Paasikiven ensimmäinen pääministerikausi
Katkera sisäinen taistelu päättyi valkoisten voittoon. Senaatti palasi toukokuun alussa taas maan pääkaupunkiin. Punaisten tärkeimmät johtajat mm. O. W. Kuusinen – poistuivat Suomesta. Keisarillinen Saksa oli huhti- ja toukokuussa 1918 vielä voitokas. Brest-Litovskissa oli solmittu rauha Neuvosto-Venäjän kanssa. Monet Suomen johtomiehet otaksuivat keskusvaltojen selviytyvän suursodasta voittoisasti. Maassa oli melkoisesti saksalaista sotaväkeä. Ententen vaikutus Suomen oloihin oli vähäinen. Sosiaalidemokraatit olivat menettäneet poliittisen pelin toistaiseksi. Itämeren piirissä Saksa oli sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti merkittävin voimatekijä. Esim. Suomen kauppa Venäjän kanssa tyrehtyi kokonaan.
Heti saksalaisten vallattua Helsingin monet valkoisten sanomalehdet aloittivat voimakkaan poliittisen toiminnan monarkian puolesta. Uskottiin, että vahva hallitusvalta voisi estää sisäiset levottomuudet ja lujittaa maan kansainvälistä asemaa. Toukokuun 1. päivänä Uudessa Suomettaressa julkaistiin Paasikiven laatima pääkirjoitus, jossa pankinjohtaja asettui tukemaan saksalaissuuntausta. Ratkaisu tuntuu ehkä yllättävältä, mutta hän allekirjoitti myös toukokuun 14. päivänä maan tärkeimmissä sanomalehdissä olleen koko sivun vetoomuksen, jossa tuotiin julki voimakas monarkiaa ja saksalaissuuntausta tukeva mielipide.
Svinhufvudin tultua ‘korkeimman vallan käyttäjäksi’ oli maan hallitusta uusittava tai täydennettävä. Aluksi eräät piirit suunnittelivat aktivistien johtamaa senaattia, mutta tämä hanke ei saanut erityistä kannatusta. Svinhufvud halusi lopulta täydentää hallitusta uusilla senaattoreilla, ja yllättäen hän antoi tehtävän pankinjohtaja Paasikivelle. Asia oli selvä muutamassa päivässä. Tosin kenraali Mannerheimin erohakemus mutkisti tilannetta hieman. Pääministeriksi – pöytäkirjan mukaan ”Senaatin varapuheenjohtajaksi ja Talousosaston kanslian päälliköksi”- tuli Paasikivi, ulkoministeriksi pankinjohtaja Otto Stenroth ja sotaministeriksi eversti Wilhelm Thesleff. Maanviljelysneuvos H. G. Paloheimo määrättiin hoitamaan elintarvikeasioita ja valtiosihteeri Samuli Sariosta tehtiin salkuton ministeri. Pääministerikautensa ajan Paasikivi oli virkavapaana Kansallis-Osake-Pankista. Pääjohtajan tehtäviä hoiti sinä aikana pankinjohtaja Anders Wiksten.
Paasikiven ensimmäinen hallitus nimitettiin toukokuun 27. päivänä. Samaan aikaan valkoisen armeijan ylipäällikkö uudisti erohakemuksensa. Asiasta käytiin monia neuvotteluja, mutta sovintoa ei saatu aikaan. Kenraali Mannerheimille myönnettiin ero armeijan johdosta toukokuun 29. päivinä. Hän matkusti pian tämän jälkeen ulkomaille. Uudeksi ylipäälliköksi tuli kenraalimajuri K. F. Wilkama.
Jo sodan aikana valkoisille selveni, että kapinaan osallistuneet oli tuomittava. Punaisesta ja valkoisesta terrorista on kirjoitettu paljon. Molemmat osapuolet syyllistyivät väärinkäytöksiin. Ihmishenki ei tuntunut olevan kovin suuressa arvossa. Noin 100 päivää kestäneiden veristen taisteluiden jälkeen maassa oli lähes 80 000 punavankia. Mm. Lahden ja Hollolan seuduilla vangiksi jäi noin 20 000-30 000 henkilöä. Suomen varsinainen oikeuslaitos ei kyennyt käsittelemään punaisten asiaa millian kohtuullisessa ajassa.
