»Ilmaan haihtuva sontakasa»
Kansainvälinen pankkikriisi ulottui pulakauden myötä myös Suomeen. Pienimmät pankit joutuivat ensin ahtaalle. Helsinkiläinen Atlas-pankki ajautui vuonna 1929 rakennustoiminnan laman myötä konkurssiin. Etelä-Pohjanmaan Pankki avasi ovensa helmikuussa 1928, mutta joutui sulkemaan ne jo lokakuussa 1931. Heinäkuun puolivälissä 1931 tuli edellä mainittuun Paloheimojen ryhmään kuuluneen Suomen Vienti-Pankki Oy:n johto tiedustelemaan KOP:n mahdollisuuksia auttaa pankin vaikeuksissa. Vienti-Pankin toiminta oli ajautumassa umpikujaan, ja lopettaminen haluttiin tehdä tallettajien kannalta oikeudenmukaisella, mutta myös osakkaiden kannalta edullisella tavalla. Kun sen enempää Suomen Pankki kuin PYP:kaan eivät olleet kiinnostuneita Vienti-Pankin auttamisesta, ei KOP yksinkään siihen ryhtynyt. Niinpä Vienti-Pankki sulki ovensa 27.7. »Turha pankki!», oli Paasikiven lyhyt kommentti. K. A. Paloheimolle pankin vararikko oli ankara isku.1
Paasikiven pankkimiesuran yksi merkittävimmistä tapahtumista sai alkunsa elokuun 6. päivänä 1931 Rytin kanssa käydystä keskustelusta, jossa Ryti ehdotti niin Maakuntain Pankin kuin Suomen Maatalous-Osake-Pankinkin ottamista KOP:n haltuun.2 Maakuntain Pankin osalta kyse ei enää ollut pikkupankin kohtalosta. Länsi-Suomen Osake-Pankki, Maakuntain Keskuspankki ja Tampereen Osake-Pankki olivat vuonna 1929 yhdistäneet voimansa Maakuntain Pankiksi, josta tuli KOP:n ja PYP:n jälkeen kolmanneksi suurin liikepankki ja KOP:n rinnalle toinen suomenkielisen liike-elämän rahalaitos. Maakuntain Pankin vahvoja alueita olivat fuusioituneiden pankkien kanta-alueet eli Tampere, Turku ja Pori ympäröivine maaseutuineen. Maakuntain Pankin pääjohtajaksi valittiin Tampereen Osake-Pankin pääjohtaja Eino Tulenheimo, joka aiemmin oli ollut myös Länsi-Suomen Osake-Pankin palveluksessa, ja tamperelaisten osuutta korosti sieltä tullut toinenkin johtaja Emil Enqvist. Länsi-Suomen Osake-Pankista Turusta tuli johtajaksi T. M. Kivimäki. Maakuntain Keskus-Pankin perintöä puolestaan vaali Gustaf Walden. Pankin hallintoneuvostossa istui kanta-alueiden vahvoja miehiä kuten tamperelaiset Rafael Haarla ja toimitusjohtaja Ilmari Hjort – jotka samalla olivat pankin suurimpia osakkaita – sekä Helsingistä Kyösti Järvinen.3
Maatalous-Osake-Pankki oli Maakuntain Pankkia selvästi pienempi, eikä sen vararikon laskettu aiheuttavan merkittävää kansainvälistä huomiota päinvastoin kuin yhden maan suurimman liikepankin kohdalla tapahtuisi. Maatalous-Osake-Pankkia johtanut Markula oli kuitenkin toiminut sikäli järkevästi, että hän oli saneerannut pankin asiakaskuntaa hyvissä ajoin, eivätkä luotot olleet nousseet kohtuuttoman suuriksi. Mielipiteet Maatalous-Osake-Pankissa kypsyivät yhtymisen suuntaan ja sekä KOP että Savo-Karjalan Pankki nousivat harkittavissa oleviksi vaihtoehdoiksi. Pankki selvisi kuitenkin vaikeuksistaan, ja fuusio KOP:iin tapahtui toisenlaisissa oloissa vasta vuonna 1958.4
Puhetta Maakuntain Pankin kohtalosta jatkettiin elokuun aikana, jolloin Ryti perusteli ajatustaan yhdistymisestä pankkitoiminnan rationalisoinnilla. Taustalle kätkeytyi kuitenkin Maakuntain Pankin heikko tila ja Suomen Pankin – osittain jopa arveluttavat – toimet näiden vaikeuksien voittamiseksi. Maakuntain Pankki oli nimittäin saanut Ruotsista 10 miljoonan kruunun luoton, joka vuonna 1930 oli maksettu pois Maakuntain Pankin maksaessa puolet ja Suomen Pankin antaessa toista puoliskoa varten »lainan, joka ei oikein sopinut Suomen Pankin sääntöihin.» Maakuntain Pankki ei nimittäin pystynyt antamaan lainalle mitään vakuuksia. Kun kyseinen laina oli kesällä 1931 tullut maksettavaksi takaisin, oli Ryti pyytänyt Eino Tulenheimoa lisäämään Maakuntain Pankin rediskonttauksia Suomen Pankissa, jotta laina olisi saatu säännönmukaiseen muotoon. Tulenheimo ei kuitenkaan halunnut lisätä rediskonttauksia, koska muillakaan suurilla pankeilla ei niitä ollut, ja pelkästään Maakuntain Pankin kohdalla ne olisivat herättäneet levottomuutta asiakaskunnan piirissä. Rytin mielestä kriisin jatkuessa Maakuntain Pankin tila kävisi kestämättömäksi, minkä vuoksi ennaltaehkäisevänä toimena KOP voisi ottaa sen haltuunsa. Itse asiassa Ryti oli jo huhtikuussa tullut kertoneeksi, että Maakuntain Pankilla oli Suomen Pankista 55 miljoonaa markkaa peitettyä rediskonttausta.5
Maakuntain Pankin miehet uskoivat pankkinsa tulevaisuuteen. Rytin käsityksen mukaan pankki tuotti kuitenkin koko ajan tappiota, sen vararahastot riittivät enää poistoihin, joskin korkeintaan pieni osa osakepääomasta olisi menetetty. Paasikivi totesi KOP:n salaisten reservien riittävän hyvin kaikkiin omiin poistoihin, ja näkyvä 400 miljoonan markan rahasto voitiin asettaa vastaamaan Maakuntain Pankin osakepääomaa. Ryti sanoi laskeneensa KOP:n salaisiksi reserveiksi ilman pankkitaloa noin 150 miljoonaa – Paasikiven muistiinpanoista ei käy ilmi, vahvistiko hän Rytin laskelmat. Kuitenkin Rytin mielestä alustavasti näytti siltä, että oikeudenmukaista ratkaisua voitiin ajatella siten, että neljä Maakuntain Pankin osaketta omistanut olisi saanut yhden KOP:n osakkeen. Paasikivi lupasi sondeerata asiaa KOP:n sisällä. Jos vastaus ei olisi aivan kielteinen, Ryti tekisi aloitteen Maakuntain Pankin suuntaan ilmoittamatta tapahtuneista keskusteluista Paasikiven kanssa.6
Paasikivi puhuikin asiasta Honkajuuren kanssa. Mutta ennen kuin asiaa oli valmisteltu pitemmälle Eino Tulenheimo tuli Paasikiven luo KOP:iin ja kertoi Rytin aloitteesta yhdistää pankit. Myöhemmin pankkinsa hallintoneuvostolle Tulenheimo antoi kuvan, jonka mukaan Rytin aloite pankkitoiminnan rationalisoinnista sai niin Paasikiven kuin monen muunkin pankkimiehen hyväksymisen. Tulenheimo ei suinkaan pitänyt yhdistämistä Maakuntain Pankin tilanteen asettamana välttämättömyytenä, ja hänen mielestään yksi pankki hoitamassa suomenkielisen liike-elämän raha-asioita oli liian vähän. Tosin yhdellä pankilla oli käyttökuluja kahta pankkia vähemmän, millä oli erityisesti merkitystä, jos eduskunta hyväksyisi koron säännöstelylain tai muita rajoittavia lakeja. Maakuntain Pankki ei vielä ollut kypsynyt päätökseen, ja Tulenheimo vakuutteli pankin toimivan hyvin.
