XIV. Ratkaisuja omassa elämässäni

Omassa elämässäni jouduin näinä vuosina useamman kerran tekemään ratkaisuja.

Lainopillisen tiedekunnan dekaani professori J. N. Lang, joka oli ylioppilasaikanani seurannut elämääni ja töitäni, kehotti innokkaasti minua jatkamaan tieteellisiä opintoja ja ehdotti, suoritettuani keväällä 1897 molempien oikeuksien kandidaattitutkinnon, että rupeaisin tutkimaan vesioikeutta. Käräjätyöni ohella aloitinkin valmisteluja väitöskirjaa var­ten ja oleskelin siinä tarkoituksessa vuosina 1898 ja 1900 Ruotsissa sekä 1899 Leipzigissä.

Syksyllä 1898 tuomari Jonas Castrén — ympäri maan tunnettu asian­ajaja ja poliitikko — johon olin tutustunut käräjillä ja jonka kanssa olimme olleet jonkun verran yhdessä Tukholmassa, tuli minua tapaa­maan Lahteen, jossa olin käräjillä, ja esitti, että rupeaisin osakkaaksi hänen asianajotoimistoonsa. Hän tarjosi minulle loistavat taloudelliset edut. Tarjous houkutteli minua, velkaantunutta ja perheellistä nuorta miestä — olin keväällä 1897 mennyt naimisiin yhteiskoulun opettajatta­ren ylioppilas Anna Forsmanin kanssa. Hylkäsin kuitenkin tarjouksen, koska halusin jatkaa opintoja molempien oikeuksien tohtorin arvoa var­ten. Jos olisin suostunut, olisi elämäni saanut käänteen ja toisenlaisen suunnan.

Syksyllä 1899 prof. Lang ehdotti minulle suomenkielen lehtorin viransijaisuutta lainopillisessa tiedekunnassa, koska sen ohella voisin jatkaa tieteellistä työtä. Esimieheni käräjillä, hovioikeuden asessori Robert Selin kehotti minua antautumaan tuomarin alalle luullen minulla siinä olevan tulevaisuutta. Yliopisto veti kuitenkin puoleensa. Syksyllä 1899 lähdin käräjiltä Helsinkiin. Keväällä 1901 väittelin lainopin tohtoriksi hallinto-oikeudessa ja v. 1902 tulin nimitetyksi ensin suomenkielen lehto­riksi ja pian sen jälkeen hallinto-oikeuden apulaiseksi (apulaisprofesso­riksi), joka virka oli avoinna, sittenkun K. J. Ståhlberg v. 1898 oli siirty­nyt protokollasihteeriksi senaattiin.

Pian minun oli taas tehtävä omaa elämääni koskevia ratkaisuja.

Senaattori E. R. Neovius tarjosi minulle v. 1902 esittelijäsihteerin vir­kaa (vastaa nykyistä vanhempaa hallitusneuvosta) valtiovaraintoimituskunnassa (ministeriössä), mutta kieltäydyin. Tarkoitukseni oli jatkaa tie­teellistä työtä ja pyrkiä valtio- ja hallinto-oikeuden professoriksi Robert Hermansonin jälkeen, joka muutaman vuoden perästä tuli eläkeikään. Mutta ennen pitkää oli jälleen vaikea ratkaisu edessäni. Yliopiston kans­leri ministerivaltiosihteeri v. Plehwe oli pannut vireille kysymyksen uusien professorinvirkojen perustamisesta yliopistoon Venäjää koske­vissa aineissa. Konsistori ja varakansleri Rein kannattivat mm. Venäjän valtio-oikeuden ja oikeushistorian professorin viran perustamista. Reh­tori Edv. Hjelt ja lainopillinen tiedekunta kehottivat minua valmistu­maan tähän virkaan. Vaikka Venäjän valtio-oikeus ja oikeushistoria oli­vat minulle tuntemattomat ja professorin pätevyyden hankkiminen siinä aineessa olisi vaatinut paljon työtä, en voinut muuta kuin lupautua. Panin kuitenkin ehdoksi, että opetuskielenä olisi oleva kotimaiset kielet. Rein kertoo muistelmissaan käydessään Plehwen luona keväällä 1902 ehdottaneensa, että uudet virat — oli kysymys myös Venäjän historian professuurista — täytettäisiin suomalaisilla ja ilmoittaneensa soveliaita henkilöitä olevan saatavana ja maininneensa minut.¹ — Viran perus­tamisesta annettiin asetus elokuussa 1903.

Ennenkuin asia ehti kehittyä pitemmälle, tapahtui elämässäni uusi muutos. Valtiokonttorin pääjohtajan virka oli tullut avoimeksi edellisen haltijan siirryttyä eläkkeelle, ja senaattori Neovius kääntyi jälleen puoleeni kehoittaen minua rupeamaan siihen toimeen. Harkitsin paljon asiaa ja neuvottelin ystävieni kanssa. Tulos oli, että suostuin tarjoukseen. Val­tiokonttori oli silloin pieni virasto ja ajattelin voivani jatkaa tieteellisiä töitäni. Jouduin kuitenkin yhä enemmän kiinni yleisiin asioihin, minkä vuoksi tieteellinen toimintani rajoittui pienempiin tutkielmiin. Suurem­paa ja yhtenäisempää teosta en ole saanut aikaan. Olin Valtiokonttorin pääjohtajana, »ylitirehtöörinä», niinkuin virkaa silloin kutsuttiin, 11 vuotta vv. 1903—1914. Osallistuin koko ajan tehokkaasti poliittiseen elämään, olin mm. kansanedustajana uuden eduskunnan alusta 1907 vuoteen 1913 asti. Eduskunta oli siihen aikaan koossa yleensä neljä kuu­kautta vuodessa. Hoidin virkaani valtiokonttorissa, lukuunottamatta vuosia 1908—1909, jolloin olin senaatin jäsenenä.

1 Th. Rein: Lefnadsminnen, s. 412.