Kokoomuksen linjamiehenä
Lokakuussa 1934 Tampereella ja Viipurissa pitämissään puheissa kokoomuksen uusi puheenjohtaja asettui myös julkisuudessa vastustamaan poliittisia äärimmäisyysliikkeitä. Paasikivi rakensi nyt selkeää sisäpoliittista linjaa. Oli toimittava demokratian puolesta diktatuuria vastaan. Fasismin ja aikakauden muut vastaavat poliittiset liikkeet Paasikivi tuomitsi jyrkästi:
“Nämä liikkeet aivan liiaksi kieltävät ja rajoittavat vapautta kaikilla aloilla, niin valtiollisella ja henkisellä kuin taloudellisellakin. Vapaus on kuitenkin sivistyksen ja kehityksen luomia suurimpia arvoja. Fascismi samoin kuin sosialismi ja kommunismi, suuresti liioittelee valtion mahdollisuuksia saada aikaan onnellista tilaa maailmassa. Se vaatii valtion sekaantumista ihmiselämään kaikille aloille, sekä henkisille että hengellisille kuin myös taloudellisille, siten lähestyen ns. valtiososialismia.”
Paasikivi oli ahkera ja uhrautuvainen puheenjohtaja. Hän ei tyytynyt pysymään pelkästään puolueensa keulakuvana. Valtioneuvos piti runsaasti poliittisesti merkittäviä linjapuheita eri puolilla maata. Hän ei ollut mikään ‘matalan profiilin’ mies. Hankaluuksiakin esiintyi. Esim. Uuden Suomen silloinen päätoimittaja suhtautui varsin kriittisesti sellaiseen ”paasikiviläisyyteen”, jolle kokoomuspuolue nyt laski toimintansa.
Helsingissä huhtikuussa 1935 pitämässään puheessa Paasikivi esiintyi taas IKL:ia vastaan. Entinen pankinjohtaja oli hyväksynyt talouspoliittisesti uusia näkemyksiä. Hän totesi suoraan, että valtion on olosuhteiden pakosta täytynyt puuttua yhä enemmän talouselämän kulkuun. Syksyllä 1935 kokoomuksen puoluekokouskin totesi yhteistyön IKL:n kanssa mahdottomaksi.
Paasikivi pyrki rakentamaan toimintansa selvän konservatiivisen vaihtoehdon pohjalle. Turussa tammikuun 26. päivänä 1936 pitämässään puheessa hän tuomitsi niin IKL:n kuin sosialistit. Kumpikin ryhmä pyrki hänen mielestään omalla tavallaan vallankumoukseen. Tämä ei sopinut sen enempää demokratian kuin konservatisminkaan arvomaailmaan. IKL:n synnystä ja ohjelmasta Paasikivi totesi mm.:
”Tämä uusi puolue syntyi pääasiallisesti Kokoomuspuolueen keskuudessa ja meidän puolueestamme se on saanutkin miltei kaikki kannattajansa. Kokoomuspuolueelle se onkin tehnyt ylen suurta vahinkoa. Puolueemme, jolla aikoinaan oli 30-40 edustajaa eduskunnassa ja vaikuttava asema maan asioissa, on se supistunut pieneksi ja vähentänyt puolueemme merkitystä. – IKL:n koko periaatteellinen valtiollinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen katsomus on toinen kuin ns. porvarillisten piirien.” Kokoomuksen tuli toiminnassaan luottaa rakentavaan ja vallitsevia oloja asteittain kehittävään linjaan. Tuli ”pyrkiä muuttamaan ja muodostamaan perityt laitokset reaalisten olojen mukaan niin että ne vastaavat ajan tarpeita”. Yhteiskunnallisen revoluution sijasta tuli kulkea evoluution tietä.
Parissa vuodessa Paasikivi luotsasi puolueensa oikealle tielle. Osa jyrkän suunnan kannattajista erosi kokoomuksesta, osa siirtyi “Paasikiven linjalle”. Kokoomuksen ja IKL:n veljeily loppui nyt käytännössä lähes kokonaan, mutta puolueessa tapahtui lähentymistä edistyspuolueen suhteen. On todettava erityisesti, että Paasikivi puuttui tällä kaudella melko vähän ulkopoliittisiin kysymyksiin. Tosin Neuvostoliiton Helsingin-lähettiläänä 1930-luvun alussa ollut Ivan Maiski kertoo muistelmissaan keskustelleensa usein Paasikiven kanssa Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kehittämisestä. Ilmapiiri ei kuitenkaan ollut suotuisa tällaiselle hankkeelle.
Vanhassa kotikaupungissaan Lahdessa toukokuussa 1936 pitämässään puheessa Paasikivi tunnustautui englantilaistyyppisen konservativismin kannattajaksi. Suuret yhteiskunnalliset muutokset oli tehtävä niin, että ne olivat sopusoinnussa kansan tapojen, tottumusten ja periaatteiden kanssa. Periaatteena siis oli: “Talo on korjattava, ei revittävä.”
Vuoden 1936 eduskuntavaalit olivat voitto Paasikiven poliittiselle linjalle. Kokoomus sai nyt 20 kansanedustajaa. IKL hankki itselleen 14 paikkaa. Ilmeisesti kokoomus sai lisäpaikkansa edistyspuolueelta, sillä se kärsi pahan tappion. Suurin puolue oli edelleen SDP, joka hankki nyt 83 kansanedustajaa. Maalaisliiton paikkamäärässä ei tapahtunut muutosta.
