Suomen hankala kansainvälinen asema
Petsamon nikkelikaivoksesta syntyi välirauhan kaudella pitkä ja vaikea ulkopoliittinen riidanaihe. Alue oli joutunut Suomen haltuun vasta Tarton rauhassa vuonna 1920. Kolme suurvaltaa, Neuvostoliitto, Saksa ja Englanti, puuttui nyt tavalla tai toisella tämän kiistan vaiheisiin.
Viron, Latvian ja Liettuan kohtaloa seurattiin Suomen Moskovan-lähetystössä kesäkuussa 1940 hyvin huolestuneina. Myös Romanian asema oli hankala. Juhannusaattona Molotovin sihteeri ilmoitti, että Paasikiven oli saavuttava vielä samana iltana Kremliin. Syytä tähän yllättävään neuvotteluun suomalaiset eivät tienneet. Tilanne oli hyvin jännittynyt. Paasikivi pysyi kuitenkin rauhallisena. Molotov ilmoitti sitten odottamatta, että Neuvostoliitto oli kiinnostunut Petsamon nikkelikaivoksesta, mutta mitään uhkavaatimusta asian johdosta ei esitetty. Paasikivi totesi puolestaan, että yhtiö ei ollut Suomen hallituksen alainen, sillä se kuului englantilaiskanadalaiselle yritykselle. Maansa hallitukselle lähettiläs kuitenkin esitti, että Neuvostoliiton pyyntöön saada kaivokseen esim. toimilupa oli suostuttava, mikäli se suinkin oli mahdollista. Lisäksi on selvää, että alueen strateginen merkitys oli lisääntynyt merkittävästi saksalaisten ilmestyessä Norjaan. Kesäkuussa 1940 kävi ilmi, että saksalaisetkin olivat kiinnostuneita Petsamon nikkelistä. Lontoo puuttui myös samoihin aikoihin tähän peliin.
Suomen ja Neuvostoliiton välinen kauppasopimus allekirjoitettiin eräiden viivytysten jälkeen kesäkuun lopulla. Kauppavaihdon suuruudeksi määrättiin 7.5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Suomelle tarjoutui ostaa Neuvostoliitosta mm. viljaa ja öljyä. Vuonna 1941 kauppavaihto olisi ollut noin 9 % Suomen koko ulkomaankaupasta. Maailmansodasta johtuen pienen Itämeren piirin valtion tuonti- ja vientimahdollisuudet vaikeutuivat. Kesällä 1940 Suomen kauppa Saksan kanssa lisääntyi kuitenkin voimakkaasti. Ehkä se oli merkki Berliinin intressien heräämisestä Suomen suunnalla.
Ulkomaankauppaministeri Anastas Mikojan tarjosi Moskovassa käytyjen kauppaneuvottelujen päätteeksi lounaan. Paasikivi kertoo muistelmissaan tilaisuudesta lyhyesti. Erityisesti isännät olivat Ioistavalla tuulella. Kaikki onnistui ilmeisen hyvin. Tilaisuus kuvasti mainiosti venäläisten vieraanvaraisuutta:
” Allekirjoittamisen jälkeen oli neuvostohallituksen juhlahuoneistossa ‘Spiridonovkassa’ upea Iounas runsaine ja hyvine ruokineen ja monine venäläisine viineineen. Isäntinä olivat Mikojan ja Dekanozov. Lounas kesti 2 1/2 tuntia, ja mieliala oli hyvä ja hauska, kuten ylipäänsä venäläisten kanssa tällaisissa tilaisuuksissa. Laskettiin leikkiä. Mikojan oli eloisa armeniaIainen. Kaukasialainen Dekanozov tuntui olevan Iuonteeltaan vähemmän vilkas.
Suomen ulkopoliittien asema oli kesällä 1940 hankala. Tosin heinäkuun lopulla Hitler ilmoitti Berghofissa armeijansa tärkeimmille johtajille, että operaatio Seelöwe maihinnousu Englantiin ei tulisi onnistumaan. Oli siis suunnattava aseet Neuvostoliittoa vastaan ja poistettava se pelistä. Myös Suomi saattaisi osallistua tähän keväällä 1941 alkavaan operaatioon. Ulkoministeri Ribbentropin asiamies kävi jo heinäkuun puolenvälin jälkeen keskustelemassa tilanteesta Mannerheimin ja Rytin kanssa.
