Kauppias August Hellsténin pojan elämän alkuvuosia varjostivat monet vastoinkäymiset ja hankaluudet. Kova ja uuttera opiskelu veivät lahjakkaan hämäläisnuorukaisen nopeasti eteenpäin. Tytär Annikki Paasikivi on kyllä kertonut, että ilman vaimonsa Annan tukea Juhosta olisi tullut korkeintaan asemapäällikkö. Väitöskirja valmistui Paasikiven ollessa vasta 30-vuotias. Valtiokonttorin pääjohtaja hänestä tuli jo 32-vuotiaana. Eteneminen uralla ei päättynyt tähän. Suurlakon aika oli selvä murroskausi Suomen historiassa. Paasikivelle tämä oli poliittisesti aivan uusia lähtökohtia luova vaihe. Suomalaista puoluetta edustanut uudistusmielinen ”ylitirehtööri’ valittiin kansanedustajaksi ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Ministerinuraa aloittaessaan hän oli 37-vuotias. Sortokausi antoi selvästi oman leimansa Paasikiven toiminnalle. Tosin hän ehti jättää jo ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä kansanedustajan tehtävät. Kansallis-Osake-Pankin johtoon tullessaan Paasikivi oli täyttänyt juuri 44 vuotta. Tämän suuren liikepankin palveluksessa hän suoritti pitkän päivätyön. Pääministeriksi Paasikivi nimitettiin ensimmäisen kerran 47-vuotiaana. Tarton rauhan jälkeen alkoi pitkä kausi, jonka aikana hän pysytteli syrjässä sisäpolitiikan näyttämöltä. Eläkkeelle pankinjohtaja jäi vuonna 1934. Vasta tämän jälkeen alkoi Paasikiven poliittisen uran uusi nousukausi.
Luonteeltaan Juho Kusti Paasikivi oli kulttuuri-ihminen ja huumorintajuinen, mutta myös ankara herra, joka ei sanoja säästellyt. Äänenkäyttö oli toisinaan todella hirmuista. Tällaisen ukonilman aikana vastapuolen oli parasta pitää suunsa kiinni. Yleensä hän leppyi nopeasti. Asiat hoidettiin ripeästi ja tehokkaasti. Kasvattajana hän oli ankara ja vaativa. Jukolan tilan entiset työntekijät ovat todenneet isännästään suoraan: ”Siinä oli hyvä mies, tosin joskus kiivas, mutta aina oikeudenmukainen.” Paasikiven lapsenlapset muistavat isoisänsä etenkin monista hienoista ja arvokkaista päivällisistä, joilla tämä ilmeisen mielellään toimi isäntänä.
Paasikivi oli lisäksi varsin tietorikas ja kielitaitoinen ihminen. Hän matkusteli usein ulkomailla ja kävi esim. 1920- ja 1930-luvulla säännöllisesti kylpemässä Saksassa Bad Gasteinissa. Paasikivi luki vanhoilla päivilläänkin hyvin runsaasti. Hän seurasi jatkuvasti tärkeimpiä suomen- ja ruotsinkielisiä sanomalehtiä. Lisäksi hän luki ainakin Pravdaa, The Timesia, The New York Herald Tribunea ja Journal de Geneveä. Ulkolaisista aikakauslehdistä Paasikivi tutki säännöllisesti The Economistin, Timen ja Lifen. Iltamyöhäiset hetket vierähtivät sitten usein kirjallisuuden parissa.
Historiatiede ja historian harrastus olivat aina lähellä Paasikiven sydäntä. Tosin hän filosofian kandidaatin tutkinnon suoritettuaan ryhtyi opiskelemaan lakia, mutta esim. muistelmiensa parissa hän saattoi toteuttaa monia vanhoja unelmiaan. Historia oli Paasikivelle todella elämän suuri opettaja. Historiasta hän pyrki löytämään päteviä esimerkkeja valtiolliselle toiminnalleen. Tietysti Paasikivi luki aikanaan ahkerasti myös kansantaloustiedettä käsitteleviä teoksia. Hänen laaja kirjastonsa on nykyisin Turun Yliopiston kirjastossa.
