Moskovan neuvottelut syksyllä 1939
Suuren yleisön tietoisuuteen Paasikiven nimi kohosi itse asiassa vasta syksyllä 1939. Lähes 69-vuotias entinen pääjohtaja joutui nyt elämänsä kovimpaan kiirastuleen. Muistelmissaan hän on kertonut näistä tapahtumista varsin yksityiskohtaisesti.
Syyskuun 1. päivän vastaisena yönä Hitlerin Saksan sotajoukot marssivat Puolan rajan yli. Pari päivää myöhemmin Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Toinen maailmansota oli syttynyt. Alkoi useita vuosia kestänyt verenvuodatus ja ajanjakso, jonka kuluessa etenkin monet pikkuvaltiot joutuivat hyvin ikävällä tavalla tunnustamaan sodan ankarat lait ja suurten maailmanhistoriallisten tapahtumien vaikutukset. Tosin Suomi julistautui heti sodan syttyessä puolueettomaksi. Valtaosa tämän pienen valtion kansalaisista uskoi lujasti, että maan itsenäisyys oli loukkaamaton. ”Blitzkrieg” mursi puolalaisten vastarinnan nopeasti. Syyskuun 17. päivänä Itä Puolaan ilmestyi lisäksi neuvostoliittolaisia joukkoja. Hitlerin ja Stalinin etupiirijako toimi siis moitteettomasti. Sitä täydennettiin vielä syyskuun 28. päivänä tehdyllä sopimuksella. Ruotsissa arveltiin Paasikiven mukaan kuitenkin yleisesti, että suursodasta tulisi pitkäaikainen.
Neuvostoliitto halusi selvittää Baltian maiden ja Suomen kansainvälisen aseman nopeasti. Lokakuun 5. päivänä ulkoministeri
Molotov ilmoitti Suomen Moskovan-lähettiläälle Aarno Yrjö-Koskiselle, että oli ryhdyttävä keskustelemaan eräistä ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”.
Cajanderin hallitus joutui nyt turvautumaan Paasikiveen, vanhaan Venäjän kielen, sen historian ja politiikan tuntijaan. Hänestä tuli alkavan ajanjakson “avainhenkilö”. Suomen Tukholman-lähettiläänä hän oli hyvin perehtynyt Itämeren piirin kansainväliseen tilanteeseen. Syksy 1939 muutti Paasikiven elämän kokonaan. Muistelmissaan hän kertoo tästä uransa uuden vaiheen alusta:
“Illalla lokakuun 5 pnä 1939, kun jo olin vuoteessa, soitettiin minulle ulkoministeriöstä Tukholmaan, jossa silloin olin lähettiläänä, ja kysyttiin, voisinko saapua Helsinkiin seuraavana aamuna. Vastasin saapuvani. Mitä asia koski, ei ilmoitettu. Lähdin lentokoneella ja sille matkalle sitten jäin. Vaimoni tuli parin päivän päästä.”
Helsingissä Paasikivi neuvotteli mm. Kyösti Kallion, C. G. E. Mannerheimin, P. E. Svinhufvudin, Eljas Erkon ja Rudolf Waldenin kanssa. Ulkoministeri Erkko ei halunnut lähteä Moskovaan. Hänen mielestään Suomen ei pitänyt seurata Baltian maiden omaksumaa linjaa.
Illalla 9. lokakuuta lähettiläs J. K. Paasikivi, jaostosihteeri Johan Nykopp ja eversti Aladár Paasonen lähtivät Helsingin asemalta matkalleen kohti Moskovaa. Paasikivellä oli laukussaan presidentti Kallion vahvistamat neuvotteluohjeet. Suomi saattoi luopua korvausta vastaan Seiskarista, Tytärsaaresta ja Lavansaaresta. Karjalan kannaksella ei voitu suostua rajansiirtoon. Tukikohdan myöntämisestä Neuvostoliitolle Suomen mantereelta tai Ahvenanmaalta ei saanut edes keskustella. Paasikivi toteaa muistelmissaan suoraan, että maiden väliset suhteet eivät olleet hyvät, sillä niitä oli jo kauan rasittanut molemminpuolinen epäluulo.
Helsingin asemalla oli runsaasti saattajia. Tunnelma oli vakavan isänmaallinen. Pienen Suomen kohtalonhetki tuntui olevan lähellä. Junan lähtiessä liikkeelle yleisö lauloi Lutherin virren ”Jumala ompi linnamme” Matka kohti itärajaa keskeytyi tuon tuosta. Vastaanotto suuremmilla asemilla oli vaikuttava. Tilanteen vakavuus ymmärrettiin, ja monet laulutervehdykset loivat tähän oman värinsä.
