Paasikiven kanssa samaa mieltä. Sitä mukaa kuin sota jatkui, alkoikin esiintyä yhä selvempiä merkkejä olettamuksemme puolesta. Pietari ja Moskova eivät joutuneet eristetyiksi Venäjän muusta laajasta rintamasta, ja onnettomat saksalaiset sotilaat saivat marssia pitkin valtavaa Venäjän maata aina Stalingradiin saakka, missä sitten tuli heidän eteensä kohtalokas Rubicon. Kohtalon voima esiintyi silloin sotakysymyksessä jo niin selvästi, että kaikki aikaisemmat epäilykset siitä »kuka voittaa» katosivat vähitellen kokonaan, ja Paasikiven ajatukset saivat uuden lähtökohdan: milloin ja miten Saksan toinen katastrofi päättyy.

Olet viimeisellä sivulla. Jos haluat mennä takaisin, käytä selaimen Takaisin-painiketta, tai valitse kappale yläpuolelta.

Kun vierität sivua, seuraava sivu ladataan ja vieritetään automaattisesti näkyviin. Napsauta ylläolevaa valintaruutua poistaaksesi tämän pois käytöstä.

Jos haluat ladata seuraavan sivun automaattisesti vierittäessäsi sivua, napsauta ylläolevaa valintaruutua.