Paasikiven senaatti otti jo toukokuun 29. päivänä pidetyssä istunnossa virallisesti kantaa kapinan jälkiselvittelyihin. Hankala vankikysymys päätettiin hoitaa perustamalla erityistuomioistuimia. Valtiorikosoikeudet hoitivat kyllä tehtävänsä suhteellisen ripeästi, mutta tätä menettelytapaa on kritisoitu paljon. Kun kaikki vangitut joutuivat oikeuteen, juttujen käsittely kesti liian kauan. On muistettava, että mm. elintarviketilanne oli Suomessa vuonna 1918 heikko. Olosuhteet vankileireilla muodostuivat surkeiksi. Punavankien kohtalo oli monessa tapauksessa hyvin katkera. Koetut kärsimykset ja vääryydet eivät helpolla unohtuneet. On vain todettava, että ilmeisesti pääministeri Paasikivi suhtautui punaisiin varsin ankarasti.
Paasikiven senaatti ryhtyi ajamaan uutta valtiomuotoesitystä. Se rakentui monarkian pohjalle. Lähetekeskustelu aloitettiin kesäkuun 12. päivänä. Paasikivi käytti ensimmäisen puheenvuoron. Tämä oli uuden pääministerin ohjelmapuhe. Hän asettui lujasti monarkian kannalle. Nuorsuomalaisen puolueen K.J. Ståhlbergin mielestä näin tärkeää asiaa ei pitänyt ratkaista tilapäisten tekijöiden perusteella. Monarkistit olivat kuitenkin enemmistönä eduskunnassa, sillä lähes kaikki sosiaalidemokraatit olivat poissa valtiopäiviltä.
Valtiomuototaistelusta syntyi kiivas riita. Jopa ulkovallat puuttuivat siihen. Ranska ilmoitti kantansa asiaan jo toukokuun lopulla. Myös keisarillinen Saksa puuttui valtiomuototaisteluun. Kreivi von der Goltz totesi “epävirallisesti” tukevansa keisari Vilhelm 11:n pojan prinssi Oskarin valintaa Suomen kuninkaaksi. Englanti ja Yhdysvallat eivät olleet toistaiseksi tunnustaneet maan itsenäisyyttä, mutta on selvää, että ne eivät voineet hyväksyä saksalaisen prinssin mahdollista nousua Suomen valtaistuimelle.
Ensimmäistä maailmansotaa oli käyty jo yli neljä vuotta. Ratkaisun hetket olivat lähestymässä. Elokuun 8. päivästä muodostui Saksan armeijan ”musta päivä. Sotilaallinen tilanne muuttui Hindenburgin ja Ludendorffin näkökulmasta huolestuttavaksi. Ranskaan ilmestyi jatkuvasti uusia amerikkalaisia joukkoja. Liittoutuneet ryhtyivät syyskuussa menestykselliseen offensiiviin. Pääministeri Paasikivi katsoi kyllä elokuun lopulla, että Suomen oli turvauduttava edelleen Saksaan, sillä vain se kykenisi auttamaan tätä Itämeren piirin pikkuvaltiota vaaran hetkellä.
Saksan tappio ensimmäisessä maailmansodassa oli raskas isku Suomen monarkisteille. Kuningasehdokas oli jo valittu. Hallitus oli laatinut vielä uuden hallitusmuotoehdotuksen, mutta sitä ei saatu hyväksytyksi eduskunnassa riittävän suurella äänten enemmistöllä. Siksi Hessenin prinssi Friedrich Karl, keisari Vilhelm II:n lanko, valittiin lokakuun 9. päivänä Suomen kuninkaaksi Kustaa III:n aikaisen hallitusmuodon perusteella.
Lokakuun alussa senaatille oli selvinnyt, että ulkopoliittista suuntausta oli muutettava jotenkin. Kuninkaanvaalin aikoihin kenraali Mannerheim saapui Tukholmasta Helsinkiin neuvottelemaan tilanteesta. Maan johto toivoi, että kenraali lähtisi selvittelemään hankalia ulkopoliittisia kysymyksiä Englannin ja Ranskan hallitusten kanssa. Lokakuun lopulla Suomen kansainvälinen asema näytti synkältä. Mm. ulkomaankauppa oli vaikeuksissa. Lisäksi maassa vallitsi kova elintarvikepula.