Tulenheimon mentyä Paasikivi rökitti Rytiä, joka oli mennyt vastoin nimenomaista lupaustaan puhumaan Tulenheimolle heidän välisestä keskustelusta. Ryti oli saanut Paasikiven ja KOP:n näyttämään yhdistymistä haluavalta osapuolelta, mitä vaikutelmaa Paasikivi nimenomaisesti halusi vastustaa. Jos Maakuntain Pankki halusi yhdistymistä ja ehdotti sitä KOP:lle, voitiin Aleksanterinkadulla asiaa harkita. Joka tapauksessa ratkaisu tulisi olemaan mahdollisimman oikeudenmukainen, sillä Maakuntain Pankin osakkaat tulisivat saamaan kohtuullisen hyvityksen omaisuudestaan pankissa.7
Suomen Pankissa Tulenheimo kertoi Rytille, että Paasikivi ja Honkajuuri näyttivät olevan koko ajatusta vastaan. Tulenheimo vakuutti omasta puolestaan olevansa yhtymisen kannalla samoin kuin Gustaf Walden. Vastustajiakin pankin piirissä oli, mutta Tulenheimo uskoi selviytyvänsä heistä. Jos KOP olisi periaatteessa ajatuksen kannalla, oli hankkeen toteuttamiseen Tulenheimon mielestä ryhdyttävä mahdollisimman nopeasti. Maakuntain Pankin hallintoneuvostolle antamassaan kertomuksessa Tulenheimo totesi yhdistämisneuvottelujen rauenneen juuri näihin Paasikiven kanssa käytyihin neuvotteluihin, ja asia – annetun kertomuksen mukaan – olisi tullut seuraavan kerran esille vasta syyskuun lopussa. 8
Yhdistymisneuvottelujen alku oli sekava. Halusiko Ryti kiirehtiä fuusiota peittääkseen Maakuntain Pankille tekemänsä »palvelut»? Tulenheimon selvitys pankilleen oli vain osa totuudesta. Vaikka varsinaisia neuvotteluja ei vielä käytykään, ryhdyttiin Maakuntain Pankin johdon tietäen selvittämään pankin todellista tilaa. Erityisesti ulkomailta hankittujen luottojen selvittäminen vei aikaa. Rediskonttauksia oli 76 miljoonaa markkaa ja velka Ruotsiin neljä miljoonaa kruunua eli 40 miljoonaa markkaa. Lisäksi Maakuntain Pankin hyväksymiä sitoumuksia oli diskontattu Suomen Pankkiin 20 miljoonan arvosta. Vielä puolitoista vuotta aikaisemmin pankilla oli ollut rediskonttauksia yli 200 miljoonaa, joten Maakuntain Pankki oli tässä suhteessa ollut menossa kohti parempia aikoja, mikä osaltaan loi optimismia pankin johdossa. KOP:n ja Maakuntain Pankin yhdistymistä saattoi vaikeuttaa se, että noin 100 000 Maakuntain Pankin osaketta oli yksityisten hallussa siten, että pankki oli lainoillaan mahdollistanut osakkeiden oston. Maakuntain Pankissa oli myös toisten pankkien osakkeita vakuuksina annetuista lainoista. Jo alkuvaiheesta lähtien oli tiedossa, että Maakuntain Pankin myöntämistä luotoista heikoimmat olivat Turun alueella, kun taas pankin Tampereen ja Helsingin alueen luotot olivat vahvemmalla pohjalla. Paasikivi oli vahvasti epäilevällä kannalla – oliko olemassa riittävästi syitä sitoa KOP tällaiseen hankkeeseen. Vaikeista oloista huolimatta KOP oli selviytymässä kohti parempia aikoja, mutta – »pelkään, että saamme suuren joukon roskaa, huonoja luottoja.»9
Tulenheimo kävi 25.9. KOP:ssa, jolloin Paasikivi lupasi periaatteellisen vastauksen lokakuun alkupuolella. Seuraavat päivät eivät kuitenkaan olleet otollisia päätöksenteolle, sillä Englannin päätös luopua kultakannasta sekoitti tilannetta entisestään. Jos tieto pankkifuusiosta olisi näissä oloissa tullut julkisuuteen, olisi Maakuntain Pankin asema voinut täysin romahtaa. Tulenheimon kertomuksen mukaan hän sai jälleen syyskuun lopulla kutsun Suomen Pankkiin, jossa Ryti kertoi Paasikiven olevan valmis yksityisiin neuvotteluihin. Lokakuun alussa Tulenheimo ilmestyikin taas Aleksanterinkadulle. Tuolloin hän täsmensi Maakuntain Pankin rediskonttaukset ja lainat 110 miljoonaksi markaksi, ruotsalaisten luottojen määräksi 50 miljoonaa markkaa sekä Rafael Haarlan Suomen Pankissa olevan lainan takaukseksi 25 miljoonaa markkaa eli yhteensä 185 miljoonan markan sitoumukset. Lisäksi tulivat