Moskovan rauha
Suomen rauhanvaltuuskunta nimitettiin maaliskuun 6. päivänä kello 15 alkaneessa hallituksen istunnossa, ja jo samana iltana neuvottelijat lähtivät matkalle kohti Moskovaa. Hankkeen piti tapahtua täysin salassa. Hallitus toivoi, että Neuvostoliiton esittämistä ehdoista voitaisiin tinkiä. Autoilla siirryttiin ensin Turkuun, ja sieltä lennettiin sitten Ruotsiin. Seuraavana aamuna jatkettiin Tukholmasta Riian ja Velikije Lukin kautta Moskovaan ruotsalaisella Junkers Ju-52 koneella. Valtuuskunta oli varsin arvovaltainen. Sitä johti pääministeri Risto Ryti ja sen muina jäseninä olivat ministeri J. K. Paasikivi, kenraali Rudolf Walden sekä kansanedustaja Väinö Voionmaa. Vielä viime hetkellä eversti Aladar Paasonen halusi vedota länsimaiden apuun. Tanner torjui kuitenkin ajatuksen. Suomen valtuuskunnan sihteerinä toimi jaostopäällikkö Johan Nykopp ja tulkkina ministeri Rafael Hakkarainen. Sähkosanomat Moskovasta Helsinkiin valitettiin Ruotsin ulkoministeriön avulla.
Ensimmäinen neuvottelukokous pidettiin Kremlissä maaliskuun 8. päivänä. Neuvostoliiton valtuuskuntaan kuuluivat ulkoministeri V. M. Molotov, Leningradin piirin johtaja Andrei Zdanov seka kenraali A. M. Vasiljevski. Stalin ei ollut läsnä tilaisuudessa. Ulkoministeri Molotov esitti Neuvostoliiton rauhanehdot. Aluevaatimukset tuntuivat suomalaisista kovin raskailta. Paasikivi kertoo muistelmissaan yksityiskohtaisesti keskusteluista. Rajalinjasta Molotov ja Paasikivi totesivat mm.:
“Molotov: ‘Annoin itse henkilökohtaisesti ehdotukset Ruotsin lähettiläille hra Assarssonille sanoen: suunnilleen Pietari Suuren raja.”
Paasikivi: “Ehdottamanne raja on keinotekoinen ja leikkaa toisistaan alueita, jotka taloudellisesti ja sivistyksellisesti kuuluvat yhteen. On aivan turhaa luoda sellaisia vaikeuksia. Esitetyt vaatimukset eivät myöskään ole tarpeellisia Neuvostoliiton eikä Leningradin puolustamiseksi. Miksi emme voisi rajoittua keskustelemaan Leningradin turvallisuudesta?”
Neuvostoliiton rauhanehdoista saatiin tietää seuraavana päivänä Helsingissä.Presidentti Kallio piti niiden hyväksymistä mahdottomana. Mannerheimin ajatus oli, että neuvoteltaisiin Moskovan kanssa rauhasta, mutta pyydettäisiin samalla apua länsivalloilta. Suomen hallitus ei kuitenkaan tehnyt lopullista ratkaisua asiasta. Mannerheim halusi kuulla vielä kenraalien näkemyksen rintamatilanteesta. Tappiot olivat raskaat. Kenraali Talvelan ilmoituksen mukaan asema oli varsin vakava.
Maaliskuun 10. päivänä Helsinkiin saapuneessa sähkösanomassa neuvottelijat totesivat palaavansa takaisin, jos rintama kestäisi ja jos rauhanehtoja pidettäisiin liian kovina. Oli harkittava lisäksi avun hankkimista länsivalloilta. Neuvostohallitus oli taipumaton. Rauhanehdoista keskusteltiin edelleen maaliskuun 11. ja 12. päivänä Kremlissä pidetyissä istunnoissa. Suomalaiset neuvottelijat eivät saaneet juuri mitään lievennyksiä ehtoihin. Molotov totesi mm., että Neuvostoliiton sotilasjohto ei haluaisi palauttaa Petsamoa takaisin Suomelle.
Helsingissä oltiin vaikean tilanteen edessä. Suomen hallitus kokoontui aamulla maaliskuun 12. päivänä tekemään ratkaisevaa päätöstä. Asia oli nyt virallisesti ensimmäisen kerran esillä hallituksen istunnossa. Niukkasen ja Hannulan mielestä taistelua oli jatkettava. Enemmistö oli kuitenkin rauhan kannalla. Rintamatilanne Viipurinlahdella oli varsin hankala. Ryti, Paasikivi, Walden ja Voionmaa saivat sitten virallisen valtakirjan rauhansopimuksen allekirjoittamiseen.