Vuonna 1918 eduskunta sääti lopulta torpparilain. Paasikiven senaatti vahvisti tämän ratkaisun sitten lokakuun 15. päivänä. Kauan kestänyt vaikea yhteiskunnallinen ongelma oli nyt poissa päiväjärjestyksestä. Useita vuosia kestänyt armoton verenvuodatus loppui. Torppareista tuli itsenäisiä viljelijöitä. Myös Paasikiveä paljon askarruttanut kysymys oli selvitetty. Taloudellisesti ratkaisu suosi vuokramiehiä. Tilojen lunastushinta määrättiin vuoden 1914 hintatason mukaan. Suomen itsenäisyyden alkuvuosina vallinneen voimakkaan inflaation takia vuokramiehet saivat hankkia maansa varsin edullisesti. Tosin niin syntyneet tilat olivat usein kooltaan varsin pieniä. Paasikiven oman arvion mukaan torpparikysymyksen ratkaiseminen “oli maassamme suoritettuja suurimpia yhteiskunnallisia reformeja”.
Marraskuun 9. päivänä keisari Vilhelm II luopui kruunusta. Saksasta tuli tasavalta. Itävalta-Unkari hävisi samoihin aikoihin historian hämäriin. Ensimmäisen maailmansodan taistelut päättyivät marraskuun 11. päivänä. Useita vuosia kestänyt armoton verenvuodatus loppui. Kansainvälisen kentän suuret muutokset heijastuivat myös Suomeen. Vielä loka- ja marraskuun vaihteessa eräät piirit arvelivat, että Paasikivi voisi jatkaa pääministerinä hallituksen uusimisesta huolimatta. Niin ei käynyt, mutta poliittinen suunnanmuutos ei ollut kovin suuri. Vanhasuomalaisten johtokolmikosta Paasikivi, Nevanlinna ja lngman astui viimeksi mainittu nyt komentosillalle. Uudessa hallituksessa oli yhtä paljon tasavaltalaisia ja monarkisteja. Ulkoministeriksi tuli Carl Enckell. Maalaisliitto ja sosiaalidemokraatit pysyivät edelleen oppositiossa.
Monet Paasikiven vuonna 1918 tekemät poliittiset arviot pettivät pahasti. Ulkopolitiikka kävi kyllä sisäpolitiikan edellä, mutta esim. maalaisliiton johtomies Santeri Alkio valitsi hallitusmuototaistelussa oikean linjan. K.J. Ståhlberg oli myös lujasti tasavallan kannalla. Kenraali Mannerheim onnistui henkilökohtaisella diplomatialla parantamaan Suomen suhteita Ranskaan ja Englantiin. Paasikivi tajusi selvasti Itämeren piirin voimapoliittiset ongelmat, mutta Saksan suhteen hän erehtyi. Kansainvälisen kentän tärkeät ratkaisut tehtiin nyt Pariisissa, Lontoossa ja Washingtonissa. Suursodan jälkiselvittelyissä pienen Suomen asema oli hankala. Paasikivi on kirjoittanut ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheesta ja omista ratkaisuistaan tässä tilanteessa myöhemmin mm.:
“Ymmärsin ettei Saksa voittaisi sotaa, mutta en uskonut niin suuren, 70-miljoonaisen kansan voivan poliittisesti luhistua niin täydellisesti kuin sitten tapahtui. Pidin varmana, että Saksan monarkia nousisi uudelleen jonkin toisen keisarin kuin Wilhelm II:n johdolla, ja samalla tavoin uskoin Romanovien palaavan valtaan Venäjällä. Näistä premisseistä lähtien katsoin, että vapautuneelle Suomelle olisi onnellisinta pysyä monarkiana, ja äänestin tämän puolesta. Monarkioiden ympäröimän Suomen olisi helpompi pitää puoliaan, jos itse olisi monarkia, arvelin.
Itämeren piirissä tapahtui niinä aikoina monia poliittisia muutoksia. Saksa menetti mahtiasemansa moniksi vuosiksi. Viro, Latvia ja Liettua julistautuivat itsenäisiksi. Ahvenanmaan kysymys kärjisti Suomen ja Ruotsin välisiä suhteita. Neuvosto-Venäjä kumosi Brest-Litovskin rauhansopimuksen. Marraskuun loppupuolella valtiollinen tilanne Suomenlahden eteläpuolella kiristyi. Bolsevikit ryhtyivat offensiiviin. Englantilainen laivasto-osasto saapui Itämerelle. Venäjän vastavallankumoukselliset piirit tehostivat toimintaansa. Paasikivi oli suostuvainen auttamaan Viron itsenäisyystaistelijoita suurehkolla lainalla, mutta jo 1920-luvun alkupuolella hän totesi pessimistisesti, että Viron ja Latvian kohtalona oli sulautua itäiseen naapuriinsa.
