Ottaessaan keväällä 1945 vastaan uuden sihteerinsä Toivo Heikkilän pääministeri J. K. Paasikivi evästi häntä ohjeella: »Minä hoidan vain suuria asioita. Yksityisillä asioilla minua ei saa kukaan vaivata. Enkä minä vaivaa edes itseäni omilla yksityisillä asioillani.»
Paasikiven päiväkirjoihin ja yksityisarkistoon tutustuminen vahvistaa käsityksen siitä, ettei työhönsä keskittyneellä vanhuksella enää ollut maininnanarvoista yksityiselämää. Tilannetta helpotti osaltaan Alli-rouva, joka palasi jo Tukholman ja Moskovan lähettiläskausina omaksumaansa rooliin miehensä avustajana ja »eristäjänä» normaaleista arjen huolista. Varsinaiseen politiikkaan hän sen sijaan ei puuttunut.
»Hirmuiset vuodet» 1944-1948 muodostavat Paasikiven monivaiheisen uran merkittävimmän jakson. Murrostilanteessa, jossa laajaa luottamusta nauttivia uusia vastuunkantajia ei helposti löytynyt, iäkäs valtioneuvos näki hetkensä tulleen luotsata valtakunta mahdollisimman vähäisin vaurioin sodanjälkeiseen maailmaan.
Vaikka ulkopolitiikka Paasikiven ajattelussa vakiintuneeseen tapaan kulkikin sisäpolitiikan edellä, ero merkitsi käytännössä usein veteen piirrettyä viivaa. Voimastaan tietoisen bolsevistisen suurvaltanaapurin kanssa oli päästävä vakaaseen rinnakkaiseloon, mutta sen tuli tapahtua torjumalla samalla Suomen perinteistä yhteiskuntajärjestelmää vaarantavat sisäiset mullistukset.
Ajoittaisista epäilyksistään huolimatta Paasikivi piti kiinni perusteesistään, jonka mukaan Neuvostoliiton intressit Suomessa rajoittuivat suurvallan sotilaallisen turvallisuuden varmistamiseen. Tältä pohjalta lähtien molempien osapuolten, Suomen ja Neuvostoliiton, etujen mukaista olisi ottaa huomioon toistensa edut. Tasapainon saavuttmiseen liittyneistä monenlaisista vaikeuksista selviytyminen muodostaa käsillä olevan teoksen pääsisällön.
Työtovereilleni, dosentti Hannu Heikkilälle ja tohtori Hannu Immoselle olen kiitollinen heidän erikoisaloihinsa kuuluvien lukujen kirjoittamisesta. Lisäksi tohtori Immonen on antanut auliisti apuaan aineiston kokoamisessa ja järjestämisessä. Hän on myös laatinut henkilöhakemiston. Kuvituksesta vastaa aikaisempien osien tapaan FM Veikko Kallio.
Kansallisarkistossa on yhteistyö Paasikiven arkiston järjestäjän ja valtioneuvoksen pikakirjoituskoukeroiden suvereenin tulkitsijan FM Kauko Rumpusen kanssa ollut edelleen yhtä mieluista kuin tuloksellistakin.
Moskovassa työskentelyni aikana saamastani vieraanvaraisuudesta kiitän lämpimästi suurlähettiläs ja rouva Markus Lyraa.
»Sihteerinä» ja tietokoneasiantuntijana on mallikkaasti jatkanut FM Sari Polvinen.
Taloudellista tukea elämäkertaprojekti on saanut Suomen Akatemialta, mistä esitän kunnioittavan kiitokseni.
Helsingissä, elokuussa 1999
Tuomo Polvinen
