PUHE UUDENVUODENPÄIVÄNÄ 1954
Kansalaiset!
Jälleen olemme astuneet kynnyksen yli vuodesta toiseen.
Suurvaltojen ponnistelut ratkaisun löytämiseksi vaikeuksiin, Joissa maailma nykyään elää, ovat jatkuneet, mutta valitettavasti toistaiseksi ilman pysyviä tuloksia.
Omasta puolestamme voimme tyydytyksellä todeta, että sotakorvauksen loputtua taloudellinen kanssakäyminen Neuvostoliiton kanssa on vapaiden markkinoiden pohjalla lisääntynyt. Kun sen ohella myös sivistyksellinen vuorovaikutus ja kosketus maidemme välillä on ilahduttavasti jatkunut ja vahvistunut, ovat suhteet suureen itäiseen naapuriimme kehittyneet edullisesti. Harras toivomme on, että näin on tulevaisuudessakin oleva.
Kansana, joka rakastaa rauhaa ja jonka elinetujen mukaista rauhan säilyminen on, olemme pyrkineet ylläpitämään ystävällisiä suhteita muihinkin naapurimaihimme samoinkuin maihin, jotka ovat meille tärkeitä kaupan kannalta.
Kuluneen vuoden aikana ovat meillä taloudelliset ongelmat olleet etualalla.
Vuosi sitten lausuin silloin päättyneen vuoden 1952 jättäneen vähemmän mieluisia muistoja taloudellisella alalla. Erityisesti ulkomaankauppa oli alkanut heikentyä. Huomautin, että kun meillä nyt, sotakorvauksen loppuun suoritettuamme, on työmme kaikki tulokset omaksi hyväksemme käytettävissä, se on omansa helpottamaan kansamme taloutta.
Valitettavasti maamme talous kuluneen vuoden aikana ei ole päässyt riittävästi korjautumaan. Sodan aiheuttamien suurten järkytysten jälkeen taloudellinen elämä kärsii sopeutumisvaikeuksia eikä ole vielä löytänyt luonnollista tasapainotilaa, joka on välttämätön, jotta voimme maailman markkinoiden vaihtuvissa tilanteissa säilyttää asemamme.
Ponnistelut taloudellisten olojemme saattamiseksi järjestykseen ovat johtaneet sisäpoliittisiin vaikeuksiin.
Kaikki olemme yhtä mieltä, että taloudellisessa elämässä ilmenneet heikkoudet ja puutteet on korjattava. Mutta niinkuin usein tapahtuu, on keinoista ja menettelytavoista ollut erimielisyyttä. Ei ole aikaansaatu yhteistä ohjelmaa eikä yksimielisyyttä toimenpiteistä, joilla päämäärä saavutettaisiin. Se on vienyt sisäpoliittiseen pulatilaan. Hallitus on kaksi kertaa vuoden kuluessa vaihtunut ja lopuksi asiat ovat johtaneet eduskunnan hajottamiseen ja ennen määräaikaa suoritettaviin vaaleihin. Tällainen toimenpide ei ole vastoin valtiosääntömme kirjainta eikä henkeä. Mutta tietenkin se on merkki valtiollisen elämän epänormaalista tilasta.
Koko itsenäisyytemme aikana on parlamentaarisen elämän kululle tuottanut vaikeuksia se tosiasia, että meillä eduskunnassa on useita puolueita, joista millään ei ole enemmistöä. Lujien ja pysyvien hallitusten muodostaminen on sen kautta vaikeutunut. Ei ole edellytettävissä, että tässä suhteessa lähitulevaisuudessa tulisi tapahtumaan oleellista muutosta. Meidän on edelleen tultava toimeen ja kyettävä hoitamaan maan ja valtakunnan asiat moneen puolueeseen jakaantuneen eduskunnan avulla.
Näitä ongelmia on koko itsenäisyyden ajan harkittu ja niistä keskusteltu. Käsittelin tätä asiaa eräässä julkaisussa lähes 30 vuotta sitten, vuonna 1925. Lausuin olevan välttämätöntä, että – mitä erimielisyyksiä esiintyykin – yksimielisyys täytyy kansalaisten kesken olla eräistä peruskysymyksistä. Suomen valtiollisen ja kansallisen itsenäisyyden puolustaminen on ensimmäinen sellainen yhteinen asiamme. Toinen on pyrkimys saada valtakunnan laitokset, valtiokoneisto, toimimaan menestyksellisesti. Kun puoluesuhteet eduskunnassa tulevat yleisissä vaaleissa määrätyiksi, olisi – niin kirjoitin – järkevintä järjestää hallitus samaksi ajaksi ja saada sellainen perintätapa muodostumaan, että hallituksen tulisi voida hoitaa asioita vaaleista vaaleihin. – Tämä näyttää minusta vieläkin järkevältä, mutta valitettavasti tässä maailmassa, enempää sisä- kuin ulkopolitiikassa, se mikä on järkevää, ei aina saavuta yleistä hyväksymistä eikä tule toteutetuksi.
Kansanvaltainen järjestelmä, voidakseen toimia menestyksellisesti, vaatii paljon. Eräs tunnettu englantilainen kansanvallan ihailija ja kokenut alahuoneen jäsen on tästä asiasta lausunut: »Ei mikään hallitusjärjestelmä vaadi niin paljon kansalaisilta kuin demokratia – – – Se edellyttää ei vain älykkyyttä, vaan sellaista älykkyyttä, jonka kunniantunto on ylentänyt, inhimillisyys puhdistanut ja jonka kiihottimena on velvollisuudentunto yhteiskuntaa kohtaan. » Siinä on vaatimukset asetettu korkealle. Mutta tuskin liian korkealle.
Joka tapauksessa meillä, niinkuin olot ovat muodostuneet, ei ole muuta mahdollisuutta kuin yhteistoiminta ja sovittelu eri puolueiden kesken. Kun näin on asia, on syytä vaalien aikanakin ja vaalipropagandassa pitää muistissa, että vaalien jälkeen alkavat jälleen puolueiden ja ryhmien välillä neuvottelut hallituksen ohjelmasta ja kokoonpanosta. Tästä kaikesta on sovittava. Ja ennen kaikkea on sovittava siitä, miten isänmaan yhteistä venettä on ohjattava niin ettei se törmää karille ja hukuta meitä kaikkia, jotka tässä yhteisessä veneessä olemme ja elämme. Tätä älkäämme vaalitaistelussa unohtako.
Näillä ajatuksilla toivotan kuulijoilleni ja koko Suomen kansalle onnellista uutta vuotta.