Paasikivi pelkäsi kesällä 1940, että Suomea odotti Baltian maiden kohtalo. Hitlerin suunnitelmista pienen valtion Moskovanlähettiläs ei ilmeisesti tiennyt mitään. Sen sijaan kerrottiin, että venäläisiä joukkoja siirrettiin pois Baltian maista. Joukkoja keskitettiin sitten ehkä elokuussa Suomeen tehtävän hyökkäyksen varalta. Leningradin sotilaspiirin alueella pidettiin koko kesän ja alkusyksyn 1940 ajan laajoja sotaharjoituksia. Lisäksi Suomessa järjestettiin samoihin aikoihin mielenosoituksia, jotka vain lisäsivät epäluuloja maan itäistä naapuria kohtaan. Myös Paasikivi joutui puuttumaan näihin kysymyksiin. Lähettilään huolestumista lisäsi se, että Pravdassa ja Isvestiassa ilmestyi nyt runsaasti Suomen oloja arvostelevia kirjoituksia. Elokuun 10. päivänä hän lähti Helsinkiin neuvottelemaan hallituksen jäsenten ja sotamarsalkka Mannerheimin kanssa. Suomi suostui tiettyihin Neuvostoliiton esittämiin vaatimuksiin, mutta “Ystävyyden seuran” toiminta haluttiin pitää kurissa. Ministeri Tanner joutui eroamaan hallituksesta. Paasikivi palasi sitten Moskovaan elokuun puolenvälin jälkeen. Tilanne rauhoittui vähitellen.
Suomen ulkopoliittinen liikkumavara oli edelleen vähäinen. Maa oli tavallaan “puun ja kuoren välissä”. Syyskuun alkupäivinä Suomi salli Neuvostoliiton kuljettaa rautateitse joukkojaan Hangon vuokra-alueelle. Hieman aikaisemmin saksalainen liikemies, everstiluutnantti Joseph Veltjens oli käynyt ensimmäisellä neuvottelumatkallaan Helsingissä. Hänellä oli valtuudet ryhtyä keskustelemaan kaikessa hiljaisuudessa Hitlerin suunnitelmien toteuttamisesta Suomen suunnalla. Ehkä myös Moskovassa oli havaittu tämä siirto. Päiväkirjassaan Paasikivi toteaa rouva Kollontain kertoneen kesällä 1944, että “Neuvostoliiton menettely talvisodan jälkeen riippui siitä, että Neuvostoliitto tiesi, että Saksa tulee hyökkäämään Venäjän päälle, ja pelkäsi, että Suomi tulee olemaan hyökkäyslauta”.
Itämeren piiriä koskevat tärkeät kansainväliset päätökset tehtiin yhä Berliinissä ja Moskovassa. Yhteistyö Hitlerin Saksan ja Suomen välillä alkoi asekaupoista ja kauttakulkuoperaatiosta. Nämä ratkaisut pyrittiin pitämään tiukasti salassa. Maailmansota oli tuonut saksalaiset jo Suomen rajanaapureiksi Lapissa. Syyskuun 12. päivänä he saivat oikeuden kuljettaa Pohjois-Suomessa olevia joukkojaan lomamatkoilla Suomen alueen kautta. Osa miehistä jäisi etappitehtäviin reitin varrelle. Saksalaisilla oli lisaksi läpikulkuoikeus puolueettomuuttaan korostaneen Ruotsin kanssa. Näin Suomessa tulisi olemaan kahden suurvallan joukkoja samaan aikaan. Syyskuun 21. päivänä saksalaisia ilmestyi Vaasaan. Hallitus käsitteli sopimusta virallisesti vasta tämän jälkeen. Paasikivi joutui pian selvittelemään Molotoville saksalaisten kauttakulkuliikennettä, mutta hänellä oli varsin vähän tietoja asiasta. Tosin Kivimäki oli lähettänyt syyskuun 6. päivänä Paasikivelle Suomen ulkopoliittiseen asemaan viitaten salaperäisen viestin: “Vointini tulee päivä päivältä paremmaksi, kuten Helsingissä jo kuulit.”