Moskovassa suomalaiset joutuivat odottelemaan jonkin aikaa neuvottelujen alkamista. Lähetystössä Paasikivi keskusteli lähettiläs Aarne Yrjö-Koskisen kanssa perusteellisesti ulkopoliittisesta tilanteesta. Tutustumiskäynti ja ensimmäinen neuvottelu pidettiin Kremlissä Molotovin työhuoneessa lokakuun 12. päivänä kello 17. Suomea tässä tilaisuudessa edustivat Paasikivi, Yrjö-Koskinen, Nykopp ja Paasonen. Vastapuolelta oli mukana hyvin arvovaltaisia henkilöitä, sillä Neuvostoliiton pääneuvottelijoina olivat Stalin ja Molotov. Mukana olivat lisäksi apulaisulkoministeri V. P. Potemkin ja maan Helsingin-lähettiläs Vladimir Derevjanski.
Suomalaiset neuvottelijat saivat nyt täsmällisesti kuulla, mikä oli tilanne. Molotov esitti Neuvostoliiton vaatimukset. Leningradin turvallisuus oli varmistettava. Myös Ahvenanmaan kysymyksestä keskusteltiin tässä yhteydessä. Suomen edustajat vastustivat jyrkästi avunantosopimuksen tekemistä. He eivät voineet myöskään suostua alueiden luovutukseen. Paasikivi ilmoitti tilanteesta välittömästi Helsinkiin ja pyysi samalla lisäohjeita.
Lokakuun 14. päivänä jatkettiin neuvotteluja. Paasikivi esitti eversti Paasosen laatiman muistion, jossa pyrittiin kumoamaan Neuvostoliiton vaatimus saada sotilastukikohta Suomenlahden pohjoisrannikolta. Staliniin nämä vastaväitteet eivät tehonneet. Molotov ilmoitti, että sotilaat halusivat saada Pietari Suuren rajan. Stalin oli maltillisempi ja näytti kartalta rajaksi linjaa Suvanto, Vuoksi, Äyräpäänjärvi, Muolaanjärvi ja Johannes. Stalinin arvion mukaan Saksan tai Englannin laivasto saattaisi hyökätä Suomenlahden kautta Neuvostoliittoa vastaan. Rannikkotykistön ristituli Hangon Paldiskin tasalla voisi olla tehokas sulku tällaiselle yritykselle. Olihan ensimmäisen maailmansodan jälkeen englantilainen laivastoosasto hyökännyt aivan Leningradin edustalle. Neuvostoliitto lupasi Suomelle yli 5 500 neliökilometrin laajuisen alueen vastineeksi noin 2 700 neliökilometrin suuruisesta alueesta. Stalinin mielestä ratkaisu olisi Suomelle varsin edullinen vaihtokauppa.
Tämän tunnusteluluontoisen neuvottelumatkan jälkeen Paasikivi palasi junalla Helsinkiin lokakuun 16. päivänä. Asemalaituri oli täynnä vastaanottajia. Hän kävi ensin ministeri Erkon puheilla. Tämän jälkeen Paasikivi selosti tilannetta hallituksen ”sotakabinetille” eli ulkoasiainvaliokunnalle, johon kuuluivat ministerit Cajander, Erkko, Tanner ja Niukkanen. Samana päivänä pidettiin vielä toinen kokous, jossa mm. Mannerheim oli mukana. Ulkoministeri oli tiukasti uusia alueluovutuksia vastaan. Niukkanen oli samalla kannalla. Neuvostoliiton vaatimukset pidettiin vain pienen sisäpiirin tiedossa. Esim. sisäministeri Urho Kekkonen ei saanut toistaiseksi informaatiota niistä. Mannerheimin mielestä rajaa voitiin Karjalan kannaksella siirtää noin 70 kilometrin päähän Leningradista. Vanhana sotilaana hän tajusi selvästi tilanteen vakavuuden:
“Suomen puolustusta suunnitellessamme olemme aina laskeneet siihen, että jos sota syttyy, Venäjä olisi kiinni muualla. Nyt on tilanne kuitenkin ihan toinen. Saksa tarvitsee Venäjän apua ja Englanti on kiinni.”
