Kekkosen ollessa pääministerinä levisi yhtäkkiä tieto, että NL:n presidentti oli kutsunut Suomen presidentti Paasikiven vierailulle Moskovaan.
Paasikivi ehätti hetimmiten kertomaan minulle tästä viimeisestä uutisesta lisäten, että minä en saa kieltäytyä osallistumasta hänen matkaseurueeseensa, sekä ilmoitti saavansa itse valita henkilöt, jotka hän haluaa matkalle mukaan.
Presidentin matka, joka vasta Moskovassa sai »Porkkalan matkan» nimen, tapahtui alusta loppuun asti yleisen hyväntahdon ja hersyvän huumorin merkeissä.
Tämäntapaisissa valtioiden esimiesten vierailuissa viralliset puheet – (Paasikivi sanoisi »lorupuheet») – ovat tavallisesti jo etukäteen hyvin tarkasti punnittuja diplomaattisella vaa’alla, jottei muu maailma voisi niitä tulkita jokainen »miun maun mukkaa». Tästä syystä Suomen presidentilläkin oli takataskussaan presidentti Vorošiloville tarkoitettu vastauspuhe.
Mutta sillä kertaa virallinen »lorupuhe» jäi kuin jäikin pitämättä Paasikiven tunnetun temperamentin vuoksi.
Näin siinä kävi: Vorošilovin lopetettua Paasikivi aloitti spontaanisesti oman valmistelemattoman puheensa ilman taukoa kaikkien läsnäolevien suureksi ihmeeksi, koska presidenttimme puhui venäjää yhtä sujuvasti ja leikillisin sanasutkauksin kuin isäntäkin. »Luntta» pysyi takataskussa koko ajan ja jäi sinne. Luulen, ettei Paasikivi koskaan ole pitänyt niin huumorintajuista venäjänkielistä puhetta kuin Vorošilovin »Porkkalan lounaalla». Ihastuneet läsnäolijat häiritsivät kaiken aikaa kättentaputuksilla Paasikiven rohkeaa esitystä. Suurimmat aplodit puhuja sai sentään esittäessään seuraavan loppulauseen: »Olen ollut koko ajan tietoinen siitä, että takataskussani on valmiiksi kirjoitettuna virallinen ja sitä paitsi hyvä puhe. Kun presidentti Vorošilovin innoittamana unohdin koko luntan, tuntuu minusta nyt, että omat vapaat sanani saattavat olla tuota virallista puhetta paremmat!» Koska näissä Paasikiven sanoissa oli yhtä paljon leikkiä kuin totta, vaikuttivat ne kaikkiin läsnäolijoihin samalla tavalla päätellen hyvä-huudoista ja myrskyisistä kättentaputuksista.
Eräänlaisena »romanttisena peräkaneettina» voin vielä lisätä, että lounaan jälkeen tuli presidentti Vorošilov luokseni sanoen: »Jos olisin nainen, niin varmasti rakastuisin juuri sellaiseen mieheen kuin on teidän presidenttinne Paasikivi.»
Presidentin vierailun huippukohdaksi muodostui Porkkalan alueen luovuttaminen Suomelle takaisin. Paasikivi ei osallistunut itse neuvottelukokoukseen, vaan muut mukana olleet hallituksen jäsenet ryhtyivät pääministeri Kekkosen johdolla kiinnostuneina »töihin».
Samaan aikaan kun Suomen korkea vieras asusti Moskovan ulkopuolella sijaitsevassa komeassa kesähuvilassa, istui hänen seurueensa eräässä Kremlin työhuoneessa uteliaina neuvottelujen tuntemattomasta ohjelmasta. Kokouksen puheenjohtajana toimi silloinen pääministeri Bulganin. Hänestä oikealle istui itse Nikita Hrušov, jonka nimen suomalaiset ovat omavaltaisesti muuttaneet Hrustseviksi, mikä on käytännössä sama kuin Suomen Leskisiä alettaisiin NL:ssa kutsua »Läskisiksi». Yhdysvalloissa on Nikitan nimi jo kauan sitten kirjoitettu oikealla tavalla, mutta suomalaiset yhä edelleenkin »rääkkäävät» venäjän kieltä mielensä mukaan.
