PUHE PARLAMENTTIENVÄLISEN LIITON 44. KONFERENSSIN AVAJAISISSA ELOKUUN 25 PÄIVÄNÄ 1955
(Pidetty ranskankielellä)
Minulla on erityinen ilo lausua Parlamenttienvälisen liiton 44. konferenssin osanottajat tervetulleiksi Suomeen.
Kaikilta maailman kulmilta olette te, kansojen lainlaatijakuntien edustajat, kokoontuneet pohjoisen maamme pääkaupunkiin, maamme eduskuntatalon suojiin. Oikeutetusti voi Suomen eduskunta olla ylpeä siitä, että se on saanut luovuttaa tilansa tämän merkittävän kokouksen käyttöön.
Jos kohta Suomi onkin suhteellisen nuori tulokas täysin suvereenisten valtioiden joukossa, on sen valtiollisilla laitoksilla ja nimenomaan sen kansanedustuslaitoksella vuosisataiset perinteet. Sittenkun Suomen asukkaat vuonna 1362 olivat saaneet oikeuden edustajiensa kautta osallistua kuninkaanvaaliin silloisessa Ruotsi-Suomen valtakunnassa, oli heidän edustajillaan myös vakinaiset paikkansa niissä neuvonpidoissa, joista valtakunnan parlamentti asteittain rauhallisen evoluution tietä muodostui.
Kansan ikivanhoihin, luovuttamattomiin oikeuksiin kuului Ruotsi-Suomen valtakunnassa itseverotusoikeus, ja tämän loogisena seurauksena kehittyi jo varhain kansan lainsäädäntöoikeus ja viime kädessä parlamentaarinen hallitustapa.
Suomen aikaisempi historia tuntee myös erillisiä, vain Suomen kansan edustajain piirissä pidettyjä maapäiviä, mutta varsinaisesta Suomen parlamentista voimme erillisenä ilmiönä ensimmäisen kerran puhua vuonna 1808, jolloin Suomi erosi Ruotsista. Vuodesta 1863, josta lähtien valtiosäädyt kutsuttiin koolle yhä lyhyemmin ja lyhyemmin väliajoin, se saavutti miehuudenikänsä ottaen maan sisäisen lainsäädännön lopullisesti käsiinsä.
Ruotsin ja Suomen valtioyhteyden ajalta periytynyt nelisäätyedustus, jonka muodostivat aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpoikaissääty, ei enää nykyaikaisen yhteiskunnan muuttuneissa oloissa voinut täyttää tehtäväänsä kansan tahdon ilmaisijana. Niistä eri vaihtoehdoista, joita sen uudenaikaistamiseksi esitettiin, valittiin kaikkein rohkein, nimittäin yksikamarinen eduskunta, joka perustui yleiseen, yhtäläiseen ja salaiseen äänioikeuteen. Vuonna 1906 säätivät Suomen viimeiset säätyvaltiopäivät tätä tarkoittavan lain. Tällöin myönnettiin Suomessa ensimmäisenä maana Euroopassa naisille äänioikeus. Ensi vuonna saavuttaa Suomen yksikamarinen parlamentti niin ollen viidenkymmenen vuoden iän.
Suomen yksikamarinen eduskunta on puolivuosisataisen olemassaolonsa aikana joutunut ratkaisemaan monta tärkeätä tehtävää. Kun kehitys on vaatinut vallitsevien olosuhteiden muuttamista, ovat Suomen kansan parlamentissa istuvat edustajat osoittaneet omaavansa tosiasiain tajua, johon on liittynyt ehdoton vakaumus oikeuden pyhyydestä ja laillisten muotojen noudattamisen välttämättömyydestä. Suomen parlamentti on kunnialla selviytynyt vaikeistakin tehtävistä jasiten ratkaisevasti myötävaikuttanut rauhalliseen rakennustyöhön ja kansan lainalaisen vapauden lujittamiseen.
Kansainvälisen yhteistyön alalla toimivien järjestöjen joukossa on Parlamenttienvälisellä liitolla oma vakiintunut erityisasemansa. Sen historia ulottuu taaksepäin ajankohtaan, jolloin maailmankartta niin poliittisessa kuin taloudellisessa mielessä oli toisenlainen kuin nykyään ja jolloin yksityisen ihmisen elämääkin hallitsivat toisenlaiset realiteetit kuin meidän päivinämme. Johtotähtenä liiton toiminnassa on aina ollut rauhan ja oikeudenmukaisuuden suuret periaatteet. Näiden ylevien aatteiden toteuttaminen kansojen välisissä suhteissa on päämäärä, johon ihmiskunta pyrkii, jota se odottaa ja halajaa. Viimeisten kohtalokkaiden järkytysten jälkeen on yhä yleisemmäksi lujittunut vakaumus paremman yhteiselämän välttämättömyydestä kansojen välillä, jotta ei vain äsken koetut vaan vielä tuhoisammat katastrofit estetään ja ihmiskunnalle valmistetaan mahdollisuus onnellisempaan elämään, johon inhimillinen kehitys on luonut edellytykset.
Liiton nyt kokoontuvan 44. konferenssin päiväjärjestys käsittää kansainvälisessä elämässä tällä hetkellä esiintyviä tärkeitä kysymyksiä.
Erityisellä mielenkiinnolla olen pannut merkille päiväjärjestyksessä olevan ajankohtaisen kysymyksen kansojen välisestä rauhanomaisesta rinnakkaiselosta – ongelma, jota meillä Suomessa on sodan jälkeen ollut aihetta paljon harkita. Olen varma, että näistä kysymyksistä täällä käytävät keskustelut tulevat tapaamaan kaikupohjaa koko maailmassa.
Minua ilahduttaa todeta, että Parlamenttienvälisen liiton jäsenryhmät näin lukuisasti ovat lähettäneet edustajia kaukaisessa maassamme kokoontuvaan konferenssiin. Te tulette huomaamaan, että meidän leveysasteillamme vallitsevat monissa suhteissa toisenlaiset olosuhteet kuin suurimmassa osassa niitä maita, joista olette saapuneet. Haluan lausua iloni sen johdosta, että maamme erikoislaatuisine olosuhteineen nyt pääsee näin monen eri kansakuntien parlamenttien arvovaltaisen edustajan välittömään tietoisuuteen.
Rohkenen toivoa, että nyt kokoontuva Parlamenttienvälisen liiton 44. konferenssi löytää täällä ilmapiirin ja puitteet, jotka tekevät mahdolliseksi hedelmällisen työn niiden korkeiden päämäärien hyväksi, jotka Liitto peruskirjassaan on itselleen asettanut: demokraattisten laitosten lujittamisen ja kehittämisen, rauhan rakentamisen ja kansakuntien välisen yhteistyön edistämisen.
Pyydän Parlamenttienvälisen liiton 44. konferenssia vastaanottamaan Suomen kansan, sen eduskunnan ja hallituksen sekä omat henkilökohtaiset menestyksen toivotukseni tässä ihmiskunnalle merkityksellisessä työssä.