Lokakuun 20. päivänä Neuvostoliiton vaatimukset saatettiin koko hallituksen tietoon. Erkko laati sitten neuvottelijoille uudet ohjeet. Ne hyväksyttiin seuraavana päivänä. Paasikivi lähti heti tämän jälkeen toiselle neuvottelumatkalleen Moskovaan. Sitä ennen oli ainakin ulkoministeri Erkolle selvinnyt, ettei Suomi voisi saada Ruotsilta sotilaallista apua, jos se joutuisi aseelliseen selkkaukseen Neuvostoliiton kanssa.Neuvotteluvaltuuskuntaa oli vahvistettu, sillä siihen tuli vasemmiston edustajaksi tunnettu sosiaalidemokraatti, ministeri Väinö Tanner. Tämä toimenpide tapahtui muuten Paasikiven erityisestä vaatimuksesta. Saattajia oli Helsingin asemalla runsaasti. Matka kohti itärajaa keskeytyi aina välillä, kun huolestuneet kansalaiset halusivat toivottaa Moskovaan menijöille onnea ja menestystä. Seuraavana päivänä pysähdyttiin Leningradiin, josta jatkettiin yöjunalla Moskovaan.
Suomen ehdotus jätettiin lokakuun 23. päivänä Kremlissä Neuvostoliiton edustajille. Myös Stalin osallistui neuvotteluihin. Aluksi Paasikivi luki suomalaisten muistion venäjäksi. Erimielisyydet olivat kuitenkin varsin tuntuvia. Suomi oli valmis luovuttamaan korvausta vastaan Neuvostoliitolle Lavansaaren, Seiskarin, Tytärsaaren ja Peninsaaren sekä oikaisemaan ns. Kuokkalan mutkan. Maiden väliseen hyokkäämättömyyssopimukseen voitiin tehdä tiettyjä korjauksia. Hangon alueen vuokraamiseen ei voitu suostua. Myöhemmin illalla oli vielä toinen kokous. Neuvostoliitto teki pieniä myönnytyksiä, mutta yksimielisyyteen ei päästy. Suomalaiset halusivat neuvotella tilanteesta uudelleen maansa hallituksen kanssa. Stalinin mukaan Neuvostoliitto oli esittänyt minimivaatimuksensa.
Tilanteesta keskusteltiin vielä myöhään yöllä lähetystössä. Päiväkirjaansa Paasikivi on merkinnyt, että suomalaisten olisi suostuttava uusiin myönnytyksiin. Kovin suurista alueista ei tosin ollut kyse. Seuraavana aamuna Paasikivi oli hyvin ärtynyt. Hänen arvionsa mukaan Suomen ulkopolitiikkaa oli johdettu epäviisaasti.
Nyt tulos tuli julki. Maantiede sitoi Suomen Venäjän. Mahdollinen sota tulisi päättymään onnettomasti. Ruotsilta olisi tiedusteltava, voisiko se antaa Suomelle sotilaallista apua.
Paasikivi ja Tanner palasivat Helsinkiin aamulla 26. lokakuuta. Presidentti Kyösti Kallion kanssa keskusteltiin tilanteesta jo aamupäivällä. Lisäksi eversti Paasonen oli toimittanut Neuvostoliiton esittämät ehdot Mannerheimille. Iltapäivällä Paasikivi esitti sitten Erkon luona pidetyssä kokouksessa Jussarön luovuttamista. Ulkoministeri ei kuitenkaan hyväksynyt ajatusta. Myöhemmin samana päivänä olleessa ”sisapiirin” kokouksessa Mannerheim esitti sovitteluratkaisua, silla armeija oli heikosti varustettu eikä tulisi kestämään kovin pitkää sotaa. Eduskuntapiireille ilmoitettiin Moskovan neuvottelujen kulusta lokakuun 28. päivänä. Asian käsittelyä jatkettiin seuraavana päivänä. Käydyn keskustelun jälkeen hallitus katsoi, että se oli saanut eduskuntaryhmien tuen neuvottelulinjalleen. Nyt voitiin luvata entisten myönnytysten lisäksi hieman suurempaa rajamuutosta kannaksella sekä Kalastajasaarennon länsiosan luovuttamista Neuvostoliitolle. Suursaaren asemasta voitaisiin myös keskustella. Tosin eräät kansanedustajat olivat valmiita pitemmällekin meneviin myönnytyksiin. Presidentti Kallio vahvisti neuvottelijoiden uudet toimintaohjeet lokakuun 31. päivänä.
Syyskuun 1. päivänä 1939 alkoi toinen maailmansota. Pian tämän jälkeen Suomen Tukholman -lähettiläs Paasikivi kutsuttiin Helsinkiin ja lähetettiin neuvottelumatkalle Moskovaan. Tartossa 1920 hänen ohellaan Väinö Tannerilla oli keskeinen asema Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisissä rauhanneuvotteluissa. Syksyllä 1939 ei päästy suotuisaan ratkaisuun. Kuvassa Paasikivi, Hakkila, Cajander ja Tanner Helsingin asemalla.
