HALLITUKSEN »ILTAKOULU»

Jo Cajanderin samoin kuin myös muittenkin pääministerien aikana lienee ollut olemassa jonkinlainen samantapainen koulu, mutta se »iltakoulu», jota voisi kutsua paremminkin »Paasikiven iltakouluksi», erosi suuresti aikaisemmista. Paasikivi antoi sen työlle oman leimansa sekä korotti sen pysyvään arvoon valtion uutena epävirallisena elimenä, josta oli ja on jatkuvasti paljonkin hyötyä asioitten hoidossa. Olen alusta lähtien vastustanut tällaisen nimityksen leviämistä ulkopuolelle hallituksen oman piirin. Tämä ei tapahtunut suinkaan sen vuoksi, että katsoisin »iltakoulu» nimen sopimattomaksi ministerien tietomäärään katsoen, vaan siksi, että yleisen mielipiteen silmissä moinen »iltakoulutus» maatamme johtaville miehille ja naisille saattaisi vähentää heidän arvovaltaansa. En väitä olevani oikeassa, mutta merkitsin yksityisesti omiin poliittisiin aforismeihini seuraavan ajatuksen: »Iltakoulu on ministerien koulu, jossa ei helpolla pääse luokalta toiselle.»

Paasikivi oli täysin samaa mieltä kanssani tässäkin asiassa, mutta kuiskasi ilkikurisesti korvaani: »Anna heidän nimitellä itseään miksikä tahansa. Jos he kerran tuntevat olevansa koululaisia, niin sehän saattaa olla jopa terveellistäkin.» Näin pääsi kuin pääsikin valtion julkiseen elämään nimitys, joka vuosien kuluessa sai pysyväisen sijan.

Mutta itse ajatusta hallituksen epävirallisesta iltaistunnosta – asioiden virallisten esitysten aattona – kannattivat Paasikivestä alkaen kaikki hallituksen jäsenet yksimielisesti.

Iltakoulusta – nimeä ei kai enää voi muuttaa – tuli itse asiassa hyvä elin. Kun se muodostui virallisen hallitusesittelyn kenraaliharjoitukseksi, siinä aina nähtiin, mitkä asiat olivat kypsät tulemaan hankaluuksitta hyväksytyiksi valtioneuvoston virallisessa istunnossa ja mitkä vaativat jatkovalmisteluja välttämättömien kompromissien löytämistä varten.

Iltakoulun sieluna oli tietenkin itse Juho Kusti Paasikivi. Hän järjesti asiat niin, että ensin syötiin yhdessä päivällinen. Paasikivi esitti »leikillisessä avajaispuheessaan» sen tiukan vaatimuksen, ettei päivällisen aikana saa puhua sanaakaan politiikasta eikä muistakaan ikävistä asioista. Joskus Carl Enckell ei voinut siitä huolimatta olla sopottamatta Paasikiven korvaan kontrollikomission taholta tulleita ikäviä uutisia. Silloin Paasikivi raivostui ja – hyvä makupala suussaan – huusi kovalla käskevällä äänellä: »Toimittakaa Enckell pois vierestäni. Ensiksikin, hän ei noudata yleistä päätöstä, ja toiseksi hänen poliittisten uutistensa sisältö on aina masentava ja sellaisenaan tärvelee kokonaan ruokahalun ja hyvän mielialan.» Päivällinen syötiin kuitenkin loppuun saakka hyvällä tuulella, ilman että »Carl Carlovitšin» (tämä oli ministeri Enckellin lempinimi) olisi tarvinnut siirtyä paikaltaan.

Päivällisen jälkeen siirryimme työhuoneeseen ja sitten kävimme lävitse kaikki seuraavan päivän asiat. Paasikivi piti huolen siitä, että työskenneltiin tunnollisesti. Ulkoministeri Enckell ja minä istuimme työhuoneen ainoalla sohvalla, koska Paasikivi väitti, että hänelle oli outoa johtaa puhetta niin pehmeästä paikasta. Enckellin kanssa taas viihdyimme siinä mainiosti, ja sopivana hetkenä kuiskuttelimme muistojamme vanhasta Pietarista.

Alkuvuosina kaikki asiat tuntuivat ylivoimaisen vaikeilta, raskailta, vaarallisilta ja kovasti uuvuttavilta. Joka kerran lopettaessaan iltakoulun kokouksen Paasikivi katsoi Enckelliä ja minua väsyneillä silmillään, ja hänen rinnastaan purkautui aina toistuva huokaus: »Nu ha vi igen kronglat igenom.» (Nyt me jälleen pääsimme jollakin tavoin lävitse.)

Iltakoulun alkupuoli oli aina helppoa, mutta loppu sitä vaikeampi. Syynä siihen eivät olleet »koulun oppilaat», vaan itse vaikeat ratkaisut.

Kappaleen sivut: 1 2

Olet viimeisellä sivulla. Jos haluat mennä takaisin, käytä selaimen Takaisin-painiketta, tai valitse kappale yläpuolelta.

Kun vierität sivua, seuraava sivu ladataan ja vieritetään automaattisesti näkyviin. Napsauta ylläolevaa valintaruutua poistaaksesi tämän pois käytöstä.

Jos haluat ladata seuraavan sivun automaattisesti vierittäessäsi sivua, napsauta ylläolevaa valintaruutua.