3. Uusia vaiheita nuoren Paasikiven elämässä

Yliopistoura, osuustoimintamies ja poliittisen uran alkuvaihe 

Paasikivi jätti varatuomarin arvon hankkimisen sikseen ja ryhtyi hoitamaan lainopillisen tiedekunnan suomenkielen lehtoraattia. Lisäksi hän oli vuosina 1899-1902 Suomen liikemiesten kauppaopiston kauppa- ja elinkeino-oikeuden opettajana. Vahvasti suomettarelaiset piirit olivat perustaneet tämän koulun pääkaupunkiin. Lukuvuonna 1900-1901 Paasikiven oppilaana kauppaopistossa oli mm. ylioppilas Väinö Tanner. Herrat tapasivat taas syyslukukaudella. Yliopistoon siirtynyt Tanner joutui nimittäin kirjoittamaan nyt muutaman aineen lainopillisen tiedekunnan suomenkielen lehtorille. 

Yliopiston piirissä Paasikivelle avautuivat suotuisat mahdollisuudet väitöskirjan tekemiseen. Tutkimustyön takia hän joutui oleskelemaan myös jonkin aikaa Ruotsissa ja Saksassa. Paasikivi ahersi uutterasti. Tutkimustyö eteni suotuisasti. 

Toukokuussa 1901 tarkastettiin 30-vuotiaan Paasikiven väitöskirja “Lainkäytön kehittymisestä veronkanto ja finanssikontrolliasioissa vanhemman ruotsalais-suomalaisen oikeuden mukaan”. Vastaväittäjänä toimi tunnettu oikeusoppinut, professori Robert Hermanson. Hän katsoi, että työstä oli annettava erittäin korkea arvosana. Professori Yrjö BLOMSTEDin myöhemmin esittämän arvion mukaan Paasikivi osoittautui nyt oikeastaan ”varsinaiseksi historiantutkijaksi”. 

Vuonna 1901 julkaistiin myös ensimmäinen osa Paasikiven tutkimuksesta ”Kyytilainsäädantö ja kestikievarilaitos Suomen lain mukaan”. Jatkoa tähän historialliseen katsaukseen ei kyllä koskaan ilmestynyt. Kyytilaitoksesta han kirjoitti kuitenkin lisäksi pari artikkelia. 

Syksyllä 1901 Paasikivi valittiin 75 äänellä 76:1sta Hämäläis-Osakunnan kuraattoriksi. Samana vuonna hänestä tuli myös Pellervo-Seuran juristi ja väliaikainen sihteeri. Vuonna 1902 Paasikivi oli perustamassa osuuskassojen keskuslainarahastoa. Osakunnassa hän oli joutunut jo 1890-luvulla tekemisiin tunnetun valtiomiehen ja tutkijan, professori J. R. Danielsonin kanssa. Pellervo-Seurassa hän tutustui paremmin osuustoiminta-aatteen suomalaiseen uranuurtajaan, tohtori Hannes Gebhardiin. Tämä oli varsin vaativa esimies. Paasikivi oli kyllä joutunut tekemisiin Gebhardin kanssa jo 1890-luvun lopulla. Näin yhteydet suomettarelaisten johtomiehiin vakiintuivat. Nuori tohtori joutui yhä enemmän mukaan yhteiskunnallisiin tehtaviin ja vanhasuomalaisen puolueen toiminnan pariin. 

Paasikiven kaudella osakunta kiinnitti edelleen huomiota mm. kansanopistohankkeisiin. Tosin hänen kuraattorikautensa jäi varsin lyhyeksi. Osakunnassa vallitsi ilmeisesti yhteiskunnallisesti varsin ”edistyksellinen” ilmapiiri. Mm. nuori estetiikan, filosofian ja taidehistorian opiskelija Otto Wille Kuusinen sai monia herätteitä näinä aikoina juuri Hämäläis-Osakunnasta. Myös K. N. Rantakari, Paasikiven puoluetoveri, toimi innokkaasti osakunnan riveissä. 

Vaikka Paasikiven sihteerin ura Pellervo-seurassa päättyi jo vuonna 1903, joutui hän tässä työssä perehtymään moniin Suomen maatalouden keskeisiin ongelmiin. Torpparikysymykseen hän oli tosin tutustunut aikaisemminkin. Seuran johtokunnan jäsenenä Paasikivi oli vuoteen 1908 saakka. Myös osallistuminen Kansantaloudellisen Yhdistyksen toimintaan antoi nuorelle Paasikivelle monia herätteitä. Sortovuosina suomalaisen puolueen johtomiehet toimivat aktiivisesti tässä piirissä. Se oli Yrjö-Koskisen aikoina oikeastaan ”Sosiaalipoliittinen Yhdistys”. Sen puitteissa sosiaalireformatiiviset ajatukset olivat voimakkaasti esillä. 