Lokakuun viimeisenä päivinä Molotov julkisti Neuvostoliiton vaatimukset Suomelle. Asiasta oli nyt tullut arvovaltakysymys. Helsingissä arveltiin, että Paasikivi ja Tanner saisivat itse päättää, oliko tässä tilanteessa viisasta jatkaa neuvotteluja. Suomen valtuuskunta oli samaan aikaan matkalla kohti itärajaa. Paasikivi ja Tanner katsoivat kuitenkin, että ei ollut ulkopoliittisesti tarkoituksenmukaista katkaista neuvotteluyhteyttä.
Ennen uusien neuvottelujen alkua Paasikivi ja Tanner kävivät Kremlissä seuraamassa Neuvostoliiton korkeimman neuvoston ylimääräistä istuntoa. Moskovassa marraskuun 3. ja 4. päivänä käydyt neuvottelut eivät johtaneet konkreettisiin tuloksiin. Suomalaiset vastustivat tiukasti Hangon vuokraamista. Stalin esitti 4. päivänä eräiden Hangon itäpuolella olevien saarten ja Lappohjan ankkuripaikan luovuttamista Neuvostoliitolle. Molotov oli jo pahaenteisesti todennut, että koko asia oli ilmeisesti jätettävä sotilaiden haltuun, koska ratkaisua ei tuntunut muuten löytyvän.
Paasikivi ja Tanner ottivat tämän jälkeen sähkeitse yhteyttä Helsinkiin. Suomen hallitus ei ollut taipuvainen myöntymään venäläisten vaatimuksiin. Pienemmät rajajärjestelyt olivat kyllä mahdollisia. Valtuutetut olivat varsin tyytymättömiä saamiinsa ohjeisiin. Paasikivi arvosteli niitä tiukkaan sävyyn. Jussaröstä ei voitu edes keskustella. Inosta oli mahdollista luopua, jos Neuvostoliitto vuorostaan luopuisi Hankoon ja Koivistoon nähden esittämistään vaatimuksista. Helsingistä saatiin valtuudet katkaista neuvottelut, jos tulosta ei saataisi aikaan.
Marraskuun 9. päivänä Paasikivi ja Tanner olivat viimeisen kerran neuvottelemassa Kremlissä Stalinin ja Molotovin kanssa. Stalinin tukikohtavaatimus Suomelle oli nyt Russaron saari. Rajalinjasta Karjalan kannaksella ei myöskään päästy yksimielisyyteen. Suursaaren eteläkärjen luovuttaminen Neuvostoliitolle ei tuntunut Stalinista ja Molotovista riittävältä ehdotukselta. Paasikivi kertoo viimeisen varsinaisen neuvottelutilaisuuden loppuvaiheesta lyhyesti:
“Nousimme ylös ja sanoimme hyvästit Stalinille ja Molotoville. Hyvästijättö oli ystävällinen. Tämä samoin kuin edellisten kokousten meno oli koko ajan meitä kohtaan mieskohtaisesti kohteliasta. Neuvottelujen jatkamisesta ei ollut puhetta.”
Paasikivi ja Tanner aikoivat lähteä Moskovasta parin päivän päästä, mutta marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä Molotovin sihteeri toi suomalaisille kirjeen, jossa puututtiin vielä eräisiin Hangon kysymykseen liittyviin ongelmiin. Paasikivi ja Tanner toivoivat oven avautuvan nyt jatkoneuvotteluille. Kirjeeseen vastattiin seuraavana päivänä, mutta tämä ei vienyt asiaa mitenkään eteenpäin. Suomalaisilla ei ollut mahdollisuuksia tehdä lisämyönnytyksiä. Neuvottelut olivat ajautuneet umpikujaan. Paasikivi ja Tanner ilmoittivat tilanteesta Helsinkiin. He saivat sitten luvan palata Suomeen. Mitään Neuvostoliiton esittämiä rajamuutoksia tai erityisiä sopimuksia ei siis näissä neuvotteluissa saatu aikaan.
Valtioneuvos Paasikivi ja ministeri Tanner jättivät Moskovan lopullisesti marraskuun 13. päivän iltana. Palattuaan Helsinkiin he keskustelivat heti presidentti Kallion ja ulkoministeri Erkon kanssa tilanteesta. Seurasi verraten rauhallinen ajanjakso, mutta tämä oli vain tyyntä myrskyn edellä. Paasikivi arveli, että Suomen ja Neuvostoliiton välisiä neuvotteluja tultaisiin jatkamaan jossain muodossa. Kummankin osapuolen olisi tehtävä lisämyönnytyksiä. Ristiriidat olisi ratkaistava rauhanomaista tietä. Paasikiven mielestä Suomen olisi pitänyt tehdä aloite neuvottelujen jatkamisesta.