vientiliikkeiden sitoumukset, joihin sovittiin palattavan myöhemmin. Paasikivi ei oman päiväkirjamerkintänsä mukaan vielä luvannut mitään, vaan aikoi sondeerata asiaa Suomen Pankissa. Tulenheimo taas kertoi hallintoneuvostolleen, että »yksimielisyys saavutettiin siitä, että mikäli asiasta tulisi jotain, sen piti tapahtua nopeasti ja yhtymisen piti tapahtua täysin tasa-arvoisena.» Ryti kannatti innostuneesti fuusiota ja lupasi Suomen Pankin tulevan asiassa apuun. KOP:ssa asiaa harkittiin tarkoin lokakuun alkupäivinä. Johtokunnan ja hallintoneuvoston jäsenet perehdytettiin asiaan, eikä kukaan ollut periaatteessa täysin vastahankaan. Tosin Kairamo puhui jo tässä vaiheessa sekä Kaarlo Castrenille että Hugo Suolahdelle varsin epäilevästi koko hankkeesta ja sai ennen kaikkea Castrenilta tukea ajatuksilleen.10
Torstaina lokakuun 8. päivänä Mauri Honkajuuri, Birger Wegelius ja Eero Ilves aloittivat Maakuntain Pankin antamien luottojen tarkistuksen. Jo seuraavana päivänä Honkajuuri raportoi Paasikivelle luottojen näyttävän huonommilta kuin etukäteen oli odotettu. Erityisesti Turun alueella oli annettu suuria luottoja maatilakiinnityksiä vastaan. Kun hintojen alenemisen myötä maatilojen arvot olivat laskeneet, ne eivät enää vastanneetkaan pankin antamia lainoja. Helsingissä taas oli annettu luottoja, jotka oli kiinnitetty taloihin, joiden arvo myös oli laskenut. Tältä pohjalta Paasikivi ilmoitti Tulenheimolle suuresti epäilevänsä koko hanketta. Maakuntain Pankin asioiden varsinainen tutkiminen voitiin tehdä ainoastaan, jos lähtökohtana voitiin pitää Maakuntain Pankin osakkeiden korvaamista siten, että tarvittiin vähintään neljä Maakuntain Pankin osakketta yhden KOP:n osakkeen saamiseksi. Tähän Tulenheimo suostui.11
9.10. Uusi Suomi repäisi etusivun jutun, jossa lehti pankkien nimiä mainitsematta kertoi huhuista kahden suurpankin yhtymisestä. Lehti lupasi ratkaisun parin kolmen päivän kuluttua.12 Asiasta oli kerralla tullut»ympäri maata tunnettu. Suuri humu.» Seuraavana päivänä Uusi Suomi kertoi – paitsi miten Suomen Pankki oli kieltänyt huhut aikeistaan luopua kultakannasta – että pankkifuusiossa oli kyse Maakuntain Pankin liittymisestä KOP:iin, ja seuraavana päivänä lehti tiesi kertoa päätöksen syntyvän juuri samaisena päivänä eli 11.10.13
Tämän tutkimuksen yhteydessä ei ole voitu selvittää, mistä Uusi Suomi sai tietonsa. Missään tapauksessa Paasikivi ja KOP:n muut herrat eivät julkisuutta toivoneet, vaikka heitä myöhemmin tästä Maakuntain Pankin taholta syytettiinkin – syytösten mukaan KOP:n tavoite olisi ollut julkisuuden avulla painaa Maakuntain Pankin arvo mahdollisimman alas. Toisaalta tiedettiin, ettei KOP ollut kovinkaan innostunut koko fuusiosta. Lisäksi saatiin tietää niin Paasikiven kuin Honkajuurenkin haukkuneen lehden päätoimittajan juttujen julkaisemisen vuoksi.14
Samoina päivinä eli lauantaina ja sunnuntaina (10.-11.10.) Honkajuuri, Wegelius, Arajärvi ja Ilves sekä KOP:n Turun konttorin johto jatkoivat Maakuntain Pankin asioiden yksityiskohtaista tutkimista, joskin päätyen entistä synkempään tulokseen. Päätökseksi tuli, ettei KOP voisi suostua fuusioon. Tätä ratkaisua Paasikivi ja Honkajuuri lähtivät vielä sunnuntai-iltapäivänä kertomaan Rytille, joka kuitenkin ryhtyi sinnikkäästi kääntämään vieraittensa päätä. Jos KOP vetäytyisi, olisi se Maakuntain Pankin auttamaton loppu. Koska tämä ajoittuisi samaan hetkeen, jolloin Suomi luopuisi kultakannasta, voisi tilanne syventyä hyvinkin vaaralliseksi kriisiksi. Ryti kaavaili ratkaisun, jonka mukaan sekä Suomen Pankki että KOP sijoittaisivat kumpikin 30 miljoonaa markkaa etuoikeutettua pääomaa Maakuntain Pankkiin. Samana iltana »redigeerattiin» Rytin luona sanomalehdille tiedote, jolla yleisön mielipiteitä yritettiin rauhoittaa.