Suomen puolueoloissa loppuvuosi 1918 oli merkittävä murrosvaihe. Jako vanhasuomalaisten ja nuorsuomalaisten välillä oli viimeistään valtiomuototaistelun aikana menettänyt merkityksensä. Perustettiin kaksi kokonaan uutta puoluetta: kansallinen kokoomuspuolue ja edistyspuolue. Entisiä myöntyvyysmiehiä ja laillisuusaktivisteja ilmestyi kokoomuksen johtoon. Niin J. R. DanielsonKalmari, Lauri Ingman, Ernst Nevanlinna, Heikki Renvall, E. N. Setälä ja P. E. Svinhufvud olivat samassa leirissä. Myös Paasikivi liittyi vastaperustettuun kokoomuspuolueeseen. Siihen hän kuului aina elämänsä viimeisiin päiviin saakka. Työväenliikkeen piirissä oli myös tapahtunut muutoksia. Moskovassa perustettiin 0. W. Kuusisen johdolla Suomen kommunistinen puolue. Sosiaalidemokraattien merkittävimmäksi politiikoksi nousi Väinö Tanner.
Itsenäisen Suomen ulkopolitiikkaa pyrittiin loppuvuodesta 1918 suuntaamaan Englantiin ja Ranskaan päin. Kansainvälisen politiikan suuret nimet olivat nyt Woodrow Wilson, David Lloyd George ja Georges Clemenceau. Svinhufvud joutui jättämään valtiolaivan komentosillan joulukuun 12. päivänä. Von der Goltzin johtamat saksalaiset joukot poistuivat maasta. Valtionhoitajaksi valittiin C. G. E. Mannerheim. Uudet eduskuntavaalit pidettiin maaliskuussa 1919. Tasavaltalaiset saivat selvän voiton. Sosiaalidemokraatit hankkivat nyt 80 kansanedustajaa.
Jätettyään pääministerin tehtävät marraskuussa 1918 Paasikivi palasi taas Kansallis-Osake-Pankin johtoon. Hän ei ottanut moniin vuosiin osaa varsinaiseen sisäpolitiikkaan. Epävirallisissa puitteissa hän kyllä seurasi tarkkaan ajankohtaisia kysymyksiä. Pankinjohtajan tuttavapiiriin kuului edelleen monia tunnettuja poliitikkoja. Esim. vuonna 1920 P. E. Svinhufvud kutsuttiin Kansallis-OsakePankin hallintoneuvostoon.
Paasikivi toimi sitten vuonna 1919 puheenjohtajana komiteassa, jonka tuli valmistaa ehdotus uutta asevelvollisuuslakia varten. Saman vuoden maaliskuussa mm. pankinjohtaja Paasikivi oli ehdolla maansa diplomaattiedustajaksi Viroon. Valtiomuototaistelu päättyi varsinaisesti vuonna 1919. Suomen ensimmäiseksi presidentiksi valittiin kuuluisa lakimies ja tasavaltalaisten voimahahmo K. J. Ståhlberg. Kokoomuksen ehdokkaana oli valtionhoitaja Mannerheim. Puolueen piirissä mainittiin myös muita sopivia presidenttikandidaatteja. Mm. Paasikiven ja Ingmanin nimi tuli esille tässä yhteydessä.
Venäjän sisällissotaa seurattiin Suomessa erityisen tarkasti. Ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioissa näkyi selvä sotaväsymys. Tosin kesällä 1919 englantilainen laivasto-osasto saapui Suomenlahdelle. Pitäen Koivistoa tukikohtanaan se operoi bolsevikkien sota-aluksia vastaan. Tehtiin interventiosuunnitelmia. Mannerheimin mielestä oli vallattava Pietari. Myös Ingman ja Paasikivi pohtivat niitä kysymyksiä. Paasikivi katsoi kuitenkin koko demokraattisen maailman olevan interventiota vastaan.
