Nuori lahtelainen vaikuttaja
Oikeustieteellisen tutkinnon suoritettuaan Paasikivi aloitti auskultoinnin Hollolan tuomiokunnassa. Normaali juristin ura oli alkamassa. Nuori lakimies asui tuohon aikaan tätinsä kanssa Rautatienkadun varrella. Ilmeisesti hän oli kauppalan ensimmäinen asianajaja.
Yleisesti ottaen Paasikivi oli varsin näkyvä persoona Lahdessa ennen vuosisadan vaihdetta. Erilaiset koulu- ja sivistysriennot olivat lähellä hänen sydäntään. Seudulla oli hyvät kasvuedellytykset, mutta ripeälle edistykselle oli ovi avoinna myös kouluasioissa. Vuonna 1896 Lahden taajaman väkiluku oli noin 2 700 henkeä.
Lahden kauppalanhallitukseen Paasikivi kuului vuosina 1897-1899. Kauppalanhallituksessa oli kaikkiaan vain kuusi jäsentä. Kokouksia pidettiin kerran kuussa. Kauppalanhallituksessa oli tuohon aikaan kartanonomistaja Fellmanin ja lakimies Paasikiven lisäksi lähinnä seudun tunnettuja yksityisyrittäjiä. Vuonna 1898 ryhdyttiin tosimielessä puuhaamaan Lahden muuttamista kaupungiksi. Yhteys Hollolaan aiheutti monia hankaluuksia. Mm. kauppalan talouden kannalta katsottiin uudistus tarpeelliseksi. Lahdessa ollessaan Paasikivi ehti toimia myös kaupanhoitajana, kansanopiston sekä yhteiskoulun puuhamiehenä, erilaisissa opettajan tehtävissä ja Kansallis-Osake-Pankin konttorin valvojana. llmeisesti Lahdessa vallitsi 1890-luvulla voimakas yhteishenki. Ainut kysymys, josta useiden eri lähteiden mukaan riideltiin kauppalan syntyajoista asti, oli raittiusasia.
Koulutukseen kiinnitettiin Suomessa melkoisesti huomiota 1800-luvun lopulla. Tämä näkyi myös Lahdessa. Monen opinhaluisen nuoren koulumatka oli kohtuuttoman pitkä ja rasittava. Paasikivikin oli joutunut käymään oppikoulua vieraalla paikkakunnalla. Lapsiluvun lisääntyessä oli Lahdessa tehtävä asian hyväksi jotain. Uusia kouluja oli perustettava. Vuonna 1894 aloitti toimintansa Lahden kauppalan kansakoulu. Aluksi se toimi vuokratiloissa. Joulukuussa 1898 kauppalan kansakoulun johtokunta piti kokouksen, jossa hyväksyttiin lakitieteen kandidaatti J. K. Paasikiven laatima kirjallinen ehdotus uuden kansakoulun rakentamisesta. On kiintoisaa havaita, että hän perusteli kantaansa laajasti mm. taloudellisilla syillä. Koska valtio ei voinut sitten myöntää koululle riittävän suurta lainaa, niin tämän Vuorikadun varrelle nousseen oppilaitoksen rakennustyot päästiin aloittamaan vasta syksylla 1900.
Jo vuoden 1891 valtiopäivillä oli ollut esillä oppikoulun perustaminen Lahteen. Tästä yrityksestä ei tullut kuitenkaan mitään. Paasikivi kuului sitten helmikuussa 1896 valittuun yksityisen yhteiskoulun perustamista valmistelleeseen toimikuntaan. Saman vuoden kesäkuun 16. päivänä Lahteen päätettiin perustaa 5-luokkainen yhteiskoulu. Kun koulun hyväksi pidettiin hieman myöhemmin kannatusyhdistyksen toimesta arpajaiset, puhui tilaisuudessa maisteri Paasikivi uuden yhteiskoulun tarpeellisuudesta. Opetus tässä yksityisten henkilöiden perustamassa opinahjossa aloitettiin syksyllä 1896. Ensimmäisenä lukuvuonna koulu toimi maalari Heinosen taIossa Harjukadun varrella. Oppilaita oli tuolloin 41. Opettajia oli aluksi vain kaksi. Huoneisto ei ollut oikein sovelias kouluksi. Kauppala tuki opinahjoa tuntuvasti rakentamalla sille oman komean talon. Lahden yhteiskoulun uuden koulurakennuksen valmistuessa vuonna 1899 vihkiäispuheen piti J. K. Paasikivi.