Kremlissä kokoonnuttiin vielä saman päivän iltana selvittelemään tilannetta. Eräitä pieniä muutoksia lukuunottamatta Suomen rauhanvaltuuskunta joutui hyväksymään Molotovin esittämän asiakirjaluonnoksen sellaisenaan.
Sopimuksen venäjänkielinen versio allekirjoitettiin maaliskuun 13. päivänä kello 01.00. Tämä oli suomalaisille ”raskas velvollisuus”. Paasikivi ja Voionmaa laativat sitten yöllä rauhansopimuksen suomenkielisen version. Muistelmissaan Paasikivi kirjoittaa, että Moskovassa ei ollut kyse niinkään neuvotteluista vaan sanelusta. Sodan kylmä logiikka oli ratkaissut monet kysymykset. Talvisota oli päättynyt. Paasikivi on arvioinut lisäksi, että ”Neuvostoliitto syksyllä 1944, samoinkuin talvella 1940, olisi, jatkamalla taistelua, voinut, jos olisi tahtonut, kokonaan musertaa Suomen ja tuhota sen itsenäisyyden”.
Kotimatkalle rauhanneuvottelijat lähtivät Moskovasta jo maaliskuun 13. päivänä. Tunnelma lentomatkalla oli synkkä. Paasikivi oli hyvin ärtynyt. Hän moitti ankarasti Suomen noudattamaa politiikkaa. Paluureitti kulki Riian, Tukholman ja Turun kautta. Helsinkiin valtuutetut saapuivat seuraavana yönä kello 4.
Rauhanehdot olivat selvästi ankarammat kuin Neuvostoliiton syksyllä 1939 esittämät vaatimukset. Uusi raja seurasi Pietari Suuren vuonna 1721 määräämää linjaa. Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala jäisivät sen itäpuolelle. Kuusamon ja Sallan alueella rajaa siirrettiin myos länteenpäin. Joukko Suomenlahden saaria ja Kalastajasaarento vaihtoivat omistajaa. Lisäksi Suomen oli vuokrattava Neuvostoliitolle Hankoniemi sotilastukikohdaksi 30 vuoden ajaksi. Näin tyttiin valvomaan tehokkaasti Leningradiin johtavaa laivaväyliä. Miehittämänsä Petsamon alueen Neuvostoliitto suostui luovuttamaan takaisin Suomelle. Mitään sotakorvausta hävinneelle osapuolelle ei rauhansopimuksessa määrätty. Talvisodan alueluovutuksissa menetti kotinsa noin 430 000 henkeä. Kaatuneita, kadonneita ja haavoittuneita oli lähes 67 000. Myös Neuvostoliiton menetykset olivat raskaat. Virallisen ilmoituksen mukaan sen tappiot olivat 217 000 miestä.
Suomen yleinen mielipide otti tyrmistyneenä vastaan tiedon rauhanehdoista. Moskovan rauha oli ankara isku pienelle valtiolle. Paasikivi kirjoittaa muistelmissaan sodan päättymisestä lisäksi:
Tällaista rauhaa ei Suomen kansa osannut kuvitella. Yleisellä mielipiteellä oli sotilallisesta asemasta erheellinen käsitys.
Ilmeisesti rauhan aikaansaaminen pelasti myös Ruotsin. Englantilaisten ja ranskalaisten joukkojen ilmestyminen maahan olisi ollut punainen vaate Hitlerille. Rauhan tulo oli tärkeää sekä Helsingin että Tukholman näkökulmasta. Näin Ruotsi todennäköisesti välttyi joutumasta suursodan pyörteisiin.
Suomen eduskunta ratifioi rauhansopimuksen maaliskuun 15. päivänä 145 äänellä 3 vastaan. Tyhjää äänesti 9 edustajaa. Poissa äänestyksestä oli peräti 42 kansanedustajaa. Presidentti Kallio vahvisti eduskunnan päätöksen seuraavana päivänä. Tämän jälkeen oli suoritettava rauhansopimuksen ratifioimisasiakirjain vaihto. Paasikivi ja Voionmaa määrättiin suorittamaan tämä tehtävä. Maaliskuun 18. päivänä he lähtivät Tukholman ja Riian kautta uudelleen Neuvostoliittoon. Ruotsissa Paasikivi ja Voionmaa keskustelivat ulkoministeri Christian Güntherin ja lähettiläs Aleksandra Kollontain kanssa. Tämä oli Paasikiven viides Moskovan matka. Itse sopimus oli laadittu kovalla kiireellä, joten siitä saattoi olla seurauksena monia tulkintaerimielisyyksiä.
