Kansanedustajakauden loppupuoli, sotilasmiljoonat ja
erä valtiokonttorista
Kansanedustajana Paasikivi toimi vuoteen 1914 saakka. Torpparikysymys, finanssiasiat ja valtiopäiväjärjestyksen tulkintakysymykset olivat edelleen hänen erityisen kiinnostuksensa kohteena eduskunnassa. Paasikivi toimi maatalousvaliokunnan puheenjohtajana vuosina 1911-1912. Pankkivaliokuntaa hän johti vuonna 1910. Yleisesti katsoen hänen uudistusintonsa oli laimenemassa. Venäjän harjoittama sortopolitiikka oli sen sijaan voimistumassa. Keisarikunnan kansainvälinen asema lujittui nopeasti. Venäjä, Ranska ja Englanti löysivät toisensa. Saksan pelättiin mahdollisessa suursodassa hyökkäävän Pietaria vastaan. Suomen valtiollisen kehityksen suunta näytti synkältä. Venäläisillä ei tuntunut olevan sovittelunhalua. Kenraalikuvernöörinä toimi Bobrikovin hengenheimolainen F. A. Seyn, joka pyrki kuuliaisesti täyttämään Stolypinin Pietarista antamat ohjeet. Suomen autonomia oli jäämässä historian hämärään. Sortotoimenpiteet olivat tosin paljolti reaktio vuoden 1905 suurlakkoon.
Paasikivi ei näinä vuosina puuttunut varsinaisesti ”ulkopolitiikkaan”. Hänen suhtautumisensa Venäjän keisarikunnan turvallisuuspoliittisiin intresseihin tuli selvästi ilmi vuoden 1912 valtiopäivillä käsiteltäessä lähinnä strategisista syistä tärkeää rautatielinjaa Hiitolasta Raasuliin. Paasikivi katsoi Suomen aseman suurvallan yhteydessä velvoittavan ”meitä ottamaan riittävästi huomioon Ve
näjän puolelta esiintuodut sotilaalliset, strategiset näkökohdat” tässä asiassa. Jyrkkää perustuslaillista kantaa edustaneen tuomari Jonas Castrenin arvio asiasta oli aivan erilainen. Hänen mielestään ratahanke oli vaarallinen etenkin Karjalan alueella, sillä se johtaisi venäläisen vaikutusvallan lisääntymiseen Suomen itärajalla.
Valtiollisten näköalojen synketessä 1910-luvun alussa vanhasuomalaisten johtomiehet Danielson-Kalmari ja Lauri Ingman siirtyivät politiikassaan melkoisen harppauksen kohti perustuslaillisuutta. Tästä aiheutui sisäisiä erimielisyyksiä suomalaisessa puolueessa. Oikeaa linjaa ei tuntunut löytyvän. Ajauduttiin hajaannuksen partaalle. Maltillista suuntaa edustanut Paasikivi katsoi Suomen valtiollisen kehityksen riippuvan kyllä Venäjän tilanteesta, mutta suomalaisten tuli käyttää nyt poliittisia konjunktuureja taitavasti hyväkseen. Osa puolueen johtomiehistä oli edelleen valmis jatkamaan myöntyvyyspolitiikkaa. Kovin suurta kansansuosiota vanhasuomalaiset eivät kyllä hankkineet. Puolueen kannatus laski. Vuonna 1913 suomalaisella puolueella oli 38 kansanedustajaa.
Venäjän ja Suomen välinen ristiriita heijastui monille aloille. Varsinkin ns. sotilasmiljoonista syntyi ankara riita. Suomalainen puolue kannatti rahojen myöntämistä Venäjälle, mutta muut poliittiset puolueet vastustivat tätä. Paasikiven johtama valtiokonttori suoritti kuitenkin maksun senaatin määräyksestä.
