HAASTATTELU HUFVUDSTADSBLADETILLE (HUFVUDSTADSBLADET 14. 11. 1955)
Jos lähestyvä presidentinvaali muodostuu pulmalliseksi, niin Moskovan-neuvottelujen kuukauden olennaisimman nimen valinta oli sitä helpompi. Se oli kiitollisen kiintymyksen ja ihailun sanelema. Mutta tämäkin vaali tuo mukanaan suoritettavia tehtäviä: presidentti Paasikivi menetti runsaan työtunnin, ja Hufvudstadsbladet rikastui harvinaisella ja antoisalla haastattelulla.
– – –
Moskova rasittava mutta miellyttävä
Paasikivi on tänä syksynä ajankohtainen nimi monella tavoin: Moskovan-neuvottelija, tässä kuussa 85-vuotias ja usein mainittu helmikuun suuren kysymyksen ratkaisuna. Mutta luonnollisesti hänen matkansa idäntiellä painaa tässä yhteydessä vaa’assa eniten.
– Niin, se oli mieluisa elämys, maan palveluksessa suorittamani toiminnan ajalta ehkä mieluisin. Venäläisten asennoituminen oli kauttaaltaan ystävällinen ja myös asiallinen. Ohjelmani Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin nähden on aina ja erittäinkin sodan jälkeen ollut »rauhallinen rinnakkaiselo» – nykyaikaista sanontaa käyttääkseni – ja Moskovan-matka sujui täysin tämän ohjelman merkeissä.
Tapaamistani varsinaisesti ainoastaan Molotov oli vanha tuttava, Voroshilovin olin nähnyt vain ohimennen, mutta nyt olin paljon tekemisissä hänen samoin kuin puoluesihteeri Hrustshevin ja pääministeri Bulganinin kanssa. Ne herrat, joiden kanssa aikaisemmin olen ollut tekemisissä, eivät suurelta osalta enää ole elossa, ja Mikojan ei nyt ollut saapuvilla Moskovassa. Läheisyydessämme esiintyi koko joukko nuorempaa väkeä, mutta henkilökohtaisesti seurustelin eniten vanhempien herrojen kanssa.
Hieman rasittavaa se tietenkin oli minunlaiselleni vanhalle miehelle, mutta minulla oli tilaisuus lepoon ja ulkoilmakävelyihin – asuin ihastuttavassa huvilassa viisitoista kilometriä kaupungin ulkopuolella, ja säähän oli koko ajan loistava.
Tartossa kävi liian hyvin
Erikoisen mielenkiintoisia tai jännittäviä episodeja urani varrelta? Jaa, olen saanut enimmäkseen suorittaa osuuteni vähemmän populääreissä ja hauskoissa olosuhteissa – tämän syksyn matka oli todellakin loistava poikkeus – ja jännitystä on kyllä ollut tarjolla. Syksyllä 1939, jolloin neuvottelin Stalinin ja Molotovin kanssa ensin yksin ja sitten toisella ja kolmannella kerralla, vaatimuksestani, yhdessä Tannerin kanssa – oli kyllä painostavia elämyksiä. Ja samoin talvisodan lopulla. Myös Tarton neuvottelut 1920 olivat mielenkiintoiset. Silloinhan oli hauskaa olla mukana, ne menivät hyvin, ne menivät liian loistavasti. Meidän ei olisi pitänyt vaatia vanhaa rajaa, meidän olisi pitänyt jäädä Suvannon–Johanneksen linjalle, korvausta vastaan. Mutta tämä ei olisi koskaan mennyt läpi täällä kotona, missä kuten tunnettua oli huomattavasti ekspansiivisempia suunnitelmia. Tarton rauhaahan nimitettiin häpeärauhaksi ja Bertel Gripenberg tulkitsi tyytymättömyyden eräässä runossa, jonka Eino Leino suomensi.
Sillä kertaa luultiin, että Venäjän heikkoudentila ei ollutkaan ohimenevä ilmiö.