Paasikivi säilytti lähes kaikki hänelle tulleet kirjeet ja asiakirjat. Hän teki pitkän elämänsä aikana jatkuvasti muistiinpanoja tärkeistä ja vähemmän tärkeistä asioista erilaisille paperilapuille, muistikirjoihin, lukemiensa kirjojen sivuille jne. Arkistosta kehittyi ajan mittaan todellinen tietopankki. Paasikivi on kertonut 1950-luvulla muistelmiensa tekotavasta mm.:
“Tarvitsisin vuoden aikaa kunkin vuoden muistelmiin. Voisihan sitä kirjoittaa, niin kuin jotkut tekevät, esittämällä aina olleensa oikeassa, mutta se ei minua tyydytä. Tahtoisin käyttää laajaa tausta-ainesta ja luoda kuvan koko ajasta, jota käsittelen. Muuten tällaisilla muistelmilla ei ole paljonkaan arvoa.”
Näin Paasikiven muistelmia voidaan pitää eräänlaisina tutkimuksina. Apuna työssä olivat mm. sihteeri ja pikakirjoittaja. Asiantuntijana toimi professori Arvi Korhonen. Nykyisin hänen laaja yksityiskokoelmansa on Valtionarkiston suojissa Helsingissä. Tutkijoiden käyttöön se avautui toukokuussa 1985. Kansallis-OsakePankissa säilytettiin Paasikiven päiväkirjoja vuosilta 1944-1956. Näiden jo 1950-luvulla puhtaaksikirjoitettujen laajojen päiväkirjamuistiinpanojen ensimmäinen osa – Paasikiven muistelmien ”jatko” – tuli suuren yleisön luettavaksi marraskuussa 1985 ja toinen osa seuraavan vuoden syksyllä.
Vielä 1930-luvun alussa Paasikivi suunnitteli elämäkerran laatimista suomalaisen puolueen vanhasta johtajasta, senaattori Y. Z. Yrjö-Koskisesta. Työ ei jäänyt kokonaan ajatusasteelle. Yrjö-Koskisen syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi ilmestyi nimittäin Uudessa Suomessa laaja artikkeli, joka oli lähtöisin Paasikiven kynästä. Säännöllisiä pikakirjoitettuja päiväkirjamuistiinpanoja ajan tärkeistä tapahtumista hänellä on 1930-luvulta lähtien.
Vuonna 1957 julkaistiin kaksiosainen teos ”Paasikiven muistelmia sortovuosilta’. Niistä löytyy monia tärkeitä tietoja Paasikiven poliittisista toimista ja tavoitteista, mutta esim. yksityiselämästään hän kertoo kovin niukalti. Lapsuudestaan, koulunkäynnistään ja opiskeluajastaan hän mainitsee vain muutaman sanan. Vuonna 1958 markkinoille ilmestyi myös kaksiosainen teos, jossa käsitellään Paasikiven poliittista toimintaa vuosina 1939-1941. Ensimmäisessä osassa kerrotaan syksyn 1939 tapahtumista ja talvisodan ajasta. Hän antaa teoksessaan varsin yksityiskohtaisen selvityksen esim. Moskovassa käydyistä neuvotteluista. Muistelmien toinen osa käsittelee välirauhan aikaa. Niistä käy selvästi ilmi Suomen Moskovanlähettilään vaikea asema hävityn sodan jälkeen, mutta esim. eräistä kevään 1941 neuvotteluista Helsingissä hän ei mainitse juuri mitään. ”Paasikiven linjan” kannalta tärkeät näkökohdat käsitellään hyvin seikkaperäisesti. Tapahtumien suurten yhteyksien selvittelyssä oli otettava huomioon historian ja maantieteen osuus. Joitain lukuja vuosista 1939-1941 kertovista muistelmista valmistui jo jatkosodan aikana, mutta vanhalla valtiomiehellä oli tapana korjata tekstiä yhä uudelleen ja uudelleen. Syksyllä 1944 oli hänen omien sanojensa mukaan tekstiä jo ”aika paljon valmiina”. Käsikirjoitus painettiin vasta Paasikiven kuoleman jälkeen. Sortovuosien muistelmiin piti tulla jatko-osa, jossa olisi käsitelty Suomen itsenäistymisen vaiheita ja Tarton rauhan kautta. Tämä teos jäi kuitenkin keskeneräiseksi. Sen eräitä lukuja löytyi Paasikiven yksityisarkistosta, kun se avattiin toukokuun alussa 1984. Valmiit luvut julkaistiin pian tämän jälkeen Helsingin Sanomien palstoilla.
Paasikiven vuosina 1923-1956 pitämistä puheista ja esitelmistä on julkaistu kaksiosainen kokoelma. Teos ei ole kuitenkaan aivan täydellinen. Hänen puheensa ovat yleensä tyyliltään karuja, mutta jykevän vaikuttavia. Asian ydin tulee julki suoraan ja peittelemättä.
