Eduskunnalla oli alusta alkaen, niinkuin sillä aina on, käsiteltävänä joukko niin sanoakseni säännöllisiä, »juoksevia», asioita. Niihin kuuluivat mm. Suomen Pankkia koskevat kysymykset. Merkittävä on, että uusi eduskunta johdonmukaisesti siirtämällä Suomen Pankin voittovarat vararahastoon tahtoi vahvistaa pankin asemaa. Tämä oli järkevä toimenpide. Huomattava myös on 1907-vuoden valtiopäivillä tehty päätös, että suomen kieli oli oleva Suomen Pankin hallinnon ja kirjanpidon kielenä ruotsin kielen sijaan sekä että suomen kieli oli pankin seteleissä oleva ensi sijalla — mitkä toimenpiteet vastasivat muuttuneita oloja.
Eduskunnan aikaansaannokset vuoden 1907 valtiopäivillä jäivät vähäisiksi. Useita hallituksen esityksiä ei ehditty loppuun käsitellä. Yksi tärkeä asia kuitenkin ratkaistiin 1907-vuoden valtiopäivillä: säädettiin kieltolaki. Se päätös aloitti neljännesvuosisadan kestäneet tosin vähemmän tulokselliset yritykset kansan raittiuden edistämiseksi alkoholipitoisten juomien täysikiellon avulla. Siitä lausuin ennen mainitussa kirjoituksessani 1913:1
Vaikeampi kuin missään edellisessä asiassa oli varman kannan saaminen kiellolakiasiassa. Luulen, että useat muut olivat siinä kysymyksessä samassa vaikeassa asemassa kuin minäkin. Kieltolakiasian aiheuttamat epäilykset ovat tunnetut: Olisiko mahdollista saada laki noudatetuksi ja mitä vaivalloista ja vastenmielistä tarkastusmenettelyä se vaatisi. Suhteemme Venäjään ja etenkin rajaseutujen olot tuottaisivat vaikeuksia. Oli pelättävä vastatoimenpiteitä eräiden ulkomaan valtojen puolelta, joiden etuja viinin tuontikielto koskisi. ———
Nämät epäilykset eivät kuitenkaan minulle olleet painavimpia. Jos mielipide kieltolain välttämättömyydestä pysyisi yhtä yleisenä kuin se oli siihen aikaan, voisi odottaa, että lain noudattaminen saataisiin turvatuksi. Mitä vastustusta Venäjän puolelta kohtaisi, sitä oli silloisissa oloissa vaikea tietää. Ja vaikka eräiden ulkomaiden (Ranskan ja mahdollisesti Saksan) vastustus meidän köyhälle maallemme tulisi raskaaksi, voisimme sen kenties kestää, jos, kuten oli luultava, Englanti ei noudattaisi viinimaiden esimerkkiä. ——— Painavin epäilys minussa johtui siitä, onko täydellinen kieltolaki tarkoituksen saavuttamiseksi välttämätön ja siis oikea, ja tulisiko yleinen mielipide sitä ajan pitkään kannattamaan. Kehitys ei näy kulkevan asketismiin päin. Lain voimaan paneminen aikaansai mullistusta ja vauriota ja vaatisi minun ajatukseni mukaan myös jonkunlaisen korvauksen myöntämistä niille, jotka sen johdosta tulisivat kärsimään. Jos jonkun ajan kuluttua, mielipiteiden muututtua, olisi pakko ryhtyä lakia purkamaan, tulisi koko yritys arveluttavaksi ja haittaisi myös raittiusasiaa.
Toiselta puolen oli vuosien kuluessa kehittynyt valtava kansan mielipide kieltolain hyväksi. Jo vuoden 1900 valtiopäivillä oli säädyille jätetty 305 kuntakokouksen pöytäkirjanotteet ja yli 140 000 täysi-ikäisen kansalaisen allekirjoittama anomuskirja, jossa etusijassa pyydettiin yleistä kieltolakia. Raittiusmiesten piireissä näkyi vakaumus kieltolain pikaisen voimaanpanon mahdollisuudesta voittaneen suurta kannatusta päättäen siitä, että heidän keskuudessaan jo ennen suurlakkoa valmistettiin ehdotus kieltolakiasetukseksi. Heti suurlakon jälkeen kieltolakia kannattava yleinen mielipide melkoisesti laajeni ja asian innokkaimpina kannattajina oli useita vakavia ja huomattavia henkilöitä. Maaseudulla oli lainsäädännön kautta jo suureksi osaksi toimeenpantu kaikkien väkijuomien myynnin kielto, jolla oli ollut hyvät vaikutukset. Myös väkijuomien myynnin kielto suurlakon päivinä osoitti hyviä seurauksia. Kansan raitistuminen on niin tärkeä asia, että näinkin jyrkän keinon käyttäminen on päämäärän saavuttamiseksi puolustettavissa. Kellä, kuten minulla, ei ollut varmaa vakaumusta asian mahdottomuudesta, sille oli vaikea olla yhtymättä — ja vilpittömästi yhtymättä tätä yleisesti toivottua uudistusta kannattamaan, tarkoituksessa työskennellä lojaalisesti sen eteenpäin viemiseksi.
