Toiminnan lähtökohtia keväällä 1940
Moskovan rauhan jälkeen Suomi sai uuden hallituksen. Risto Ryti jatkoi pääministerin paikalla. Väinö Tannerin sijasta ulkoministeriksi tuli pankinjohtaja, professori Rolf Witting. Puolustusministeriksi määrättiin Mannerheimin suosituksesta kenraalimajuri Rudolf Walden. Tannerista tehtiin kansanhuoltoministeri. Paasikivi, Niukkanen, Hannula ja Söderhjelm jättivät hallituksen. Mannerheim pysyi edelleen ylipäällikkönä.
Ulkopolitiikassaan Rytin hallitus ilmoitti noudattavansa rauhan ja puolueettomuuden linjaa. Ulkoministeri Witting ryhtyi parantamaan Suomen suhteita Saksaan. Demobilisaatio suoritettiin asteittain. Saksa ja Neuvostoliitto olivat Itämeren piirin johtavat valtiot. Suomen uudeksi Berliinin-lähettilääksi nimitettiin entinen pääministeri, professori T. M. Kivimäki. Suhteet Neuvostoliittoon piti saada normaalille kannalle. Ilmapiiri ei ollut kovin suotuisa tälle pyrkimykselle. Moskovaan oli siis lähetettävä taitava ja tarmokas lähettiläs. Kuka pystyisi hoitamaan tätä ilmeisen hankalaa ja epäkiitollista tehtävää? Ministeri Paasikivi oli maaliskuun lopulla Neuvostoliitossa neuvottelemassa rauhansopimukseen liittyvistä kiireellisistä kysymyksistä. Ratifioimisasiakirjat vaihdettiin Kremlissä maaliskuun 20. päivänä. Pian tämän jälkeen hänen piti palata Helsinkiin. Toisin kuitenkin kävi.
Paasikivi sai maaliskuun 29. päivänä Suomesta sähkeen, jossa häntä pyydettiin ryhtymään maansa uudeksi Moskovan-lähettilääksi. Nyt jo lähes 70-vuotias Paasikivi epäröi, mutta hän suostui lopulta virkaan kolmeksi kuukaudeksi. Lähettiläänä hän pysyi kuitenkin kesäkuuhun 1941 saakka. Lähetystösihteeriksi Paasikivi pyysi jaostopäällikkö Johan Nykoppin, joka oli ollut mukana mm. Moskovassa syksyllä 1939 käydyissä neuvotteluissa. Lokakuussa 1940 lähettilään avuksi tuli vielä ministeri P. J. Hynninen. On selvää, että Paasikivi ei ollut ulkoministeriön “tavallinen” virkamies. Tietysti hän hoiti asiat kunnolla, mutta hänellä oli myös todellisia mielipiteitä eri tilanteista. Paasikivi oli lisäksi sekä Suomessa että ulkomailla tunnettu henkilö, jonka näkemyksiä arvostettiin. Professori Arvi KORHONEN toteaa suoraan, että ”historiaa aktiivisestikin tutkineena ja jatkuvasti harrastaneena hän osasi arvioida kehitykseen vaikuttavia tekijöitä paremmin kuin tavalliset ammattidiplomaatit”’. Neuvostoliiton uudeksi lähettilääksi Suomeen määrättiin Ivan Zotov. Hän toimi Helsingissä vuoden 1941 alkupuolelle saakka.
Talvisodan päätymisen jälkeen Suomi oli kansainvälisesti hyvin eristetyssa asemassa. Siksi yritettiin saada ulkopoliittista tukea Ruotsilta ja Norjalta. Pääministeri Ryti mainitsi sitten pohjoismaiden puolustusliittohankkeesta maaliskuun 14. päivänä pitämässään radiopuheessa. Asiaan puututtiin myös Ruotsissa ja Norjassa. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov ilmoitti Paasikivelle maaliskuun 21. päivänä maansa suhtautuvan kielteisesti pohjoismaiden puolustusliittohankkeeseen. Uutistoimisto Tass oli esittänyt tämän kannan jo edellisenä päivänä. Maaliskuun 29. päivänä pitämässään puheessa Molotov totesi uudelleen, että puolustusliittohanke oli suunnattu Moskovan rauhaa vastaan. Pian tämän jälkeen pikkuvaltioiden yhteinen yritys raukesi muutenkin. Suurvaltapolitiikka muutti nämä kuviot. Huhtikuun 9. päivänä Saksa ryhtyi miehittämään Tanskaa ja Norjaa. Sitten kun Norja oli joutunut Saksan valtaan, ei mahdollinen sotilasliitto tietenkään voinut koskea enää kuin Suomea ja Ruotsia. Toukokuun 10. päivänä Saksa aloitti lisäksi sotaretken Ranskaa vastaan. Tämäkin hyökkäys päättyi nopeasti Hitlerin joukkojen voittoon. Englanti ja Neuvostoliitto olivat nyt Euroopan ainoat mahtitekijät, jotka todella pystyivät vastustamaan Saksaa. Kesällä 1940 Suomen ainut vapaa yhteys maailman vesille kulki Petsamon kautta.
