XIX. Ensi vaalit vuonna 1907 uuteen eduskuntaan

Ehdokkaiden asettamisessa siihen aikaan, uuden eduskunnan ensimmäisissä vaaleissa, oli menettely toisenlainen kuin nykyään. Vanhasuo­malaisessa puolueessa asetettiin ns. yleisehdokkaita sillä tavalla listalle, että heidän valitsemisensa oli turvattu. Meidän puolueessamme tätä asiaa ajettiin maaseutulaisten puolelta. Me helsinkiläiset emme itseämme tyrkyttäneet.

Olen katsellut valtionarkistossa säilytettyjä puoluevaltuuskunnan pöytäkirjoja. — Elokuun 28 päivänä 1906 pidettiin kokous, jossa oli läsnä Wärri, Torppa, J. E. Antila, Mynttinen, Koivisto, Varvikko, Huh­tanen, Halinen »ym. talonpoikaissäädyn suomalaiseen puolueeseen kuu­luvia edusmiehiä». Heidän puolestaan ilmoitettiin ryhdytyn suunnitte­lemaan »luetteloa puolueen yleisistä, ensi vaaleissa asetettavista ehdok­kaista. Myöhemmin, kun luetteloa vielä on tarkastettu, esitetään se valtuuskunnalle.» Näin on merkitty pöytäkirjaan. — Valtuuskunnan kokouksessa syyskuun 7 päivänä 1906, jossa jälleen olivat läsnä useimmat edellisistä ynnä lisäksi mm. talonpoikaissäädyn jäsenet Ojanen, Karhu, Horelli, H. G. Paloheimo, Laine, Häkkinen, keskusteltiin ehdok­kaiden asettamisesta. Talonpoikaissäädyn edusmiesten valmistaman luettelon pohjalla hyväksyttiin yleisehdokkaat eri vaalipiireihin. — Talonpoikaissäädyn edusmiehet olivat myös laatineet luettelon »henki­löistä, jotka eri vaalipiireissä saattavat ensi sijassa tulla kysymykseen paikallisina ehdokkaina». Se luettelo jätettiin puoluekanslialle tarpeen mukaan käytettäväksi.

Tämä tapa yleisehdokkaiden asettamisessa ja valitsemisessa oli silloin, ensi kertaa uuden eduskunnan vaaleihin lähdettäessä, nähdäkseni paikallaan. Muistan, miten ehdokkaista neuvoteltaessa talonpoikaissäädyn tunnettu edusmies Juho Torppa tarmokkaasti korosti, että helsinkiläisiä täytyi saada riittävästi uuteen eduskuntaan. Torppa oli itse kokenut valtiopäivä- ja kunnallismies ja poliitikko — olin hänen kanssaan siihen aikaan ja vielä monta vuotta myöhemmin hyvä ystävä — sittemmin hän siirtyi maalaisliittoon. Vaatimattomasti hän lausui: »Kyllä meitä maaseu­tulaisia (hän sanoi: »nahkapoikia») eduskuntaan tulee riittävästi».

Turun ja Porin läänin pohjoisessa vaalipiirissä helsinkiläisiä yleisehdokkaita asetettiin kaksi: Lauri Ingman ja minä. Minut asetettiin 9 lis­talle toiselle sijalle, ja Ingman toiselle sijalle 8 listalla, ensi sijalle 1 listalle ja kolmannelle sijalle niinikään 1 listalle. Listat olivat silloin 3 ehdokkaan listoja. Meidän »yleisehdokkaiden» vaali oli siten varma. Puolueemme sai Satakunnan vaalipiirissä 5 edustajaa ja paikallisille ehdokkaille jäi vain 3 paikkaa. Samalla tavalla meneteltiin myös muissa vaalipiireissä. Edus­kuntaan tuli valituiksi tunnettuja poliitikkoja, jotka halusivat asettua ehdokkaiksi. Säätyvaltiopäivien aikana ei ollut ns. »ammattipoliitikkoja», mutta valtiopäivillä olivat edustajina sen ajan poliittiset voimat ja kyvyt miltei kokonaisuudessaan. Se kävi sitä helpommin päinsä, koska sääty­valtiopäivät kokoontuivat vain joka kolmas vuosi ja olivat koossa 4 kuu­kautta. Yleisehdokkaiden järjestelmän kautta suuri osa näistä politiik­kaan ennen osallistuneista henkilöistä tuli uuteen eduskuntaan.

