PUHE UUDENVUODENPÄIVÄNÄ 1951
Kansalaiset!
Jälleen on vuosi siirtynyt menneisyyteen ja uusi on alkamassa.
Kulunutkaan vuosi ei ole tuonut rauhaa ja turvallisuutta, jota ihmiskunta on odottanut jajota se sydämensä pohjasta halajaa. Kansainvälinen jännitys ei ole vähentynyt, vaan lisääntynyt. »Kylmä sota» jatkuu ja Itä-Aasiassa se on muuttunut »kuumaksi sodaksi.» Meillä pienillä kansoilla ei ole osaa eikä arpaa tässä suurvaltojen politiikassa. Me haluamme pysyä siitä mahdollisimman kaukana. Mutta se täyttää meidän sydämemme pelolla ja ahdistuksella, sillä vilpittömistä rauhanpyrkimyksistään huolimatta pienet kansat voivat joutua sodan jalkoihin.
Omassa maassamme asiat eivät ole kulkeneet kaikissa suhteissa sillä tavalla kuin olisi ollut toivottavaa. Pyrkimykset taloudellisten olojen vakauttamiseen eivät ole johtaneet riittäviin tuloksiin. Viime aikana on sen yhteydessä kysymys hallituksen uudestaan muodostamisesta ollut kauan esillä. Tämä kaikki on herättänyt kansalaisissa huolestumista, mikä on saanut eri tavalla ilmaisunsa.
Hallitus, jolla eduskunnassa on enemmistön kannatus takanaan, on tietenkin paras ja toivottava. Mutta meillä – ja monessa muussakaan maassa – se ei aina ole ollut toteutettavissa. Tämä on seuraus varsinkin siitä tosiasiasta, että meillä on useita, ei vähemmän kuin kuusi puoluetta. Että valtiollisten puolueiden luku on näin suuri – eräissä muissa maissa niitä on enemmänkin, toisissa taas vähemmän – se riippuu toiselta puolen siitä, että meidän yhteiskunnallisissa oloissamme nähtävästi on edellytykset näin monelle ajatusryhmälle. Toiselta puolen se johtuu siitä, että meillä on valtiollinen vapaus, jonka nojalla jokaisella mielipidesuunnalla ja kansalaisryhmällä on oikeus ja mahdollisuus päästä vapaasti esille. Suhteellinen vaalitapa, joka meillä on ollut voimassa aina siitä asti kuin yksikamarinen eduskunta vuonna 1906 pantiin voimaan, antaa mahdollisuuden kansalaisten vapaiden ryhmitysten edustukseen kansaneduskunnassa.
Komiteassa, joka vuoden vaihteessa 1905–06 valmisti ehdotuksen uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi ja vaalilaiksi ja jonka jäsenistä minä olen ainoa elossa oleva, harkittiin vaalijärjestelmän yhteydessä näitä asioita monelta puolelta. Komitean mietinnössä sanotaan: »Maissa, joilla on ulkonainen valta-asema, voi pääpaino olla siinä, että kansaneduskunnassa on lukumäärältään vankka enemmistö; meillä sitä vastoin on ennen muuta tärkeää, että kaikki ovat mukana ja ettei sentähden harvalukuisempiakaan aateryhmiä estetä ottamasta osaa eduskuntaan ja sen työhön.»
Komiteassa esiintyi huolta siitä, että uusi vaalijärjestys veisi puolueiden ylenmääräiseen valtaan ja vaikutukseen. Varsinkin komitean jäsen Santeri Alkio pelkäsi puoluekiihotuksen ja puoluevallan pääsevän uuden vaalitavan johdosta määrääväksi. – »Kun henkilö on antanut itselleen puolueleiman, täytyy hänen aina puoluetta puolustaa. Kun on asettunut puolueen listalle, on hän pakotettu toimimaan puolueparollin mukaan.» Näin sanoi Alkio, joka oli suuri idealisti, ja lisäsi: »Eduskuntaan pitäisi saada jaloja henkilöitä.»
Tämä Alkion ja meidän eräiden muidenkin komitean jäsenten pelko puolueiden ylenmääräisestä vallasta valtiollisessa elämässä ei ole osoittautunut aiheettomaksi. Kysyä kuitenkin saattaa, olisiko mikään muukaan vaalijärjestelmä voinut tuoda parempia tuloksia. Jotenkin jäykkä puolue-elämä näyttää olevan välttämätön paha, joskin sen yksipuolista räikeyttä pitäisi voida lieventää ja puolue-elämää ainakin jonkun verran – tahtoisin sanoa – »jalostaa». Joka tapauksessa meillä ovat nyt kaikki mukana. Meidän on tultava näiden monien puolueiden kanssa toimeen ja löytää ratkaisu pulmiimme.