Talouselämän monet alat tulivat Paasikivelle aikanaan hyvin tutuiksi. Hän toimi 20 vuotta Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana. Pankkiuransa alkuvaiheesta 1890-luvulla Hämeenlinnassa ja Lahdessa Paasikivi kertoo muistelmissaan muutaman sanan:
”Kesällä 1896 olin harjoittelijana Kansallis-Osake-Pankin Hämeenlinnan haarakonttorissa ja saman vuoden syksyllä minut nimitettiin virkamieheksi silloin perustettuun Lahden konttoriin. Tarkoitus oli, että myöhemmin olisin tullut sanotun konttorin johtajaksi. Mutta kun samaan aikaan aloin suorittaa tutkintoja molempien oikeuksien kandidaatin arvoa varten ja kun jouduin jatkamaan tieteellisiä opintojani, en lopultakaan ryhtynyt pankin konttoristin tai haarakonttorin johtajan toimeen. Olin kuitenkin, ollessani käräjillä Hollolan tuomiokunnassa, pankin Lahden konttorin valvojana.”
Paasikivi solmi kesäkuussa 1897 avioliiton Lahden yhteiskoulun opettajattaren Anna Forsmanin kanssa. He olivat seurustelleet tätä ennen useita vuosia. Erään entisen oppilaan muistikuvan mukaan Anna oli “komea, isokokoinen, kaunis ja tummakulmainen nainen”. Paasikiven yksityisarkistossa on melkoinen kokoelma Annan ja Juhon kirjeenvaihtoa. Ensimmäiset kirjeet ovat vuodelta 1893. Eron hetket olivat rakastuneille vaikeita, mutta Annan muutto Lahteen muuttaisi tilanteen täysin. Tietysti ruotsinkielisessä kodissa kasvaneen nuoren naisen olisi sitten opeteltava suomea. Näin myös tapahtui. Paasikivi hoiti jopa morsiamensa sairauden aikana tämän kaikki oppitunnit ja toimi lukuvuonna 1897-1898 yhteiskoulun laulunopettajana. ”Se on hauska muisto elämäni taipaleelta’, totesi tasavallan presidentti vuonna 1946 koulun 50-vuotisjuhlajulkaisuun lähettämässään tervehdyksessä.
Neiti Forsman oli tullut ylioppilaaksi helsinkiläisestä Nya Svenska Samskolasta vuonna 1890, ja hän oli harjoittanut sen jälkeen yliopistossa luonnontieteellisiä opintoja. Hän toimi ylioppilaskunnan kirjaston amanuenssina vuosina 1892-1894. Tämän jälkeen Anna Forsman siirtyi Lahden kansanopiston johtajattareksi. Vuosina 1896-1898 hän opetti Lahden yhteiskoulussa. Nuoren avioparin yhteinen koti sijaitsi aluksi Mariankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa olleessa talossa. Jonkin aikaa Paasikivet ehtivät asua myös Vuorikadun ja Rautatienkadun kulmassa sijainneessa talossa. Perheeseen syntyi sitten neljä lasta: kaksi tytärtä, Annikki ja Wellamo, sekä kaksi poikaa, Juhani ja Warma.
Nuoren Paasikiven ajatusmaailman kehittymisestä on hieman vaikea tehdä tarkkoja johtopäätöksiä. Hänen kansantaloudellisista näkemyksistään saa kuitenkin melko hyvän kuvan Valvojassa vuonna 1898 julkaistusta laudaturtutkielmasta ”Schulze-Delitzschiläisistä kansanpankeista”. Yksityisyrittäjän rahoitusongelmista Paasikivi toteaa suoraan: “Jolla on käytettävänään pääomaa, hän on taistelussa voimakkaampi kuin se jolla tätä ei ole, ja voitto kallistuu useimmiten hänen puolelleen.” Siksi vapaan kilpailutalouden vallitessa on ”pääomattoman ensiksikin varsin vaikea nousta työntekijästä työnantajaksi”. Jos työntekijän sitten onnistuu päästä työnantajaksi, niin toiseksi vihavaraisella ”on vaikea taistelu kestettävänä suurteollisuuden kanssa”. Paasikivi ratkaisee ongelman toisella yritysmuodolla, sillä hänen arvionsa mukaan etenkin pienyrittijät voisivat parantaa taloudellisia toimintaedellytyksiään turvautumalla osuustoimintaan. Samalla lisääntyisi työpaikkojen lukumäärä. Näin osuustoiminta koituisi välillisesti myös tavallisen työläisen hyväksi, mutta tämä on vain osa totuutta, sillä ”suoranaisemminkin nämä yhdistykset hyödyttivät työväenluokan jäseniä siten, että ne saattavat kyvykkäitä ja halukkaita pääsemään oman liikkeensä harjoittajiksi ja tukevat heidän ensi askeleitaan omintakeisella liikealalla”. Paasikivi korostaa lisäksi, että tällaiset taloudelliset uudistukset olisivat vain “osittaisia eikä sellaisia yhteiskuntaa kokonaisuudessaan koskevia, joilla sosialistit toivoivat yhdellä keikahduksella voivansa tehdä maailman onnelliseksi”,
Tämä Paasikiven kansantaloustieteen laudatur-kirjoitus ei ilmeisesti ollut pelkästään tavallinen yliopistollinen tutkielma, vaan se oli myös selkeä yhteiskuntapoliittinen kannanotto. Jo sen perusteella on helppo ymmärtää, että hän oli seuraavina vuosina kiinnostunut osuustoiminta-aatteen toteuttamisesta Suomesta. Esikuvat olivat tulleet ulkomailta. Englannissa oli jo 1 840-luvulla perustettu ensimmäinen osuuskauppa. Suomessa osuustoiminta-aatetta ajoi erityisesti tohtori Hannes Gebhard, joka Valvojan toimituskunnan jäsenenä oli tarkastanut Paasikiven kirjoituksen ennen kuin se julkaistiin. Paasikiven väitöskirjatyö käsitteli kuitenkin aivan eri kysymyksiä. Osuustoiminta-aatteen tiimoilta hän kirjoitti kyllä Pellervo-Seuran sihteerinä ollessaan useita artikkeleita.