Tämä välihuomautuksen jälkeen siirtykäämme itse henkilöön, jonka todellinen diktaattorin asema ja eleet tulivat selvästi esille mainitussa Porkkalan alueesta käydyssä neuvottelussa. Hrušov tahtoi ilmeisesti antaa suomalaisten neuvottelijoiden ymmärtää tämän katsomalla ivallisesti vakavan näköistä, parrakasta kokouksen puheenjohtajaa, ja osoittaen useita kertoja häntä peukalollaan hän toisti toistamistaan sanoja: »Kas sellainen on tämä meidän diktaattorimme.» Kun puheenjohtaja Bulganin ilmoitti meille sen iloisen uutisen, että NL oli päättänyt luovuttaa Suomelle takaisin Porkkalan alueen, pyysi huumorintajuinen Hrušov heti puheenvuoron ja veitikka silmissään lausui: » Koska olen kuullut, että suomalaiset ovat luonteeltaan hyvin itsepäisiä, sisukkaita ja vastahakoisia, on minussa herännyt epäilys, lienevätkö he sellaisia tässäkin asiassa. Ehkä he eivät enää haluakaan meiltä takaisin Porkkalaa.» Nikita »rauhoittui» vasta sen jälkeen kun suomalaiset, kiittäen odottamattomasta Porkkalan luovuttamisesta vakuuttivat, että hänen ehkä muuten oikein piirtämäänsä kuvaa suomalaisten ominaisuuksista ei ainakaan tässä tapauksessa ole syytä merkitä hänen esittämällään tavalla pöytäkirjoihin.
Pääministeri Kekkonen ja muut neuvottelijat vastasivat keskustelun aikana samaan sävyyn leikkiä laskien ja myhäillen. Näin päättyi juhlavieraaksi kutsutun presidentti Juho Paasikiven Moskovan-matka. Neuvottelukuntamme ajoi heti kokouksen päätyttyä Paasikiven luokse ilmoittaakseen hänelle Moskovan- vierailunsa arvokkaasta saavutuksesta.
Hauska dialogi oli eräässä toisessa tilaisuudessa myöhemmin Hrušovin ja Emil Skogin välillä. Keskustelun kuluessa heille kävi selväksi, että he ovat molemmat olleet saman ammattialan miehiä aikoinaan, ja seurauksena oli, että he alkoivat kutsua toisiaan »tovereiksi», Tällöin NL:n johtaja valitti »toveri Skogille», että suhteet sosiaalidemokraattien kanssa eivät ole Kremlin asukkaiden mielestä niin hyvät kuin ne voisivat ja saisivat olla. Isännän huomautuksen johdosta jämerä »toveri Skog» vakuutti Hrušoville, että hän sos.-dem. puolueen (silloin vielä eheän) puheenjohtajana voi tässä ihan paikan päällä ilmoittaa »toveri Hrušoville», että sos.-dem. puolue on hyväksynyt Suomen ulkopolitiikassa Paasikiven linjan ja aikoo noudattaa sitä kaikissa tapauksissa. Mitä taas meidän suhteisiimme omiin kommunisteihimme tulee, jatkoi Skog, niin siinä suhteessa – – – . »Se ei meitä kiinnosta», katkaisi »toverien» keskustelun leveästi hymyilevä Nikita, nykyinen »Lentävä hollantilainen».
Molotovin oli samana päivänä määrä lähteä matkalle New Yorkiin YK:n varsinaiseen syyskokoukseen. Keskustellessamme käytin omalla luvallani ti- laisuutta hyväkseni – siis ulkopuolella vierailun ohjelman – toistaakseni sen, mistä useita kertoja olin aikaisemmin kirjoittanut täällä omassa lehdistössämme. Pyysin nim. häntä lopettamaan vihdoinkin »nipputaktiikan» YK:n uusien jäsenten vaaleissa, koska Suomella ei ole minkäänlaista yhteyttä Mongolian eikä muidenkaan nipussa olevien ehdokasmaiden kanssa. Paasikivi oli hyvin tyytyväinen, kun kerroin hänelle tästä yksityisestä keskustelustani Molotovin kanssa. En tietenkään olisi maininnut esimerkkinä Mongoliaa, jos olisin osannut aavistaa, että Molotovista myöhemmin tuli Mongolian tasavallan suurlähettiläs.
Samana syksynä »suurten» kesken syntyikin kompromissipäätös, jonka nojalla Suomi ja monet samaan nippuun köytetyt valtiot yksimielisesti hyväksyttiin YK:n vakinaisiksi jäsenvaltioiksi.
Presidentti Paasikiveä seurasi tällä matkalla hänen nuori, hyvin sympaattinen kotilääkärinsä, joka paluumatkallamme kertoi, ylpeänä vahvasta »potilaastaan», että hän joutui auttamaan useita Suomen valtuuskunnan jäseniä, mutta itse presidentti oli koko matkansa ajan pirteä ja terve eikä näin ollen lääkärinsä apua ja tukea tarvinnut.
Paluumatkallamme Paasikivi syventyi jo lentokoneessa Suomen tapahtumiin etsien tarkasti suomalaisesta lehdistöstä maansa viime päivien tuoreimpia uutisia.