Poliittisia vaikutteita Paasikivi oli saanut J. V. Snellmanilta ja Y. Z. Yrjö-Koskiselta. 1900-luvun alussa hänen tuttavapiiriinsä kuuluivat suomalaisen puolueen johtavat miehet: Ernst Nevanlinna, J. R. Danielson-Kalmari, K. N. Rantakari, Hannes Gebhard, August Hjelt, Lauri lngman, K. A. Paloheimo jne. Monista erimielisyyksistä huolimatta jopa P. E. Svinhufvud oli tietyssä vaiheessa hänen läheinen työtoverinsa. K. J. Ståhlberg oli eräs niistä harvoista vanhoista valtiomiehistä ja tuttavista, jolta Paasikivi saattoi kiperässä tilanteissa kysya neuvoa vielä presidenttikaudellaan. Tämä totuus tuli ilmi mm. vuonna 1948. Yhteistyö tohtori Urho Kekkosen kanssa alkoi vasta syksyllä 1944.
Varsinaista ammattitutkijaa Paasikivesta ei tullut. Talous- ja valtiomiehenä hän vaikutti merkittävissä käytännön tehtävissä. Paasikivellä oli yleensä kykyä tarkastella tapahtumia oikeassa valossa. Hänelle oli luonteenomaista jykevä asiallisuus ja tiukka johtamistapa. Tietysti Paasikivi saattoi myös erehtyä. Suurissa asioissa ulkopolitiikka kävi sisäpolitiikan edellä. Suomen kansainväliseen asemaan vaikutti lähinnä Neuvostoliitto. Paasikivi katsoi, että ulkopolitiikassa määräsivät suurvaltain pyrkimykset, jolloin “pienille kansoille ja niiden eduille ei panna arvoa”.
Suuren yleisön tietoisuuteen Paasikiven nimi iskostui nopeasti syksyllä 1939. Moskovassa käydyissä raskaissa ja vastuullisissa neuvotteluissa oli kysymys koko kansakunnan tärkeistä eduista. Nuoren valtion itsenäisyys näytti olevan vaakalaudalla, mutta Paasikivi ei sentään unohtanut huumoria näinä vakavina hetkinä. Junan lähtiessä Viipurin asemalta itään vanhan kuoromiehen kerrotaan mutisseen: “Jos tämä asia voitaisiin laululla hoitaa, niin kyllä me silloin pärjäisimme.” Venäjän kielen ja olojen tuntijana Paasikivi saavutti myös vastapuolen arvonannon, vaikka Moskovan neuvottelut eivät johtaneet hänen toivomaansa tulokseen. Hän oli Kremlissä persona grata. Tämä totuus tuli selvästi ilmi myös talvisodan ja välirauhan kaudella. Maansa Moskovan-lähettiläänä Paasikiven tavoite oli välttää ristiriitoja ja vilpittömästi työskennellä hyvien ja ystävällisten suhteiden aikaansaamiseksi Suomen ja Neuvostoliiton välille. Pienen valtion kansainvälinen asema ei ollut tässä tilanteessa kadehdittava. Ilmeisesti nämä vuodet ja kokemukset olivat kuitenkin hyvin tärkeitä Paasikiven linjan kannalta. Asioita yötä päivää tuumivalle selvisi tällöin monia peruskysymyksiä Suomen ja Neuvostoliiton suhteista.
Paasikivi oli diplomaatti, neuvottelija ja sovittelija, johon kansakunta turvautui todella vaikeissa ulkopoliittisissa tilanteissa. Yleismaailmallisen rauhan mahdollisuuksista ja turvaamisesta hän lausui presidenttikaudellaan mm.:
‘”Olemme aina kannattaneet kansainvälisen rauhanjärjestön aatetta. Jo kauan sitten maamme tunnetut johtomiehet, senaattorit Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen ja Leo Mechelin, edellinen aina 1860-luvulta ja jälkimmäinen 1870-luvulta alkaen, kumpikin kuolemaansa asti, miettivät ja harrastivat tällaisen järjestön luomista ja kirjoittivat siitä toivoen sen kautta saatavan pienille kansoille turvaa ja kansainväliselle oikeudelle voimaa. Olimme myös Kansainliiton innokkaita kannattajia. Hartain toivomme on, että Yhdistyneet Kansakunnat paremmin kuin edeltäjänsä Kansainliitto onnistuisi oleellisessa ja varsinaisessa, niin suurille kuin pienille kansoille tärkeimmässä, tehtävässään: rauhan turvaamisessa ja oikeuden ylläpitämisessä kansojen välillä.”