Maanantaina sekä Suomen Pankin valtuusmiehet – samassa kokouksessa he tekivät päätöksen luopua kultakannasta – että KOP:n hallintoneuvosto siunasivat tehdyn ratkaisun. Tiedote yritti vakuuttaa mielialoja siitä, että Maakuntain Pankkiin saattoi nyt jälleen luottaa. Ryti tuli paljastaneeksi pankkivaltuusmiehille KOP:n tarkastuksen tuloksen, jonka mukaan Maakuntain Pankin tappiot oli arvioitu 150 miljoonaksi markaksi- »ikävä että Ryti on niin helläsuinen ja puhuu kaikki.»15
Maakuntain Pankin asema yritettiin tämän jälkeen pitää mahdollisimman muuttumattomana. Tulenheimon, joka »virkansa puolesta», oli yrittänyt vakuuttaa kaikkia pankkinsa hyvästä tilasta, piti jatkaa pääjohtajana. Kun Suomen Pankin edustajaksi nimitettiin pankin Porin konttorin esimies Adolf Rundqvist, halusi Tulenheimo – hän epäili tulevansa huonosti toimeen ruotsalaisena tunnetun pankkimiehen kanssa – jättää paikkansa. Kun lisäksi KOP oli nimeämässä edustajaansa, oli Maakuntain Pankin johtokuntaan tulossa tungosta, ja Tulenheimo katsoi hyvin voivansa lähteä. Toinen mahdollisuus olisi ollut se, että KOP ja Suomen Pankki olisivat valinneet yhteisen edustajan. Suomen Pankki piti kuitenkin kiinni oman edustajan nimeämisestä, joskin vaihtoi Rundqvistin tilalle Suomen Pankin johtokunnan jäsenen Ernst Gråstenin. Tulenheimon eroaminen ei Honkajuurelle ja Paasikivelle ollut ylittämätön este, minkä vuoksi Maakuntain Pankin pääjohtajaksi kaavailtiin KOP:n Jyväskylän konttorin esimiestä Tyko Reinikkaa, joka sai myös Rytin siunauksen. Tulenheimo jäi kuitenkin toistaiseksi paikalleen, ja niin Reinikka kuin Gråstenkin tulivat johtokuntaan seuraamaan taustyhteisöjensä etuja.16
Maakuntain Pankki jatkoi toimintaansa kuukauden, kunnes Tulenheimo pyysi uutta neuvottelua Suomen Pankkiin. 16.11. Ryti ja af Heurlin Suomen Pankista, Paasikivi ja Honkajuuri KOP:sta sekä Tulenheimo ja Maakuntain Pankin Turun konttorin johtaja Kataja totesivat Maakuntain Pankin tien tulleen kuljetuksi. Ryti sanoi Suomen Pankin antaneen Maakuntain Pankille sen avun, minkä keskuspankki saattoi antaa, ja ovet oli ehkä suljettava. Paasikivi puolustautui sillä, ettei KOP:n velvollisuus ollut yleisen pankkiedun vuoksi ottaa taakkoja, jotka tuli katsoa Suomen Pankin ja kaikkien pankkien yhteiseksi velvollisuudeksi. Paasikivi ja Honkajuuri lupasivat ottaa kysymyksen yhdistymisestä esille KOP:ssa heti kun Reinikan ja Gråstenin selvitys olisi käytettävissä. Siihen asti Suomen Pankki sai auttaa Maakuntain Pankkia sen rahan tarpeessa.17
Reinikan ja Gråstenin selvitys valmistui 2.12. – »surullinen tulos». Tulenheimo sai saman selvityksen, jossa pankin tappiot arvioitiin 174 miljoonaksi markaksi. Tulenheimo kertoi hallintoneuvostolleen heti kääntyneensä niin KOP:n kuin Suomen Pankinkin puoleen arvostellen tehtyä kertomusta. Paasikivi olikin myöntänyt eräiden huomautusten olleen oikeutettuja, mutta toisaalta Turun alueelta löytyi vielä lisää Reinikalta ja Gråstenilta huomaamatta jääneitä poistoja. 6.12. KOP:n johtokunta sekä Mauno Mäki ja Gunnar Neovius KOP:n Turun konttorista kävivät yksityiskohtaisesti läpi selvityksen. Seuraavana päivänä Paasikivi saattoi vain todeta Tulenheimolle, että KOP:n ja Maakuntain Pankin arviot tilanteesta erosivat niin paljon toisistaan, että Maakuntain Pankin miesten oli harkittava kokonaan muita ratkaisuja.18
Ryti piti Reinikan ja Gråstenin arviointia vakuuttavana ja puhui sen pohjalta ratkaisusta, jossa 10:llä Maakuntain Pankin osakkeella olisi saanut yhden KOP:n osakkeen. Honkajuuri ja Paasikivi esittivät suhteeksi 1:15, minkä lisäksi Suomen Pankin tuli antaa KOP:lle 240 miljoonan markan laina 4 %:n korolla 10 vuodeksi. Ryti suostui 200 miljoonaan 51/2-6 1/2 %:n korolla, mutta tämä ei KOP:n johtajille kelvannut. Seuraavina päivinä Paasikivi, Honkajuuri ja Reinikka pohtivat kuumeisesti tilannetta ja päätyivät siihen, että KOP:n kannatti ennemmin maksaa Maakuntain Pankin osakkeista jotakin kuin antaa KOP:n osakkeita. Jos KOP:n osakkeita olisi annettu Maakuntain Pankin osakkeita vastaan, olisivat ne ehkä piankin olleet tarjolla myytäviksi pörssissä, jossa jo ennestään oli paljon myynnissä olevia KOP:n osakkeita. Lisäksi Maakuntain Pankilla itsellään oli KOP:n osakkeita, jotka oli järjestettävä rahalla. Tällöin ei osakkeelta kuitenkaan voitu maksaa enempää kuin 20 markkaa, jolloin yhteensä osakkeisiin olisi mennyt 23 miljoonaa markkaa. Kun lisäksi tulivat jo maksetut 30 miljoonaa ja Suomen Pankille maksettavat 30 miljoonaa, kertyi maksettavaksi jo 83 miljoonaa markkaa.19
KOP:ssa sorvattiin uusi ehdotus Suomen Pankille. Sen mukaan Suomen Pankki antaisi KOP:lle 250 miljoonan markan lainan 10 vuodeksi 5 %:n korolla. Tätä velkaa ryhdyttäisiin lyhentämään vuodesta 1934, minkä lisäksi Suomen Pankki menisi takuuseen Maakuntain Pankin lyhytaikaisista ulkomaisista sitoumuksista. Ryti vastasi tarjoamalla 200 miljoonan markan luottoa siten, että kaksi ensimmäistä vuotta korko olisi 5 % ja sen jälkeen alin diskonttokorko, ei kuitenkaan yli kuuden kuukauden talletuskoron. Takaisinmaksu piti alkaa jo vuonna 1932, jolloin erääntyisi 30 miljoonaa markkaa.20