Kokoomus oli palannut kansalliselle ja kansanvaltaiselle linjalle. Marraskuun 19. päivänä 1936 puolueen keskusliiton kokouksessa pitämässään laajassa puheessa Paasikivi tarkasteli Suomen sisäpoliittista tilannetta. Tämä jäi hänen viimeiseksi linjanvedokseen kokoomuksen johdossa, sillä hän oli jo keväällä ilmoittanut haluavansa luopua puheenjohtajan paikalta. Edessä oli melkoinen uranvaihdos. Hän oli nimittäin siirtymässä maansa lähettilääksi Tukholmaan. Paasikivi oli varsin tyytyväinen vaalitulokseen. Samassa yhteydessä hän totesi julkisesti jättävänsä kokoomuspuolueen puheenjohtajan tehtävät:
“Nähdäkseni nyt on yksi jakso puolueemme historiassa suoritettu, ja minä puolestani katson tehtäväni valtuuskunnan puheenjohtajana, minkä 2 1/2 vuotta sitten otin suorittaakseni, nyttemmin päättyneen. Puolueemme on nyt entisellä perustuksella mentävä eteenpäin ja toimittava kansamme kehitykselle tärkein terveen, rakentavan ja maltillisen konservativismin aatteen lujittamiseksi ja levittämiseksi maassamme.”
Mikä oli sitten Paasikiven viitoittama linja kokoomukselle?Nykyaikaisen konservatismin aatteellinen perustus löytyi hänen mielestään Englannista. Ulkopolitiikkaan puheessa puututtiin vain lyhyesti. Puolustuskysymyksen hoitaminen oli puolueelle keskinäinen tehtävä. Kieliasiassa oli tietenkin ajettava suomalaisuuden lujittamista, mutta myös maan ruotsinkielisen väestönosan asema oli turvattava. Hän vetosi tässä senaattori Yrjö-Koskisen vuonna 1902 esittämiin näkökohtiin, joista aikanaan ei tiedetty mitään. Talouselämä oli rakennettava yksityisen yrittelijäisyyden varaan. Minkään väestönosan ei pitänyt jäädä köyhyyteen. Epäkohtiin oli tietysti puututtava. Uudistushenki ei Paasikiven mielestä ollut vierasta kokoomukselle, mutta yhteiskuntarakenteen perustuksesta hän totesi:
“Me kannatamme nykyistä järjestelmää juuri sen vuoksi, että se kokemuksen mukaan parhaiten kykenee kohottamaan kansan yleistä elintasoa ja parantamaan kansan taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja.”
Puoluevaltuuskunnassa oli keskusteltu etukäteen Paasikiven siirtymisestä lähettilääksi Tukholmaan. Valtioneuvoksen viitoittama linja jatkui kokoomuksessa. Puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kunnallisneuvos Pekka Pennanen. Tämä maltillisen suunnan edustaja oli osallistunut jo säätyvaltiopäivien toimintaan. Varapuheenjohtajaksi tuli professori Edwin Linkomies. Vuoden 1939 eduskuntavaaleissa kokoomus menestyi hyvin. Se sai nyt 25 kansanedustajaa. Linjaveto oli siis onnistunut. IKL:n oli tyytyminen 8 kansanedustajaan. Tämä eduskunta joutui toimimaan sitten varsin vaikeina aikoina, sillä uudet kansanedustajain vaalit pidettiin vasta vuonna 1945.
Maanpuolustuksen suhteen oli sotamarsalkka Mannerheimin mukaan tehtävä melkoisia taloudellisia uhrauksia, jos haluttiin saada tällä alalla aikaan jotain merkittävää. Helmikuussa 1935 oli asetettu Paasikiven johtama valtiontalouskomitea, joka otti mietinnössään positiivisen kannan puolustuslaitoksen perushankintamäärärahojen puolesta. Puolustusvoimia päätettiin kehittää erityisen ohjelman puitteissa, joka rahoitettaisiin seitsemän vuoden aikana valtion tulo- ja menoarvion mukaan.
Maanpuolustus oli Paasikiven arvion mukaan velvollisuus, jota ei voinut välttää. Sen puolesta oli tehtävä myös taloudellisia uhrauksia. Pienten valtioiden asema ei ollut kadehdittava suurvaltapolitiikan melskeissä. Kylmät tosiasiat oli tunnustettava, ja johtopäätökset oli tehtävä niiden perusteella. Huhtikuussa 1935 Paasikivi totesi Suomen kansainvälisestä asemasta ja puolustuskysymyksestä lisäksi:
”Nykyinen tila panee meille erityisiä velvollisuuksia ollaksemme valmiit itse puolustamaan olemisen oikeuttamme ja kansallista ja valtiollista itsenäisyyttämme. Se on meille pienille kansoille raskas taakka, mutta sellainen kuin kansainvälinen tila maailmassa nykyään on, ei ole muuta mahdollisuutta. Kohtaloon on alistuttava. Niinpä on meidänkin kansamme lähiajan tärkeimpiä tehtäviä kääntää ensi sijassa huomiomme maamme puolustuskysymykseen. Meidän on voimiemme mukaan korjattava puolustuslaitoksessamme olevat puutteellisuudet ja täydennettävä siinä olevat aukot ollaksemme valmiit itsenäisyyttämme varjelemaan.”
Kappaleen sivut: 1 2
