Opintotielle yliopistoon
Paasikivi on itse kertonut, että hän aikoi ylioppilaaksi tultuaan hakeutua valtion rautateiden palvelukseen, jotta voisi rahoittaa opintonsa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Hän pääsi aloittamaan yliopistoluvut jo syksyllä 1890. Uusi Suometar muodostui nuorelle Paasikivelle niinä aikoina varsin läheiseksi, sillä tiiviistä opiskelutahdista huolimatta hän toimi öisin lehden oikolukijana. Myöhemmin hän oli Uuden Suomettaren reportterina.
Ilmeisesti nuoren Paasikiven puoluevalinta ei ollut mikään ongelma. Yliopistoon tullessaan hän liittyi suomalaisen puolueen “vanhojen” joukkoon. Presidenttikaudellaan Paasikivi on arvioinut 1800-luvun loppupuolen olleen”aikaa, jolloin optimistinen usko edistykseen oli johtavana vakaumuksena.” Uskottiin, että edistys, ei vain teknillisillä ja luonnontieteellisillä aloilla, menisi miltei rajattomasti eteenpäin, vaan että myös itse ihminen rinnan tämän kanssa kehittyisi siveellisessä, moraalisessa katsannossa. Tähän sisältyy vakaumus, että ihmisten ja kansojen välillä yhä suurempi onnellisuus, rauha, oikeus ja oikeudenmukaisuus tulisi vallitsemaan.” Kirjallisuuden ja taiteen moniin riitakysymyksiin Paasikivi ei osallistunut. Omien sanojensa mukaan hän ei ollut koskaan kiivas puoluemies. Muistelmissaan vanha valtiomies kirjoittaa:
“Olen kuulunut vanhasuomalaiseen ja sitten kokoomuspuolueeseen, mutta olen säännöllisesti seurannut muidenkin puolueiden lehtiä Päivälehteä ja Helsingin Sanomia alkaen Päivälehden ensimmäisestä näytenumerosta, joka ilmestyi syksyllä 1889; olin silloin Hämeenlinnan lyseon viimeisellä luokalla.”
Filosofian kandidaatiksi Paasikivi valmistui jo toukokuussa 1892. Pääaineena oli Venäjän kieli ja kirjallisuus. Sivuaineista oli arvosana cum laude approbatur historiassa ja filosofiassa. Rooman kirjallisuudessa hänellä oli approbatur. Tuohon aikaan oli viides aine otettava toisesta tiedekuntaosastosta. Yleensä humanistit lukivat itselleen arvosanan kasvitieteestä. Myös Paasikivi valitsi tämän vaihtoehdon. Tarkoitus oli ottaa aineyhdistelmiin myös arvosana ruotsin kielestä, mutta se ei sopinut enää mukaan. Yliopistolukuja aloittaessaan Paasikivi ei ollut mikään poikkeus, sillä yleensä oppikoulussa parhaiten menestyneet oppilaat ryhtyivät harjoittamaan historiallis-kielitieteellisia opintoja.
Nuoren ylioppilaan ensimmäinen opintomatka suuntautui Venäjälle. Paasikivi kävi nimittäin vuonna 1891 kohentamassa kielitaitoaan Novgorodissa. Hän luki intensiivisesti suurten venäläisten klassikoiden teoksia. Näin Paasikivi oppi tuntemaan paremmin Venäjän ja venäjän kieltä. Hän lueskeli erittäin ahkerasti Nikolai Gogolin romaania ”Kuolleet sielut”. Kun Paasikivi oli päässyt kirjan loppuun, aloitti hän sen uudelleen alusta. Hän oli siis selvästi sitä mieltä, että kertaus on opintojen äiti. Vielä vanhoilla päivillään Paasikivi vietti mielellään aikaansa tämän teoksen parissa. Kielitaidostaan hän toteaa muistelmissaan mm.:
‘Minä olin nuoruudessani osannut venäjää aika hyvin,- olin suorittanut v. 1892 venäjän kielessä korkeimman arvosanan laudatur filosofian kandidaattitutkinnossa, johon vaadittiin hyvä taito käyttää venäjää sekä puheessa että kirjoituksessa.’