Paasikiveä näyttää odottaneen normaali maalisjuristin ura, mutta helsinkiläiset ystävät olivat asiasta toista mieltä. Syksyllä 1898 tunnettu lakimies Jonas Castren oli tarjonnut hänelle osakkuutta lakiasiaintoimistostaan. Perheelliselle ja velkaantuneella Paasikivelle tämä oli houkutteleva mahdollisuus, mutta hän kieltäytyi siitä. Lahjakkaan miehen kannatti jatkaa opintojaan. Paasikivi aloitti Lahdessa ollessaan väitöskirjansa valmistelutyöt. Yliopistolla oli oma vetovoimansa. Paasikivi kertoo itse vuoden 1899 ratkaisustaan:
”Syksyllä 1899 prof. Lang ehdotti minulle suomenkielen lehtorin viransijaisuutta lainopillisessa tiedekunnassa, koska sen ohella voisin jatkaa tieteellistä työtä. Esimieheni käräjillä, hovioikeuden asessori Robert Selin kehotti minua antautumaan tuomarin alalle luulleen minulla siinä olevan tulevaisuutta. Yliopisto veti kuitenkin puoleensa. Syksyllä 1899 lähdin käräjiltä Helsinkiin.”
Näin nuori Paasikivi oli tehnyt elämässään tärkeän ratkaisun. Vanha kotipaikka jäi taakse. Edessä oli tuntematon tulevaisuus. Paasikiven siirtyminen Helsinkiin tapahtui samoihin aikoihin, kun Suomen ja Venäjän väliset suhteet olivat kiristymässä. Itäiselle taivaanrannalle oli nousemassa uhkaavia pilviä. Vuonna 1894 Venäjän keisariksi oli tullut Nikolai II. Saksan voimistuminen lisäsi Suomen strategista merkitystä Venäjälle. Pietarin sotilaspiirissa oltiin huolestuneita pääkaupungin turvallisuudesta.
Suomen uudeksi kenraalikuvernööriksi nimitettiin elokuussa 1898 jalkaväenkenraali Nikolai Bobrikov. Hän oli toiminut tätä ennen Pietarin sotilasläänin komentajana. Tsaarin kenraalien kanssa oli yleensa tultu toimeen, mutta lisäksi Nikolai II oli hyväksynyt Suomen täydellisen venäläistyttämisohjelman. Hallitsijan helmikuun 15. päivänä 1899 vahvistama manifesti oli selvä merkki tulevasta valtiollisesta suunnasta. Elokuussa Suomen uudeksi ministerivaltiosihteeriksi nimitettiin valtakunnansihteeri V. K. von Pleve. Paasikivi toteaa muistelmissaan suoraan, että me emme voineet ymmärtää sitä ‘kiihkoa, millä suuren Venäjän johtajat ajoivat Suomen valtiollisen järjestyksen tuhoamista”. Tämä oli poliittisesti lyhytnäköistä. Paasikiven mielestä ”kaikki voimat olisi tarvittu Venäjän omien olojen korjaamiseen ja vaikeuksien selvittämiseen”, mutta keisarikunnan kansalliskiihkoiset piirit olivat erityisen kiinnostuneita pienen Suomen asioista.
Todennäköisesti Lahti olisi saanut Paasikivestä moniksi vuosiksi taitavan ja tarmokkaan kunnallismiehen, jos hän olisi päättänyt jäädä paikkakunnalle. Vanha kotikaupunki muisti häntä kyllä myöhemmin. Vuonna 1951 Lahdessa avattiin juhlallisin menoin Paasikiven nimikkokatu. Presidentti kunnioitti henkilökohtaisesti tilaisuutta läsnäolollaan. Muutamaa vuotta myöhemmin hänet valittiin Lahden kunniapormestariksi. Vanhoilla päivillään Paasikivi muisteli usein lämmöllä ”Lahden kauttaan”, vaikka olosuhteet eivät hänen lapsuus- ja nuoruusvuosinaan aina olleetkaan kovin onnelliset.