Rytin mielestä KOP:n kannatti antaa kymmenellä Maakuntain Pankin osakkeella yhden KOP:n osakkeen. Jos osakkeesta olisi maksettu 20 markkaa, syntyi koko tilanteesta lähinnä konkurssin toimeenpanon eikä fuusion leima. Tulenheimo ja Walden neuvoivat puolestaan KOP:a sijoittamaan tulevaisuuteen ja antamaan Maakuntain Pankin osakkaille hyvät ehdot, jolloin KOP:n menettely palkittaisiin kiitollisuudella. Heidän mielestään oli ajateltavissa, että kuudella Maakuntain Pankin osakkeella olisi saanut yhden KOP:n osakkeen. Jos Maakuntain Pankin annettaisiin mennä konkurssiin, menisi koko Lounais-Suomi ja suuri osa Hämettä myöskin nurin.21
14.12. pidetyssä KOP:n johtokunnan kokouksessa mielipiteet erosivat siinä, kuinka paljon KOP maksaisi Maakuntain Pankin osakkeista. Paasikivi oli valmis maksamaan kunnolla, jotta Maakuntain Pankin osakkeenomistajat eivät olisi tyytymättömiä ja täten aiheuttaisi tulevaisuudessa ongelmia. »Minä JKP olin sitä mieltä, että olisi ollut annettava KOP:n osakkeita suhteessa 1:10, jota olisi voinut katsoa generösiksi tarjoukseksi, ja sen siksi selittää.» Johtokunnan enemmistö ja pankin koolla ollut tarkastusvaliokunta olivat päättäväisesti toista mieltä, eikä räyhänneen ja ärisevän Paasikiven auttanut muu kuin alistua. Päätös oli, että KOP ei antaisi enempää kuin 20 markkaa yhdestä Maakuntain Pankin osakkeesta, minkä Paasikivikin tunnusti vastaavaan Reinikan ja Gråstenin arviota pankin tilasta. Saman päivän iltana Ryti ilmoitti KOP:n tarjouksen Maakuntain Pankin miehille, jotka ottivat sen tyrmistyneinä vastaan. Suunnitteilla ollut ratkaisu sai vastustusta myös Suomen Pankissa, mutta sillä perusteella, että Maakuntain Pankin osakkaat pääsisivät tilanteesta liian vähällä. KOP halusi myös Rafael Haarlalle annetut luotot jaettaviksi Suomen Pankin ja KOP:n kesken sekä ulkomaiset luotot pääosin Suomen Pankin hoidettaviksi.22
Asiaa harkittiin KOP:n piirissä vielä muutama päivä. Kairamon ja Kaarlo Castrenin ajatuksena oli yrittää vetää PYP:kin mukaan Maakuntain Pankkia pelastamaan, mutta sillä suunnalla kieltäydyttiin asiasta kategorisesti. Kun vaihtoehtoja ei ollut, Paasikivi saattoi ilmoittaa KOP:n johtokunnan tekemän päätöksen 17.12.1931 päiväämällään kirjelmällä. Tulenheimon mukaan Maakuntain Pankin johtokunta oli »elävästi» vakuuttunut Paasikiven ilmoittamien ehtojen »kohtuuttomuudesta». Maakuntain Pankin miesten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi epätoivoinen yritys taivuttaa KOP lieventämään ehtojaan. Johtokunnan ja hallintoneuvoston jäsenistä koostunut valtuuskunta kiersi niin Rytin kuin Paasikivenkin luona, minkä lisäksi viimeisenä oljenkortena yritettiin vedota itsensä presidentti Svinhufvudin apuun. Svinhufvud kertoi myöhemmin sanoneensa valtuuskunnalle sen valitukset kuultuaan, ettei hän voinut uskoa vanhojen ystäviensä KOP:ssa niin muuttuneen, että he sortaisivat toisia.23
Maakuntain Pankin lähetystö esitti pankkinsa osakkeen arvoksi 40 markkaa, mutta piti samalla erittäin tärkeänä, ettei osakkeita lunastettaisi rahalla. Sen sijaan olisi fuusio voitu hoitaa niin, että 10 Maakuntain Pankin osakkeella olisi saanut yhden KOP:n osakkeen. Tällöin Maakuntain Pankin miehet olisivat olleet tyytyväisiä ja olisivat ryhtyneet kannattamaan KOP:a. Lähetystö vetosi juhlallisesti suomalaisuuden asiaan sekä muihin hyviin periaatteisiin päättäen esityksen ajatukseen siitä, »minkä tahdotte tehtävän teille se tehkää myös meille».24
Suomen Pankissa esitetty arvostelu fuusioehtoja kohtaan johti jatkoneuvotteluihin keskuspankin ja KOP:n kesken. Keskuspankki edellytti Maakuntain Pankin osakkaiden kantavan vastuunsa, minkä vuoksi ulkomaisten obligaatiolainojen takauksia suostuttiin ottamaan vain 15 miljoonaan markkaan asti ja Haarlan luotot haluttiin yksinomaan KOP:n kontolle. Paasikivi ja Honkajuuri marssivat jälleen Suomen Pankkiin, jossa Ryti lopulta saatiin ottamaan Haarlan luotot sekä pääosa ulkomaisten obligaatiolainojen takauksista. Maakuntain Pankin aseman pohjalta arvioitiin pankin osakkaille voitavan lopulta luvata maksuksi yksi KOP:n osake 14:ää Maakuntain Pankin osaketta vastaa. 19.12. KOP:n hallintoneuvosto antoi periaatteessa valtuudet tehdä fuusiopäätös.25
21.12. pidettiin Paasikiven huoneessa lopullisen päätöksen kannalta ratkaiseva »loppuspurtti», johon osallistuivat johtokunnasta Paasikivi, Arajärvi, Wegelius, Ilves sekä hallintoneuvostosta Kairamo, Vennola ja Suolahti. Kaarlo Castren viestitti Suolahden kautta arvelunsa, että fuusio olisi liian suuri rasite KOP:lle. »Se oli sitten kumma päivä kaikille asianomaisille», muisteli Kairamo päivän tapahtumia myöhemmin. Suomen Pankista oli nyt prässätty kaikki ne myönnytykset, mitä oli saatavissa, joten KOP:n oli joko hyväksyttävä tai hylättävä pankkien sulautuminen. Vuoden 1931 lopulla KOP:n oma asema oli entisestään vaikeutunut, mutta se oli julkisuudessakin jo sidoksissa Maakuntain Pankin kohtaloon. Maakuntain Pankin vararikko seurauksineen luettaisiin suurelta osin KOP:n synniksi.