Historia kiinnosti Paasikiveä erityisesti. Hänen erikoisalansa olisi ollut “Venäjän historia suhteessa Ruotsiin ja Suomeen” ja sen “vaikutus meidän tapahtumakehitykseemme'” Lähteisiin tutustuttaessa venäjän kielen taito olisi tietysti välttämätöntä. Muistelmia laatiessaan Paasikivi totesi olevansa “vakuuttunut siitä, että Venäjän arkistoissa vielä on tutkimatonta materiaalia, johon tutustuminen olisi meille suuriarvoista, joka antaisi meille nykyistä selkeämmät näköalat historiallisiin syy-yhteyksiin”. Hänen akateemisena historian opettajanaan toimi Suomen, Venäjän ja Skandinavian historian professori E. G. Palmen, joka oli myös tunnettu puoluemies ja kansanvalistaja. Osakunnassa Paasikivi tutustui toiseen merkittävään historiantutkijaan, yleisen historian professori J. R. Danielsoniin. Nämä molemmat historioitsijat olivat puoluekannaltaan vanhasuomalaisia.
Paasikivi korotti vuonna 1893 aineyhdistelmiinsä kuuluneet filosofian ja historian arvosanat laudatureiksi, mutta nuori kandidaatti ei jatkanut tämän jälkeen humanistisella alalla. Koulu-ura ei häntä kiinnostanut, vaikka hän toimi jonkin aikaa erilaisissa opetustehtävissä. Paasikivestä ei tullut myoskään ammattihistorioitsijaa, vaan hyvien ystaviensä kehotuksesta hän ryhtyi opiskelemaan juridiikkaa. Osan opiskeluajastaan hän asui Lahdessa, jossa oli myös mahdollista valmistautua tentteihin.
Nuori Paasikivi osallistui monin tavoin Lahden kansanopiston perustamiseen. Opisto lähti liikkeelle maakunnallisena yrityksenä. Tämä oli erikoista, sillä yleensä kansanopistot syntyivat tuohon aikaan yliopiston eri osakuntien toimesta. Opistoasiassa oli Lahden seudulla toimittu varsin ripeästi, sillä maan ensimmäiset kansanopistot Kangasalan kansanopisto ja Borgå Folkhögskola olivat aloittaneet toimintansa vain muutamaa vuotta aikaisemmin. Lahden kansanopisto vihittiin marraskuun 27. päivänä 1893. Sortokauden enteitä oli jo ilmassa. Isanmaallishenkisessä juhlapuheessaan maisteri Paasikivi totesi mm.:
“Kansanopistojen on uudestaan luotava varma yhteisyys suomalaisiin, joka vuosisatoja sitten vallitsi heimoissamme, meidän on sitä tietä tultava tuntemaan itsemme saman suuren perheen jäseniksi. Jos sitten pahat päivät tulevat, on meillä voimaa niita kestää. Meidän on kaikkien tultava täyteen tajuntaan siitä, että tekipä kuka työtä millä alalla tahansa, hän tuntee tekevansa tyotä yhteisen isänmaamme hyviksi, niin korven raataja kuin korkea virkamieskin.”
Paasikivi opetti Lahden kansanopistossa vuosina 1894-1895 kansantaloutta, asiakirjaoppia ja laulua. Opisto toimi tuolloin August Fellmanin luovuttamissa tiloissa entisessä kestikievarirakennuksessa kauppatorin pohjoispuolella. Eräs Juhon oppilas on kertonut, että nuori maisteri oli ollut “iloluontoinen, mutta perusteellinen ja tarkka”. Opiston johtajana oli aluksi maisteri K. A. Franssila, joka oli muuten tullut ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta keväällä 1890. Paasikiven morsian Anna Forsman toimi opiston johtajattarena.
