KESKUSTELUJA PAASIKIVEN KANSSA »KAHTEEN PEKKAAN»

SEKAANTUMINEN SUOMEN SISÄISIIN ASIOIHIN

Paljon on keskusteltu eräästä hyvin arkaluontoisesta kysymyksestä. Se koskee muiden maiden sekaantumista Suomen sisäisiin asioihin. Koska tällaisia sekaantumisia on hyvinkin monenlaisia, tahdon jo heti alkuun sanoa, että tässä tarkoitetaan ainoastaan itse valtioiden välisiä suhteita. Tämä on luonnollista, koska ulkopolitiikka sellaisenaan kuuluu ainoastaan valtiolle eikä yksityisille henkilöille, laitoksille tahi järjestöille.

Tällainen valtioitten ulkopoliittinen yksinoikeus aiheuttaa usein sen, että kaikenlaiset painostukset, uhkaukset ja varoitukset kulkevat diplomaattisten kanavien kautta. Tällaista tapaa joutuvat valtiot käyttämään nimenomaan silloin, kun niitten vastuunalaiset instanssit tahtovat syystä tahi toisesta välttää »mustaa valkoisella», eli selvästi sanottuna silloin, kun painostusta harjoittava suurvalta (pienillähän ei siihen ole mahdollisuutta) ei halua virallisesti sekaantua heikomman valtion sisäisiin asioihin. Nuo »kanavien» kautta perille saapuvat tiedot ovat tavallisesti muut enkin (ilman todistuskappaleita) niin arkaluontoisia asioita, että ne tahtovat väen väkisin jäädä vain muutaman valtiomiehen ja diplomaatin tietoon. Moiset »sub secreto» tiedotukset voivat sitä paitsi olla niin ovelasti toimitetut, että ne tulevat perille vasta »kolmannen lähteen» kautta.

Asiain näin ollessa on hyvin vaikeata ja uskallettua mennä tekemään siitä julkista numeroa, koska korkeita vastuunalaisia tekijöitä on mahdotonta syyttää saamatta välttelevää vastausta, joka ei nosta diplomaattisten kulissien takaista verhoa. Ottaen nimenomaan tällaiset esimerkit huomioon ja rajoittaen ne vain Suomea koskeviin tapauksiin olemme olleet Paasikiven kanssa (muista en voi sanoa mitään) tietoisia siitä, että »diplomaattisten kanavien» kautta on meillekin päin tullut – ani harvoin kylläkin – sangen epämääräisiä, julkista päivänvaloa karttavia ja todistuskappaleita vailla olevia viittauksia kilpailevien blokkien molemmilta tahoilta.

Ja vaikka Suomi ei ole joutunut koskaan virallista tietä keskustelemaan tällaisista eri »kanavien huhuasioista», on niillä sittenkin ollut oma näkymätön ja todistamaton käytännöllinen merkityksensä joissakin kysymyksissä.

Kappaleen sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18

Olet viimeisellä sivulla. Jos haluat mennä takaisin, käytä selaimen Takaisin-painiketta, tai valitse kappale yläpuolelta.

Kun vierität sivua, seuraava sivu ladataan ja vieritetään automaattisesti näkyviin. Napsauta ylläolevaa valintaruutua poistaaksesi tämän pois käytöstä.

Jos haluat ladata seuraavan sivun automaattisesti vierittäessäsi sivua, napsauta ylläolevaa valintaruutua.