Ensimmäisen maailmansodan alkuvuodet ja Venäjän väliaikaisen hallituksen kausi
Elokuun 1. päivänä 1914 Saksa julisti sodan Venäjälle. Balkanin ruutitynnyri oli räjähtänyt. Itävalta-Unkarin ja Serbian välinen rähinä ei välttämättä olisi johtanut suurvaltasotaan, mutta toisin kävi. Tulilanka oli palanut liian pitkälle. Näin Sarajevon laukaukset sytyttivät kauan kyteneen maailmanpalon. Aluksi kuviteltiin, että yhteenotto ei tulisi kestämään kovin kauan. Eräs venäläinen upseeri oli todennut Paasikivelle jo joulukuussa 1913, että sota alkaisi seuraavana kesänä, mutta hän ei uskonut tällaisiin väitteisiin.
Suomen valtiollinen kehitys riippui nyt selvästi ulkoisista tekijöistä. Paasikiven myöhemmin esittämän arvion mukaan Venäjän olisi pitänyt pysyä erossa suursodasta, “mutta meille se oli pelastus. Saksan miekka tuli avuksemme”. Syksyllä 1914 julkaistiin Suomen täydellinen venäläistyttämisohjelma. Helsingin ylioppilaspiireissä kasvoi voimakkaana ajatus vapautustaistelusta. Jääkäriliikkeen myötä keisarilliseen Saksaan kiinnitettiin Suomessa entistä enemmän ulkopoliittista mielenkiintoa. Tosin vanhasuomalaiset suhtautuivat yleensä varovaisesti tilanteen luomiin uusiin mahdollisuuksiin.
Strategisesti pieni Suomi oli venäläisille tärkeä alue. Pietarin turvallisuus oli taattava. Siksi venäläiset suorittivat maassa laajoja linnoitustöitä. Vihollisen pääsy Suomenlahdelle pyrittiin estämään kaikin keinoin. Rajamaan monet teollisuuden alat hyötyivät aluksi ”sotasuhdanteista”. Kauppa Venäjän kanssa kukoisti. Rahaa oli runsaasti liikkeellä. Kauppasaarto ja elintarvikkeiden säännöstely kuuluivat myös sodan ajan ilmiöihin.
Paasikivi ei ollut mikään sotilas, mutta hänellä oli selvästi kykyä tajuta suurstrategisia kysymyksiä. Vuosien 1904-1905 tapahtumat olivat hyvin historiaa harrastavan pankinjohtajan muistissa. Japanin sodan päivinä ei Suomessa osattu odottaa Venäjän kovia tappioita ja niiden yhteiskunnallisia seurauksia, jotka olivat vähällä musertaa koko Nikolai II:n valtakunnan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan sotilaallinen painopiste oli länsirintamalla. Nopeasta ratkaisusta ei odotuksista huolimatta tullut mitään. Itärintaman taisteluissa Saksa antoi vastustajalleen armottomia iskuja. Paul von Hindenburg ja Erich Ludendorff osoittivat nyt taitonsa. Sodassa Venäjä oli vielä mahtava tekijä, mutta sen perustus alkoi horjua. Paasikivi toteaa muistelmissaan Venäjän kehityksestä lisäksi:
”Nämä tapaukset oikaisivat meidät, myös minun käsitykseni silloisesta Venäjästä. Ensimmäisen maailmansodan aikana 1914-1917 osasimme oikeammin arvostella tsaari-Venäjän heikkoutta, varsinkin kun sota koski Venäjän rintamaita ja alusta alkaen meni sille onnettomasti ja sitten kun moraalinen rappio Venäjän johtavissa piireissä (Rasputin ym.) oli käynyt ilmi.”
Ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina Paasikivi ei ollut mukana varsinaisessa poliittisessa toiminnassa. Rouva Anna Paasikivi ilmestyi nyt suomalaisen puolueen valtuuskunnan jäseneksi. Pankinjohtaja kuului kyllä vuosina 1915-1917 Helsingin kaupunginvaltuustoon. Maan poliittinen elämä oli poikkeusoloista johtuen aina kevääseen 1917 saakka varsin hiljaista. Paasikivi joutui niinä vuosina monille talouselämän johtopaikoille. Vuonna 1914 hänet valittiin Osuuskassojen Keskuslainarahaston hallintoneuvostoon. Seuraavana vuonna Paasikivestä tuli Pankkiyhdistyksen jäsen ja Emissioni Oy:n johtokunnan jäsen. Helsingin Arvopaperipörssin pörssikomitean jäseneksi ja sen varapuheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 1916. Tietysti talousmies joutui näinä aikoina tekemisiin myös venäläisten kanssa. Paasikivi kävi mm. vuonna 1915 neuvottelemassa Pietarissa ruplan vaihtokurssista, joka aiheutti suomalaisille melkoisia hankaluuksia. Muuten elämä vaikutti rauhalliselta.
Suomen historian “hullu vuosi” sai alkunsa Pietarista. Maaliskuussa 1917 Venäjällä puhkesi vallankumous. Sota oli raskas rasitus keisarikunnalle. Koko valtakunta natisi liitoksissaan. Nikolai II luopui kruunusta maaliskuun 15. päivänä. Valtaan nousi ns. väliaikainen hallitus, jota johti kadettipuolueeseen kuuluva ruhtinas G. E. Lvov. Vanha järjestelmä luhistui myös rajamaassa. Kenraalikuvernööri F. S. Seyn ja senaatin talousosaston varapuheenjohtaja vangittiin ja vietiin Pietariin.
Keisari Nikolai 11:n nopea kukistuminen oli yllätys suomalaisille. Kohtalo näytti olevan suopea Suomelle. Nyt tarvittiin ripeitä otteita ja kielitaitoisia henkilöitä selvittelemään tilannetta venäläisten kanssa. Eduskunta ei ollut koolla. Keväästä 1917 alkoi Paasikiven poliittisen uran toinen “suuri nousukausi”. Neuvotteluvalmis ja kielitaitoinen pankinjohtaja kohosi muutamassa päivässä suomalaisen puolueen johtoryhmään. Hän otti mm. osaa Pietarissa maaliskuun 19. ja 20. päivänä käytyihin ns. manifestineuvotteluihin. Ne johtivat lopulta suotuisaan tulokseen. Maaliskuun 20. päivän iltana Venäjän väliaikainen hallitus julkaisi manifestin, jolla Suomelle palautettiin sen vanha valtiollinen asema. Näin autonominen järjestelmä toimi jälleen. Suomi tulisi pysymään toistaiseksi Venäjän valtakunnan yhteydessä. Ristiriitoja väliaikaisen hallituksen kanssa oli kyllä näkyvissä, mutta ne aiottiin voittaa sovittelemalla ja neuvottelemalla. Pietarin suomalainen siirtokunta järjesti manifestineuvottelujen päätyttyä onnellisesti suuret juhlapäivälliset. Tunnelma oli korkealla. Mm. pankinjohtaja Paasikivi puhui tilaisuudessa M. S. Stahovitšille, uudelle kenraalikuvernöörille. Suomessa oltiin yleisesti katsoen tyytyväisiä poliittiseen tilanteeseen.
Sosiaalidemokraatit olivat saaneet vuonna 1916 pidetyissä eduskuntavaaleissa itselleen 103 kansanedustajaa. Paasikivi oli keväällä 1917 Ståhlbergin ohella vakavasti otettava pääministeriehdokas. Koska eduskunnassa oli vasemmistoenemmistö, katsottiin kuitenkin, että työväenliikkeen oli saatava voimakas edustus maan johtoon. Sisäpoliittinen tilanne selvisi vasta pitkällisten neuvottelujen jälkeen, sillä sosiaalidemokraattiselle puolueelle hallitusvastuuseen ryhtyminen oli vaikea asia. Venäläiset ilmoittivat jo, että vanha senaatti jatkaisi, jos tilanne ei muuten selviäisi. Erityisesti pankinjohtaja Paasikivi vaikutti taitavalla neuvottelutaktiikallaan Oskari Tokoin johtaman senaatin syntymiseen. Tämä kaikkien puolueiden hallitus nimitettiin sitten maaliskuun 26. päivänä. Kansallis-OsakePankin pääjohtajasta ei tullut senaattoria, mutta hänen vaikutuksensa tuntui monissa muissa yhteyksissä.