Vuoden 1913 valtiopäivillä valtiovarainvaliokunta totesi menettelyn laittomaksi. Asia koski etenkin pääjohtaja Paasikiveä, sillä hänen mielestään valtiokonttorin tuli suorittaa senaatin sille antamat maksumääräykset. Kansanedustajana hän toi kantansa julki myös eduskunnassa. Sotilasmiljoonia oli maksettu siihen mennessä yli kymmenen vuoden ajan, mutta vasta nyt valiokunta oli havainnut, “että Suomen viranomaiset eivät voi lakia rikkomatta myötävaikuttaa mainitun määrärahan suorittamiseen”.
Eduskunta joutui äänestämään tästä kiistakysymyksestä. Ratkaisu oli selvä epäluottamuslause Paasikivelle. Valiokunnan kanta voitti äänin 97-87. Valtiokonttorin pääjohtaja teki tästä selvät johtopäätökset. Vanhasuomalaiset eivät yleensä jättäneet virkapaikkojaan sortokauden melskeissä, mutta Paasikivi päätti erota valtion palveluksesta. Hän ei asettunut tämän jälkeen enää kansanedustajaehdokkaaksi. Näin katkesi hänen monivuotinen yhteytensä Satakuntaan.
Tähän päättyi Paasikiven kansanedustajakausi. Ratkaisu ei ollut helppo. Paasikivi oli ollut innolla mukana uudistamassa maansa kansanedustuslaitosta ja mukana monissa muissa reformihankkeissa. Sortokauden synkkä leima antoi oman värinsä näille kaikille toimille. Myöntyvyysmiehen tie oli poliittisesti hankala valinta. Lopulta Paasikivi joutui pahaan ristiriitaan kansanedustajien enemmistön kanssa. Kritiikki oli ankara. Tilanteeseen ei löytynyt sovitteluratkaisua. Asia oli selvä. Paasikivi katsoi parhaaksi vetäytyä sisäpolitiikan kentältä. Samoihin aikoihin monet laillisuusmiehet joutuivat suuriin vaikeuksiin Venäjän viranomaisen kanssa. Mm. Viipurin hovioikeuden jäsenet vangittiin ja vietiin Krestyyn.
Miten Paasikivi sitten arvioi ennen ensimmäistä maailmansotaa Suomessa vuonna 1906 tehtyä eduskuntauudistusta? Reformi oli hänen mielestään ollut liian raju. Olihan äänioikeutettujen määrä kasvanut hetkessä kymmenkertaisesti. Suomalaisen puolueen kokenut kansanedustaja kirjoitti asiasta varsin kriittiseen sävyyn vuonna 1913. Tehty ratkaisu ei ollut Paasikiven mielestä poliittisesti paras vaihtoehto:
”Parempi olisi tietysti ollut, jos säätyeduskunnassa olisi ollut voimaa ja kaukonäköisyyttä uudistaa itsensä esim. vuosikymmenen tai pari aikaisemmin, jotta olisi saatu jonkunlainen väliaste sen ja yleisen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvan kansanedustuksen välille.”
Paasikiven linjassa oli siis tapahtunut selvä muutos. Suurlakon aikoihin hän esiintyi reformistina, mutta nyt hän suhtautui uudistukseen varsin negatiiviseen sävyyn. Suuret yhteiskunnalliset ongelmat olivat edelleen ratkaisematta. Lisäksi yleisvaltakunnallinen tilanne oli hankala. Paasikiven mielestä uusi yksikamarinen eduskunta oli joutunut toimimaan paljon vaikeammissa olosuhteissa kuin säätyeduskunta. Hän katsoi sosialistien vain jarruttaneen valtiollista uudistustyötä. Vasemmiston laajan kannatuksen syyksi Paasikivi arvioi Suomen maanvuokraolojen heikkouden.
Vuonna 1914 Paasikivi siirtyi suuren yksityisen rahalaitoksen palvelukseen. Maaliskuussa hänet valittiin Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvostoon professori Karl von Fieandtin tilalle. Parin kuukauden kuluttua Paasikivi siirtyi johtokunnan jäseneksi. Hänet havaittiin päteväksi ja sopivaksi mieheksi pankkialalle. Joulukuun 10. päivänä 1914 pankin jo 76-vuotias pääjohtaja F. K. Nybom, joka oli johtanut yritystä vuodesta 1892 asti, jäi eläkkeelle. Hänen seuraajakseen valittiin lakitieteen tohtori J. K. Paasikivi. Alan vaihdos oli melkoinen. Esim. Paasikiven hyvä ystävä ja luokkatoveri Ernst Nevanlinna suhtautui tähän ratkaisuun oudoksuen. Nähdessään uuden pankinjohtajan täydessä työn touhussa allekirjoittamassa erilaisia asiakirjoja ja papereita hän totesi surkutellen: “Voi sinua, veli parka, mihin olet joutunut!”