Hämäläinen talonpoikaissuku
Porkkala, niin. En voi tehdä selkoa persoonallisista elämyksistä alueella. Mutta tietysti olen kulkenut meritse suurenmoisen kauniin saaristoväylän läpi.
Tieni ovat nimittäin pikemminkin etsiytyneet ylöspäin, Hämettä kohti. Olen sieltä peräisin, esi-isäni ovat olleet hämäläisiä talonpoikia, ja varsin äskettäin sain sukuselvityksen, joka meni ajassa taaksepäin aina Kustaa Vaasan maakirjoihin vuodelta 1540.
Sitäpaitsi olen kuulunut Lahden kauppalanhallitukseen ja erikoisesti toiminut sikäläisen kansanopiston ja yhteiskoulun hyväksi. Niin, se oli ennen kuin Lahdesta tuli kaupunki. Juuri nythän se on viettänyt puolivuosisataisjuhlaansa. Valitettavasti minulla ei ollut tilaisuutta olla mukana näissä juhlissa.
Ensimmäinen julkinen tehtäväni valtion palveluksessa koski kyyti- ja kestikievarilaitoksen uudistusta – olin puheenjohtajana sitä varten asetetussa komiteassa vuosina 1902 ja 1903.
Pohjoismainen yhteistoiminta
Pohjoismaiseen neuvostoon liittymisemme merkitys? Pitäisi olla tunnettua, että olen aina ollut pohjoismaisen yhteistyön innokas kannattaja. Ja yhteistyö jatkuu useimmilla aloilla. Sotilaallisen saamme luonnollisesti jättää sikseen, mutta taloudellisella alalla voi ilmaantua vaikeuksia.
Tälläkin alallahan on yhteistoimintaa. Vientiteollisuutemme toimii yhteistyössä sekä ruotsalaisten että norjalaisten kanssa.
Olen useina vuosina 20-luvun lopulla ja 30-luvulla ollut mukana näitä kysymyksiä käsitelleessä yhteispohjoismaisessa komiteassa, joka kokoontui vuorotellen Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Helsingissä. Silloin tutkittiin mm. yhteisten, laajemmalle ulottuvien markkinain muodostamisen mahdollisuuksia. Olin suomalaisen komitean puheenjohtaja, ja Hjalmar Procopé oli sangen tehokkaasti mukana. Suoritimme tutkimuksia, mutta työ lakkasi 30-luvulla. Kohtasimme vaikeuksia – Ruotsi oli pitkälle kehittynyt todellisine maailmanteollisuuksineen, kun taas esim. Norjalla ja Suomella oli vaatimattomampi tausta. Ja nämä neljä maata yhteenlaskettaessakin saadaan auttamattomasti vain 18 miljoonaa asukasta, varsin vaatimaton ryhmä nykyisissä olosuhteissa.
En todellakaan voi sanoa, kuinka taloudellinen yhteistyö yhteisine markkinoineen voidaan järjestää. Toivokaamme, että se onnistuu.
Sosiaalisella, sivistyksellisellä, lainsäädännön ja muilla aloilla yhteisellä elimellä saattaa olla mahdollisuuksia päästä tuloksiin.
Ruotsinkielen taito tärkeä
Katson, että kaikki mitä pohjoismaisen yhteistyön hyväksi on tehtävissä, on meidänkin tahollamme tehtävä. Tuloksena 700-vuotisesta yhteydestä Ruotsin kanssa ja 100-vuotisesta yhteydestä Venäjään, minä aikana kansamme henkisesti yhä enemmän loitontui Venäjästä, on, että me – valtio- ja yhteiskuntamuotomme, kulttuurimme ja koko elämänkatsomuksemme suhteen – kuulumme Pohjolaan. Ainoa seikka, joka oikeastaan erottaa meidät tuntuvammin muista pohjoismaista on se, että enemmistö puhuu täällä suomea. Ja tässä kohden ohjeeni kuuluu: kaksikielistä väestöryhmää on laajennettava. Myönnettävä on, että useimmat sivistyneet ruotsalaiset osaavat puhua suomea, mutta suomalaisella taholla eivät asiat ruotsinkielen taidon suhteen ole yhtä hyvin. En usko meillä olevan varaa lisätä kieltenopetusta koulujen lukujärjestykseen, mutta se ei olekaan välttämätöntä. Kieliä pitää oppia käytännössä. Ehkä myös ruotsinkielen opetusta voidaan muuttaa käytännöllisemmäksi, tehokkaammaksi.