Tiedämme, miten eduskunnan v. 1907 valtiopäivillä hyväksymän ensimmäisen kieltolakiehdotuksen kävi. Senaatin talousosasto, jonka jäsenenä minäkin silloin olin, ehdotti sen talvella 1909 antamassaan lausunnossa hylättäväksi. Raittiusmiesten puolelta — sosialisteista puhumattakaan — on tätä senaatin menettelyä ankarin sanoin moitittu. Tämä kiivas sota, jossa ei karkeita sanoja säästetty, on luullakseni vahingoittanut asiaa, sillä se on osoittanut, että raittiusväen johtohenkilöidenkään kesken — poikkeuksia lukuunottamatta — ei tahdota järkevästi ja tyynesti harkita kouraantuntuvia käytännöllisiä seikkoja. Sillä tyynesti ajattelevalla ei voi olla pienintäkään epäilystä siitä, että kieltolain voimaan astuminen heinäk. 1 p:nä 1909 oli jo ajan lyhyyden vuoksi sula mahdottomuus. Silloinen senaatti ei ollut raittiusasialle vastahakoinen. Useammatkin toimenpiteet ovat siitä todistuksena.
Enemmän kuin missään muussa kysymyksessä oli luullakseni kieltolaki asiassa vallitsevan yleisen demokraattisen innostuksen vaikutus tuntuva. Jos osoittautuisikin, että suunnitelmissa alkoholilainsäädännön alalla on menty pitemmälle kuin tällä hetkellä olisi tarkoituksenmukaista, niin luulen edelleenkin, että muihin edellä koskettelemiini uudistuskysymyksiin nähden, jotka joko muodostavat valtiollisen eduskuntareformin perustuksen taikka tuota reformia täydentävät, se katsantokanta, jota tässä kirjoituksessa olen koettanut esittää, on oikea.
Tärkeän ryhmän eduskunnan työstä muodosti tietenkin kaikilla valtiopäivillä valtion raha-asiain budjetin järjestäminen. Pian alkaneen sortoajan toisen jakson aikana sillä alalla syntyi kireä ristiriita toiselta puolen eduskunnan ja toiselta puolen kenraalikuvernöörin ja vuoden 1909 lopulla muodostetun venäläisen senaatin sekä hallitsijan välillä. Siitä kerron myöhemmin. Vuoden 1907 valtiopäivillä näitä vaikeuksia ei vielä ollut, vaan valtion raha-asiat saatiin laillisella tavalla järjestetyiksi. Näillä valtiopäivillä eivät myöskään kysymykset lain ja oikeuden voimassapitämisestä olleet niin etualalla kuin sittemmin vuonna 1909 ja sen jälkeen. Kertomukset hallituksen toimenpiteistä 1901—1905 ja prokuraattorin kertomus 1899—1905 kuitenkin aiheuttivat huomautuksia eduskunnan puolelta. Eduskunta teki niinikään anomuksen yhtenäisen hallitusmuodon valmistamisesta. Tämä asia tuli useammilla valtiopäivillä esille johtamatta tulokseen. Vihdoin eduskunta teki lukuisia anomuksia, joista useimmat tarkoittivat apurahojen myöntämistä hyödyllisiin sosiaalisiin tarkoituksiin. Suurin osa niistä jäi tuloksettomiksi.
Vuoden 1908 ensimmäisillä valtiopäivillä olivat tulokset vielä vähäisemmät. Kun eduskunta ennen aikojaan hajoitettiin, jäivät useimmat hallituksen esitykset ja muut asiat käsittelemättä.
Vaalien jälkeen kokoontuneet vuoden 1908 toiset valtiopäivät saivat aikaan enemmän tuloksia. Paitsi eräitä pienempiä asioita, loppuun käsiteltiin uusi maanvuokralaki sekä kunnallislait, joista kerron myöhemmin. Eduskuntaesityksen pohjalla hyväksyttiin myös asetus kyytilaitoksesta. Perustuslaillisen asemamme puolustamistaistelu, joka seuraavina vuosina oli eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä, alkoi: eduskunta teki perustellun anomuksen Suomen asiain esittelyjärjestyksestä, johon Venäjän hallitus Stolypinin johdolla oli aikaansaanut maallemme turmiollisen ja Suomen lakien vastaisen muutoksen.
1 Murrosajoilta, II, ss. 339—341.