Huhtikuun 15. päivänä Suomen Moskovan-lähettiläs Paasikivi esitti Kremlissä virallisesti valtakirjansa Neuvostoliiton presidentti M. I. Kalininille. Tämä oli tiedustellut uudelta lähettiläältä suoraan: ‘Tulemmeko olemaan ystäviä?’ Paasikiven vastaus kuvastaa varmaan oikein hänen pyrkimyksiään: ”Se on meidän toivomuksemme ja teen parastani tarkoituksen saavuttamiseksi.” Tosin hän myöntää muistelmissaan avoimesti, että pienen valtion Moskovanlähettilään tehtävä oli hankala:
“Vieraita valtioita pidettiin vihollisina ja niiden toimenpiteiden epäiltiin olevan suunnatut Neuvosto-Venäjää vastaan. Pienten naapurivaltioiden varottiin kulkevan suurten asioilla. Kaikki tämä yhdistyneenä suurvallan omiin tarkoituksiin tuotti varsinkin neuvostohallituksen pyrkimysten erityisenä kohteena olevan pienen ‘porvarillisen’ naapurivaltion edustajalle vaikeuksia.”
Paasikiven tehtävä oli todella epäkiitollinen. Hän joutui ottamaan yhtä mittaa yhteyttä Neuvostoliiton ulkoasiainministeriöön erilaisten rauhansopimukseen liittyvien kysymysten takia. Mm. Enson kohtalo tuli esille tässä yhteydessä. Keskustelut ulkoministeri V. M. Molotovin ja varaulkoministeri Andrei Vysinskin kanssa kestivät usein tuntikausia. Niitä käytiin myös myöhään illalla ja jopa yöllä. Lähetystössä Paasikivi laati asiasta sitten sähkösanoman, joka lähetettiin tämän jälkeen salakielisenä Helsinkiin. Yleensä hänen sähkeensä olivat sisällöltään varsin pessimistisiä. Paasikivi oli hyvin selvillä siitä, että Suomi oli pieni valtio, jonka asema suurvallan naapurina oli heikko. Huhtikuussa 1940 hän kirjoitti ulkoministeri Wittingille Helsinkiin:
“Asemamme on Moskovan rauhan jälkeen huomattavasti heikentynyt ja sitä varovaisempia meidän täytyy politiikassamme olla – välttääksemme, ettei vuotta 1721 seuraa 1741-43 ja 1808-1809.”
Suomen maantieteellistä asemaa Paasikivi piti ilmeisesti koko ulkopolitiikkansa lähtökohtana. Tietysti oli vältettävä kaikin keinoin idänsuhteiden kärjistyminen. Kesäkuun lopulla lähettiläs kirjoitti Moskovasta ulkoministeri Wittingille:
“Nyt on meidän ainoa mahdollisuutemme elää tarkasti Moskovan rauhan pohjalla ja koettaa kaikin keinoin tulla toimeen ja olla hyvissä väleissä Neuvostoliiton kanssa, joka maantieteellisesti on meidän lähin naapurimme. Toisessa sijassa on suurvalloista Saksa huolimatta siitä, onko siella keisarivalta, Weimarin tasavalta vai Hitlerin diktatuuri. – Englanti ja Ranska ja vielä vähemmän Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ovat maantieteellisesti kaukana.”
Rauhantilan säilyminen oli Paasikiven tärkein tavoite. Luonnollisesti tähän tarvittiin molempien osapuolien hyvää tahtoa. Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden parantamiseksi perustettiin toukokuussa 1940 “Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura”, mutta sen toiminta ei herättänyt kaikissa kansalaispiireissä erityistä luottamusta.
Vanha yksityispankin pääjohtaja Paasikivi kannatti tietysti vapaata kilpailutaloutta, mutta hän myönsi suoraan, että Neuvostoliitossa oli Stalinin kaudella saatu aikaan merkittäviä uudistuksia raskaan teollisuuden alalla.
