Vaikeimpien tehtävien jälkeen alkoi Suomi täsmällisesti täyttää sille asetettuja korvaus- ynnä muita raskaita ehtoja. Jokainen päivä oli Paasikivelle hyvin rasittava. Olihan hänen ikänsä jo niin korkea, että jokainen toinen hänen sijassaan olisi uupunut työstä ja vastuusta jo ensimmäisten viikkojen aikana.
Mutta koska presidentin Alli rouva usein vakuutti, että » Juho on terve kuin pukki», oli meidänkin uskottava, että niin oli asian laita.
Hallitusten istunnoissa meidän rakas »pukkimme» osoitti muutakin kuin pelkkää terveyttä. Hän oli joskus ärtynyt liikarasituksesta, melusi hieman kesken istuntojen ja teki tiettäväksi hallitustovereille, »ettei hän enää jaksa», Mutta se oli vain ohimenevä »una momento» hänen sitkeässä ja tarmokkaassa toiminnassaan isänmaansa hyväksi.
Hän kyllä odotti, milloin marsalkka Mannerheim pyytää vapautusta tasavallan presidentin tehtävistä, päästäkseen itse vähän helpommalle työpaikalle, vaikkakin edesvastuu suuresti lisääntyisikin.
Tässä suhteessa ei Paasikiven tarvinnut odottaa liian kauan, koska marsalkka Mannerheim itsekin odotteli sopiva hetkeä, jolloin hän pääsisi hänelle niin oudoksi muuttuneista olosuhteista rauhalliseen Sveitsiin. Montreux onkin se luonnonihana paikka, joka parhaiten on sopinut hänelle sekä henkisen että ruumiillisen levon antajaksi.
Paasikiveä kovin närkästytti aika ajoin Mannerheimin pessimismi, kun marsalkka alinomaa toisti ennustuksiaan, etteivät Paasikiven yritykset Suomen itsenäisyyden pelastamiseksi tule onnistumaan. »Nu tar di oss» (kyllä ne ottavat meidät), oli Mannerheimin tavanomainen pessimistinen loppupäätelmä. Kerran Paasikivi ei sitten enää jaksanutkaan kuunnella ylivoimaisilta tuntuvien ponnistelujensa epäonnistumisesta ja virkkoi Mannerheimille näin: » Jos on totta, mitä sinä ennustat, niin on parempi meille molemmille, että menemme metsään ja ammumme kuulan otsaamme.» Kumpikaan herroista ei sentään ollut vielä valmis valitsemaan moista vaihtoehtoa, mutta jälkeenpäin Paasikivi hyvin tyytyväisenä kertoi, että hänen tarjoamansa vaihtoehdon jälkeen marsalkka ei enää palannut yhtä usein kuin aikaisemmin Paasikiveä synkistä vään aiheeseen.
Käydessäni myöhemmin tervehtimässä marsalkkaa Montreux’ssä hän oli hyvällä tuulella; puhuimme pitkään vanhoista Pietarin ajoista (pietarilaisia kun olimme molemmat) ja, mikä tärkeintä, Mannerheim ei enää ollut yhtä pessimistinen Suomen tulevaisuuden suhteen.
Siirtyessään pääministerin paikalta tasavallan päämiehen tehtäviin Paasikivi ei suinkaan unohtanut uudessa asemassaan hallituksen joskus hauskojakin istuntoja, vaan lisäsi monta huvittavaa muistoa entisten jatkoksi presidenttikautensa aikana. Suuri humoristi kun oli.