Paasikiven ensimmäinen julkinen tehtävä valtion palveluksessa oli puheenjohtajuus kestikievari- ja kyytilaitoksen uudistamista varten asetetussa komiteassa vuosina 1902-1903. Komiteatyö ja luentojen valmistelu veivät paljon aikaa, joten hän ei ehtinyt perehtyä Pellervo-Seuran asioihin kovin tarmokkaasti. 

Huhtikuussa 1902 Paasikivi nimitettiin yliopiston hallinto-oikeuden apulaiseksi eli apulaisprofessoriksi K. J. Ståhlbergin jälkeen. Tarkoituksena oli jatkaa tieteellisellä uralla. Tavoitteena oli pyrkiä valtio- ja hallinto-oikeuden professoriksi Robert Hermansonin jälkeen, kun tämä jäisi jonkin ajan kuluttua eläkkeelle. Yliopiston rehtori Edvard Hjelt ja lainopillinen tiedekunta puolestaan kehoittivat Paasikiveä valmistautumaan uutta, Venäjän valtio-oikeuden ja oikeushistorian professuuria varten. Viran perustamisesta päätettiin sitten elokuussa 1903. Paasikivi ehti kuitenkin siirtyä tätä ennen Valtiokonttorin palvelukseen. 

Senaattori Yrjö-Koskisen Uudessa Suomettaressa joulukuun 10. päivänä 1900 julkaistu ”Avoin kirje’ oli jakanut entisestään Suomen puoluekenttää. Tämä vanha johtomies vaati myöntymistä Venäjän valtiollisiin vaatimuksiin, mutta kielitaistelua oli jatkettava tiukasti. Yrjö-Koskinen esitti, että ”suomenkieltä ja siihen perustuvaa kansallisuutta koetetaan sitä pontevammin vahvistaa, kun tapaukset siinä kohden ovat meitä yllättäneet eikä aika siedä viivytystä”. Julkisuudessa timi kannanotto herätti runsaasti huomiota. Todellisuudessa Yrjö-Koskinen oli poliittisesti lähes ilman kannattajia. Eräitä myöntyvyysmiehiä vastaan järjestettiin jopa mielenosoituksia. 

Heinäkuussa 1901 annetusta uudesta asevelvollisuuslaista kehittyi ankara sisäinen riita. Suomen oma armeija lakkautettiin. Vuonna 1902 noin 45 /% asevelvollisista kieltäytyi saapumasta kutsuntoihin. Helsingissä tarvittiin jopa kasakoita palauttamaan järjestystä kaupunkiin. Leo Mechelin esitti kutsuntojen korvaamista värväyksellä. Vanhasuomalaiset Danielson ja Paasikivi tukivat hanketta, mutta siitä ei tullut mitään. Yrjö-Koskinen ei toimenpidettä hyväksynyt. 

Vuonna 1902 Paasikivi joutui Uuden Suomettaren ”sisäpiiriin”, joka kokoontui silloin tällöin lehden toimitukseen pohtimaan ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä. Tähän vaikutusvaltaisten vanhasuomalaisten ryhmään kuuluivat senaattori Y. S. Yrjö-Koskisen, kunnallisneuvos Agathon Meurman, professori J. R. Danielson, lehden päätoimittaja Viktor Lofgren ja ylijohtaja Y. K. Yrjö-Koskinen. Paasikivi oli toiminut jo opiskeluaikanaan Uudessa Suomettaressa oikolukijana ja ulkomaanuutisten toimittajana. Tavaton tarmokkuus ja kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin veivät hänet pian politiikan polttopisteeseen. Jo vuonna 1902 Paasikivi oli ehdolla senaattoriksi, mutta häntä pidettiin vielä liian nuorena näin vaativalle paikalle. 

Bobrikovin kaudella suomalaisen puolueen varsinaiset johtajat olivat senaattori Yrjö-Koskisen lisäksi J. R. Danielson, E. G. Palmen ja Agathon Meurman. Vanhan Yrjo Zachris Yrjö-Koskisen kanssa Paasikivi oli keskustellut vielä marraskuun alussa 1903, siis vain muutamaa päivä ennen tämän kuolemaa. Yrjö-Koskisen poliittinen toimintaohje oli itse asiassa varsin yksinkertainen: ”Meidän on tavalla tai toisella päästävä tämän ajan läpi, siksi kunnes systeemi Venäjällä muuttuu.” Hän pelkäsi erityisesti, että pientä Suomea odottaisi Puolan kohtalo, sillä sorto voisi herättää vastarinnan, joka veisi maan lopulta täydelliseen turmioon. 

Kappaleen sivut: 1 2

Olet viimeisellä sivulla. Jos haluat mennä takaisin, käytä selaimen Takaisin-painiketta, tai valitse kappale yläpuolelta.

Kun vierität sivua, seuraava sivu ladataan ja vieritetään automaattisesti näkyviin. Napsauta ylläolevaa valintaruutua poistaaksesi tämän pois käytöstä.

Jos haluat ladata seuraavan sivun automaattisesti vierittäessäsi sivua, napsauta ylläolevaa valintaruutua.