Pankinjohtaja otti mm. aktiivisesti osaa K. J. Ståhlbergin johdolla toimineen perustuslakikomitean työskentelyyn. Komitea kokoontui lähes päivittäin. Ståhlbergin mielestä Venäjän korkein valta Suomessa oli nyt siirtynyt väliaikaiselle hallitukselle. Paasikiven johdolla käytiin neuvottelemassa venäläisten kanssa Pietarissa. Komiteassa Paasikivi edusti yleensä maltillista konservatismia. Mikä oli sitten hänen arvionsa Suomen valtiollisesta tulevaisuudesta? Paasikiven mukaan maan tuli säilyttää yhteys Venäjän tärkeimmissä asioissa, mutta sisäisti itsehallintoa voitaisiin kyllä laajentaa. Tässä yhteydessä jouduttiin pohtimaan myös Suomen uutta valtiomuotoa. Paasikivi oli periaatteessa monarkian kannalla, mutta kun komitean enemmistö mm. maalaisliiton Santeri Alkio ja puheenjohtaja K. J. Ståhlberg – puolsi tasavaltaa, niin hän lojaalisti hyväksyi tämän mielipiteen.
Vanhasuomalaisten johtomiesten keskuudessa Paasikivi edusti ennen syksyn 1917 eduskuntavaaleja sovittelevaa linjaa eri suuntien valilla pohdittaessa Suomen tulevaa valtiollista asemaa. Pankinjohtaja esitti, että ”itsenäisyysasiassa ei puolue voi nyt asettaa jyrkkää vaatimusta puoleen tai toiseen”, vaan tuli toimia siten, että eri ajatussuunnat voisivat olla keskenään yhteisrintamassa. Itsenäisyyskysymys riippui monista ennalta arvaamattomista kansainvälisistä tapahtumista.
Loppukesällä 1917 pankinjohtaja Paasikivi joutui yhdessä nuorsuomalaiseen ryhmään kuuluneen J. H. Vennolan kanssa muotoilemaan porvarillisten puolueiden vaalijulistuksen. Ratkaisu ei tyydyttänyt kaikkia. Esim. aktivistit arvostelivat julistuksen sanamuotoa liian maltilliseksi, sillä itsenäisyyskysymys tuotiin siinä julki kovin varovaisin sanakiintein. Eduskunnan hajotus ei puolestaan miellyttänyt lainkaan sosiaalidemokraatteja. Lokakuun 1. ja 2. päivänä pidetyissä eduskuntavaaleissa vasemmisto menetti valta-asemansa. Sosiaalidemokraatit saivat vain 92 kansanedustajaa. Maalaisliitto vahvisti tuntuvasti asemiaan, sillä se hankki itselleen 26 paikkaa uuteen eduskuntaan. Suomalaisen puolueen kannalta vaalit olivat pienoinen pettymys, sillä se sai vain 32 kansanedustajaa.
Syyskuun alussa Saksa ryhtyi uuteen offensiiviin Venäjää vastaan. Väliaikaisen hallituksen asema oli varsin tukala. Suomessa oli elintarvikepula, työttömyys kasvoi ja mieliala radikalisoitui. Vielä lokakuun puolivälissä 1917 Paasikivi johti Helsingissä käytyjä suomalais-venäläisiä neuvotteluja, joissa käsiteltiin maan tulevaa valtiollista asemaa Venäjän valtakunnan yhteydessä. Vapaa ja itsenäinen Suomi näyttää olleen tässä vaiheessa hänelle- niin kuin monelle muullekin ns. varovaisuussuunnan johtomiehelle vain kaukainen tavoite. Esim. aktivistishenkinen sanomalehti Uusi Päivä kritisoi kirpeästi niitä neuvotteluja. Ne eivät loppujen lopuksi johtaneet konkreettisiin tuloksiin.
Marraskuun alussa Venäjän ja samalla Suomen poliittiset kuviot muuttuivat nopeasti lähes kokonaan, kun vallankumouksen kipinä syttyi Pietarissa. Monet vanhat valtarakenteet hävisivät historian hämärään.
