»MEDOC»
Medoc on kautta maailman tunnettua ranskalaista punaviiniä. Tämä Medoc-juttu kuuluu myös niihin hauskoihin muistoihin, joita läsnäolleet kutsuvieraat eivät ole unohtaneet, vaikka itse jutussa ei ollutkaan mitään erikoista. Hauskempi oli itse jutun kertoja – isäntämme presidentti.
Medoc-juttu tuli esille melkein joka kerran, kun hyväntuulinen Paasikivi tarjosi Suomesta lähtevälle ulkomaalaiselle diplomaatille »lähtösuuruksen», niin kuin Paasikivi itse tätä tilaisuutta hauskasti nimitti. Varsinkin jos tilaisuus oli niin tärkeä, että lähtijä oli ollut maassamme kyllin kauan saadakseen vastaanottaa Suomen Tasavallan Presidentin omasta kädestä kunniamerkin. Kunniamerkit ovat muuten sikäli hyvin mukavia, että niitä voidaan huoletta pitää aina taskussa muutettaessa maasta toiseen. Nehän ovat niin pieniä ja kevyitä esineitä. Sitähän vaatii »la charme de la carriere.»
Poislähtevä diplomaatti sai tilaisuuden esiintyä ja pitää kiitospuheen »suuruksen» isännälle. Jos diplomaatilla oli rouva, niin se velvoitti myöskin presidentin Alli-rouvan olemaan mukana emäntänä, mikä ei tuottanut hänelle – seuraihminen kun oli – mitään vaikeuksia. Jottei saattajain seura olisi liiaksi suppea, presidentti kutsui myös pääministerinsä sekä molemmat ulkoministerinsä ym. tilaisuuteen.
Tietenkin Paasikivi otti Medoc-jutun esille samalla hetkellä kun pöytään tarjoiltiin viinejä. Sitä ei kukaan olisi osannut niin hauskasti esittää kuin silloinen isäntämme. Medoc-viiniä oli paljon hupaisampaa »kuunnella» kuin juoda. Medocin merkitys ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään kertomukseen, vaan sillä oli paljon »pysyväisempikin» arvo. Selitys on se, että presidentin vieressä istuvalle diplomaatille – politiikasta oli yhtä sopimatonta puhua kuin hyvässä seurassa ilmasta – isännällä piti aina olla varastossaan jotain keveätä kerrottavaa. Paasikivi aloitti kuitenkin keskustelun »tenttaamalla» vierastaan hänen maansa historiasta. Silloin saimme havaita, että Juho-Kusti tunsi vieraansa maan oloja paremmin kuin Suomesta lähtevä diplomaatti itse. Mutta Medoc-juttu pelasti usein tilanteen.
Paasikivi, joka ilmeisesti itsekin piti sanotusta viinilajista, kertoi kuinka eräs hyvin tunnettu pariisilainen professori suositteli kaikille potilailleen nimenomaan Medoc-viiniä, koska se hänen suuren asiantuntemuksensa perusteella oli ehdottomasti kaikkia muita viinejä »terveellisempi». Ajan kuluessa professorin potilaat sekä tuttavapiiri saivat kuitenkin tietoonsa, että heidän asiantuntija-professorinsa olikin saman Medoc-yhtiön suurin osakas.
Kerran ennen samanlaista tilaisuutta Carl Enckell ja minä saimme Paasikiveltä muistutuksen siitä, ettemme auta häntä tarpeeksi keskustelussa lounaan aikana. Tähän minä puolestani vastasin, että kyllähän me olisimme sen jo aikaa sitten tehneet, jos vain isäntä itse malttaisi antaa meille suunvuoron. Silloin Paasikivi ilmoittikin meille, ettei hän enää ilkeä »aina serveerata» sitä Medoc-juttua, ja kääntyen totisena meihin päin tiedusteli ruotsiksi: »Huru ofta har jag egentligen berättat om denna samma sak» eli »kuinka monta kertaa olenkaan oikeastaan tämän saman tarinan kertonut».
Meillä ei ollut antaa muuta pätevää lohdutusta iloiselle isännällemme kuin se, että joskin tarinaa oli hänen mielestään liian usein toistettu, niin olihan toki lähtevä diplomaatti ollut sentään aina uusi.
»Entäpä te kaikki suomalaiset sitten», tokaisi meille yhtäkkiä huumorintajuinen presidenttimme tutunomainen veitikka silmänurkassaan.
Kappaleen sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18
