Nousu kokoomuksen johtoon
Jätettyään Kansallis-Osake-Pankin Paasikivi oli ajatellut voivansa ryhtyä kirjalliseen työhön. Muistelmiaan varten hän oli kerännyt jo paljon erilaista lähdeaineistoa. Tämä materiaali sai kuitenkin odottaa rauhassa, sillä Paasikivelle annettiin eläkeviraksi kokoomuspuolueen valtuuskunnan puheenjohtajan paikka. Vanha senaattori palasi vuosien tauon jälkeen sisäpolitiikan kentälle. Ajan tapahtumista hän oli kyllä hyvin selvillä.
Kuten edellä jo todettiin, 1930-luvun alkupuoli oli Suomessa sisäpoliittisesti kiihkeää aikaa. Radikaali oikeistovirtaus näytti olevan suosiossa. Kokoomuksessa seurattiin tilannetta tarkkaan. Mäntsälän kapinan aikoihin kevättalvella 1932 kannanotot puolueen sisällä kärjistyivät. Uuden Suomen ympärillä käytiin tiukkaa linjariitaa. Päätoimittaja erotettiin elokuussa 1932. Marraskuussa pidetyssä puolueen keskusliiton kokouksessa päätettiin, että nyt oli edettävä isänmaallisen kansanliikkeen hengessä. Ratkaisu johti selvään sisäiseen hajaannukseen. Etenkin oikeistolaiset nuoret tunsivat IKL:n omakseen. Monet maltillisen suunnan edustajat luopuivat tämän jälkeen kokoomuksen johtopaikoilta.
Heinäkuussa 1933 pidetyissä eduskuntavaaleissa kokoomus ja IKL olivat läheisessä yhteistyössä. IKL selvisi voittajana tästä politiikasta, mutta mitään laajaa kansanliikettä puolue ei kyennyt synnyttämään. Se sai nimittäin 14 kansanedustajaa. Kokoomus menetti peräti 24 paikkaa. Puolue oli pahassa kriisissä. Maalaisliitto hävisi myös näissä vaaleissa, mutta se sai kuitenkin 53 kansanedustajaa. Voittaja oli sosiaalidemokraattinen puolue, eduskunnan suurin ryhmä, sillä se hankki 78 kansanedustajaa. Puolue sai peräti 12 uutta paikkaa. Ilmeisesti monet kommunistit katsoivat parhaaksi äänestää nyt sosiaalidemokraatteja. Lisäksi on todettava, että vain noin 60 % äänioikeutetuista kansalaisista kävi vaaliuurnilla.
Kokoomuksen eduskuntaryhmissä oli vain 18 jäsentä. Edwin Linkomiehen mukaan niistäkin suurin osa oli “lapualaishenkisiä”. Kokoomuksen sisäistä tilaa ryhdyttiin selvittämään keväällä 1934. Tappio eduskuntavaaleissa oli puolueelle paha isku. Täydellinen kriisi oli vältettävä. Toukokuun alussa pidettyä kokoomuksen keskusliiton vuosikokousta leimasi selvä IKL:n vastainen henki. Puolueen jyrkin ja maltillisen siiven edustajat joutuivat välillä ankaraan sanasotaan keskenään. Tohtori Paavo Virkkunen, joka suosi ajan oikeistovirtauksia, joutui väistymään puheenjohtajan paikalta. Hänen tilalleen valittiin maisteri Erkki Paavolaisen ja K.N. Rantakarin tuelle valtioneuvos J. K. Paasikivi. Ikävuosistaan huolimatta tämä oli varsin sopiva mies tehtäviin, sillä vuosien poissaolo politiikan kuluttavalta kentältä vain paransi hänen lähtokohtiaan. Paasikivi oli pysytellyt viisaasti erossa monista ajan kiihkeistä riidoista. Tosin hänen poliittinen kantansa tunnettiin hyvin. Esim. Edwin Linkomiehen arvion mukaan valtioneuvos Paasikivi “edusti mahdollisimman jyrkkää ikl:n vastaista linjaa”. Varsinaisesti uuden puheenjohtajan valinnan suoritti toukokuun 18. päivänä kokoontunut kokoomuksen puoluevaltuuskunta. Päätös tehtiin yksimielisesti.
Valtioneuvos Paasikivi suhtautui aluksi myötämielisesti lapuanliikkeeseen, mutta tultuaan kokoomuksen puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi hän otti tehtäväkseen selvin raja-aidan rakentamisen äärimmäisen oikeiston suhteen. Vapaus, maltillisuus ja laillisuus tulivat nyt konservatiivien johtotähdiksi. Toinen nouseva voimahahmo, maalaisliittolainen tohtori Urho Kekkonen oli asettunut jo aikaisemmin jyrkkiä oikeistovirtausta vastaan. Tietysti myös Väinö Tannerin johtama sosiaalidemokraattinen puolue, maan suurin poliittinen voimatekijä, oli demokratian kannalla. Muistelmissaan Kekkonen toteaa 1930-luvun alun tapahtumista ja hengestä osuvasti:
“Aikansa kesti ennen kuin lapuanliikkeen luonne nähtiin. Se lähti alkuun organisoimattomana. Menestys toi väkeä ja varoja, mutta edelleen se toimi tunnepohjaisen kansanliikkeen luonteen mukaisesti, spontaanien mielenilmaisujen tasolla, ottamatta vastuuta. Suhtautuminen lapuanliikkeeseen oli monella taholla torjuvaa, jopa myönteistä, mutta kun se otti yhdeksi maalitaulukseen myös demokratian, alkoivat asenteet seljetä.
Kappaleen sivut: 1 2