Mitä erityisesti tulee hallituksen muodostamisessa esiintyviin vaikeuksiin, on siitä näiden kysymysten hyvä tuntija presidentti K. J. Ståhlberg jo vuonna 1927 lausunut seuraavasti: »Sillä hallituksen muodostamistavalla, joka Suomessa johtuu vallitsevista puolueoloista, on kieltämättä melkoisia haittoja, se on omiansa tekemään hallituspulat yleensä vaikeasti ratkaistaviksi, heikontamaan ministeristön koossapysymistä ja toimintavoimaa sekä aikaansaamaan lyhytikäisiä hallituksia. Vallitsevan puoluehajaannuksen ja sen haittojen arvostelu on kuitenkin liiaksi taipuvainen jättämään näkemättä, että hallituksen muodostamisella, jossa täytyy ottaa lukuun useampia pienempiä puolueita, saattaa eräissä oloissa olla hyviäkin puolia. Missä pitkäaikainen parlamentaarinen kokemus ei vielä ole ehtinyt kasvattaa kansaa siihen yhteistuntoon, itsehillintään ja vähemmistöstä välittämiseen, jota on esitetty yhtenä parlamentarismin edellytyksenä Englannissa, saattaa olla tärkeä, että olot sekä hallitusta muodostettaessa että sen toiminnassa pakottavat pidättäytymään yksipuolisuudesta ja äärimmäisyyksistä sekä ottamaan huomioon poikkeaviakin mielipiteitä.» – Näin lausui K. J.Ståhlberg vuonna 1927.
Taloudellisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä luultavasti aina tulee olemaan eri mieliä. Mutta älkäämme liioitelko näitä vaikeuksia. En väheksy taloudellisten ja yhteiskunnallisten kysymysten merkitystä. Mutta niiden yläpuolella on asioita, jotka ovat vielä tärkeämpiä. Näihin peruskysymyksiin nähden tulee yksimielisyyden vallita kansan valtavan enemmistön keskuudessa. »Eduskunnassa tulee aina meillä olemaan yhdyssiteenä kansallisen olemuksemme säilyttäminen», lausui edellämainitussa eduskuntakomiteassa 45 vuotta sitten sen jäsen, professori Emil Nestor Setälä keskusteltaessa suhteellisen vaalijärjestelmän aiheuttaman puoluevaltaisuuden tuottamista vaikeuksista. Siinä Setälä lausui totuuden, joka aina pitää paikkansa. – Niin kauan kuin kansan ja valtakunnan suurista kysymyksistä yksimielisyys vallitsee kansan laajan enemmistön kesken, voitetaan hallituksen kokoonpanossa esiintyvät ynnä muut vähäisemmät vaikeudet. Olen varma, että noissa suurissa elinkysymyksissä kansamme valtava enemmistö on lujasti yksimielinen. Maamme valtiollisen itsenäisyyden säilyttäminen ja vapauteen perustuvan demokraattisen ja parlamentaarisen valtiojärjestyksen sekä lain ja oikeuden ylläpitäminen – kaikki nämät ovat kansamme suuria elinkysymyksiä. Ne ovat luovuttamattomia henkisiä arvoja, joita ilman elämä meille ei ole elämisen arvoinen.
Näistä perusperiaatteista olemme yksimielisiä. Yksimielisiä olemme myös ulkopolitiikkamme johtavasta suunnasta, jota olemme sodan jälkeisenä aikana horjumatta seuranneet. Se on saanut ilmaisun tekemissämme sopimuksissa: rauhansopimuksissa ja ystävyyden sopimuksessa. Näiden sopimusten sisältämiä periaatteita: hyviä ja ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon sekä pyrkimystä pysyä ulkopuolella suurvaltojen välisiä ristiriitoja tulemme tarkasti noudattamaan. Ne eivät myöskään ole esteenä vuosisataisille ystävällisille suhteille Ruotsin ja muiden pohjoisten kansojen kanssa.
Nykyinen aika ei ole helppo pienille kansoille. Mutta ihmeellisesti on Kaitselmuksen käsi kansamme kohtaloita tähän asti ohjannut. Suomalainen sananlasku sanoo:
»Eletty eilinen päivä,
tämä päivä tähän saakka,
neuvon Jumala huomisesta pitää. »
Näillä ajatuksilla toivotan kuulijoilleni ja koko Suomen kansalle onnellista uutta vuotta.