Tästä menettelystä on nyttemmin luovuttu. Listat ovat nykyään yhden miehen listoja. Teoreettisesti tätä menettelyä voi puolustaa: ne ehdokkaat tulevat valituiksi, joilla kullakin paikkakunnalla on riittävästi kannatusta. Mutta kysyä saattaa, eikö tämän menettelyn kautta ylei­seltä kannalta arvostellen kykeneviä voimia jää pois eduskunnasta. Nyttemmin riippuu valituksi tuleminen siitä, missä määrässä ehdokas on paikkakunnalla tunnettu, ja paikalliset olot voivat vaikuttaa, että muualta olevien ehdokkaiden on vaikea kilpailla paikkakunnalla henkilökoh­taisesti tunnettujen ehdokkaiden kanssa. Kun suuri osa »yleisehdok­kaiksi» sopivia henkilöitä asuu Helsingissä tai muissa suuremmissa kau­pungeissa, on heidän vaikea asuinpaikkakunnallaan saada sijaa listoilla, varsinkin kun heistä moni päteväkin edustaja-aines ei ota osaa puolue­ poliittiseen toimintaan sillä tavalla kuin nykyaikainen puolue-elämä vaa­tisi. Eduskunnan kokoonpano onkin koko lailla muuttunut toisenlaiseksi siitä, mitä se oli uuden eduskunnan alkuaikoina. Niinkuin olot ovat muo­dostuneet, lienee tässä kohden vaikea saada aikaan muutosta. Muistet­tava myös on, että puolen vuosisadan poliittinen elämä on kasvattanut ympäri maata asuvia julkiseen toimintaan osaaottaneita ja siinä kouliin­tuneita voimia, joiden määrä on monin kerroin suurempi kuin eduskun­nan alkuaikana.

Kovasti ensi vaaleissa tehtiin työtä. Omasta puolestani liikuin syksyllä 1906 ja alkukuukausina 1907 useimmissa Satakunnan kunnissa poliittista valistusta levittämässä. Joulukuussa 1906 tein huonolla kelillä laajan ja vaivalloisen kierroksen Pohjois-Satakunnassa ja sitten edelleen muissa maakunnan osissa. Satakunnan »pääkaupungissa» Porissa pidettiin sekä silloin että myöhemmin suuria koko vaalipiirin kokouksia, joihin Sata­kunnan maanviljelijät lukuisasti kerääntyivät. Porilaiset kertoivat sikä­läisten, ruotsinmielistenkin, kauppiaiden aika ajoin tiedustelleen meikäläisiltä, milloin pidetään Porissa puoluekokous ja miksi niitä ei pidetä useammin. Niihin kokoontuivat maakunnan isännät ja emännät ja kun he ajattelivat »yksi tie, kaksi asiaa», niin kauppa kävi.

Ne olivat muuten hauskoja tilaisuuksia. Porin piirilääkäri, tohtori Nordling-Nortamo alkoi niihin aikoihin kirjallisen toimintansa — »Jaaritusten» ensi osa ilmestyi juuri vuonna 1906. Puoluekokouksen jälkeiset »iltaistunnot», joissa hän oli keskeisenä henkilönä ja ilon pitäjänä ja joissa hän joskus luki uusia »jaarituksiaan», ovat säilyneet muistossani.

Nortamo oli innokas puolueemme jäsen, mutta hän ei halunnut tulla eduskuntaan valituksi. Kerran hänelle oli kuitenkin käydä hullusti. Ryhmämme jäsen lehtori Rapola kuoli äkkiä maaliskuussa 1910 ja hänen jäl­keensä kirjoitettiin valtakirja Nortamolle, joka oli antanut nimensä johonkin ehdokaslistaan ja saanut paljon ääniä. Nortamo pyysi heti — lääkärintodistuksen nojalla — vapautta koko vaalikaudeksi — edus­kunta oli valittu aivan äsken, helmikuun alussa 1910, ja oli koossa ensi viikkoja. Kun asia esiteltiin eduskunnassa, Danielson-Kalmari ja Lauri Ingman eivät olleet halukkaita pyyntöön suostumaan. Puhemies Svin­hufvud ilmoitti asiata puhemiesneuvostossa käsitellyn ja neuvoston »olleen taipuvainen katsomaan», että Nortamon anomus olisi hyväksyt­tävä. Nortamo pääsi vapaaksi edustajan toimesta.

