PUHE RADIOSSA PORKKALAN PALAUTUKSEN JOHDOSTA SYYSKUUN 22 PÄIVÄNÄ 1955
Kansalaiset!
Olen palannut seitsemänneltä neuvottelumatkaltani Moskovaan. Tähän asti olen tullut sieltä tyytymättömänä. Ensi kertaa olen tyytyväinen.
Olen tyytyväinen saavutettuihin konkreettisiin tuloksiin. Mutta olen myös tyytyväinen niihin huomioihin, joita olen Moskovassa voinut tehdä. Tällä matkallani saatoin usean kerran tavata Neuvostoliiton nykyiset johtajat.
Monista keskusteluistani heidän kanssaan havaitsimme, sekä minä että seuralaiseni, että poliittinen ilmapiiri Suomea kohtaan on hyvin suotuisa ja myötämielisyys suuri. Mutta sen lisäksi totesin, että Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita katsellaan ja arvostellaan järkevältä ja asialliselta kannalta. Se oli minulle toinen tyytyväisyyden aihe.
Viime päivinä on iloinen viesti kiirinyt ympäri maamme. Neuvostoliitto on luopunut vuokra- ja muista oikeuksistaan Porkkalaan, joka palautuu Suomelle. Niinkuin julkaistussa kommunikeassa sanotaan, ovat asiaan vaikuttaneet Suomen ja Neuvostoliiton väliset hyvät suhteet kuin myös kansainvälinen poliittinen tilanne, »Geneven ilmapiiri».
Porkkalan alueen palauttamiseen liittyvät ennakkovalmistelut oli pakko pitää ehdottoman luottamuksellisina. Minä olen ottanut siitä henkilökohtaisen vastuun, sillä maalle elintärkeän asian suotuisaa ratkaisua ei ollut varaa pienimmässäkään määrässä vaarantaa.
Porkkalan palautus on meille erinomaisen tärkeä asia. Vuoden 1944 välirauhansopimuksen määräyksistä Porkkalaa koskeva kohta oli sopimuksen raskaimpia. Neuvostoliitolle taatut oikeudet ei vain Porkkalan tukialueeseen vaan myös vapaaseen kauttakulkuun kaikkia teitä ja keinoja käyttäen tämän tukialueen ja Neuvostoliiton välillä värittivät Suomen puolueettomuuden ja koko Suomen kansainvälisen aseman.
Marsalkka Mannerheim oli Porkkalan tukikohdan johdosta syvästi murheellinen. Presidenttinä ollessaan hän useamman kerran puhui siitä minun kanssani, joka silloin olin pääministerinä. Mannerheim lausui, että Porkkalan tukikohdan vuoksi pääkaupunki olisi siirrettävä Helsingistä Turkuun. Vastasin olevani Porkkalan tukikohdan raskaudesta yhtä mieltä hänen kanssaan, mutta ajatus pääkaupungin muuttamisesta ei ollut mahdollinen toteuttaa.
Nyt on tämä meille painava asia, Neuvostoliiton meitä kohtaan myötämielisen suhtautumisen kautta, saanut onnellisen ratkaisun. Kynä on korjannut, mitä miekka on särkenyt. On jälleen osoittautunut, että ystävälliset neuvottelut ja järkevät sovittelut ovat se tie, jota meidän järjestäessämme asioita Neuvostoliiton kanssa on kuljettava.
Porkkalan luovutuksen yhteydessä on ystävyyden sopimus huhtikuun 6 päivältä 1948 pitennetty 20 vuodeksi. Jo Korkeimman Neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan, marsalkka Voroshilovin avauspuheesta kävi ilmi, että tämä oli Neuvostoliiton puolelta edellytys Porkkalan asian ratkaisemiseksi.
Ystävyyden sopimuksessa todetaan Suomen politiikan pyrkimykseksi pysyä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Sopimuksen 1. ja 2. artikla, jotka koskevat Suomen asennetta sodan sattuessa, ovat herättäneet epäilyksiä. Radiopuheessani vuonna 1948 selvitin näitä asioita. Jos maamme tai Neuvostoliitto meidän alueemme kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, olemme velvolliset puolustamaan alueemme koskemattomuutta niin paljon kuin jaksamme, ja jos tarvitsemme apua, saamme sitä Neuvostoliitolta sen mukaan kuin siitä sovitaan. Tämä kaikki on itsestään selvää ja olosuhteiden luonnosta johtuvaa, eikä sitä vastaan pitäisi kenelläkään olla sanomista. – Sopimuksen 2. artiklassa määrätty neuvotteluvelvollisuus, sittenkun Suomen alueeseen kohdistuva sotilaallisen hyökkäyksen uhka on molemmin puolin todettu, on myös olevista oloista johtuva eikä vaaranna asemaamme.
Olen käynyt läpi Eduskunnan asiakirjat vuoden 1948 valtiopäivillä ystävyyden sopimusta käsiteltäessä ja harkinnut silloin esiintuotuja näkökohtia. Olen tullut siihen tulokseen, että sopimuksen sanamuoto ei kaipaa selvennyksiä. Lisäksi on muistissa pidettävä, että Suomi jomaaliskuun 1940 rauhassa sekä kaikissa sen jälkeisissä rauhansopimuksissa on sitoutunut olemaan tekemättä liittoja ja osallistumatta liittymiin, jotka on suunnattu Neuvostoliittoa vastaan. Jos tosiaan niin sattuisi, että Suomen alueen kautta jokin ulkovalta hyökkäisi Neuvostoliittoa vastaan ja Suomi istuisi kädet ristissä sivulta päin sitä katsellen, tietäisi se tosiasiassa asettumista hyökkääjän puolelle ja sen suosimista, mikä olisi rauhansopimusten hengen vastaista. Itse asiassa ystävyyssopimuksen 1. ja 2.artiklan sisältö on kaikkiin rauhansopimuksiimme sisältyvän periaatteen toteuttamista.
Ystävyyssopimus huhtikuulta 1948 on ollut voimassa lähes 8 vuotta. Sen aikana on maailmassa kiivas »kylmä sota» monta vuotta vallinnut. Siitä huolimatta meille ei ole sopimuksesta ollut haittaa eikä ikävyyksiä – lukuunottamatta sanomalehdissä silloin tällöin esiintyneitä tuumailuja sopimuksen johdosta Neuvostoliiton taholta meitä uhkaavista vaaroista, jotka tuumailut ovat aina osoittautuneet vääriksi. Suhteemme Neuvostoliittoon, jotka ovat meidän ulkopolitiikkamme tärkein ongelma, ovat ystävyyssopimuksen voimassaolon aikana vuosi vuodelta parantuneet. Toivon ja uskon, että allekirjoitetut sopimukset, jotka annetaan Eduskunnan käsiteltäviksi ja hyväksyttäviksi, tulevat osaltaan tätä onnellista kehitystä vahvistamaan.