Arajärvi ja Wegelius yhtyivät Paasikiven tilannearvioon, ja olivat valmiit kannattamaan fuusiota. Kun Kairamo ei paljastanut kantaansa, Suolahti oman keromansa mukaan laukaisi tilanteen toteamalla, »että olemme nyt kulkeneet omaksumaamme linjaa myöten niin pitkälle, että ei voi eikä ole syytä perääntyä. . . Mielestäni olisi asia nyt lyötävä lukkoon. Vennola yhtyi minuun. Lopuksi Kairamokin prässäsi itsestään suostumuksen: ei kai sitten muu auta kuin suostua.» Paasikiveä myöten kaikki olivat tietoisia tehdyn ratkaisun puutteista, jos sitä tarkasteltiin vain ahtaasti KOP:n näkökulmasta. Kairamo tulkitsi omia näkemyksiään: »Ei mikään muu kuin asian valtava merkitys maalle ja pelko siitä, että kielteinen kanta luultavasti tulisi osoittautumaan seurauksiltaan vieläkin raskaammalta, saivat minun sittenkin yhtymään muihin. Jumala meitä rankaiskoon, jos olemme erehtyneet.» 26
Fuusiopäätösten muodollinen valmistelu tehtiin pankkien asianomaisissa elimissä, ja lopulta 27.1.1932 Maakuntain Pankin ja seuraavana päivänä KOP:n yhtiökokous siunasivat tehdyn ratkaisun. Kevään 1932 aikana fuusio toteutettiin käytännössä.27
Päätösten jälkeinen aika osoitti synkimmät epäilyt oikeiksi: Maakuntain Pankin perintö alkoi rasittaa KOP:n tulosta enemmän kuin tehdyt laskelmat antoivat aiheen odottaa. Pankkimiehet totesivat fuusion jälkeisen tilanteen, jossa KOP:n tase keväällä 1932 oli pienempi kuin sen ja Maakuntain Pankin yhteinen tase 31.12.1931. »Maakuntain Pankki sulaa yhteen, on suuri sontakasa. Lopulta jää märkä plätti», Paasikivi kuvaiIi tilannetta katkerana. Erityisesti Länsi-Suomen Pankin miesten mielialat olivat fuusion jälkeen katkeria KOP:a kohtaan. KOP:n uskottiin suuremman voimalla syöneen heikomman ja hyötyvän kaupasta. Vasta kun kevään 1932 aikana Maakuntain Pankin fuusion todelliset seuraukset KOP:lle oli nähty, mielialat alkoivat muuttua KOP:lle suosiollisemmiksi.28
Eurooppalainen pankkikriisi, joka jo Vienti-Pankin romahtamisen myötä antoi merkkejä Suomessakin, muuttui todellisuudeksi Maakuntain Pankin vaikeuksien myötä. Irrottautuminen kultakannasta oli näkyvä osoitus kriisistä, jota poleeminen kirjoittelu ja huhut ruokkivat. Yhtenä seurauksena oli pankkeihin kohdistuneen luottamuksen horjuminen. Lokakuusta 1931 lähtien alkoi talletusten virta pois KOP:sta kasvaa, joskaan mitään ryntäystä ei tapahtunut. KOP:n taseesta tuli »hirmuisen rasittunut», ja loppuvuodesta selvittiin täpärästi. Juorujen sävyttämässä ilmapiirissä KOP:n osakkeita alkoi ilmestyä myyntiin aiempaa enemmän. Paasikiven tietoon tuli yhä useampi – mukana myös Mannerheim – henkilö, joka pyrki pääsemään eroon KOP:n osakkeista. »Kyllä joutunut kehnojen kanssa tekemisiin», Paasikivi arvioi.29
Lokakuussa alkoi myös esiintyä väitteitä, että KOP osti omia osakkeitaan. Nämä väitteet pitivätkin paikkansa, sillä lokakuussa KOP:n osakkeiden kurssikehitys oli niin huolestuttava, että oli ryhdyttävä kurssien tukitoimiin. Ensin osakkeita ostettiin Kämpin tiliin, mutta pankin oma yritys ei voinut ostaa kovinkaan paljon. Paasikivi pyysi eräitä KOP:a lähellä olleita henkilöitä kuten Rudolf Waldenia ja Kaarlo Castrenia mukaan konsortioon, jonka tarkoituksena oli organisoida KOP:n osakkeiden tukiostoja. Yhden pankkimiesuransa suurimmista pettymyksistä Paasikivi koki, kun nämä henkilöt eivät vaikeuksien kohdatessa auttaneetkaan pankkia. Walden ilmoitti olevansa päinvastoin pakotettu myymään osakkeitaan, sillä hänen Helsingin Osakepankissa olleen neljän miljoonan markan lainansa korkoa oli nostettu, mikä pakotti yli 2 000 KOP:n sekä 3 000 PYP:n osakkeen myyntiin. Vain Yhtyneiden Paperitehtaitten osakkeet jäisivät Waldenin salkkuun. Eivät KOP:n hallintoneuvoston jäsenet Emil Aaltonen ja Fritsi Tikanojakaan luvanneet tukeaan Paasikivelle. Hugo Suolahdella taas ei ollut mahdollisuuksia kovinkaan suuriin ostoihin. KOP:n vastaisen huhumyllyn pyöriessä hallintoneuvoston jäsenet eivät vaivautuneet edes oikeisemaan vääriä tietoja saati muutoin vaikuttamaan pankin eduksi.30
»Meillä KOP:ssa on tosiaan ollut hirmuisen kova aika viime syksystä alkaen. Emme saa mistään apua ja tukea johtokunnassa, vaan saamme taistella yksin.» Tukiostot jäivät KOP:n johtokunnan asiaksi, ja se päätyi Kiinteimistöt Oy:n kautta ostamaan osakkeita ja näin tukemaan niiden arvoa. Paasikivi, Honkajuuri, Arajärvi, Wegelius ja Ilves sopivat siitä, että Paasikivi ostaisi Kiinteimistöt Oy:n osakkeita 1 680 000 markan arvosta ja maksaisi tämän myymällä 1 400 kappaletta Rauma Woodin osakkeita 1 200 markan kappalehinnasta. Paasikivelle jäi kuitenkin oikeus ostaa kyseiset Rauma Woodin osakkeet – kerättyään Kiinteimistö Oy:n kautta tulevan voiton – takaisin samaan hintaan. Myös Honkajuuri teki vastaavan kaupan.31