Puoluekokouksien jälkeen tuli useamman kuin yhden kerran myöhään illalla Seurahuoneen vahtimestari minulle ilmoittamaan, että Eetu Salin tahtoi tavata minua. Tämän asian laita oli seuraava.

Olin koulupoikana 1880-luvun loppupuolella, loma-aikana Lahdessa, tutustunut Saliniin, joka työskenteli samassa talossa olevassa suutarin liikkeessä. Kesällä vuonna 1895, ollessani vt. nimismiehenä Asikkalassa, — se oli minun ensimmäinen virallinen toimeni — tapasin jälleen Salinin, joka oli siellä käymässä vanhempiensa luona. Ellen väärin muista, olimme molemmat kesää sillä seudulla viettävän neiti Agnes von Konowin, siihen aikaan tunnetun eläinsuojeluasian harrastajan, järjestämässä eläinsuojelujuhlassa ja pidimme kaikki kolme, neiti v. Konow, Salin ja minä puheita tästä hyvästä asiasta. Kysyin Salinilta mm., mitä hän aikoi ruveta tekemään. Hän vastasi ajattelevansa perustaa suutarinliik­keen Heinolaan. Minä panin innokkaasti tätä tuumaa vastaan. »Teidän täytyy asettua Helsinkiin. Ette voi jäädä Heinolaan homehtumaan.» En suinkaan tahdo väittää sanani asiaan vaikuttaneen, mutta Salin ei jäänyt Heinolaan suutariksi. Porissa hän leikillisesti puhui: »Paasikivi on syynä siihen, että minusta tuli sosialisti, sillä muuten olisin jäänyt Heinolaan suutarina homehtumaan». Eetu Salin oli, kuten tunnettu, sosiaalidemo­kraattisen puolueen tunnetuimpia ja lahjakkaimpia miehiä.

Porilaiset kertoivat, miten eräs satakuntalainen nuori isäntämies, innokas puolueemme kannattaja, käytti useampia viikkoja mieskohtaiseen vaalitoimintaan. Hän ajoi reessä ympäri vaalipiiriä ja kun tuli joku vastaan, pysäytti hevosen ja alkoi valistaa vastaantulijaa. Hevonen on, kuten tunnettu, viisas eläin, ja niin Polle pian ymmärsi asian ja aina kun joku ihminen tuli tiellä vastaan, itsestään seisahtui. Mutta Polle ei huomannut, milloin vaalit oli pidetty, vaan vielä jälkeenkin päin jonkun vastaan tullessa aina itsepintaisesti seisahtui ja heitti taakseen isännälleen silmäyksen, joka sisälsi: »Eikö ruveta agiteeraamaan?» Isännällä oli eri puuha saada Polle ymmärtämään, että vaalit olivat ohi ja agitaatio loppunut.

Katsellessani vanhoja papereitani löysin puolueemme porilaisen luottamusmiehen kirjeen, jossa hän ilmoitti minun osuuteni puoluetilaisuu­dessa Porissa joulukuussa 1907, siis ensi vaalien jälkeen, olevan ei vähem­män kuin 6 puhetta ja esitelmää. Kirje päättyi vilpittömän luottavai­sesti näin: »Tietystikin kurssiesitelmien kautta on hyvä tulla valaistuksi sosialidemokraattisten suunnittelujen mahdottomuus ja Suomalaisen puolueen suunnittelujen käytännöllisyys».