Itse en koskaan – paitsi koulussa – ole opiskellut ruotsia. Tarkoitukseni oli ottaa kandidaattitutkintooni ruotsin approbatur, mutta se ei mahtunut sinne mukaan. Mutta olen oppinut ruotsia jokapäiväisessä elämässä ja katson oppineeni sitä niin paljon, että minua voidaan sanoa kaksikieliseksi.
Olipa miten tahansa, minulla on se käsitys, että yleensä vain vanhempi sukupolvi, jolla on aitosuomalaisia perinteitä, ei puhu ruotsia. Nuoremmalla taholla asiat ovat joparemmin.
Muistelmat
Tarkoitukseni on todellakin jatkaa muistelmien kirjoitusta, kun vapaudun. Täällä linnassahan niihin ei oikein tahdo jäädä aikaa. Ja luulen, että minulla on kerrottavana asioita, joista todella pitää tehdä selkoa. Yhdestä seikasta olen selvillä: kuinka kauan elänkin minulla ei koskaan tule olemaan aikaa täydellisten muistelmien kirjoittamiseen. Mutta olen asettanut päämääräkseni ehtiä ajassa ensimmäiseen maailmansotaan ja kernaasti Tarton rauhaan saakka. Sitten minulla on pikakirjoitettuja päiväkirjamuistiinpanoja 30-luvun puolivälistä lähtien ja niille minun pitäisi tehdä jotakin, koska kukaan muu ei voine saada pikakirjoituksestani selvää.
Mutta olen sitä mieltä, että muistelmillani saattaa olla suurempi historiallinen arvo, jos ne eivät ole liian kokoon puristettuja. Odotan kirjoittamista ilolla ja vointini on hyvä työhön ryhtyäkseni. Tulee tuntumaan hyvältä saada työskennellä omassa Töölön-asunnossani, jossa vilpittömästi puhuen on mukavampi asua kuin linnassa …
>>Sorti yhtä tärkeä kuin entré>
En siis tunne mitään kaipausta jättäessäni nykyisen asemani, jokainenhan on sentään hiukan egoisti. Arvelen, että voin sitäpaitsi tehdä sen nyt melko hyvällä omallatunnolla. Katsokaahan, olen kiinnostunut teatterista ja olen siellä oppinut, että sorti on yhtä tärkeä kuin entré, myhäilee presidentti.
Syvennymme hetkiseksi ajatukseen. Kieltämättä kaunis sorti, Porkkala-fanfaarin vielä kaikuessa näyttämön yllä.
Auringonvalo tulvii Eteläsatamasta sisään läpi työhuoneen korkeiden ikkunoiden, kiertyy veistosmaisen hahmon ja veistosmaisten, raskas- mutta eläväpiirteisten kasvojen ympärille. Vahva oikea käsi pitää tuolinselästä kiinni kuin ruoritangosta. Siihen käteen on ollut turvallista tarttua, kun myrsky on viuhunut Suomessa. Tuntuu hieman turvattomalta hellittää tästä kädestä neljän kuukauden kuluttua.
Tässä näyttää luonnolliselta esittää kysymys, miten presidentti Paasikivi suhtautuu mahdolliseen uudelleen valintaan.
– Tuo on liian hypoteettinen kysymys, jotta haluaisin antaa siihen selityksiä, kuuluu vastaus.