Muutamaa päivää myöhemmin Rudolf Walden, joka »ajattelemattomuudessa oli alkanut myydä KOP:n osakkeita päästäkseen maksamaan korkeita korkoja lainoistaan Helsingin Pankkiin», kävi KOP:ssa puhumassa asioistaan. Paasikiven mielestä Walden teollisuusmiehenä ei ymmärtänyt pankki- ja teollisuusosakkeiden välistä olennaista eroa. Teollisuusyritykselle riitti luotonantajan eli pankin ja yrityksen välisen luottamuksen säilyminen. Esimerkiksi Kajaani Oy:n osakkeiden arvo oli pudonnut puoleen nimellisarvosta, mutta sillä ei ollut mitään käytännön merkitystä. Sen sijaan pankkiosakkeen vastaava lasku oli pakko estää, koska koko pankkitoiminnan edellytys oli yleinen luottamus pankin toimintaan – tällaista yleistä luottamusta teollisuusyritys ei tarvinnut.32 Paasikivi koki olevansa yksin vaikeuksien keskellä. »Hirmuinen» vastuu oli ensisijaisesti KOP:n pääjohtajan ja hänen apulaisensa päällä. »Se painaa hirveänä painona ja estää yön unen.» Tukena oli vain tieto, että Suomen Pankissa oli » mies, Ryti, jonka intelligenssi on norja ja jolla on lahjoja ymmärtää asioita, eikä ole vain byrokraatti.»33
Tukiostot eivät saaneet kursseja nousemaan, sillä myyntiin tarjottiin aina vain lisää KOP:n osakkeita. Paasikivi arveli niitä joutuneen keinottelijoille, jotka yrittivät päästä eroon osakkeistaan mahdollisimman pian. Koko joukko osakkeita lähti kuitenkin liikkeelle myös niistä suomenkielisistä liikemiesperheistä, jotka aikanaan olivat osakkeita aatteellisista syistä ostaneet, mutta kriisin tultua yrittivät pelastaa mitä pelastettavissa oli.
Pankkien välinen kilpailu sai entistä rumempia piirteitä. Myös Helsingin pörssin johtaja oli pyytänyt KOP:n pörssiedustajan sivuhuoneeseen ja kysellyt KOP:n omien osakkeiden ostoista. »Kuulumaton menettely pörssijohtajan puolelta! Näyttää siltä, että ruotsalaiset oikein liigana koettavat vahingoittaa KOP:tä.» Honkajuurellakin oli näyttöä siitä, että PYP:ssa yritettiin herättää epäluottamusta KOP:a kohtaan.34
Uuden ulottuvuuden huhut saivat, kun Paasikivi sai kuulla sekä Englannin että Puolan lähetystöjen levittäneen tietoja KOP:n vaikeuksista. Lisäksi oli KOP:ssa käynyt erään tanskalaisen yrityksen Helsingissä toimineen konttorin johtaja, joka KOP:ssa kertoi Englannin lähetystön kehottaneen häntä ottamaan rahansa pois KOP:sta. Johtaja kertoi kuitenkin vastanneensa, ettei hän uskonut huhuihin, vaan aikoi pitää tilinsä ja pistää sinne lisää rahaa kuten tekikin. Paasikiven oli jo puhuttava asiasta Rytille, joka lupasikin ottaa yhteyden lähetystöihin. Ryti puhui asiasta Puolan lähettilään rouvalle – »joka kuuluu olevan intelligentimpi kuin hänen miehensä» – ja rouva Harwath sanoi olevansa tyytyväinen saamistaan tiedoista sekä kertovansa sen eteenpäin.
Ryti puhui myös Englannin kaupallisen sihteerin C. B. Jerramin kanssa, ja tämä lupasi välittää tiedon Englannissa olleelle esimiehelleen Sperlingille. Englannin Helsingin edustusto ei kuitenkaan hyväksynyt Paasikiven syytteitä. Jos Helsingin yliopistossa toimineet englannin kielen lehtorit toistivat yleisesti Helsingissä liikkuvia huhuja tai Paasikivi liitti edellä mainitun nimettöman tanskalaisen Englannin edustuston syntilistalle, oli englantilaisilla mielestään oikeus puolustautua. 7.11. edustuston asianhoitaja Vivian Barbury vieraili KOP:ssa. Ennen häntä Paasikivi otti kuitenkin vastaan ulkoministeri Yrjö-Koskisen, jolle pankinjohtaja kertoi KOP:iin kohdistuneesta vääryydestä. Paasikiven mielestä »minä lausuin jotenkin ankarilla sanoilla kummastukseni tästä asiasta – myös Sperlingin puheista.» Jos Saastamoinen ryhtyisi levittämään Lontoossa huhuja englantilaisista pankeista, olisi hän Paasikiven mielestä sopimaton lähettilääksi.
Barburyn mielestä Paasikivi oli »ärtynyt, dramaattinen, syvästi liikuttunut, melkein sekava, ja (luulisin tahtomattaan) nenäkäs». Pitkän yksinpuhelun aikana Paasikivi ei voinut millään tavoin osoittaa Englannin edustuston ja huhujen välistä yhteyttä. Maansa diplomatian kunniaa puolustaen Barbury jätti Suomen ulkoministeriölle kirjelmän, jossa Paasikiven viittaukset Saastamoisen mahdollisiin huhuihin englantilaisten pankkien huonosta tilasta sekä senaattorin käyttämä kieli kuvattiin »täysin mahdottomaksi hyväksyä ja todella sietämättömäksi». Lontoossa Foreign Office ei antanut tapahtumille suurempaa merkitystä – Helsingissä kaikki näkyivät olevan hermostuneita.