Marraskuussa Molotov kävi neuvottelemassa Hitlerin kanssa Berliinissä. Neuvostoliiton ulkoministeri halusi selvittää mm. Suomen kysymyksen. Tilanne oli kuitenkin muuttunut elokuusta 1939. Saksa toivoi nyt, ettei Suomea vastaan aloitettaisi uutta sotaretkeä. Itämeren piirissä ei haluttu selkkausta. Hitler mainitsi lisäksi, että saksalaisia joukkoja kulki lomamatkoillaan Suomen alueen kautta.
Kyösti Kallio päätti luopua presidentin virasta syksyllä 1940. Hän jätti asiasta marraskuun 27. päivänä erityisen kirjelmän valtioneuvostolle. Kallion terveys ei kestänyt niitä ankaria koettelemuksia, joiden kohteeksi Suomi oli joutunut. Pääministeri Ryti oli hoitanut presidentin virkaa elokuun lopulta lähtien.
Seuraajan löytäminen Kalliolle ei ollut niissä oloissa aivan helppoa. Rytin, Svinhufudin, Kivimäen, Paasikiven ja Mannerheimin nimi tuotiin sitten esille mahdollisena presidenttiehdokkaana. Mm. entinen presidentti K. J. Ståhlberg ja kirjailija Hella Wuolijoki kannattivat Paasikiven ehdokkuutta. Joulukuun 6. päivänä Molotov totesi, että Tannerin, Kivimäen, Mannerheimin ja Svinhufvudin valinta uudeksi presidentiksi ei olisi suotavaa. Paasikivi vastasi tähän puolestaan, että vaali oli Suomen sisäinen asia. Samassa yhteydessä Molotov puuttui myös toiseen tärkeään kysymykseen. Suomen ja Ruotsin välille suunniteltiin unionia. Neuvostoliiton ulkoministeri ilmoitti nyt suoraan, että tällainen hanke oli rauhansopimuksen vastaista toimintaa. Myös Saksa oli valtioliittosuunnitelmia vastaan.
Joulukuun 18. paivana Molotov totesi Neuvostoliiton pitävän Paasikiveä sopivana miehenä Suomen presidentiksi. Tosin Moskovan-lähettiläs ehti kieltäytyä tata ennen ehdokkuudesta. Saksalaiset suhtautuivat puolestaan aluksi epäillen Paasikiveen, Mannerheimiin ja Rytiin. Lopulta kävi selväksi, etta anglofiilina tunnettuun Rytiin kohdistui vähiten ulkopuolista vastustusta.
Vaali tapahtui joulukuun 19. päivänä. Tehtävän suorittivat vuoden 1937 valitsijamiehet. Edistyspuolueeseen lukeutunut Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja Risto Ryti sai laajan enemmistön kannatuksen jo ensimmäisessä äänestyksessä. Hänet valittiin tasavallan presidentiksi 288 äänellä. Muistelmissaan Paasikivi ei kommentoi mitenkään vaalin tulosta. Hallituksen muodostamista ryhtyi sitten selvittelemään Oulun läänin maaherra E. Y. Pehkonen. Sosiaalidemokraatit olivat kuitenkin häntä vastaan. Rytin ehdokkaana pääministeriksi oli joko Henrik Ramsay tai J. K. Paasikivi. Sopivaksi mieheksi tälle paikalle katsottiin lopulta Suomen Pankin johtokunnan jäsen, varatuomari J. W. Rangell, joka oli aikaisemmin pysynyt syrjässä politiikan kentältä. Saksalaismielinen Rolf Witting pysyi edelleen ulkoministerinä. Uusi hallitus ryhtyi hoitamaan maan asioita tammikuun alussa 1941.