Ennen mainitsemassani vuonna 1913 laatimassani kirjoituksessa huomautin mm., miten sisäinen hajaannus, joka, seurauksena routavuosien ristiriidasta eri puolueiden välillä, vallitsi suurlakon jälkeisenä aikana, synnytti myös kiivaan vaalitaistelun vuosina 1906—1907. »Tämä vaali­taistelu sai aika ajoin erittäin tulisen luonteen ei ainoastaan tästä syystä, vaan myös sen vuoksi, että ensimmäiset vaalit olivat perustavaa laatua ja niiden kautta puolueet järjestyivät sekä voimasuhteet maassa kävivät ilmi. Vasta tämän ankaran vaalitaistelun taisteltuaan pääsivät yhteis­kunnan ’porvarilliset’ ainekset vähitellen tasapainoon, ja sitten alkoi se tyyntyminen, joka vuoden 1908 loppupuolella sai ilmaisun nk. ’kokoo­mussenaatin’ muodostamisen kautta. Mutta paljon olisi voimia säästetty ja luultavasti myös enemmän tuloksia saavutettu, jos yhteiskunnan por­varillisten ainesten kokoaminen ja tasapaino olisi saatu aikaan heti suur­lakossa.» Näin kirjoitin vuonna 1913.1

Vaalikiihoitus sai kansan liikkeelle pohjakerroksia myöten. Ihmeitä kuviteltiin »verenkarvaisen viivan» vetämisen saavan aikaan. Ilmari Kianto kertoo romaanissaan »Punainen viiva» — tosin ehkä käyttäen runoilijan vapaudella paksunpuoleista sivellintä — miten »punaisen viivan vilske» kehittymättömään ja raskaissa oloissa elävään Peräpohjolan köyhään kansaan vaikutti. — »Se on sillä tavalla, että tulevana maaliskuun 15 päivänä tämä maa ja tämä maailma taitaa tosiaankin kallistua toiselle kantilleen» — sanoi puolueasioita harrastava suutari Raappana. Ja mökin mies Topi, kuultuaan kylän suutarin luona luet­tavaa »Kansan Voimaa» ja oltuaan vaalikokouksessa, tokaisi ryhdistyneenä ja rehvakkaasti: »Kyllä nyt taitaa herroilta housut revetä». Seuraukset vaaleista ja uudesta eduskunnasta eivät olleet juuri näin mullistavia. Mutta kansa heräsi pohjakerroksia myöten. Harrastus yleisiin asioihin oli toisenlainen kuin säätyvaltiopäivien aikana. Se kaikki oli syvälle vaikuttava ja painava tosiasia.

Valmistaessamme eduskuntakomiteassa vaalilakia pelkäsimme, miten kansa saataisiin ymmärtämään uuden uutukaista suhteellista vaalijärjestelmää. Sitä alettiin heti kesällä 1906 ahkerasti kokouksissa, sanoma­lehdissä ja muissa julkaisuissa selittää. Säilyneiden paperieni joukossa on arkkeja, joihin olen värikynällä piirustanut suuria numerosarjoja, joi­den nojalla selittelin kokouksissa vaalitulosten laskemista. Panimmepa toimeen oikeat leikkivaalit. Asetettiin eri puolueiden ehdokkaita, ja niiden kannattajat esiintyivät hanakasti. Huumorintajuinen puoluesih­teerimme Rantakari pauhasi »perustuslaillisten» ehdokkaidensa puolesta kovasti »suomettarelaisia» vastaan. Vaali ja äänten laskeminen toimi­tettiin ja d’Hondtin sääntöä selitettiin. Sekä ensimmäiset että niitä seuranneet monet vaalit ovat osoittaneet liioitelluksi eduskuntakomi­tean pelon, ettei kansa voisi järjestelmää ymmärtää.


1 Murrosajoilta, II, s. 331.

Olet viimeisellä sivulla. Jos haluat mennä takaisin, käytä selaimen Takaisin-painiketta, tai valitse kappale yläpuolelta.

Kun vierität sivua, seuraava sivu ladataan ja vieritetään automaattisesti näkyviin. Napsauta ylläolevaa valintaruutua poistaaksesi tämän pois käytöstä.

Jos haluat ladata seuraavan sivun automaattisesti vierittäessäsi sivua, napsauta ylläolevaa valintaruutua.