Kesällä 1895 Paasikivi oli nimismiehenä Asikkalassa. Muistelmissaan hän kertoo erityisesti tavanneensa tuolloin ”legendaariseksi” työväenjohtajaksi myöhemmin kohonneen miehen, suutari Eetu Salinin eräässä puhetilaisuudessa. Hän oli oppinut tuntemaan tämän jo 1880-luvun loppupuolella Lahdessa. Salin oli nimittäin töissä samassa talossa olevassa suutarinliikkeessä, jossa Paasikivi oppikouluaikanaan asui.
Yliopiston opiskelijat olivat tietysti osakunnan jäseniä. Ohjelmaa riitti: juhlittiin, harrastettiin, politikoitiin, tehtiin retkiä, tavattiin tuttuja ja vähemmän tuttuja, kertoiltiin kotiseudun kuulumisia jne. Paasikivi kuului fennomaaniseen Hämäläis-Osakuntaan ja oli sen sihteerinä vuosina 1893-1895. Se oli oikeastaan pieni toveripiiri. Läsnäolevia jäseniä osakuntaan kuului tuohon aikaan jonkin verran yli 150. Vuonna 1894 Hämäläis-Osakunnan osuus ylioppilaskunnan jäsenmäärästä oli 15%. Kuten edellä mainittiin, Paasikivi osoitti jo varhain kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin. Esim. vuonna 1894 hänet valittiin “suomenmielisten ylioppilaiden kokouksessa” komiteaan, joka otti tehtäväkseen hankkia 800 nimeä vetoomukseen, jossa vaadittiin yliopisto-opetuksen antamista opiskelijoiden enemmistön kielellä eli siis suomeksi. Hanke edistyi tosin hitaasti. Vasta vuoden kuluttua oli kerätty 518 nimeä. Vetoomus jätettiin tämän jälkeen yliopiston johdolle. Myöhemmin Paasikivi kuitenkin totesi, että kielikysymys oli hämäläis-osakunnassa ohittanut polttopisteensa jo 1890-luvulla.
Paasikivi kannatti innolla kansansivistystyötä myos oman osakuntansa piirissa. Esimerkiksi hän yritti vuonna 1895 saada Hämäläis-Osakuntaa tukemaan tehokkaammin Lahden uutta kansanopistoa, mutta hanke epäonnistui. Paasikivi kuului lisäksi ylioppilaskunnan laulajiin. Eräässä vaiheessa hänet aiottiin jopa valita kuoron johtajaksi, mutta hän katsoi parhaimmaksi kieltäytyä tästä tehtävästä.
Nuori Paasikivi ehti myös julkaista 1890-luvulla pari mielenkiintoista tutkielmaa. Ilmeisesti hänen ensimmäinen laajempi painettu kirjoituksensa on vuonna 1896 Valvojassa ilmestynyt juridiikan alaan liittynyt kaksiosainen artikkeli “Rikollisuudesta ja siihen vaikuttavista seikoista”. Paasikivi esitti siinä huomionarvoisia ajatuksia rikollisuudesta, sen erilaisista ilmenemismuodoista ja ilmiön yhteiskunnallisista syistä. Johtopäätöksiä pyritään perustelemaan mm. tilastotiedoilla. Nuori juristinalku arvelee optimistisesti, että kasvatus on yhteiskunnan paras ase taistelussa rikollisuutta vastaan.
Oikeustieteen opiskelu sujui Paasikivelta varsin rivakasti. Tentit olivat ankaria. Esim. professori Wilhelm Chydenius oli kuulustellut yksistään Paasikiven tietoja kolmessa erässä kolme tuntia kerrallaan. Mainiosti juristinalku tästäkin kiirastulesta selvisi. Toukokuussa 1897 Paasikivi sai valmiiksi toisen akateemisen tutkintonsa. Alan vaihdos tapahtui siis ilman suurempia vaikeuksia.