Barbury lähetti myös Paasikivelle kirjeen, jossa pyydettiin osoittamaan Englannin lähetystön osuus huhuihin sekä ilmoittamaan edellä mainitun tanskalaisen nimi esitettyjen syytösten tutkimiseksi. Vastausta ei alkanut kuulua, ja edustusto tiesi pääsevänsä voitolle. Toisaalta Paasi kiven nolaaminen ei olisi hyödyttänyt mitään varsinkaan, kun tämä oli juuri syyskuussa valittu tuolloin perustetun Englantilais-suomalaisen kauppakamarin puheenjohtajaksi. Edustusto päättikin lopulta päästää Paasikiven pälkähästä. Jerram vieraili KOP:ssa kauppakamarin asioissa ja johdatti tuolloin Paasikiven pitkään yksinpuheluun myös huhujen aiheuttamasta tilanteesta. »Sikäli kuin vanhuuden tuoma itsepäisyys antoi myötä, hän melkein myönsi olleensa väärässä.» Jerram korosti Paasikivelle, ettei hän ollut kiistan missään vaiheessa huolissaan KOP:n maineesta vaan Suomen maineesta Englannin edustustossa. Asia todettiin loppuun käsitellyksi eikä Paasikiveltä enää odotettu kirjallista vastausta. Englantilaiset olivat mielestään kääntäneet asian omaksi edukseen: »vanha ja hyödyllinen Englannin ystävä oli säilytetty ja tehty vielä vankemmaksi ystäväksi.»35
Sen jälkeen kun Maakuntain Pankki oli liitetty KOP:iin ja KOP:n osinko vuodelta 1931 määrätty 16 %:ksi, pankin osakkeiden »hoitaminen» lopetettiin tammikuun lopussa. Osakkeiden kurssit putosivat odottamattoman jyrkästi: torstaina 28.1. kurssi oli vielä 366 mk, mutta tiistaina 2.2. enää 338 mk. Paasikivenkin usko alkoi horjua: »KOP:n osakkeiden kurssin hoito on ehkä liian suuri asia. Voi mennä yli voimien kun osakkeita on niin paljon.» Sahojen, kauppaliikkeiden ja jopa pankkien ympärillä pyörivät skandaalit sekä »huligaanien» agitaatio loivat Paasikiven mielestä epävarmuutta, joka osoitti suomalaisten talouskykyjen olevan »heikkoa, huonoa, kehnoa.» Vain vakuututusyhtiöt Suomi ja Salama olivat menestyneet, mutta se ei ollutkaan yritystoimintaa, vaan »leski- ja orpokassan hoitoa – ikävä todeta tämä kaikki.»36 Kurssin alamäki jatkui pitkin kevättä 1932, ja huhtikuuhun tultaessa KOP:n osakkeen sai jo 297 mk:lla. 18.4. Paasikivi yhdessä Honkajuuren, Arajärven ja Ilveksen kanssa arvioi tilanteen alkavan rauhoittua ja myyntiin tulevien osakkeiden määrän vähitellen tasaantuvan, kuten sitten kävikin.
Pankkikriisiin liittyi tekijöitä, jotka Paasikiven mielestä tarpeettomasti vaikeuttivat asioita. Pörssissä noteerattu kurssi kertoi mittarina luottamuksesta, jota KOP:a kohtaan tunnettiin. Mutta Helsingin pörssin noteeraukset eivät määräytyneetkään vain taloudellisten tekijöiden tuloksena, vaan pikemminkin heilahtelivat mielialojen mukaan. Sen vuoksi piti »meidän KOP:ssa jossain määrässä ottaa huomioon Helsingin roskapörssi ja sen pörssimeklarit.» Talouselämän piirissä työskenteleville tällainen elin toi Paasikiven mielestä enemmän harmia kuin hyötyä: »Helsingin pörssi – juorupörssi – jonkunlainen huvilaitos, joka antaa aihetta juoruihin ja tuo vaihtelua harmaaseen jokapäiväisyyteen. Mutta sen hyöty on hyvin kyseenalainen.»37
Toinen haitallinen tekijä oli pankkitarkastus, joka »sotkee asioita ja takertuu muodollisiin vähäpätöisiin seikkoihin, joilla ei ole asiallista merkitystä – ollenkaan ymmärtämättä, mistä on kysymys. Kyllä pankkeja nykyään ‘tarkastetaan’. Syksyn kuluessa on virallinen pankkitarkastus ollut täällä viikkokausia. Toissa päivänä alkoi hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta työnsä, joka kestää viikkoja. Sitten uuden vuoden jälkeen alkaa vuositilintarkastus. Kentiesi olisi paras, että rupeamme kaikki – koko Suomen kansa – tilintarkastajiksi ja valtion ja kunnan virkamiehiksi ja tarkastamaan toinen toisiamme emmekä tee muuta, kuin tarkastamme toinen toisiamme.»38
Paasikiven mielestä Maakuntain Pankin katastrofin perimmäinen syy oli ilmeinen. Kun KOP perustettiin, lausuivat tuon ajan »vanhat» vanhasuomalaiset ja erityisesti Meurman epäilynsä siitä, ettei suomenkielinen talouselämä pysty osoittamaan – vaikka talletuksin saataisiinkin kerätyksi varallisuutta – riittävästi luotettavia sijoituskohteita. Pulakausi osoitti tämän ajatuksen oikeutetuksi. KOP:lla oli suuria vaikeuksia erityisesti sahojen rahoittamisessa, ja Maakuntain Pankki oli juuri epäluotettavien lainoituskohteittensa vuoksi mennyt nurin. Kahdelle suomenkielisen talouselämän pankille ei näyttänyt olevan tilaa, ja sen vuoksi Maakuntain Pankilla ei ollut riittävästi tehtävää. Päinvastoin sen vaikutus oli kielteinen: kun epäluottamus Maakuntain Pankin konkurssin myötä koko pankkilaitosta kohtaan kasvoi, vaikeutti se myös KOP:n asemaa.39 KOP:lle vihaiset Maakuntain Pankin entiset asiakkaat ja omistajat ottivat aina kesään 1932 asti pois KOP:sta talletuksia, mikä osaltaan sai Paasikiven entistä enemmän vieroksumaan maaseudulle annettavia luottoja. Maakuntain Pankin kohtalo sinetöi Paasikiven mielestä myös KOP:n tulevaisuuden: uusia luottoja tultaisiin antamaan erittäin tarkan harkinnan tuloksena. Niille henkilöille, jotka olivat raskaina pulavuosina hylänneet KOP:n, ei ollut mitään syytä osoittaa uutta ystävyyttä pankin tulevina lihavina vuosina. Erityisesti maanviljelijät, jotka »vaikeuksiin jouduttuaan huutavat moratoriota ja pakkokeinoja», tulisivat jäämään ilman KOP:n rahoitusta. Joka tapauksessa KOP tulisi pulakauden jälkeen ensin vähentämään velkaansa Suomen Pankille, sitten lyhentämään ulkomaisia sitoumuksiaan, ja lopuksi tarvittaessa ostamaan Rauma Woodin Suomen Pankista sekä Uleån Yhdyspankista – »ohjelma selvä».40