Vuonna 1890 perustettu Kansallis-Osake-Pankki oli osa suomalaiskansallista liikettä. Talouselämän johto oli tuohon aikaan lähes kokonaan ruotsinkielisten hallussa. Aloite uuden pankin perustamisesta ei tullut rahamiespiireiltä, vaan nuorten innokkaiden suomenmielisten taholta. Taloudelliset edellytykset olivat hyvät. Paasikiven sanojen mukaan pankin synty “liittyi renkaana työhön suomalaisen kansan osan kohottamiseksi taloudellisellakin alalla sille kuuluvaan merkitykseen “. Uusi pääjohtaja joutui aluksi luotsaamaan Kansallis-Osake-Pankkia ensimmäisen maailmansodan luomassa poliittisesti ja taloudellisesti epävarmassa tilanteessa.
Valtiokonttorissa Paasikivi oli valmistautunut uuteen alaan mm. perehtymällä pankkitoimintaa käsitteleviin kirjallisuuteen. Lisäksi hän oli ollut jo mukana erilaisissa liikeyrityksissä. Vuonna 1910 Paasikivi oli valittu henkivakuutusyhtiö Salaman hallintoneuvoston jäseneksi. Pankinjohtaja paneutui tarmolla työhönsä Kansallis-Osake-Pankissa. Ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina saattoi hyvillä sijoituksilla saada melkoisen voiton. Myös Paasikivestä tuli pian äveriäs mies.
Vuonna 1911 Paasikivet olivat muuttaneet Nervanderinkadun varrelle valmistuneeseen komeaan kivitaloon. Oppikoulua käyvät tyttaret Annikki ja Wellamo olivat tuolloin 13- ja 11-vuotiaita. Pojat Juhani ja Warma olivat kansakouluiässä eli 10- ja 7-vuotiaita. Tarinoiden mukaan pankinjohtajan lapsilla ei suinkaan ollut liikaa rahaa käytössään, pikemminkin päinvastoin. Rouva Anna Paasikivi oli kyllä tarmokas, mutta ehkä hieman epäkäytännöllinen ihminen.
Lapsille pidettiin kotona jopa oma tanssikoulu. Kasvattajina Paasikivet olivat hyvin vaativia. Samassa talossa asui lisäksi muita merkittäviä henkilöitä. E. G. Palmén, Hannes Gebhard, Y. K. Yrjö-Koskinen, Lauri lngman jne. olivat nimittäin valinneet kotinsa myös Nervanderinkadun varrella sijaitsevasta Oiva-nimisestä yhtiöstä.
Muistelmissaan Paasikivi on selvitellyt laajasti poliittista toimintaansa sortokaudella. Hän antaa tietyn arvon perustuslaillisten näkemyksille, mutta korostaa voimakkaasti myontyvyysmiesten merkitystä näinä Suomen historian kriittisinä vuosina. He noudattivat selviä reaalipolitiikkaa. Kun suomalaisen puolueen myontyvyyslinja näytti lopulta hyödyttömältä, siirtyi Paasikivikin perustulaillisten suuntaan. Yhteiskunnalliset uudistukset olivat hänen mielestään välttämättömiä, mutta hieman ennen ensimmäistä maailmansotaa hän luopui kokonaan poliittisista toimistaan. Yksityinen talouselämä sai hänestä palvelukseensa tarmokkaan ja kielitaitoisen miehen. Alan vaihdos sujui ilman suurempia vaikeuksia. Paasikiven urassa alkoi kiireinen ja liiketaloudellisesti vastuullinen vaihe, joka vei hänen elämästään kaksi vuosikymmentä.
